Iso kiitos suomalaiselle miehelle!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Talvisota: Rauhansopimus kirjoitettiin yöllä
13.03.2010 07:35

Talvisodan 70 vuoden takaisia tapahtumia on seurattu muistovuoden kunniaksi päivittäin Ilta-Sanomien sivuilla.

Neuvostoliiton hyökkäys 30. marraskuuta yllätti suomalaiset, jotka luulivat suurvallan vain pelottelevan.

Alkoi talvisota, joka kesti 105 päivää.

Vaikka rauhantunnusteluista oli tihkunut maaliskuun alkupäivinä tietoja, yllätti sodan päättyminen rintamalla olleet sotilaat siinä missä kotirintamankin.

Lue tänään lauantaina ilmestyvän Ilta-Sanomien PS-sivustolta kuinka talvisodan aikalaiset ottivat vastaan tiedon rauhasta maaliskuun 13. päivän aamuna 1940.

Näin sodan päättymistä
muistetaan Suomessa

Puolustusministeri Jyri Häkämies osallistuu lauantaina Talvisodan päättymisen muistopäivän juhlatilaisuuksiin.

Ministeri Häkämies pitää puheen Rautjärven Asemankoululla järjestettävässä Rautjärven Reserviupseerikerhon "70 vuotta Talvisodan päättymisestä" -maanpuolustusjuhlassa.

Lisäksi ministeri on kutsuttu Lappeenrannan kaupungin järjestämään Talvisodan päättymisen 70-vuotisjuhlaan Lappeen Marian kirkkoon.

Ministeri Häkämies esittää tilaisuudessa valtioneuvoston tervehdyksen.

Valtioneuvosto järjestää lauantaina kello 11.00 alkaen talvisodan 70-vuotismuistoseminaarin Säätytalossa Helsingissä.

Tilaisuus lähetetään suorana YLE TV1:ssä kello 11.00 alkaen.

IS-STT
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eipä tunnu nykypolvi arvostavan veteraaniemme talvisia sankaritekoja :(. Kiittämättömyys sankareiden palkkana :(

No anteeks! En ollu syntyny sillon vielä ja en osaa arvostaa ehykä niin paljon kun vanhat ihmiset.
 
No en ole samaa mieltä. Oon monesti ihmetellyt minkä takia nuoria moititaan. Ihmisillä on outo käsitys, että nuoret vain kiroilevat, polttavat, juovat ja riehuvat eivätkä kunnioita ketään. Voihan se olla noinkin, mutta on myös sellaisia teinejä joilla on sydän paikallaan ja he välitävät myös vanhuksistakin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eipä tunnu nykypolvi arvostavan veteraaniemme talvisia sankaritekoja :(. Kiittämättömyys sankareiden palkkana :(

No anteeks! En ollu syntyny sillon vielä ja en osaa arvostaa ehykä niin paljon kun vanhat ihmiset.

En kyllä ollut minäkään syntynyt silloi ja silti kunnioitan veteraaneja enemmän kuin ketään muita. Ilman heitä ei Suomea olisi olemassa. He siis ansaitsevat sen kaikkein suurimman kunniotuksen!!
 
En ollut mäkään silloin syntynyt, mutta silti tajuan että ilman noita ihmisiä Suomessa olisi huomattavasti huonommat oltavat. Me nimittäin kuuluisimme Venäjään tai olisimme kuuluneet Neuvostoliittoon vielä 90-luvulle asti.

Kannattaa lukea muutakin kuin Reginaa ja Cosmopolitania.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:

Hehheh, en lue Cosmoa ja en edes tiedä mikä on Regina.
Kai mä jotenki veteraaneja arvostan mut en mä voi sillälailla osata arvostaa kun ei tollasia asioita voi käsittää tälleen jälkikäteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eipä tunnu nykypolvi arvostavan veteraaniemme talvisia sankaritekoja :(. Kiittämättömyys sankareiden palkkana :(

No anteeks! En ollu syntyny sillon vielä ja en osaa arvostaa ehykä niin paljon kun vanhat ihmiset.

