Isovanhempien lepsuus/lässytys lapselle

[Sitruuna]

Meillä on kohta 3 v lapsi, joka on valloittava ja ihana, mutta toisaalta välillä aika kuriton. Miehen vanhempien seurassa hän on yleensä ainakin alkuun aika kiltti, vieraskoreutta varmaankin. Minua on koko lapsen olemassaolon ajan ärsyttänyt miehen vanhempien suhtautuminen lapseen. Kyseessä on heidän ainut lapsenlapsensa ja se palvonta ja lässytys on ihan käsittämätöntä. Eivät puhu lapselle ollenkaan "normaalisti" vaan aina puhuttelevat häntä "pieneksi kullanmuruksi, enkeliksi" yms ja aina sillä samalla lässyttävällä äänellä. Ymmärrän heidän asenteensa tiettyyn rajaan asti, mutta liika on liikaa. Minusta ei ole lapsellekaan hyväksi, että häntä palvotaan, jokaista sanaa tai tekoa ihastellaan ja lapsen kuullen päivitellään miten hän voikin olla niin fiksu, ihana, suloinen yms. He toteuttavat kaikki lapsen toiveet välittömästi, eivät halua kieltää häntä mistään ja jopa puuttuvat siihen jos me kiellämme lasta. Jälkimmäisestä olemme heille puhuneetkin ja sanoneet, että lapsella pitää olla rajat ja olisi hyvä jos hekin niitä rajoja asettaisivat. Mutta ovat vaan sitä mieltä, että isovanhempien luona on eri säännöt ja että isovanhemmat nyt ovat sellaisia, että eivät halua kieltää lasta ym. Minua ottaa heidän käytöksensä niin paljon päähän etten oikein edes halua enää mennä anoppilaan kylään vaan olen jo useamman kerran jäänyt vierailuista pois. Ja jos olen mennytkin mukaan niin minusta tulee todella kireä ja pahantuulinen, eikä kellään ole enää hauskaa.

Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Miten olette toimineet? En voi mennä suoraan paukauttamaan päin naamaa, että "lopettakaa se lässytys".

 

[muurame]

Ymmärrän, että sua ärsyttää, mutta ihan normaalisti ja oikein he toimivat. Tuollaisia isovanhempien "pitäisikin" olla. Ihan ammattilaiset ovat sitä mieltä. Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja pitää kuria, toki kaikkien läheisten on samoista säännöistä pidettävä kiinni. Mutta lapsen identiteetille tekee vain hyvää oppia että eri ihmisten kanssa on erilaisia rooleja. Isovanhe,pien "kuuluu" antaa hemmotella lasta. Moni ei valitettavasti näin tee, vaan pitää kuria kuten omille lapsille aikoinaan, eivätkä he ymmärrä etteivät ole kasvatusvastuussa.

Lapsi oppii noeasti, että kaikkialla ei ole samat säännöt, eikä se ole paha asia. Mitä pahaa siinä on, että lapsi saa täyden huomion ja ihailun? Ette ymmärtääkseni siellä päivittäin käy? Lue hieman aiheesta, niin ymmärrät, että lapsesi ymmärtää kyllä että koti on koti, ja mummola on mummola.

Eikö ole ihanaa, että lapsellasi on aikuisia, jotka rakastavat ja hemmottelevat lastasi? Kyllä kylmä ja julma elämä sitten myöhemmin opettaa muutakin. Luulen, että pointti koko "ongelmassa" on, että kyseessä on appivanhempasi. Miten omat vanhempasi toimivat? Älä nyt vaan omalla itsekeskeisellä käytökselläsi estä lasta nauttimasti isovanhempiensa huomiosta.

 

[pehmopupu]

Mutta lapsen identiteetille tekee vain hyvää oppia että eri ihmisten kanssa on erilaisia rooleja. Isovanhe,pien "kuuluu" antaa hemmotella lasta.

Luulen, että AP ei olisi lainkaan tyytyväinen, jos päinvastoin isovanhemmat alkaisivat tosiaan antaa kasvatusvinkkejä ja kertoisivat mielipiteitään siitä, mikä heidän mielestään olisi lapselle vielä terveellisempää ruokaa. Minusta tuntuu, että enimmäkseen kyse on AP:n osalta jonkinlaisesta epävarmuudesta siitä, että hänen asemaansa äitinä kyseenalaistetaan.

