isäni käytös suututtaa ja itkettää!!

taas tänään hän teki sen - sai minut raivoihinsa, loukkaantumaan, nolostumaan :'( :'(
isäni, reilut 50v ei ole koskaan välittänyt minusta niin, niin kuin nyt yleensä isät ovat tyttäristään kiinnostuneita. olen ollut aina vain silloin hyvä ja kerskailun kohde, jos olen jollain saralla menestynyt. muuten olen ollut ruma, tyhmä, äpärä(!!) ja vaikka mitä...

nyt isäni on jo 7vuotta ollut myös lasteni ukki, hänen käytös on toisinaan ollut jo pehmeämpää, kun on ollut hyvällä päällä, on riehuttanut lapsia tai jopa jutellut jostain, pinnallisesta. mitään syvällisempää suhdetta meillä ei ole koskaan ollut, pienempänä oli väkivaltainen sekä minua että äitiäni kohtaan, henkinen väkivalta jatkuu edelleen äitiäni kohtaan. mutta se ei ole tämän jutun pointti, tiedän, että isäni on sairas, noin niinkuin persoonallisuudeltaan, mutta silti...

kun olimme suunnittelemassa talon ostoa, rukoilin miestäni, ettei meidän tarvitsisi isääni pyytää takaajaksi. mutta mieheni ei vielä silloinkaan tajunnut miten isäni tulee nöyryyttämään. nimittäin kun kysyimme, jouduimme anelemaan kuin etanat ja isäni ei luottanut ollenkaan omaan järkeemme tai laskukykyymme siitä, pärjäämmekö velan kanssa. hän oli varma, että joutuu maksamaan velkamme ja käyttäytyi myös sen mukaisesti. :ashamed: :ashamed: kyseli kaikki menomme ja tulomme, olisi pitänyt toimittaa hänelle listat terveyssiteiden ostosta alkaen, minkä verran kulutamme, ja mistä pitää karsia...ilmoitin silloin, että tuohon emme suostu. tulos- mykkäkoulua ja minut haukuttiin. kaikki tapahtuu tietenkin selkäni takana, äitini sitten kertoo kun häneltä tilannetta kiristän..

noh, velasta olemme selvinneet, mutta nyt olemme lähdössä ulkomaanmatkalle 5 päiväksi. ensinnäkin, isäni tinkkasi, mistä sellaiset rahat!!! arvaa, huvittaako hälle tiliä tehdä! :'( kun pääsin tänään töistä, isäni ja (nolo) äitini odottivat pihalle ja isä sanoi haluavansa jutella. aavistelin jo pahaa silloin... noh, keitin kahvit heille ja sitten se alkoi.. kuinka uskallat lähteä, kone voi pudota, terroristit voi hyökätä, ethän sinä osaa edes liikkua ulkomailla jne... ollaanko otettu henkivakuutus, meiltähän jää pienet lapset puille paljaille, KUN kone putoaa,, onko meillä varmuuslukot omakotitalossamme, pitäisikö heidän tulla anoppini seuraksi koko viikoksi tänne jne jne jne....

eikä se mitään, jos asenne ja tyyli esittää asiat olisi huolehtiva tai edes asiallinen, mutta kun kaikki on vain arvostelua ja sitä, että emmehän me itse osaa tai pärjää missään!! \|O \|O

lopuksi isä totesi, että me tullaan vielä huomenna, että voidaan jutella lisää kun mieheni on paikalla. (mies lähti kesken kahvien treeneihin ja jätti miut sen hyeenan hampaisiin)

älkää kiltit sanoko, että isä on vain huolehtivainen, koska oikeesti mä olen saanu aina hävetä häntä ja håänen alkoholismiaan ja moukkamaisuuttaan joka paikassa. mitä voin tehdä vai pitääkö mun pistää välit poikki kokonaan? olen ihan neuvoton ja itken vain kuin vesiputous tätä surkeutta. koko matkakuume ja innostus ekasta yhteisestä reissusta katos ku tuhka tuuleen!! :headwall: :headwall:

 

Kyll muakin tuollanen itkettäisi ja suututtaisi melkoisesti. :'(

 

\

taas tänään hän teki sen - sai minut raivoihinsa, loukkaantumaan, nolostumaan :'( :'(
isäni, reilut 50v ei ole koskaan välittänyt minusta niin, niin kuin nyt yleensä isät ovat tyttäristään kiinnostuneita. olen ollut aina vain silloin hyvä ja kerskailun kohde, jos olen jollain saralla menestynyt. muuten olen ollut ruma, tyhmä, äpärä(!!) ja vaikka mitä...

