Itä-Helsingistä on tullut kamala slummialue!

  • Viestiketjun aloittaja "nyt harmaana"
  • Ensimmäinen viesti
Olenko outo?
Mä oon miettinyt onko kukaan samanlainen kuin mä? Mulla on jokaisesta ihmisestä ennakkoon hyvä käsitys. Mä juttelen mamujen, mustalaisten (viimeks eilen koiraa lenkittäessäni), humalaisten ja narkkareiden kanssa. Mä en pelkää ketään koska ihmiselle pitää antaa mahdollisuus.
Kerran Kalliossa vastaani käveli narkkari jonka olemus oli kieltämättä hieman erikoinen. Hän pyyti kolikkoa. Mä annoin kolikon ja kaunis kiitos tuli ja katse silmiini. Kysyin häneltä "Käytäthän rahan ihan oikeasti tärkeään asiaan?" Hän sanoi ostavansa sillä leivän. Mä annoin vielä toisen kolikon ja sanoin että ostaisi myös maitoa. Mies halasi minua ja sanoi ettei koskaan ole tavannut kaltaistani ihmistä. Ja tää ei ole mitään omakehua vaan sitä asennetta kyseenalaistan että jos ihmisistä ajatellaan vain ensisijaisesti pahaa onko ko. ihmisellä kovinkaan suuria vaikeuksia heittäytyä sille linjalle jolle hänen kuitenkin ajatellaan heittäytyvän? Sehän on ihan peruspsykologiaa ja valitettavan yleistä.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Musta kuitenkin surullisinta on, että ihmiset nostelee itseään toistensa yläpuolelle kuvitellen, että on jotain toista parempi ja ihmisarvo jotain toista ihmistä suurempi. Se, missä sä asut ja elät, ei tee susta yhtään parempaa ihmistä verrattuna johonkin toiseen. Se, kuinka ihmiset kohtelevat ympärillään olevia ihmisiä, kertoo heistä enemmän. Peace! :heart:

Sen verran otan kantaa, että missään päin Helsinkiä en ole elämäni aikana joutunut pelkäämään. En päivisin, en öisin. Turvallista täällä on. :)
 
  • Tykkää
Reactions: BootyPeppi ja Data
"heh"
Hyvä että joku muukin on herännyt siihen että Helsingissä on Suomen pahimmat slummit! Muistan erään vanhan kiistelyn aiheesta, oli monella palko syvällä nenäonteloissa. :D
 
[QUOTE="a.p";27896718]Siellä Itiksen vanhalla ostarilla on yks fillarikauppa (System1 tai joku). Kävin siellä aikoinaan korjaamassa fillaria. Sen vieressä on sit vaan mamukauppoja ja yksi osto ja myynti -liike, jossa poliisit päivystävät jo ovella. Seinällä lukee, et ilmoittavat kaikki tapaukset poliisille. Sisällä on vain todella oudon oloista porukkaa (ulkomaalaisia rakennusmiehiä yms). Liikkeen ulkopuolella mustalaisia hengailemassa. Sitten kun lähtee Itäkeskukseen päin kirjaston ohi menevällä kävelytiellä, niin siellä tulee pelkästään tummaihoisia vastaan. En tiedä, mikä ihmeen paikka heillä on siellä vanhan ostarin takana (joku muslimikirkko?).

Sitten tulee Tallinnanaukion sprurgut ja narkkarit vastaan. Kerjäläiset. Avohoitopotilaat.[/QUOTE]

No eipä siellä todellakaan poliisit jouda päivystämään siellä ostarilla ollenkaan.
Ihan siellä etno kaupoissa käy tava suomalaisiakin ostoksilla, ihan jopa suomalaisia mummoja menee niihin kauppoihin ilman että on suvussa "ei suomalaisia".

Ja se ei oo kirkko vaan moskeija ja se on yläkerrassa ja sitten siellä on käsittääkseni joku kulttuurikeskus.

Ja sitä fillari liikettäkään ei ole enää kun se lopetti ja viereinen etnokauppa osti/vuokras sen tilat ja laajenti bisnestä. Toki siellä on kirpputori, Fidan? lähetyskirppis, yläkerrassa on Jysk muistaakseni et ei siellä pelkkää etnoa oo.
 