En ymmärrä, miksi sinun välttämättä edes tarvitsee lähteä kyläilemään anoppilaasi. Eikö silloin olisi aivan loistava mahdollisuus ottaa sitä ikiomaa aikaa, jos miehesi lähtee lapsenne kanssa tapaamaan isovanhempia. Minulla ei ole maailman parhaat välit anoppiini, mutta olen väleissä lasten takia, joten ainakin puolet kerroista jään kotiin siksi aikaa rentoutumaan ja viettämään omaa aikaa, kun mies lähtee lasten kanssa mummolaan. Siellä saa mies lempiruokiaan ja rauhassa jutella äitinsä kanssa ja lapset ovat innoissaan, kun mummo heitä paapoo.

Toki isovanhempien pitää kunnioittaa vanhempien tahtoa esim. siinä, jos ei haluta syöttää karkkia lapsille tms. Meillä esimerkiksi esikoisella oli paha maitoallergia ja jouduin todella tiukasti sanomaan, että ei tosiaankaan YHTÄÄN maitojätskejä (edes Hylaa) hänelle, koska vatsa meni välittömästi pahalle ripulille. Muuten olen antanut isovanhempien tehdä lasten kanssa kuten haluavat, sillä ovat kuitenkin todella rakkaita lapsilleni.

Minusta erilaiset tavat rikastuttavat lapsia ja kenelläpä olisi liikaa rakastavia & huolehtivia aikuisia ympärillään. Kyllä se lässyttäminen yms. jää vähemmälle, kun lapsi kasvaa. En ainakaan ole kuullut, että esimerkiksi rippijuhlissa kukaan vieraista enää lässyttäisi 15-vuotiaalle 180 cm pitkälle teinipojalle... Yleensä niitä rajojakin isovanhemmat rupeavat asettamaan jossakin vaiheessa, kun lapsen ajattelu kehittyy ja isovanhemmat huomaavat, että he eivät pärjää enää lastenlasten kanssa esim. ruokaa ei saa heitellä pitkin keittiötä, koko kylpyhuonetta ei saa kastella suihkulla jne.

 

[Sitruuna]

Kyse ei ollut siitä etteikö lapselle saisi antaa rakkautta ja huomiota, toki saa ja teemme niin luonnollisesti itsekin! Kyse on siitä, että appivanhemmilla on jollain tavalla hyvin epänormaali suhtautuminen lapseen: hänet on asetettu jalustalle ja häntä suunnilleen palvotaan. Eniten ärsyttää se, että jos kiellämme lasta ja asetamme hänelle rajoja niin appivanhemmat lapsen kuullen sanovat jatkuvasti, että "älkää nyt" ja "eihän toi ollut mitään" ym. Eli kieltävät meitä kieltämästä lasta ja vielä lapsen kuullen, joka ymmärtää tasan tarkkaan mitä tapahtuu ja käyttää sitä hyväkseen.

Mielelläni kuulisin, keitä ne "ihan ammattilaiset" ovat jotka ovat sitä mieltä ettei isovanhempien pidä asettaa lapsenlapsilleen minkäänlaisia rajoja ja heidän kuuluu palvoa lasta? Voisitko muurame antaa noista ammattilaisista vähän lisätietoa, koska mielelläni perehtyisin asiaan.

Toistaakseni itseäni tässä alkuperäinen kysymys:
Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Miten olette toimineet?

 

[sekä että]

Komppaan osittain edellisiä vastaajia mutta ymmärrän myös ap:kin. Minä myös olen sitä mieltä, että myös isovanhempien on kunnioitettava sääntöjä, mitä vanhemmat luo. Oltiin sitten kotona tai mummolassa. Mutta sitten tuollainen "palvonta" on minun mielestäni ihanaa. Meillä appivanhempani myöskin palvovat ja ihastelevat meidän ainokaistamme ja ainoaa lastenlastaan ihan täysillä. Kaikki mitä tyttäremme tekee on mahtavaa ja upeaa. Välillä se on huvittavaakin seurata sivusta.

Mutta meillä on se hyvä tilanne, että isovanhemmat myös kunnioittavat sääntöjä ja sitä kasvatustapaa miten lastamme kasvatamme. Ja jos näin ei olisi, niin se kyllä ärsyttäisi minuakin ja siitä varmasti sanottaisiin tiukkaankin sävyyn. Palvontaa vastaan minulla sen sijaan ei ole mitään. On ihana nähdä kun isovanhemmat ja lapsemme nauttivat toistensa seurasta. Piakkoin lapselle syntyy sisarus ja appivanhemmille toinen lapsenlapsi. Toivottavasti palvontaa riittää myös tälle toiselle.