nyt isäni on jo 7vuotta ollut myös lasteni ukki, hänen käytös on toisinaan ollut jo pehmeämpää, kun on ollut hyvällä päällä, on riehuttanut lapsia tai jopa jutellut jostain, pinnallisesta. mitään syvällisempää suhdetta meillä ei ole koskaan ollut, pienempänä oli väkivaltainen sekä minua että äitiäni kohtaan, henkinen väkivalta jatkuu edelleen äitiäni kohtaan. mutta se ei ole tämän jutun pointti, tiedän, että isäni on sairas, noin niinkuin persoonallisuudeltaan, mutta silti...

kun olimme suunnittelemassa talon ostoa, rukoilin miestäni, ettei meidän tarvitsisi isääni pyytää takaajaksi. mutta mieheni ei vielä silloinkaan tajunnut miten isäni tulee nöyryyttämään. nimittäin kun kysyimme, jouduimme anelemaan kuin etanat ja isäni ei luottanut ollenkaan omaan järkeemme tai laskukykyymme siitä, pärjäämmekö velan kanssa. hän oli varma, että joutuu maksamaan velkamme ja käyttäytyi myös sen mukaisesti. :ashamed: :ashamed: kyseli kaikki menomme ja tulomme, olisi pitänyt toimittaa hänelle listat terveyssiteiden ostosta alkaen, minkä verran kulutamme, ja mistä pitää karsia...ilmoitin silloin, että tuohon emme suostu. tulos- mykkäkoulua ja minut haukuttiin. kaikki tapahtuu tietenkin selkäni takana, äitini sitten kertoo kun häneltä tilannetta kiristän..

noh, velasta olemme selvinneet, mutta nyt olemme lähdössä ulkomaanmatkalle 5 päiväksi. ensinnäkin, isäni tinkkasi, mistä sellaiset rahat!!! arvaa, huvittaako hälle tiliä tehdä! :'( kun pääsin tänään töistä, isäni ja (nolo) äitini odottivat pihalle ja isä sanoi haluavansa jutella. aavistelin jo pahaa silloin... noh, keitin kahvit heille ja sitten se alkoi.. kuinka uskallat lähteä, kone voi pudota, terroristit voi hyökätä, ethän sinä osaa edes liikkua ulkomailla jne... ollaanko otettu henkivakuutus, meiltähän jää pienet lapset puille paljaille, KUN kone putoaa,, onko meillä varmuuslukot omakotitalossamme, pitäisikö heidän tulla anoppini seuraksi koko viikoksi tänne jne jne jne....

eikä se mitään, jos asenne ja tyyli esittää asiat olisi huolehtiva tai edes asiallinen, mutta kun kaikki on vain arvostelua ja sitä, että emmehän me itse osaa tai pärjää missään!! \|O \|O

lopuksi isä totesi, että me tullaan vielä huomenna, että voidaan jutella lisää kun mieheni on paikalla. (mies lähti kesken kahvien treeneihin ja jätti miut sen hyeenan hampaisiin)

älkää kiltit sanoko, että isä on vain huolehtivainen, koska oikeesti mä olen saanu aina hävetä häntä ja håänen alkoholismiaan ja moukkamaisuuttaan joka paikassa. mitä voin tehdä vai pitääkö mun pistää välit poikki kokonaan? olen ihan neuvoton ja itken vain kuin vesiputous tätä surkeutta. koko matkakuume ja innostus ekasta yhteisestä reissusta katos ku tuhka tuuleen!! :headwall: :headwall:

Mä en vielä nyt yli nelikymppisenäkään osaa tehdä mitään oikein enkä kelpaa vanhemmilleni.Välit on viileän asialliset,tavataan pari kertaa vuodessa enkä pidä yhteyttä.

 

\Mä en vielä nyt yli nelikymppisenäkään osaa tehdä mitään oikein enkä kelpaa vanhemmilleni.Välit on viileän asialliset,tavataan pari kertaa vuodessa enkä pidä yhteyttä.

[/quote]

Ikävää! Sitä kuitenkin haluaisi olla tekemisissä jo lastenkin takia, mutta kun ei toimi, niin ei... luulen, että mulla on sama kohtalo. äitiäni vain käy sääliksi :ashamed:

 

mulla kans isän kanssa ollut tosi huonot välit aina, minä en saa koskaan kehuja mistään ,minun koulujutut ym ei kiinnosta jne...mutta muita lapsia kyllä kehuu ja kuulumisia kyselee. Mutta nyt kun mulla on lapsi,se on vähän muuttunu,ehkä jopa joskus kysyy mitä kuuluu tms. Ja soittipa se kerran mulle kun asuttiin kaukana...oli kännissä.

