Iso riita joulunvietosta miehen kanssa, todella vaikeaa..

  • Viestiketjun aloittaja "Joulutonttu"
  • Ensimmäinen viesti
"Joulutonttu"
Meillä pattitilanne (taas) liittyen jouluun. Perheeseemme kuuluu minä, mies ja 2v lapsi. Ainoa elossa oleva sukulaiseni Suomessa on äitini. Miehellä etäisiä sukulaisia toisella puolen Suomea, eivät ole juurikaan tekemisissä.

Äitinikin on jo iäkäs ja koen velvollisuudekseni kutsua hänet meille jouluaattona. Hän asuu yksin enkä vaan voi unohtaa häntä kotiinsa yksin. Lisäksi hän on lapseni kanssa tosi läheinen, heillä on hyvät ja lämpimät välit. Viime joulukin oli omasta mielestäni kiva, lapsen eka joulu, minä, mies, lapsemme ja äitini. Hän tuli iltapäivällä ja lähti ennen klo 21. illalla kotiinsa.

No, miehen mielestä joulu ei ollut niin onnistunut. Hän valittaa, että haluaisi viettää joulun perheen kesken, vain me kolme. Siihen hän ei ota kantaa, että miten äitini joulunsa viettäisi. Tänäänkin hän raivosi, että joulu mennään aina minun ehdoilla, hänen toiveistaan viis. Kysyn, että no jos olemme kolmestaan niin mitä sanon äidilleni. Siihen ei tule vastausta.

Eikä se tietenkään hänen murheensa olekaan. Itse en vaan henno jättää yksin omaa äitiä, joka on ainoa jolta olen esim. lapsen kanssa apua saanut.
 
Ap.
Mitä miehesi yleensä tekee jouluna? Millä tavoin äitisi läsnäolo haittaa hänen joulunsa viettoa?
Ihan niitä tavallisia juttuja, joulusauna, kinkunpaisto, haudoilla käynti, syödään hyvin, jne. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa.

En minä tiedä miten äitini läsnäolo häiritsee, se kuulemma vaan ei ole sama asia kuin olla keskenään perheen kanssa. Kun olen asiaa ihmetellyt niin hän sanoo, etten ymmärrä ettei se ole sama asia hänelle kuin minulle. Että minä pystyn oman sukulaiseni kanssa rentoutumaan, mutta hän ei.
 
Ap.
Paljon äidilläsi on ikää?
Juuri jouluna huomioidaan läheisiä eikä ketään jätetä yksin.
Hän on 7-kymppinen.

Olen samaa mieltä, juuri joulu on se aika vuodesta, jolloin ketään ei pidä jättää yksin. Itse voisin toivottaa kotiini tervetulleeksi muitakin yksinäisiä, vaikkeivät sukua olisikaan. Olen joskus itse viettänyt hyvin, hyvin yksinäisen joulun kun asuin pari vuotta ulkomailla töiden vuoksi.
 
"aito ammattivalittaja"
Meillä mun isä viettää joulut yksin. Ei jaksa tulla tänne asti vaikka haettaisiin ja sisko ei häntä joulun viettoonsa halua vaikka asuu 2km päässä isästä.
 
"Jenis"
Tää sama juttu on ollut täällä ennenkin.

Ja joo, meidän joulu on edelleen perhejoulu, ja perheeksi lasketaan myös omat vanhemmat, sisarukset ja heidän lapsensa. Omalla ydinperheellä ehditään kyllä kököttää sitten ne loput 364 päivää vuodessa.
 
juuu
Ymmärrän, että mies tuntee noin, mutta en silti ymmärrä, että valmis jättämään vanhan ihmisen yksin. Aikuinen ihminen voi olla kohtelias muutaman tunnin ja jättämään oman itsekkyytensä sivuun. Todellakaan ei mitään vuorovuosia. Jos ei mies osaa olla aikuinen, niin on sitten yksin.
 
Mulle kävis kaikki, mutta miksi pitää tehdä aina vain niinkuin toinen tahtoo?
Miksi? Onko toinen niinpaljon huonompi ihminen että hänen mielipiteillään ei ole mitään väliä?
 
juuuu
Mulle kävis kaikki, mutta miksi pitää tehdä aina vain niinkuin toinen tahtoo?
Miksi? Onko toinen niinpaljon huonompi ihminen että hänen mielipiteillään ei ole mitään väliä?
Kyse ei ole mistään kenenkään mielipiteestä vaan siitä, etten olisi ihmisen kanssa, joka on valmis jättämään vanhan sukulaisen YKSIN jouluna vain oman itsekkyyden takia. Kyse ei ainakaan aloituksen mukaan ole mistään nalkuttavasta, juopottelevasta anopista, vaan lapselle rakkaasta mummosta. Jos on niin itsekäs, että muutama tunti on ylivoimaista, niin sitten on yksin.
 
Eli siis onkin huono ihminen jolla on täysin vääriä mielipiteitä.
 
Yhteistyössä