 

[Alessia ejk]

Meillä on samanlainen "ongelma". Tiedän kyllä ettei asiasta pitäisi kovasti valittaa, kun toisilla ei ole isovanhempia ollenkaan...

Mua ärsyttää jatkuva herkkujen syöttäminen. Senkin jälkeen, kun olen mummolassa siivonnut herkut pois pöydästä (jos en itse sitä tekisi, olisi kakut ja pullat koko ajan esillä) ja olen sanonut, että enää ei herkutella, niin hetken päästä lapsi tulee keittiöstä pulla kädessä... Eli mummo ei ole kuulevinaankaan, mitä just sanoin. Uskomattominta on se, että jos mummo tulee meidän kotiin lastenvahdiksi, se tuo omat herkut mukana!

Kerran vein lapsen lyhyeksi ajaksi hoitoon, ja sanoin selvästi, että se on just syönyt, älkää antako sille mitään. Illalla olin ihan paniikissa, kun pitkällisen yrittämisen jälkeen sain lapsen syömään KAKSI lusikallista iltapuuroa. Vasta myöhemmin tajusin, että mummohan oli pitänyt sitä syöttöporsaana kiellosta huolimatta - unohtipa vaan mainita asiasta.

Toinen on se lässytys. Mäkään en saa selvää, mitä ne puhuu. Ja kaikenlaisten vauvasanojen käyttö. "Poppa" voi olla mikä tahansa valo tai lamppu. Olisko niin hirveetä puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Tai esim. jos lapsi sanoo "kijja", ja pappa heti toistaa: "Ai haluatko lukea kijjaa?" Miten lapsi oppisi lausumaan oikein, jos aikuisetkin lausuvat väärin??

Ja sitten vielä dissaaminen. Jos kiellän jotain, mummo sanoo "Äiti ei anna. Hyi äitiä!" Olen tästä kerran räjähtänyt, mutta näköjään se on jo unohtunut.

Todellakin tiedän, että maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin tämä, mutta avauduin nyt kuitenkin kun ap kerran kysyi..

 

[tree]

Kyse ei ollut siitä etteikö lapselle saisi antaa rakkautta ja huomiota, toki saa ja teemme niin luonnollisesti itsekin! Kyse on siitä, että appivanhemmilla on jollain tavalla hyvin epänormaali suhtautuminen lapseen: hänet on asetettu jalustalle ja häntä suunnilleen palvotaan. Eniten ärsyttää se, että jos kiellämme lasta ja asetamme hänelle rajoja niin appivanhemmat lapsen kuullen sanovat jatkuvasti, että "älkää nyt" ja "eihän toi ollut mitään" ym. Eli kieltävät meitä kieltämästä lasta ja vielä lapsen kuullen, joka ymmärtää tasan tarkkaan mitä tapahtuu ja käyttää sitä hyväkseen.

Mielelläni kuulisin, keitä ne "ihan ammattilaiset" ovat jotka ovat sitä mieltä ettei isovanhempien pidä asettaa lapsenlapsilleen minkäänlaisia rajoja ja heidän kuuluu palvoa lasta? Voisitko muurame antaa noista ammattilaisista vähän lisätietoa, koska mielelläni perehtyisin asiaan.

Toistaakseni itseäni tässä alkuperäinen kysymys:
Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Miten olette toimineet?

Vaihdetaan anoppia
En olisi huolissani lainkaan! Oma anoppi ei halua olla lapsen kanssa kahden (2.5v). Ei kyllä ole hirveästi pyydettykään, koska kun kerran oli sen ainoan kerran, antoi lapsen itkea lohduttomasti pitkään puuttumatta missään vaiheessa asiaan, että oppisi olemaan huutamatta tyhjästä (eli en enää haluaisikaan että hoitaisi) ja hädin tuskin kontaktoi lapsen kanssa, kun olemme paikallakaan. Isompaa lapsenlastaan nykyisin välillä halii ja välillä on tälle tosi jäinen. Harmittaa, kun pieni on kuin tyhjää.
Luulenpa että moinen on haitallisempaa itsetunnolle kuin sinun appivanhempiesi käytos!

Ja niistä rajoista sen verran, että jos myohemmin isovanhemmat pääsevat hoitamaan lasta, niin kyllä niitä pelisääntojä alkaa ilmestyä heidänkin välilleen.

