isä ei halua synnytykseen mukaan

Otsikkokin jo sen kertoo. Eli mieheni ei halua tulla synnytykseen mukaan. än pelkää kuulemma verta, limaa, muita vastaavia "ällöttävyyksiä", että huudan kivuissani jne. On sanonut tämän minulle useaan kertaan eikä asia näytä muuksi muuttuvan. Asiasta ei ole juurikaan keskusteltu sen enempää, sillä joka kerta nuo kommentit vetävät minut täysin sanattomaksi ja lisää synnytyspelkoani. Koen tarvitsevani hänen läsnäoloaan, tukeaan ja turvaansa yhtenä elämäni tärkeimmistä ja pelottavimmista hetkistä. En voi kuvitellakaan ottavani mukaan ketään muuta, en edes äitiä tai parasta ystävää.

Nykyisin on kaiketi lähes itsestäänselvää, että isä tulee synnytykseen mukaan, mutta kaikenlainen painostaminen ja pakottaminen on kaiketi kiellettyä, rusinat pullasta ja silleen. Vieraalta tämä tilanne tuntuu myös siksi, että jo oma isäni on ollut todistamassa syntymääni ja ottanut minut ensimmäisenä syliinsä. Ystäväpiirimme useat isät, joista useimmat ovat hänen lapsuudenystäviään, ovat myös olleet synnytyksissä mukana.

Miten oman lapsemme syntymä voi olla ensisijaisesti toiselle vain "ällöttävä" tapahtuma? Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä ja ajatella?

 

Ehkä miestäsi pelottaa?

Minun mieheni oli mukana yhdessä synnytyksessä, sen jälkeen ilmoitti että oli ensimmäinen ja viimeinen synnytys johon hän osallistuu.

Pääsisittekö jonkinlaiseen kompromissiin? Jos mies olisi paikalla avautumisvaiheessa ja saisi ponnistusvaiheen ( se "ällötysvaihe" ) ajaksi mennä odottelemaan muualle.

 

Ehkä nykyään on liiankin itsestään selvää, että isä on mukana synnytyksessä. Kaikkihan eivät oikeasti halua, eikä se varmaan väkisin painostamalla onnistu. Miksi et voi kuvitella ottavasi jonkun muun mukaan? Itselläni oli mukana sekä mies että paras ystäväni. Mieheni ei oikein viihdy sairaalassa, liikaa joutunut lapsena olemaan. Annoinkin hänen itse valita tuleeko mukaan ja voi poistua kesken, jos ei halua olla mukana. Hän oli mukana ja hienosti tukena koko synnytyksen, eikä jälkeen päin pitänyt kokemusta epämiellyttävänä. Myös ystäväni koki synnytyksen mukana olemisen hienona asiana, hänellä ei ole omia lapsia. Itse koin molempien läsnäolon erittäin tarpeellisena ja yksin en jatkossakaan haluaisi synnyttää.

 

Tilanne varmasti hämmentää sinua,mutta ihmiset kokevat asiat niin eri tavalla.Hän ei varmasti tahallaan halua mielipahaa sinulle.Ehkä jo synnytyksessä mukana olleet kaverit ovat kertoneet hänelle näistä "ällötyksistä" ja miehesi tietää jo etukäteen ettei sitä kestä.Minun kaverin mies uhosi etukäteen ettei tunnu missään nähdä esikoisen syntymää(mies ISO BODARI)ja sitten pyörtyä kupsahti kesken synnytyksen.Villin viisikon ehdotus avautumisvaiheessa mukana olosta kuullosti tosi hyvälle ehdotukselle!Keskustele vaihtoehdosta miehesi kanssa Itse koin miehen mukanaolon tarkeänä nimenomaan tuon pitkän avautumisvaiheen aikana.Meillä takana kaksi synnytystä.Tsemppiä sinulle :hug:

 

Mun kaverin mies sanoi kanssa ettei lähde mukaan synnytykseen.
puhuin sen menemään mukaan avautumisvaiheeseen ja poistumaan salista jos siltä tuntuu.
Meni mukaan ja oli koko synnytyksen ajan sitten kuitenkin paikalla.
ketään ei voi pakottaa mukaan ja onnistuu se synnytys yksinkin mutta toisaalta siinä vaiheessa kun on h-hetki olisi aivan sama onko paikalla mies, ystävä vai äiti kunhan saa henkistä tukea.

