Isä ei huolehdi tarpeeksi

Tulin tänään kotiin töistä ja löysin 6 ja 8 vuotiaat lapset yksin kotoa, ulko-ovi raollaan. Mies ja auto poissa. Lasten isä oli jättänyt lapset kotiin katsomaan telkkaria sillä aikaa kun kävi noin 15 minuuttia kaupassa. Muuten ihan ok, mutta hän tiesi että ulko-ovi jäi auki, mutta meni silti. Jättäen lapset aukinaiseen taloon yksin.
Myöhemmin kuulin 6-vuotiaaltani että isä oli laskettelurinteessä laittanut lapset keskenään tuolihissiin 2 kertaa. Pienemmällä oli pelottanut.
Olen niin raivona. Mitä tässä pitäisi tehdä? Mies sanoo että liioittelen ja olen liian pelokas ja varovainen?! Oikeestiko?

 

Ai niin ja asumme kaupungin keskustan lähettyvillä. Emme missään maaseudulla missä ulko-ovet jätetään auki. Ovessa oli joku vika. Kuka tahansa olisi voinut kävellä ovesta sisään!

 

Slubba.

 

Koronaan kuolee ja Hanna hoitaja lukee lehteä.

 

On oikein, että koet. Keskustele miehesi kanssa siitä, mistä olet huolissasi lasten turvallisuudesta, luulen, että hän ymmärtää!

 

Keskustelu pitää käydä. Hänellä on varmaan erilaiset kokemukset turvallisuudesta ja käyttäytyy sen mukaan.

 

Kyllä tuollaiset ehdottomasti on sellaisia asioita mihin pitää ottaa kiinni. Se on ymmärrettävää, että asioita ihmiset hoitavat erilailla, mutta kyllä turvallisuuden riskeeraaminen on ehdottomasti sellainen asia mistä pitää keskustella ja mielestäni vanhempien pitäisi muutenkin olla samalla sivulla kaiken kasvattamisen suhteen. Totta kai eroavaisuuksia on ja ihmisillä on eri mielipiteitä asioista, mutta vanhempina näihin asioihin pitää löytää kompromisseja ja tehdä yhteisiä ohjenuoria joita molemmat sitten noudattavat.

 

suomessa vanhempien pitää osata lukea lakikirjaa, ja kun he sitten sen osaa, he huomaa, että kunnissa ei lakeja noudateta. kunnilla on oma hallitus ja valtuusto, siis omat lait. kohta on sitten vielä 18 maakuntarajattua aluetta, eli 18 pikkuvaltiota tämän valtion sisällä.

 

mutta joo, mies käy vieraissa, siitä johtuu tuo hormoonin huuruinen pilluralli lapset unohtaen.

 

Kun omat lapseni olivat saman ikäisiä kuin ap:llä, heillä oli avain kiinnitettynä vaatteisiin ja he kulkivat itsenäisesti koulusta ja päiväkodista kotiin pari tuntia, ennenkuin itse pääsin töistä. Lapsille opetin, miten toimitaan ja mitä huomioidaan kotona ja suhteessa muihin ihmisiin. Ikinä ei ollut mitään riskitilanteita eikä ongelmia, lapset tunsivat olonsa turvalliseksi ja tasapainoiseksi., kotona odotti välipala ja telkkari. Vanhemmille voi soittaa, aina jos halusi ja toki he soittivatkin, sillä sääntömme oli, että kun he tulevat kotiin, soitetaan heti äidille. Naapurien kanssa oli sanaton ja osin sanallinenkin sopimus, että jos tulee turvattomuutta tai höätätilanne, kaikki me aikuiset autamme kaikkia lapsia.

Ylisuojeleminen ei ole hyvästä, jos eikä tietenkään laiminlyönti. Minusta ei ole kuitenkaan laiminlyöntiä eikä vaarantamista, jos jo kouluikäinen lapsi on hetken yksin kotona. Eiköhän se ole hyvinkin tavallista ja normaalia. Miten lapset oppisivat itsenäistymistä, jos aina varjellaan kaikesta, minkä epävarman vanhemman mielikuvitus tuottaa?

 

Tulipa hassu virhe, kun pilkku lipsahti ihan väärään paikkaan.
Tarkoitus oli sanoa, että lapset tulivat kotiin pari tuntia ennen minua. Kotimatka oli lyhyt.

 

Tulin tänään kotiin töistä ja löysin 6 ja 8 vuotiaat lapset yksin kotoa, ulko-ovi raollaan. Mies ja auto poissa. Lasten isä oli jättänyt lapset kotiin katsomaan telkkaria sillä aikaa kun kävi noin 15 minuuttia kaupassa. Muuten ihan ok, mutta hän tiesi että ulko-ovi jäi auki, mutta meni silti. Jättäen lapset aukinaiseen taloon yksin.
Myöhemmin kuulin 6-vuotiaaltani että isä oli laskettelurinteessä laittanut lapset keskenään tuolihissiin 2 kertaa. Pienemmällä oli pelottanut.
Olen niin raivona. Mitä tässä pitäisi tehdä? Mies sanoo että liioittelen ja olen liian pelokas ja varovainen?! Oikeestiko?

Mietipä joskus ihan tosissasi, kumpi aiheuttaa enemmän ahdistusta lapsillesi, isänkö "välinpitämättömyys" vai sinun ylisuojelusi.
Tuo tuli vain mieleeni ihan omasta elämästäni.
Kasvoin ison perheen nuorimmaisena. Käytännössä vanhemmat olivat "ulkoistaneet" kasvatukseni vanhempien sisarusten huoleksi. Ja mainittakoot, että meitä oli kuusi lasta seitsemän vuoden ikähaarukassa. Eli kukaan sisaruksistani ei ollut kykenevä siihen, mitä heiltä ehkä oletettiin.
Säilyin kuitenkin hengissä ja huomaan kasvaneeni melko tasapainoiseksi, harkitsevaksi ja peräänantamattomaksi, eli sen ajan ihannekansalaiseksi, tämän ajan vallanpitäjien painajaiseksi.
Vaimoni taas, kaksilapsinen perhe, lapsilla yhdeksän vuotta ikäeroa. Vanhemmat säikkyjä ja hermostuneen ylisuojelevia. Isä soittaa nykyisin kaksi kertaa päivässä tarkistussoiton, että tyttärellä vain olisi kaikki kunnossa.
Tytär, siis vaimoni, pelkää kaikkea ja kaikkia. Hänelle jokin muutos päivän ohjelmassa, minkä itse kuittaan olankohautuksella ja toteamalla että sillai sitten vaan, merkitsee muutaman päivän paniikkia ja muutaman yön unettomuutta. Ja vain siksi, että häntä on aina yritetty suojella kaikesta, mikä menee pois hänen mukavuusalueeltaan.