 

[hakuna matata]

Kehottaisin ap:tä _hieman_ löysäämään pipoa.

Kamoon: appivanhempasi kuitenkin palvovat lasta, eivätkä esimerkiksi "dissaa" häntä, unohda häntä totaalisesti tai käyttäydy epäsopivasti lapsen edessä.
Mielestäni heidän käytöksensä kuulostaa yksinomaan hellyttävältä! isovanhempien pitää nimenomaan palvoa lapsenlapsiaan, sehän on täysin normaalia. Ja ihanaa!
Huomaa selvästi, että lapsesi on ainokainen, kun kyttäät ja vahdit noin tiukkapipoisesti. Voi kuule, jos sulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, suorastaan palvoisit maata appivanhempiesi jalkojen alla!!

 

[ymmärrän täysin ap:tä]

Kehottaisin ap:tä _hieman_ löysäämään pipoa.

Kamoon: appivanhempasi kuitenkin palvovat lasta, eivätkä esimerkiksi "dissaa" häntä, unohda häntä totaalisesti tai käyttäydy epäsopivasti lapsen edessä.
Mielestäni heidän käytöksensä kuulostaa yksinomaan hellyttävältä! isovanhempien pitää nimenomaan palvoa lapsenlapsiaan, sehän on täysin normaalia. Ja ihanaa!
Huomaa selvästi, että lapsesi on ainokainen, kun kyttäät ja vahdit noin tiukkapipoisesti. Voi kuule, jos sulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, suorastaan palvoisit maata appivanhempiesi jalkojen alla!!

En ole ap, mutta vaikka meillä on kaksi lasta, nyt kyllä ap:n kuvaama käytös riepoisi ihan todella! Meillä on samaa, mutta onneksi lievempänä. Kestän sen herkkujen syöttämisen johonkin rajaan asti (paitsi kun eivät noudata pyyntöä, että älä anna mehua ennen automatkaa, ja sitten esikoinen pissaa housunsa automatkalla, kun joi mukikaupalla mehua), ja kestäisin lässytystäkin, vaikka se ärsyttäisi. Mutta mun mielestäni on todella väärin, jos lapsen kuullen mitätöidään se, mitä vanhempi on äsken sanonut. Siis jos äiti jotain kieltää, niin ei silloin kukaan saa mennä sanomaan lapselle, että tee vaan. Ihan samoin, jos mumm kieltää, niin ei silloin muut anna saman tien lupaa. Muutenhan lapsi oppii, ettei kielloista tarvi välittää. Silloin kun lapsi ei ole paikalla, voivat aikuiset keskustella rajoista, mutta lapsen kuullen on vedettävä yhtä köyttä.

 

[Sitruuna]

En ole ap, mutta vaikka meillä on kaksi lasta, nyt kyllä ap:n kuvaama käytös riepoisi ihan todella! Meillä on samaa, mutta onneksi lievempänä. Kestän sen herkkujen syöttämisen johonkin rajaan asti (paitsi kun eivät noudata pyyntöä, että älä anna mehua ennen automatkaa, ja sitten esikoinen pissaa housunsa automatkalla, kun joi mukikaupalla mehua), ja kestäisin lässytystäkin, vaikka se ärsyttäisi. Mutta mun mielestäni on todella väärin, jos lapsen kuullen mitätöidään se, mitä vanhempi on äsken sanonut. Siis jos äiti jotain kieltää, niin ei silloin kukaan saa mennä sanomaan lapselle, että tee vaan. Ihan samoin, jos mumm kieltää, niin ei silloin muut anna saman tien lupaa. Muutenhan lapsi oppii, ettei kielloista tarvi välittää. Silloin kun lapsi ei ole paikalla, voivat aikuiset keskustella rajoista, mutta lapsen kuullen on vedettävä yhtä köyttä.

Kiitos sinulle. Hetken jo luulin että täällä on kaikki enemmän tai vähemmän vinksahtaneita tapauksia.

