isän ja pojan tapaamiset

Miten te muut olette järjestäneet alle vuoden ikäisen lapsen ja etävanhemman tapaamiset? Minulla on 10 kuukautta vanha poika ja hänen isän kanssa on yhteishuoltajuus. Tähän asti isä käynyt tapaamassa poikaa lähes joka viikonloppu meillä kotona ja me ollaan oltu hänen luonaan viikko/ kk. Välimatkaa on 150 km.
Nyt alkaa meikäläisen mitta olla täynnä, etenkin näitä viikonloppu tapaamisia. En voi sietää miestä roikkumassa täällä pikaisesti lauantai- iltana ennen bilettämään menoa ja sitten sunnuntaina krapulaisena puolen päivän jälkeen. Parina viikonloppuna olen ollut tosi väsynyt ja koittanut puuhata omiani, että poika ja isä saisivat olla kahden. Mutta kun olen hiljaa ja näkymätön se on yhtäkuin v****mainen. Mies leikkii pojan kanssa ja ehkä syöttää, jos pöperöt laitan valmiiksi, muuten kaikki hoito on minun kontolla. Illalla hän ei jaksa nukuttaa poikaa ennen lähtöään, kun siihen voi mennä jopa 20 min. Sitten valitetaan, kun poika on niin äitinsä perään... Kotoa en saa lähteä mihinkään, hän ei jää kaksin pojan kanssa. Tilanne on tosi rasittava. Mulla on moninkertainen työ kun mies on paikalla. Pojan takia haluaisin tapaamisia edelleen olevan. Isälle olen sanonut, että kun lopetan imettämisen minä en enää ole tapaamisissa mukana. Se on hänen mielestään minulta ilkeilyä häntä kohtaan...

Tuntuu ettei tilanne ole pojallekaan hyvä. Vanhemmat eivät puhu keskenään tai sitten piikittelyä puolin ja toisin. No, onnneksi poika kasvaa koko ajan ja ehkä asiat siitä helpottuvat...

 

Meillä oli vastaava tilanne, oli tosi hankalaa. Isä asui noin 400 km:n päässä ja asui kanssamme mm. synnytystä ennen ja jälkeen noin kuukauden, sitten oli noin viikon kerran kahdessa kuukaudessa. Tilanne kävi valitettavasti niin vaikeaksi, että isä ei enää halua tavata lastaan. SAnoo tämän olevan minun syy. Varmasti minussa on paljon vikaa, mutta en ikinä halunnut ajaa häntä pois tytön elämästä. Me vain emme kerta kaikkiaan tulleet toimeen, vaikka kuinka yritimme ja sitten ihan älyttömät jutut ärsyttivät minua suunnattomasti mm. se että minä laiton aina ruuat, ostin kaiken jne. eikä isä koskaan tuonut lapselle mitään ym. Näin jälkikäteen ajateltuna kaikki tuo vaikuttaa pieneltä ja typerältä, mutta siinä hetkessä se oli vaikeaa.

Koska asuminen pienessä kaksiossa ei onnistunut, ehdotin isälle, että hän yöpyisi muualla, olisin voinut jopa järjestää hänelle yöpaikan sukulaiseltani, mutta se ei hänelle sopinut, koki asian niin suurena loukkauksena, ettei enää halua tulla meille, eikä ylipäätään olla enää yhteydessä. Yritin keskustella hänen kanssaan, mutta en oikein vieläkään ymmärrä tätä kaikkea...

Neuvoja en osaa tarjota, itsekin olen edelleen vähän ihmeissäni -vaikka toisaalta elämämme sujuu hyvin näinkin ja sitten toisaalta taas tunnen tästäkin huonoa omatuntoa.

Toivon, että löydätte tilanteeseen jonkinlaisen teille molemmille ja lapselle sopivan ratkaisun.

 

Millaiset miehen vanhemmat ovat, pystyisikö mies menemään sinne lapsen kanssa?

 

Mies asuu vanhempiensa kanssa samassa pihassa, joten se viikko kun ollaan isän luona on käytännössä oloa hänen vanhemmillaan.
Pojan isä on tottunut hyvään palveluun. Äiti passaa siellä ja sitten kun tulee meille niin odottaa hotellitasoista palvelua. Se rasittaa.

Tänään neuvolareissulla täytyy ottaa asia puheeksi. Jotenkin näiden tapaamisten täytyy muuttua.

 

Neuvolareissu on varmaan jo takana. Otitko asian puheeksi, miten meni? Itse asiassa taho, jonka kanssa tapaamis- ja elariasiat hoidetaan on lastenvalvoja, pienemmissä kunnissa lastensuojelun henkilöstö hoitaa myös nämä asiat.

En yhtään ihmettele, jos tapaamiset alkaa rassata: en minäkään jaksaisi katsella mitään jätkää nurkissani, etenkin täyspalvelua odottamassa. Ja mikäpä siinä kaverilla ollessa, kun on ilmainen paikkka missä yöpyä kun käy ravintoloissa kännäämässä... :x Hotellitason palvelua, ilmaiseksi.

Hyvin tyypillistä keskenkasvuisen kaverin kommenttia alkaa syyllistämään toista ihmisiä kun itse ei kykene vastuuseen ollenkaan, ei silloin kyetä myöskään siihen vastuuseen, että nähtäisi oma osuus asioissa sillion kun ne alkaa mennä pieleen.

 

Neuvolassa otin asian puheeksi, mutta vieras neuvolatäti ei oikein ottanut mitään kantaa. Lastenvalvojaan neuvoi olemaan yhteydessä tai perheneuvolaan. Vielä en ole yhteyttä ottanut. Neuvolassa olen paljon puhunut meidän tilanteesta ja oma terveydenhoitajamme on monessa asiassa ollut tukenamme ja antanut ohjeita eteenpäin.

Pojan isä ei ole nyt kahteen viikkoon tavannut lasta. Se on kuulema ihan sama olla tapaamatta kun olisivat täällä pojan kanssa kahden. Ei aina ymmärrä tuota toisen järjen juoksua. Kun en tiedä eikö hän uskalla olla lapsen kanssa kahden vai onko siinä liikaa työtä. Isän mielastä minä tällä toiminnalla haluan hänen ja pojan välit kokonaan poikki.
Viikonloppua taas odottelen ja hänen suunnitelmiaan. Jos tänne on tulossa niin minä haluan omaa aikaa ja ostoksille. Katsotaan kuinka käy.