T
Tehotyttö
Vieras
Aloitetaanpas ketju meille haaveilijoille, joilla jo lapsia on liuta ja lisää haaveissa
Jos löytyisi porukkaa tällaiseen ketjuun...
Itselläni kolme lasta; poika 10v, tyttö 8v ja poika 1v 1kk.
Minulla ikää kohta 35v. Asustellaan Lounais-Suomessa. Neljäs on ollut suunnitelmissa siitä asti, kun vihdoin viimein tuo kolmas saatiin aikaiseksi. Meinasi ensin jäädä lapsiluku kahteen, vaikka alkuperäiset suunnitelmat oli viisi
Haaveilu meillä siis ihan konkreettisella tasolla, tositoimissa ollaan oltu jo pitkään. Ensimmäiset menkat synnytyksen jälkeen tulivat vasta vuoden päästä eli 7vkoa sitten, joten raskautusmismahdollisuuksi ei ole pahemmin ollutkaan. Nyt tässä on jännätty pitkäkiertolaisena, että tuleeko ne toiset vai ei. Sieltähän ne eilen sitten plajahti. Eli kierto n. 50pvää, hip hurraa. Tosipuheissa minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tämän B-sarjan lastenkin ikäero venyy sinne vähintään kahteen. A-sarjassa ikäero on 2v ja 4kk.
Mutta lisää juttua, jos löytyy väkeä tähän ketjuun
Onko siis kolmannesta, neljännestä, viidennestä jne. haaveilevia? Mukaan joukkoon sikiäväiseen :-D