 

[täälläkin]

Meillä on toisinaan samanlaista, muutaman kerran anoppini on sanonut esikoisen kuullen että onkos äiti nyt vähän tyhmä/hassu kun noin tekee tai mitäs se isi nyt tollasta. Onneksi tätä vanhempien mollaamista ei ole nyt tapahtunut enää kun ollaan annettu olla ihan huomioimatta koko asiaa. Silloin kun anoppi on nuo asiat sanonut niin esikoinen on ollut vasta noin 1v eli ei vielä täysin ymmärtänyt mitä puhutaan, nyt kyllä jo puuttuisin jos käyttäytyisi samoin.
Anoppi myös puhuu lässyttäen ja "ymmärtää tahallaan" lasta väärin esim. kun lapsi tarkoittaa salamaa ja sanoo "amala" niin mummi alkaa "torua" että ai miten niin kamalaa onpa rumasti sanottu. Hän myös toistelee lapsen äännevirheitä eli kirja on kiijja ja sisko on ikko. En ole tästä viitsinyt huomauttaa vielä mutta kyllä se ärsyttää. Onneksi nuo isovanhemmat ovat kesällä suurimman osan ajasta mökillä ja näkevät lapsia harvoin
Myös anopin tapa komentaa lasta on epäjohdonmukainen, välillä komennetaan ja välillä ei ja äänensävykin on aika inhottava :/ siksi jätänkin lapset hoitoon mieluummin omalle äidilleni tai mummolleni ja anoppia näemme kun olen "vahtimassa". Kaikkein eniten minua ärsyttää kun anoppi lupailee asioita lapsen kuullen, eikä välttämättä toteuta niitä niin että lapsi odottaa ja odottaa eikä mummi kuitenkaan vie niin kuin on luvannut.
Eikä pelkästään anoppia dissaten, kyllä omankin äitini käytöksessä on ärsyttäviä piirteitä kuten se että polttaa tupakkaa lasten nähden, vaikka sanoi kun odotin esikoistani että ei halua lasten nähden polttaa. Nyt kun lapset ovat syntyneet, perustelee polttamisensa sillä, ettei halua lastenlastensa kanssa käyttäytä kuin työaikana (on perhepäivähoitaja ja polttaa salaa lasten tai vanhempien näkemättä).
No mutta tulipahan vuodatettua, ihan mukavaa lukea että muillakin on "hankalia" isovanhempia

 

[oppia ikä kaikki]

Ei auta ap:tä mutta liittyy aiheeseen.

Alkuperäisen ensimmäinen teksti kuulostaa tosiaan siltä ettei mitään ole hullusti. Mutta sellaista en ymmärrä että lapselle puhutaan R-vikaisesti koska lapsikin puhuu, typerää. Kyllä lapsikin osaa nolostua ja tulla araksi puhujaksi. Jos isovanhemmat vain lepertelevät ja kutsuvat hellittelynimillä niin tilanne on täydellinen!

Kun oma lapseni oli vauva pelkäsin miehen vanhempien antavan tiettyjä ruokia tai juomia. Vielä nytkin kun lapsi on puolitoistavuotias katson pahalla jos miehen isä ojentelee kahvilusikkaa lapselle tai äiti kauhoo jääteloä suuhun. Onneksi tällaista ei juuri tapahdu. Papalle tuntuu olevan turha sanoa että kahvi ei sovi lapselle, vaikka olen ollut kahvitta koko imetyksen ajan lapsen vatsanväänteiden vuoksi.

Lapsen kasvettua käveleväksi taaperoksi olen jopa oppinut jotain isovanhempien hellittelevästä asenteesta: lapseni kantoi vesialtaaseensa hiekkaa, mitä ehdin jo kieltää, kun mummu ja pappa oikein ottivat asiakseen hakea veteen lisää rantaa! Vastauksena ihmettelyyni sain sanat: tämän ikäisen toiveet on niin pieniä!! Ja kyllä oli lapsi ikionnellinen pienestä rannastaan.

Niin se on, turha hysteria voi pilata lapsuuden.

Kasvatusvastuu rajoineen, ja muille aikuisille niistä kertominen, on vanhempien työtä, isovanhempien kuuluu olla rakkaudessaan ehdottomia ja palvoa pikkuisia. Tuskin mummutkaan antavat kullannuppujensa lyödä muita tai levitellä kukkamultaa olohuoneeseen. Minustakin mummulassa voi olla jopa eri säännöt, vaikka nukkumaanmenossa ja syömisissäkin. Onhan aikuisillakin lomalla "eri säännöt" . Mummut ja papat on lasten lomaparatiisi!