 

Kiitos kamalasti teille vastanneille! Täytyy ottaa asia puheeksi uudelleen.. Hassua tässä on se, että meillä vasta kuumeillaan ja hän on jo nyt sitä mieltä, ettei sata varmasti tule/halua tulla mukaan. Katsotaan kuinka käy =)

 

Voipi olla, että miehen mieli muuttuu, kun se konkretisoituu ts. alatte odottaa vauvaa

Minun henk.koht on hyvin vaikea ymmärtää miestä, joka jää pois vaan koska asia ällöttää. Onkohan hän ihan valmiks isäksi? Sitä limaa ja oksennusta ja muita eritteitä saa siivota kyllä kotona vauvan synnyttyäkin...

Pelko on sitten asia erikseen. Turha olisi ottaa sellaista mukaan tukihenkilöksi, jota pitäisikin kesken kaiken tukea itse.

Toivottavasti en loukannut ap:tä :|

 

Et ollenkaan. Samoja asioita olen tässä itsekin mietiskellyt. Sanotaanko näin, että osa hänen käytöksestään juontaa jo lapsuudenkodista ja siellä saaduista malleista. Anoppini on hyvin itsekäs, elänyt/elää vain omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, tekee mitä huvittaa ja muista viis. Mieheni ei onneksi ole yhtä paha, mutta joissain asioissa on havaittavissa tiettyjä piirteitä.

Lisäys: Tuen, turvan ja kannustuksen lisäksi minusta miehen läsnäolo on tärkeää myös lapsen ja isän suhteen kannalta. Siksi, että isä pääsee heti ensi hetkistä lähtien mukaan vauvan elämään, hoitoon jne eikä jää pihalle kuin lintulauta ja sen vuoksi tunne itseään myöhemmin ulkopuoliseksi.

 

Onkohan se sun miehes tajunnut että ei sen tarvitse mitään verta ja limaa nähdä siellä, vai luuleeko se että sen pitää seistä kätilöiden kanssa sun haaroväliäs pällistellen? Mulla ainakin mies seiso vieressä ja piti mua kädestä ja katsokin mua eikä alakertaa. Napanuoran leikkaaminen on myös ihan vapaaehtoista isälle (sieltä tirskahtaa verta). Siihen että huudatko siellä en osaa sanoa mitään, se on aika yksilöllistä. Itse olen synnyttänyt kolme kertaa ja kertaakaan en ole huutanut. Oma mies sano et pahinta siellä on se kun näkee miten omaa rakasta sattuu muttei voi auttaa mitenkään.

 

Lisäys: Tuen, turvan ja kannustuksen lisäksi minusta miehen läsnäolo on tärkeää myös lapsen ja isän suhteen kannalta. Siksi, että isä pääsee heti ensi hetkistä lähtien mukaan vauvan elämään, hoitoon jne eikä jää pihalle kuin lintulauta ja sen vuoksi tunne itseään myöhemmin ulkopuoliseksi.

Ei tuota olis paremmin voinut sanoa

 

Onkohan se sun miehes tajunnut että ei sen tarvitse mitään verta ja limaa nähdä siellä, vai luuleeko se että sen pitää seistä kätilöiden kanssa sun haaroväliäs pällistellen? Mulla ainakin mies seiso vieressä ja piti mua kädestä ja katsokin mua eikä alakertaa. Napanuoran leikkaaminen on myös ihan vapaaehtoista isälle (sieltä tirskahtaa verta). Siihen että huudatko siellä en osaa sanoa mitään, se on aika yksilöllistä. Itse olen synnyttänyt kolme kertaa ja kertaakaan en ole huutanut. Oma mies sano et pahinta siellä on se kun näkee miten omaa rakasta sattuu muttei voi auttaa mitenkään.

Sinäpä sen sanoit. Yksi ongelma on minusta myös oikean tiedon puute. Mitkään synnytysvideot kun ei kerro koko totuutta -näyttävät kuulemma pahemmilta kuin oikea totuus. Saati kavereiden kanssa juttelut, huokaus. Siinä, missä omat ystäväni tietävät minusta lähes kaiken ja asioista voi jutella avoimesti ja ennakkoluulottomasti, tuntuu, että noi mieheni ja hänen ystäviensä keskustelut jäävät lähinnä siihen, miten teininä vedettiin pussikaljakännit, miten kukin on edennyt urallaan, miten talonrakennusprojektit sujuvat ja (avo)vaimojen nalkutukseen tekemättömistä kotitöistä, ns. oikeiden mieltä oikeasti vaivaavien asioiden jäädessä vähemmälle. Hän tietää muutenkin "oikeita faktoja" synnytksestä, vauvan hoidosta jne hyvin vähän. Joitain yksittäisiä tiedonhippusia on kyllä kysellyt, mutta ei vaikuta kovin aktiivisesti itse etsivänsä tietoa. Luennointi hänelle tuntuu jotenkin hölmöltä. Kotimme on väärällään vauvoihin liittyviä lehtiä yms. joissa on hyviä, asiallisisa, tarpeeksi lyhyitä ja selkokielisiä artikkeleita luettavaksi ja tietojen kartuttamiseksi.