"joku"
Mä oon miettinyt onko kukaan samanlainen kuin mä? Mulla on jokaisesta ihmisestä ennakkoon hyvä käsitys. Mä juttelen mamujen, mustalaisten (viimeks eilen koiraa lenkittäessäni), humalaisten ja narkkareiden kanssa. Mä en pelkää ketään koska ihmiselle pitää antaa mahdollisuus.
Kerran Kalliossa vastaani käveli narkkari jonka olemus oli kieltämättä hieman erikoinen. Hän pyyti kolikkoa. Mä annoin kolikon ja kaunis kiitos tuli ja katse silmiini. Kysyin häneltä "Käytäthän rahan ihan oikeasti tärkeään asiaan?" Hän sanoi ostavansa sillä leivän. Mä annoin vielä toisen kolikon ja sanoin että ostaisi myös maitoa. Mies halasi minua ja sanoi ettei koskaan ole tavannut kaltaistani ihmistä. Ja tää ei ole mitään omakehua vaan sitä asennetta kyseenalaistan että jos ihmisistä ajatellaan vain ensisijaisesti pahaa onko ko. ihmisellä kovinkaan suuria vaikeuksia heittäytyä sille linjalle jolle hänen kuitenkin ajatellaan heittäytyvän? Sehän on ihan peruspsykologiaa ja valitettavan yleistä.
Mä olen hieman samanlainen, eli esim. alkkisten kanssa tykkään jutella ja muutenkin ajattelen ensisijaisesti hyvää kaikista ihmisistä. Tosin narkkareita kyllä pelkään.
 
"vieras"
[QUOTE="a.p";27896718]Siellä Itiksen vanhalla ostarilla on yks fillarikauppa (System1 tai joku). Kävin siellä aikoinaan korjaamassa fillaria. Sen vieressä on sit vaan mamukauppoja ja yksi osto ja myynti -liike, jossa poliisit päivystävät jo ovella. Seinällä lukee, et ilmoittavat kaikki tapaukset poliisille. Sisällä on vain todella oudon oloista porukkaa (ulkomaalaisia rakennusmiehiä yms). Liikkeen ulkopuolella mustalaisia hengailemassa. Sitten kun lähtee Itäkeskukseen päin kirjaston ohi menevällä kävelytiellä, niin siellä tulee pelkästään tummaihoisia vastaan. En tiedä, mikä ihmeen paikka heillä on siellä vanhan ostarin takana (joku muslimikirkko?).

Sitten tulee Tallinnanaukion sprurgut ja narkkarit vastaan. Kerjäläiset. Avohoitopotilaat.[/QUOTE]

Näin se rappio leviää.:(
 
"a.p"
Alkuperäinen kirjoittaja psykologinen ilmiö;27897539:
Ihminen on siitä hassu otus että se näkee sitä mitä se haluaa nähdä. Jos mielikuvissa on "paha itä-Helsinki vs. hyvät alueet" niin siellä itä-Helsingissä näkee vain sitä pahuutta ja metrossa pelottaa kun taas ns. hyvillä alueilla olo on turvallinen eikä näe mitään pahaa.
Mulla ei ainakaan ollut mitään negatiivista suhtautumista, kun menin käymään Itiksessä. Olin iloinen, kun olin saanut itseäni niskasta kiinni kerrankin vähän käymään jossakin muualla kaupassa kuin Helsingin keskustassa tai Espoossa.

En ole aikaisemmin ajatellut, että Itis olisi slummia, vaikka 3 vuotta sitten käydessäni vanhalla Puotilan ostarilla ihmettelin sitä menoa.

Tokihan se on totta, että negatiiviset ajatukset ruokkii havaintoja.
 
"vieras"
Itä-Helsingin "helmi" ei ole enää Jakomäki tai Kontula. Kyllä pahinta meno on juurikin Itäkeskuksessa ja kauppakeskus Itiksessä. Se on saanut slummiutua melko rauhassa tässä parin kymmenen vuoden aikana. Vanha puoli on iät ja ajat ollut mustalaisten ja somalinuorten keskittymä. Ennen tuo slummi Itiksessä kuitenkin rajoittui siitä Cafe Fasterista vanhalle puolelle. Nyt jo parin vuoden ajan tuo näpistelevä, uhkaileva ja käytävillä maleksiva porukka on tullut alueeltaan enemmän ja enemmän uutta puolta kohti.