 

[äitikki]

kiva kirjoitus. Lässytys ärsyttää, äiti lässyttää mulle vieläkin... Mutta silti

 

[Marjatta]

Meillä on kohta 3 v lapsi, joka on valloittava ja ihana, mutta toisaalta välillä aika kuriton. Miehen vanhempien seurassa hän on yleensä ainakin alkuun aika kiltti, vieraskoreutta varmaankin. Minua on koko lapsen olemassaolon ajan ärsyttänyt miehen vanhempien suhtautuminen lapseen. Kyseessä on heidän ainut lapsenlapsensa ja se palvonta ja lässytys on ihan käsittämätöntä. Eivät puhu lapselle ollenkaan "normaalisti" vaan aina puhuttelevat häntä "pieneksi kullanmuruksi, enkeliksi" yms ja aina sillä samalla lässyttävällä äänellä. Ymmärrän heidän asenteensa tiettyyn rajaan asti, mutta liika on liikaa. Minusta ei ole lapsellekaan hyväksi, että häntä palvotaan, jokaista sanaa tai tekoa ihastellaan ja lapsen kuullen päivitellään miten hän voikin olla niin fiksu, ihana, suloinen yms. He toteuttavat kaikki lapsen toiveet välittömästi, eivät halua kieltää häntä mistään ja jopa puuttuvat siihen jos me kiellämme lasta. Jälkimmäisestä olemme heille puhuneetkin ja sanoneet, että lapsella pitää olla rajat ja olisi hyvä jos hekin niitä rajoja asettaisivat. Mutta ovat vaan sitä mieltä, että isovanhempien luona on eri säännöt ja että isovanhemmat nyt ovat sellaisia, että eivät halua kieltää lasta ym. Minua ottaa heidän käytöksensä niin paljon päähän etten oikein edes halua enää mennä anoppilaan kylään vaan olen jo useamman kerran jäänyt vierailuista pois. Ja jos olen mennytkin mukaan niin minusta tulee todella kireä ja pahantuulinen, eikä kellään ole enää hauskaa.


Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Miten olette toimineet? En voi mennä suoraan paukauttamaan päin naamaa, että "lopettakaa se lässytys".

Ok. Anna isovanhempiesi nauttia lapsestasi...heidän aika hemmotella...Ole ylpeä että lapsesi saa käydä mummolassa...he välittävät myös lapsestasi...näyttävät näin tunteensa...
Vanhemmat toki antaa säännöt sekä kasvatuksen...ehkä saatat olla hiukan mustasukkainen tai tiukkapipoinenkin? Ole järkevä..he vain rakastavat lastasi ja lapsi ei asu heillä.. Suo myös lapsellesi se ilo tulla lellityksi...ole ylpeä isovanhemmistasi... ARVOSTA HEITÄ!

 

[Taaperon äiti]

Mä en henkilökohtaisesti voi ymmärtää näitä vanhempia, jotka kiristelee ihan tosissaan hampaitaan jostakin sellaisesta asiasta, että mummo antaa lapselle pullaa ruoan jälkeen tai että pappa lässyttää lapselle?! Ihan erityisen vähän ymmärrän vanhempia, jotka hermostuvat sen vuoksi, että mummit ja papat ihailevat ja ihastelevat heidän lapsiaan!

Jos lapsi tapaa isovanhempansa viikon jokaisena päivänä ja on heidän luonaan esimerkiksi päivähoidossa, niin ymmärrän että silloin sovitaan ruoka-ajoista ja herkkupäivistä. Mutta käsittääkseni tämänkään ketjun valittajat eivät asu isovanhempien kanssa?

Jos lapsi käy isovanhempien luona vaikkapa kerran viikossa ja saa silloin muutaman ylimääräisen keksin ja suklaapatukan, niin uskokaa pois, hänen terveytensä ei ole kuolemanvaarassa eivätkä hampaat mätäne siinä silmän räpäyksessä suuhun. Uskallan myös epäillä, että vaikka se pappa toistaakin taaperon perässä, että "kiijja", kun äidin mielestä pitäisi sanoa "kirja", niin lapsi tästä kauheudesta huolimatta oppii puhumaan ihan oikeaoppista suomea, eikä isoisä ole hänen verbaalista lahjakkuuttaan pilannut loppuiäksi.

Lapselle tekee hyvä tavata erilaisia ihmisiä, nähdä erilaisia koteja ja etenkin tulla ihailluksi ja rakastetuksi isovanhempiensa taholta. Pipoa löysemälle ja suhteellisuudentajua peliin.

 

[sijoitettava?]

Miten koette, pitäisikö minun antaa lapseni sijoitettavaksi tai adoptoitavaksi, kun minulla on paha ärrä-vika?