Toisaalta minua itseäni ei pelota kipu, vaan se, että lapselle tapahtuu jotain.

 

heippa.
itse olen esikoisen saanut -03 ja silloin mies lähti mukaan ilman kyselyjä. eli oli jotenkin kai itsestään selvyys se silloin.
avautumisvaiheen mies makasi merisairaana synnytys huoneen vesisängyssä voiden pahemmin kuin minä. kun tosi toimet alkoivat, mies muuttui sairaammaksi ja oli poistumassa huoneesta mutta pyörtyi lattialle kesken matkan.
2 hoitajaa tuli miehen raahaamaan huoneen ulkopuolelle selvitymään ja mies muistaa ekan kerran pyörtymisen jälkeen sen kun "huusin" kun esikoinen vihdoin tuli ulos n.puol h siitä kun mies oli siirretty selviytymään.
toisen lapsen synnytys oli siitä 1,9v päästä.
mies ei halunnut mukaan vaan jäi esikoisen kanssa kotiin.
synnytykseni meni kivasti ja itse asiassa tykkäsin olla yksin siellä.
jälkeen päin mies ollut pahoillaan itselleen ettei ollut mukana, joten selvästi jokin jäi häntä vaivaamaan.

nyt meille on kolmas tulossa rv 33+ ja mies on puhunut jo toista kuukautta että hän haluaa tulla mukaan varmasti tällä kertaa.
jos päättääkin synnytyksen hetkellä ettei halua olla, en pakota häntä. päättäköön itse.

toivottavasti tämä auttoi jotenkin. =)

 

mun ukko ilmoitti ettei tule synnytykseen mukaan pelkää pyörtyvänsä kun näkee verta sun muuta ja sitten pelkää että mä haukun sen siinä sivussa en tiädä mistä se tollosta on saanut päähänsä
:kieh:

mutta nyt olen saanut puhuttua mukaan jos siltä tuntuu niin saa lähtee ulkopuolelle odoteleen kun ponnistukset alkaa.

 

Mun mies ei ole ollut kummankaan lapsen synnytyksessä. Ekasta lähti huonovointisena kesken pois ja toisen kerran vei mut sairaalaan ja sitten lähti kotiin. Eka kerralla kerkes saliin kattoon tyttöö ja toka kerralla tuli osastolle, kun siirsivät meidät nopsaan sinne.

Molemmat synnytykset on menneet tosi hyvin enkä mä ole sinne ketään kanssani kaivannut... Esikosta olin yksin n. 4,5 h salissa ja tokasta n. 3 h.

 

Mulla on vähän verikammoinen mies ja pelkään jotain tällaista tulevaksi... Mua loukkais aivan mahdottomasti, jos mies ilmoittaisi, ettei tule mukaan. Aihe on vaikea, koska eihän sitä pidä ketään pakottaa eikä siitä miehestäkään vastentahtoisena ja huonovointisena tai jopa pyörtyilevänä ole mitään apua. Mutta silti loukkaantuisin. Muakin pelottaa se kipu ja henkilökunta ja kaikenmaailman piikit, mutta jos onnistun raskautumaan, niin sinne se vaan on mentävä. Enkä haluaisi mennä yksin.

No, tässä on vielä aikaa kypsytellä asiaa. Ja voihan se olla, että miestäkin pyörryttää enemmän vaan se oma veri ja sit nkin tositilanteessa mun tukena ja turvana.

 

Alussa ei ole mitään ällötyksiä -mies kuitenkin tuo sut sairaalaan ja sit katsotaan ja ehkä makaat ammeessa yms. Yritä saada hänet ees tulemaan ja hän voi sit poistuu kun alkaa tapahtuu. jos sit enää haluu.

Kyllä se sulle olis suuri tuki ja turva vaikka hän vaan istuis samassa huoneessa ja juttelis sun kanssa. Mun mies laskin 1,2,3,4 jokaisen supistuksen aikana ja mä kuuntelin vaan numeroita niin kauan kuin supistusta kesti ja laski varmaan 10h ainakin.

toki toinen voi oikeesti pelätä et vaik pyörtyy sinne. Mut olis sit vaikka käytävällä kunhan sairaalassa et on saatavilla jos sä tosiaan tarviit.