En kyllä ollut minäkään syntynyt silloi ja silti kunnioitan veteraaneja enemmän kuin ketään muita. Ilman heitä ei Suomea olisi olemassa. He siis ansaitsevat sen kaikkein suurimman kunniotuksen!!

Onko sulla leijonakoru ja "kiitos"-paita?? Mulla ainkain on, koska kiitos vete raaneille. Kyllä vain suomalaisella miehellä on sisua ja saatiin ne naapurimaan vehkeilijät kaadettua!! Nykyäajan pojat lälläreitä, kun ei ees ase pysy kädessä:(:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja hy:

vete raani hahaa
 
Voihan sitä itsenäisyyttä ja veteraaneja arvostaa, mutta itse sodassa ja siinä ihmisten tappamisessa ei ole mitään hienoa. Se nyt vain oli pakollinen paha, joka ei ole millään tavalla hienoa.

Edes veteraanit itse eivät nosta itseään jalustalle tai ylpeile asialla, koska heille se oli vahvasti pelon värittämä eloonjäämiskamppailu,jonka jokainen olisi jättänyt väliin jos olisi ollut mahdollisuus.

Itsenäisyys on hieno asia, mutta en kyllä lähtisi huutelemaan siitä mitään. Sori vaan, mutta siitä saa vähän typerän ja juntin kuvan. Mä en vain voi ottaa vakavasti ihmistä, jolla on joku kiitos-paita tai leijonakoru. Äärimmäisen perinteetöntä, turhaa ja junttia.
 
Nyt tähän tuli joku punikki provoilemaan ja häpäisemään sankariemme tekoja ja muistoa. Sinusta on varmaan tosi ikävää kun Suomea ei vuonna 1939 liitetty osaksi Neuvostoliittoa, tuota työläisten paratiisia. Mut hei, ei hätä ole tämän näköinen: muuta Pohjois-Koreaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja fera:

No aika juntilta säkin vaikutat kun oletat, että jokaisella veteraaneista ylpeitä olevilla on leijona-korut yms.

Leijona on muuten Suomen vaakunassa ja tyhmät uusnatsit ovat pilanneet tuon hienon leijonan.
 
Niimpä ja sinne koreaan saisi muuttaa muutkin mun puolesta, ketä tänne suomeen tulee eikä maata arvosta!!n Minä en pilaile se on ihan varma juttu! aminusta kaikki kunnia ja arvistus vete raaneille ja suomi suomalaisten puolesta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Alkuperäinen kirjoittaja fera:
Voihan sitä itsenäisyyttä ja veteraaneja arvostaa, mutta itse sodassa ja siinä ihmisten tappamisessa ei ole mitään hienoa. Se nyt vain oli pakollinen paha, joka ei ole millään tavalla hienoa.

Edes veteraanit itse eivät nosta itseään jalustalle tai ylpeile asialla, koska heille se oli vahvasti pelon värittämä eloonjäämiskamppailu,jonka jokainen olisi jättänyt väliin jos olisi ollut mahdollisuus.

Itsenäisyys on hieno asia, mutta en kyllä lähtisi huutelemaan siitä mitään. Sori vaan, mutta siitä saa vähän typerän ja juntin kuvan. Mä en vain voi ottaa vakavasti ihmistä, jolla on joku kiitos-paita tai leijonakoru. Äärimmäisen perinteetöntä, turhaa ja junttia.

No aika juntilta säkin vaikutat kun oletat, että jokaisella veteraaneista ylpeitä olevilla on leijona-korut yms.

Leijona on muuten Suomen vaakunassa ja tyhmät uusnatsit ovat pilanneet tuon hienon leijonan.
Leijona on Suomen vaakunassa ja tasavallan presidentín käädyissä on hakaristejä. Varsinanen uusnatsi siis ;)
 
En oleta, että jokaisella on, ymmärrätkö?