 

[relax]

Täällä Suomessa ei todellakaan kehuta lapsia liikaa tai anneta positiivista huomiota. Lapselle todellakin ON hyväksi kuulla ihan joka päivä ja monta kertaa päivässä että hän on ihana ja erityinen.

Minä olen ottanut asian niin, että jos ja kun isovanhemmat ovat niin ystävällisiä että hoitavat lapsiani, en todellakaan puutu heidän hoitamistyyleihinsä. Isäni istuttaa esikoisen aina telkkarin ääreen, mutta eipä tulisi mieleenkään valittaa kunhan valvoo että ohjelmat on sopivia. Meillä kotona ei telkkari ole lapsenvahtina, mutta lapsesta on ihanaa että ukin luona saa katsoa. Anoppi syöttää herkkuja minkä ehtii, mutta en välitä koska kotona ei niitä kuitenkaan usein syödä. Appi tuputtaa aina tietokonepelejä 3-vuotiaalle, olen sanonut että siellä voi pelata jos on ikätasolle sopivia mutta meille ei tule vielä vuosiin. Oma äitini hössöttää ja varjelee ja kulkee perässä joka askeleen, tehköön niin jos sellaista jaksaa.

Ne ihmiset ovat eläneet minua kauemmin ja saattavat joissain asioissa olla viisaampia, niinkuin vaikka siinä että lasten kanssa ei tarvitse aina niin kovasti pingottaa. Minusta on ihanaa että lapsilla on paikka missä he saavat ottaa rennosti, olla huomion keskipisteenä ja hemmoteltavana. Kotona sitten on eri marssijärjestys ja kyllä se on lapsillekin ihan selvää.

Minulla itsellänikin on muistoja ihanista ajoista isovanhempien hemmoteltavana. Se lämpö kantaa vielä aikuisenakin, ja olen onnellinen että omatkin pieneni saavat sen kokea.

 

[relax]

Niin siis esim. joku tuossa aikaisemmin kirjoitti että oli IHAN PANIIKISSA kun sai syötettyä vain pari lusikallista puuroa lapselle kun anoppi oli syöttänyt lapselle herkkuja aikaisemmin. Että ehkä ei tarvitse tuollaisista asioista ihan paniikkin mennä. Lapsi oli siis kerran syönyt niin paljon herkkuja ettei puuro oikein maistunut. No, seuraavana päivänä varmaan jo maistui eli no harm done. Ei ehkä tarvitse olla ihan niin hysteerinen ihan kaiken kanssa.

 

[hyvä relax]

Fiksua tekstiä relaxilta!

 

[----neito----]

Meillä anoppi lässytti jossain vaiheessa pojallemme, mutta appi totesi hänelle jossain vaiheessa, että kyllä pojalle voi puhua normaalisti ja myös moni muu kommentoi lässytystä ja sitten anoppi lopetti. Meillä anoppi ja omat vanhempani ovat pitäneet lapset erossa karkeista kolmevuotiaaksi asti ja siitä syystä ymmärrys herkutteluun ilmeisesti samanlainen kuin meillä. Meillä poika rakastaa hedelmiä yli kaiken ja niitä sitten syö myös kummallakin isovanhemmilla. Nyt kun poika on melkein kolmevuotias ja kiukkukohtauksia ja tottelemattomuutta alkanut esiintymään, niin anoppi on saanut huomata, että kyllä pojalta kannattaa myös kieltää ja laittaa rajat, koska muuten poika kävelee kyllä ihan iloisesti hänen ylitseen. Eli poika kertoi itse, että tarvitsen rajan. Yhden päivän kun anoppi ja poika olivat kaksistaan, niin olin ihan järkyttynyt kun poika oli tehnyt kaikki mahdolliset tempaukset (tottelemattomuutta ja pisti ihan kunnolla kampoihin), mutta myöhemmin tajusin, että itse asiassa se oli ihan hyvä juttu. Koska muuten anoppi ei olisi tajunnut, että säännöt ja rajatkin pitää hänenkin pitää, vaikka onkin isovanhempi, muuten poika vie ja hän vikisee.

 

[epärelax?]

No oikeastaan olen jo ihan rento, lapsi on 3 vuotta ja superhelppo, kiltti ja huoleton siihen verrattuna, mitä ensimmäiset 2 v.