Itis oli hyvä kauppakeskus vielä kymmenen vuotta sitten. Nyt tavalliset suomalaistaustaiset työssäkäyvät lapsiperheet ovat siirtyneet jo aikapäiviä sitten Jumboon tai vastaaviin. Eihän tästä ole montaa kuukautta, kun Itiksen kauppakeskuksen johtaja itki julkisuudessa tätä ilmiötä.

Nyt meneillään oleva uudistus, kasvojenkohotus remontti, ei tule tuomaan muutosta asiaan. Vartioiden määrää pitäisi lisätä, tuoda poliisilaitos takaisin ja yksinkertaisesti kieltää asiaton oleskelu/meluaminen kauppakeskuksessa. Mikäli näin ei tehdä, niin suunta menee vain pahempaan. Kun lopulta venäläiset turistit eivät enää halua tulla Itikseen ostoksille, on sen päivät luettu. Siinä kaatuu viimeisetkin kaupat.
 
"a.p"
Mä oon miettinyt onko kukaan samanlainen kuin mä? Mulla on jokaisesta ihmisestä ennakkoon hyvä käsitys. Mä juttelen mamujen, mustalaisten (viimeks eilen koiraa lenkittäessäni), humalaisten ja narkkareiden kanssa. Mä en pelkää ketään koska ihmiselle pitää antaa mahdollisuus.
On mullakin ihmisistä ennakoon aina positivinen mielipide. Ketään ei pidä tuomita ennakoon. Munkin ystäväpiiri koostuu lähinnä yli puolet maahanmuuttajista ja ulkomaalaisista. Viimeksi juttelin mustalaisen kanssa pari viikkoa sitten kirpparilla.

En kuitenkaan kaveeraa enkä juttele narkkareiden kanssa. He ovat todella ennaltaarvaamattomia, ja mielessä on vain aineet ja niihin tarvitsee rahaa.

Mitä tekemistä tällä on sitten sen kanssa, että mun mielestä Itiksestä ja Itä-Helsingin monesta alueesta on tullut slummi?

Kyse ei ole väestoryhmästä vaan syrjäytneisyydestä ja sitä kautta rikollisuudesta. Ongelmat ovat kasautneet tuohon Itiksen alueella, koska sitä reunustaa monet Helsingin ongelma-alueet. Ja nyt en puhu omasta kokemuksesta, vaan tilastoista.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27898607]Itä-Helsingin "helmi" ei ole enää Jakomäki tai Kontula. Kyllä pahinta meno on juurikin Itäkeskuksessa ja kauppakeskus Itiksessä. Se on saanut slummiutua melko rauhassa tässä parin kymmenen vuoden aikana. Vanha puoli on iät ja ajat ollut mustalaisten ja somalinuorten keskittymä. Ennen tuo slummi Itiksessä kuitenkin rajoittui siitä Cafe Fasterista vanhalle puolelle. Nyt jo parin vuoden ajan tuo näpistelevä, uhkaileva ja käytävillä maleksiva porukka on tullut alueeltaan enemmän ja enemmän uutta puolta kohti.

Itis oli hyvä kauppakeskus vielä kymmenen vuotta sitten. Nyt tavalliset suomalaistaustaiset työssäkäyvät lapsiperheet ovat siirtyneet jo aikapäiviä sitten Jumboon tai vastaaviin. Eihän tästä ole montaa kuukautta, kun Itiksen kauppakeskuksen johtaja itki julkisuudessa tätä ilmiötä.