Mutta kyllä mä silti sitä siedän ja kotona voin perheeni kanssa käydä, mutta aina kalvaa "pelko" että entä jos se on pahalla päällä. Ei se väkivaltainen ole onneksi..

Mua vaan aina harmittaa ku muilla on mukavat isät, haluaa olla lastenlasten kanssa jne...ehkäpä sitä tosiaan ei sitten ole isän arvostuksen ansainnut....

En tiiä... :ashamed:

 

ja pahinta siinä on se että se vertaa mua esim. mun serkkuihin, kuinka huono olen...

MUTTA MINÄ EN JAKSA ENÄÄ VÄLITTÄÄ!!!! JA KYLLÄ MEILLÄ NYT ON VÄLIT VÄHÄN PAREMPANA...

 

Olen todella pahoillani. Minulla on maailman ihanin isä, hän on lähes täydellinen. Onko kellään muulla? Minä pitäisin etäisyyttä siun tilanteessasi ja sanoisin suorat sanat. Sinua on loukattu, eikä sinua arvosteta. :'(

 

\

ja pahinta siinä on se että se vertaa mua esim. mun serkkuihin, kuinka huono olen...

MUTTA MINÄ EN JAKSA ENÄÄ VÄLITTÄÄ!!!! JA KYLLÄ MEILLÄ NYT ON VÄLIT VÄHÄN PAREMPANA...

Ikävä kuulla, että muillakin on näitä kokemuksia minä olen kanssa kokenut tuota serkkuihin ja tutun lapsiin vertaamista, mutta se ei enää ole haitannut. Ehkä en isältä ole enää vuosikymmeneen edes odottanut enää mitään sen kummempaa. Mutta jotenkin tuntuu, että nyt kun on kuvioissa myös minun perhe (mies ja lapset), tuo asennevamma on kuoriutunu oikein kunnolla esille. Ja mies ei tietysti voi käsittää, miten jollain sirittää noin pahasti päänupissa... *huoh*
mutta ei voi mitään, vanhempiaan kun ei valita voi :'(

 

\

Olen todella pahoillani. Minulla on maailman ihanin isä, hän on lähes täydellinen. Onko kellään muulla? Minä pitäisin etäisyyttä siun tilanteessasi ja sanoisin suorat sanat. Sinua on loukattu, eikä sinua arvosteta. :'(

Voi, juuri tuollaisesta isästä olen aina haaveillut :ashamed: Itse asiassa appeni oli todella ihana,läheisempi kuin isäni!! Kuin kohtalon ivaa, että hän menehtyi vuosi sitten, kyllä olen surrutkin hänen poisnukkumistaan :'( :'( Kamala sanoa, mutta luulen, että surin hänen kuolemansa myötä myös isäni "henkistä" kuolemaa. Meillä kun ei niitä isällisiä välejä ole ikinä ollutkaan ja vasta aikuisena lakkasin toivomasta mitään sellaista. Live and let live- tyyli riittäisi mulle, mutta näköjään ei hänelle :/

kylläpä tuli mollivoittoinen luritus...mutta kiitos, että sain purkaa sydäntäni. mielikin vähän rauhoittui tässä illan myötä

 

no minuaki suorastaan hävettää isäni käytös kun mieheni tietää millanen paska se on...mutta kuitenkin vaan aina puolustelen isääni miehelle... :'(

Ja mieheni ei voi käsittää isän käytöstä...Mutta ei mieheni isäkään mikään mallikelpoinen ollut, oli alkoholisti ja ampui ittensä kun mies oli 13v....

 

Mä en myöskään ole koskaan kelvannut isälleni missään muodossa.Hän ei pidä yhteyttä lapsen lapseensa, lähettää yhden joulukortin nimimerkillä "Isä" minulle osoittaakseen jotain, mitä?
Siskoani on aina pitänyt parempana ja silti mullekin häntä on haukkunut sopivassa tilanteessa vuosien aikana. No, näin 40v. iässä sitä ei enää usko, että vanha koira oppisi uusia temppuja, joten olen luovuttanut minäkin. En pidä yhteyttä häneen.