Vauva-aikana isovanhemmat saivat aikaan muutakin kuin hyvää. Silloin eivät hoitaneet lasta ollenkaan. Mutta kun näkivät, piti aina laittaa kahvipöytä koreaksi ja sitten alkoi se valitus, että kun vauva ei saa mitään. Ajattelin, että antaa isovanhempien vähän hemmotella. Lapsi ahdettiin turhan pienenä täyteen makkaraa ja makeita herkkuja ja muuta roskaruokaa. Isompana on helpompaa, mutta pienenä se teki vilkkaasta lapsesta ylivilkkaan eikä ruoka maistunut koko päivänä. Ei edes kaksi lusikallista puuroa. Mikä tiesi levottomia öitä ja valvomista väsyneelle äidille ja lapselle ja siedettävän päivärytmin lipsumista taas rankemmaksi.

Joskus vauvan / lapsenhoidossa mennään äidin jaksamisen rajoilla. Silloin isovanhemmat voivat olla ihan kivoja, mutta rasittaa äitiä liikaa hetken hauskanpidon kustannuksella. Silloin olo ei ole ihan relax. Onneksi isovanhempia on monenlaisia.

 

[Alessia ejk]

Niin siis esim. joku tuossa aikaisemmin kirjoitti että oli IHAN PANIIKISSA kun sai syötettyä vain pari lusikallista puuroa lapselle kun anoppi oli syöttänyt lapselle herkkuja aikaisemmin. Että ehkä ei tarvitse tuollaisista asioista ihan paniikkin mennä. Lapsi oli siis kerran syönyt niin paljon herkkuja ettei puuro oikein maistunut. No, seuraavana päivänä varmaan jo maistui eli no harm done. Ei ehkä tarvitse olla ihan niin hysteerinen ihan kaiken kanssa.

Täytyypä vielä kommentoida kun minua näköjään ymmärrettiin väärin. En tosiaan panikoinut sitä, että herkkujen takia jäi puurot syömättä. En siinä vaiheessa tiennyt että lasta oli syötetty mummolassa. Luulin, että lapsi ei ole syönyt neljään tuntiin mitään, ja meni vatsa tyhjänä nukkumaan. Ymmärtäähän sen tyhmempikin, että jos mummolassa on syöty, niin iltapala ei maistu.

Nykyään olen luovuttanut enkä edes muistuta ruoka-ajoista kun vien lapset mummolaan. Ketttaa kyllä ihan yhtä paljon kuin ennenkin.

 

[2lasta]

En jaksanut ihan kaikkia vastauksia lukea, joten en kommentoi sen kummemmin, kerron vaan oman näkökulmani aiheeseen.
Minulla siis 2 lasta, toinen nyt jo aikuinen. Anoppilassa oli ihanaa silloin kun esikoinen oli pieni, mummi hemmotteli, kehui ja hellitteli. Toki jouduin puuttumaan välillä asioihin. Esim, olen juuri kieltänyt ottamasta pullaa ennen ruokaa, niin hetken päästä mummi on antanut luvan. Näistä asioista pitää mielestäni puhua ääneen. Sanoa niin monta kertaa, että luupäisinkin isovanhempi ymmärtää että kiellolla on selkeä peruste.
Surukseni kuopus ei koskaan ole saanut osakseen samaa hemmottelua. Häntä ei ole isovanhemmat ymmärtäneet, ihmetelleet vaan ääneen, kun on niin erikoinen lapsi. Nyt isovanhemmat ovat jo sairaita, aikuinen lapsi käy silloin tällöin auttamassa heitä. Nuorempi suree kovin sitä ettei hänellä ole koskaan ollut läheisiä välejä isovanhempiin. Omat vanhempani ovat kuolleet jo aikuisen pojan ollessa vauva, joten muitakaan isovanhempia ei ole. Puhelimessa lasten mummi kyllä nykyään hokee lasten käytyä, on se nuorempikin ihan kiva poika. Luulen hänen tuntevan pientä syyllisyyttä siitä, ettei koskaan nähnyt vaivaa saadakseen kontaktin lapseen. Tosin ymmärrän myös sen, ettei kaikkien välillä kemia toimi, vaikka läheistä sukua olisikin. Olkaa kiitollisia isovanhemmista ja muustakin suvusta. Kaikki ihmissuhteet kasvattavat lasta omalla tavallaan, ja ovat mahdollisia tukiverkostoja teini-iässä/ aikuistuessa. Tukiverkostoja ihminen tarvitsee läpi elämän, vaikkei suurempia ongelmia elämässään joutuisikaan kohtaamaan.