Hei!
Onko kellään muulla tullut synnytyksen, tai tarkemmin vaikean ponnistusvaiheen jälkeen monta kuukautta kestävä iskias?
Esikoiseni synnytyksestä on nyt reilut 4kk. Ponnistuvaihe oli todella hankala ja pitkä lantion ahtauden ja vauvan isohkon koon (3,8kg) vuoksi. Ison epparin ja lisäksi tulleen repeämän lisäksi olen nyt potenut synnytyksestä asti iskiasta. Kerran meni tunto pottuvarpaasta ja viereisestä varpaasta ja kerran olen laskenut yöllä pissat alleni. :ashamed: (Soitin silloin päivystykseen, mutta sanoivat, että jos voin kuitenkin pidätellä normaalisti, ei tarvitse välttämättä tulla).
Lääkäreillä olen ravannut. Fysioterapiassa olen käynyt sähköhoidossa ja syvälämpöhoidossa (ultra) nyt 10 kertaa. Hermoratatutkimus on tehty. Nyt minulla on lähete magneettikuvaukseen, joka toivottavasti selvittää tämän viheliään vaivan syyn, joka estää mm. täysipainoisen vauvan hoidon. Vaivani on pahimmillaan öisin ja istumisen jälkeen, mutta on läsnä koko ajan.
Tähän asti kaikki lääkärit ovat epäilleet välilevyn pullistumaa eli tyrää, joka painaa iskiashermoa. Leikkaukseen en millään haluaisi, sillä se vaikeuttaisi vauvan hoidon täydellisesti.
Viime aikoina vaivani on iskiaksen lisäksi paikallistunut lantion seudulle aivan selkärangan oikealle puolelle. Tietääkseni näillä main sijaitsee suoliluu ja si-nivelet. Luin asiasta netistä ja löysin tietoa, että si-nivelet voisivat mennä pois paikoiltaan synnytyksessä, joka sitten aiheuttaisi tällaisia oireita.
Onko kellään kokemusta vastaavasta? Ja erityisesti, mikä tähän vaivaan auttaisi (muu kuin kirurgin veitsi)? Kiropraktikkoa, naprapaattia yms. olen myös miettinyt, mutta pitänee odottaa kuvausta, että vaivan oikea syy selviää.
Ps. Tietääkö kukaan, saako lannerangan magneettikuvauksessa selvitettyä samalla myös lantion mitat mahdollisia tulevia raskauksia varten?