Nyt meneillään oleva uudistus, kasvojenkohotus remontti, ei tule tuomaan muutosta asiaan. Vartioiden määrää pitäisi lisätä, tuoda poliisilaitos takaisin ja yksinkertaisesti kieltää asiaton oleskelu/meluaminen kauppakeskuksessa. Mikäli näin ei tehdä, niin suunta menee vain pahempaan. Kun lopulta venäläiset turistit eivät enää halua tulla Itikseen ostoksille, on sen päivät luettu. Siinä kaatuu viimeisetkin kaupat.[/QUOTE]

Onneksi Itis on hollantilaisten sijoittajien omistama, ostivat kun saivat halvalla.:D
 
"nii"

Tämä on totta. Alue alkaa muistuttamaan ghettoa. Eräs tummaihoinen vartija alueelta oli Kelassa yksi päivä asiakkaana, en nyt mene yksityiskohtiin mutta ymmärsin niin että alkoi hänelle riittämään kys. alueella työskentely ja etsi nyt sille vaihtoehtoja...

Ja vartijan tummaihoisuudella ei ole muuten väliä, mutta kun on tutkittu että jos vartijat edustavat samaa kansallisuutta/ihonväriä kuin ostoskeskuksen asiakkaatkin, palaute on kaikinpuolin positiivisempaa. Ehkäpä tämä herra sai sitten tarpeekseen "yksilötapauksista".
 
heikkohermoinen kai
sukulaiseni asuu Kontula-Mellunkylä alueella ja voin sanoa että Kontulan ostarilla en halua viettää aikaani.ja ryöstettiinkin tämä sukulainen vielä <Mellunkylän metron vieressä.että semmoista menoa..
Minä lopetin harrastusryhmän, joka tuossa ostarin lähellä kokoontui viikottain. Ihan oman turvallisuuteni vuoksi. Tarpeeksi tuli nähtyä klo.18 joka kerta tuollapäin...
 
kröhöm
Alkuperäinen kirjoittaja psykologinen ilmiö;27897539:
Ihminen on siitä hassu otus että se näkee sitä mitä se haluaa nähdä. Jos mielikuvissa on "paha itä-Helsinki vs. hyvät alueet" niin siellä itä-Helsingissä näkee vain sitä pahuutta ja metrossa pelottaa kun taas ns. hyvillä alueilla olo on turvallinen eikä näe mitään pahaa.
Putouksen lähiömönkijä-sketsi (löytyyköhän youtubesta?) oli aivan paras lohkaisu tämän päivän asenteisiin! Niinkuin eräs tuttavani fiksusti sanoi; Soinin ja Halla-ahonkin on aivan tavattoman helppo olla maahanmuuttokriittinen siellä kalliissa asuinalueissaan ja papattaa ajatuksia muiden päähän kun omia kokemuksia kuitenkin on suhteellisen vähän!
Ihmisiä me kuitenkin kaikki ollaan, ruualla eletään ja sontaa työnnetään takapäästä, jotkut jopa suustaankin sitä suoltavat. Koitettais jo 2013-vuonna luopua tyhmistä lokeroinneista ja tuohon Espoo-keskusteluun vielä kommentti: Espoon keskuksen alue on todella viihtyisä nykyisin, kannattais arvostelijoiden käydä vilkaisemassa jos oma kokemus on vielä huhu 70-luvulta :)
Kuule, Soini asuu kerrostaloasunnossa tavallisessa lähiössä. Vrt. esim. Vihreiden porukat; Eira, Punavuori, Kulosaari...
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja kröhöm;27921644:
Kuule, Soini asuu kerrostaloasunnossa tavallisessa lähiössä. Vrt. esim. Vihreiden porukat; Eira, Punavuori, Kulosaari...
Totta. Pahimmat mokuttajat asuvat monikulttuurista vapailla alueilla: Astrid Thors Töölöössä, Pekka Haavisto Kuliksessa, Heidi Hautala Tarkampujankadulla, Sattu Hassi Larussa, jne...Miksi he eivät halua nauttia monikulttuurista, vaan asuvat ummehtuneen impivaaralaisesti?
 
"jep"
sama...
[QUOTE="jep";27921850]Niin? Eipä tuolla Black Coprat tms kuitenkaan Siltamäessä ammuskele kuten "ennustettiin".[/QUOTE]

Vielä ne katujengit ammuskelevat kaduilla jos nykyinen kehitys saa jatkua. Niin on käynyt muualla ja niin käy Suomessakin. Ajattele, Euroopassa on jo alueita joihin poliisilla ei uskalla mennä koska pelkäävät tulevansa ammutuiksi...
 
Yhteistyössä