 

Mulla on ollut tosi ylihuolehtivaiset vanhemmat, joskus olin ihan raivoissani. Mutta nyt sitten tajuaa että mun isä on ollut ihan mielettömän ihana. Ne kehuu, ainut vaan että jankkaavat mua opiskelemaan, koska olen niin fiksu. ja mä inhoan koulua! Ja sanovat kuinka hyvä olen kaikessa, vaikka itseni mielestä olisin surkea ja inhoasisin koko asiaa. Että kaipa tässä rupeaa kiitollisemmaksi...
Tsemppiä, ja sille jos välit menee poikki, se on parempi kuin huono suhde. Se ei ole sinun vikasi, ja lapsilla voi olla jokin muukin tärkeä läheinen tai muu aikuinen kuin isovanhempi.

 

Iltaa! Sinulla on surullinen elämäntilanne, pahoitteluni siitä. En ymmärtänyt viestistäsi, otitteko isäsi takaajaksi. Toivottavasti ette! Minulla on ollut vaikeuksia isäni kanssa hänen avioiduttuaan uudellen, eikä vaikeudet ole mitään "isin pikkutyttö on mustis"-tasoa, vaan kun on sattunut tähän tarinaan ihan oikeasti paha äitipuoli. Vuosikaudet kestimme sisarusteni kanssa yhtä sun toista, luovuimme kodistamme ja luovuimme isästämme, mutta hän itse aina välillä halusikin olla tekemisissä. Vuosikaudet samaa soupaamista ja huopaamista, loan heittoa ja kummallisia asioita, panetteluita, kauheaa katkeruutta jne. Noin vuosi sitten korjasimme isän kanssa välimme, sovittiin asiat. Olin tukena isälle hänen elämänsä vaikeuksissa jälleen kerran. Tämän vuoden puolella taas kelkka kääntyi kun hänen piti olla vaimolleen mieliksi, ja sain niskaani ennen kuulumattoman määrän pahaa puhetta. En tiedä miten loppujen lopuksi sen tein, mutta niinpä vain en ole isäni kanssa missään tekemisissä. Olen aina ollut vanhempiani tukemassa, mutta minun oli valittava kerta kaikkiaan oman selviytymiseni välillä ja sen, mitä en kenellekään toivoisi: joutua katkaisemaan välit oman vanhemman kanssa. Varsinkin kun on kasvatettu kunnioittamaan vanhempiaan...ja heistä välittää, mutta ei voi välittää yli kaiken, ei yli oman elämisen voiman ja oman ihmisarvon. Ehkä sinun on syytä miettiä jotakin samansuuntaista, mutta ei ainakaan kannata tuollaisessa tilanteessa ainakaan saattaa teitä riippuvaisiksi isästäsi. Itselläni ei onneksi ole mitään taloudellista kytköstä isääni. En minä sinua neuvoa halua, mutta välimatkan ottaminen ainakin joskus helpottaa, olen kuullut. Moni tuttavani on sanonut, ettei pysty viikonloppua pitempään olemaan kotona käymässä kun räyskäävät yhteen. Voiko hänen kanssaan puhua tuosta nöyryyttämisestä? Miten muu perhe suhtautuu tilanteeseen? Saatko heiltä tukea? Jaksamista sinulle ikätoveri! :wave:

 

Entinen isän tyttö, kiitos rohkaisevista sanoistasi!! Kyllä isäni sitten loppujen lopuksi laittoi nimensä paperiin, en olisi halunnut häntä takaamaan mitään, mutta ei ollut vaihtoehtoja :headwall: :headwall: myöhemmin emme ole hiiskuneet etukäteen mistään hankinnoista, ostimme autonkin "salassa". No siitä kyllä kuultiin sitten, miten hirveän huono ja epäluotettava merkki automme on...
Noh, periaatteessa me kaikki tiedämme (minä, mieheni ja äitini) että ei isälle kelpaa mikään, joten yritän aina jättää sanomiset oman onnensa nojaan. Mutta aina se ei onnistu, kuten varmasti olet sinäkin kokenut.. :/
Reissuun nyt kuitenkin lähdemme, palakoon sitten talo ja pudotkoon lentokone, mutta tässä asiassa pidän kyllä pääni
Paljon voimia muille samantyylisissä tilanteissa tarpoville, kyllä niiden vanhempien kanssa huolia riittää aikuisenakin! Itse kun osaisi ja tajuaisi sitten käyttäytyä toisin omien lasten kanssa aikanaan.

 

Hei,

Onko teillä tällä hetkellä mahdollista vaihtaa takaajaa tai saada lainan loppusummalle valtio takaajaksi? Sitten te voisitte sanoutua irti isänne kontrollista ainakin raha-asioiden suhteessa. Minusta kannattaisi kysellä pankista tilannetta.