En silti lähtisi huutelemaan noista kamalista ajoista mihinkään suuntaan. Siinä ei ollut mitään hienoa. Veteraaneja voi arvostaa ihan matalalla profiililla, mutta ikävä kyllä usein siihen liittyy se juntteus ja toitottaminen, joka on... typerää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Alkuperäinen kirjoittaja fera:
Voihan sitä itsenäisyyttä ja veteraaneja arvostaa, mutta itse sodassa ja siinä ihmisten tappamisessa ei ole mitään hienoa. Se nyt vain oli pakollinen paha, joka ei ole millään tavalla hienoa.

Edes veteraanit itse eivät nosta itseään jalustalle tai ylpeile asialla, koska heille se oli vahvasti pelon värittämä eloonjäämiskamppailu,jonka jokainen olisi jättänyt väliin jos olisi ollut mahdollisuus.

Itsenäisyys on hieno asia, mutta en kyllä lähtisi huutelemaan siitä mitään. Sori vaan, mutta siitä saa vähän typerän ja juntin kuvan. Mä en vain voi ottaa vakavasti ihmistä, jolla on joku kiitos-paita tai leijonakoru. Äärimmäisen perinteetöntä, turhaa ja junttia.

No aika juntilta säkin vaikutat kun oletat, että jokaisella veteraaneista ylpeitä olevilla on leijona-korut yms.

Leijona on muuten Suomen vaakunassa ja tyhmät uusnatsit ovat pilanneet tuon hienon leijonan.
Leijona on Suomen vaakunassa ja tasavallan presidentín käädyissä on hakaristejä. Varsinanen uusnatsi siis ;)

tuskinpa on hakaristejä. oiskohan rautaristejä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaa:

otas nyt selvää asioista
 
Alkuperäinen kirjoittaja päätön:

Eipä suoraan sanottuna ihan niin paljoa kiinnosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):

pullamössösukupolven tuote taas esittelee kinnostustaan joka on kaikkia asioita kohtaan yhtä syvää..
 
Auts:D Sinähän fiksu tapaus olet, kun henkilökohtaisuuksiin menet ja vileä tavalla, joka ei liity mitenkään mihinkään.

Kyllä se kiinnostus on syvää niitä asioita kohtaan, joilla on väliä nykyään ja kokonaisuuden kannalta. Varo vain, tämä pullamössösukupolven tuote voi joskus päättää sinunkin asioistasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Alkuperäinen kirjoittaja päätön:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Alkuperäinen kirjoittaja päätön:
Alkuperäinen kirjoittaja jaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Alkuperäinen kirjoittaja fera:
Voihan sitä itsenäisyyttä ja veteraaneja arvostaa, mutta itse sodassa ja siinä ihmisten tappamisessa ei ole mitään hienoa. Se nyt vain oli pakollinen paha, joka ei ole millään tavalla hienoa.

Edes veteraanit itse eivät nosta itseään jalustalle tai ylpeile asialla, koska heille se oli vahvasti pelon värittämä eloonjäämiskamppailu,jonka jokainen olisi jättänyt väliin jos olisi ollut mahdollisuus.

Itsenäisyys on hieno asia, mutta en kyllä lähtisi huutelemaan siitä mitään. Sori vaan, mutta siitä saa vähän typerän ja juntin kuvan. Mä en vain voi ottaa vakavasti ihmistä, jolla on joku kiitos-paita tai leijonakoru. Äärimmäisen perinteetöntä, turhaa ja junttia.

No aika juntilta säkin vaikutat kun oletat, että jokaisella veteraaneista ylpeitä olevilla on leijona-korut yms.

Leijona on muuten Suomen vaakunassa ja tyhmät uusnatsit ovat pilanneet tuon hienon leijonan.
Leijona on Suomen vaakunassa ja tasavallan presidentín käädyissä on hakaristejä. Varsinanen uusnatsi siis ;)

tuskinpa on hakaristejä. oiskohan rautaristejä...

otas nyt selvää asioista

Eipä suoraan sanottuna ihan niin paljoa kiinnosta.

pullamössösukupolven tuote taas esittelee kinnostustaan joka on kaikkia asioita kohtaan yhtä syvää..

Varo vain, tämä pullamössösukupolven tuote voi joskus päättää sinunkin asioistasi.

Luulet itsestäsi ihan liikoja.
 
Yhteistyössä