Voisitko ehdottaa jotain sellaista. Se suurin turva on puolisossa vaikkei hän voi mitään tehdä kuin olla vaan läsnä vaikka oven takana sitten.

 

Tauski82 kirjoitti hyvin. Miehen ei todellakaan tarvitse tuijotella alakertaa ponnistusvaiheen aikana, vaan istua sivullasi ja katsoa sinua.
Eivätkä kaikki synnyttäjät huuda, kuten Tauskikin olen synnyttänyt kolme lasta huutamatta. Ponnistuspinnistys on eri asia kuin huutaminen, vertaisin sitä mieluummin vaikka siihen kun keskittää penkkipunnerruksessa kaikki voimansa suoritukseen .
Nykyään on saatavissa hyviä puudutuksia joten niitä kannattaa käyttää jos tuntee epävarmuutta tai tulee synnytyksen aikana siihen tulokseen että haluaa kivunlievitystä.

Itse koin että nimenomaan avautumisvaiheessa miehestä oli suuri tuki kun hän oli koko ajan salissa (kätilö voi poistua sieltä hetkeksi) ja oli henkisestikin läsnä. Ponnistusvaiheessa en itse ainakaan ole sitä tukea niin tarvinnut koska silloin sitä keskittyy siihen että lapsi saadaan pian maailmaan. Luulen että tuo ponnistusvaihe on pahempaa katseltavaa kuin mitä se oikeasti on, en ole itse pitänyt sitä vaihetta kamalana.

Ketään ei tietenkään voi pakottaa synnytykseen mukaan. Mutta luulen että harva mies on katunut sitä että on ollut paikalla kun oma lapsi on syntynyt, ja että on saanut leikata napanuoran ja ensikylvettää lapsensa.

 

Miten olis, jos koittaisit puhua miehen mukaan sellaisella sopimuksella, että saa lähteä pois jos siltä tuntuu? Ja sen lisäks voisit harkita jonkun ystävän tai doulan pyytämistä mukaan, niin et jäisi yksin missään vaiheessa.

Mä en kyllä vois kuvitella synnyttäväni ilman miestä, sillä siitä on ollu sen verran paljon apua siinä avautumisvaiheessa ja myös ponnistamisvaiheessa, koska viimeks ponnistin jakkaralla ja siinä täytyy miehen olla tukemassa selän takaa.

 

Meillä on kohta toinen synnytys edessä ja alusta asti se on ollut juuri noin, meillä Ymmärrän hyvin ap:n tunteita siitä, että minustakin olisi ollut todella loukkavaa jos mieheni olisi ilmoittanut ettei suostu tulemaan mukaan. Tosin mieheni kohdalla se olisi ollut kaikin tavoin hyvin yllättävää, koska on suhtautunut tähän perheen perustamiseen ja lasten saantiin kaikilta osin niin, että tämä on meidän yhteinen "projekti". Yhdessä on alulle pantu ja yhdessä myös viedään eteenpäin, syntymästä kasvatukseen. En voisi kuvitellakaan meneväni synnyttämään yksin, enkä osaa myöskään kuvitella mukaani ketään muuta. En ainakaan äitiäni, ja paras ystäväni ei ole itse lapsellinen niin tuntuisi ehkä vaikealta pyytää häntä. Vaikka uskonkin että hän tulisi pyydettäessä. Synnytys on kuitenkin todella henkilökohtainen tilanne, siinä on niin avoimena ja haavoittuvaisena kivun keskellä, että mukaan tulevan ihmisen täytyy olla todella läheinen. Itselle tuntuu vieraalta esim. doula-ajatus, siis jos hän olisi joku kokonaan vieras ihminen.

Kuten joku jo mainitsikin, ei miehen paikka synnytyksessä ole haarovälissä tiiraamassa ja sieltä naisen vierestä tai takaa tuskin liikoja "ällöttävyyksiä" näkee. Toivottavasti en mitenkään loukannut ap:tä ehdottomuudellani, mutta itse ajattelisin tilanteessasi että lapsiajatusta kannattaa vielä harkita, yhdessä. Mitä muita asioita miehesi ajattelee kantilta "minä en sitten ainakaan"...ettei tule ihan yllätyksenä jos olettekin kovin eri linjoilla siitä, miten lapsia hoidetaan ja kasvatetaan ja mikä on roolijako. Tsemppiä ja toivottavasti puhuminen auttaa. :hug:

 

Pienenä kevennyksenä kerron, että aikoinaan sukulaismies veti enemmän ilokaasua kuin synnyttävä vaimonsa. On siinä varmaan ollut henkilökunnalla ihmettelimistä. Mikäli mies ei halua mukaan ei häntä voi pakottaa.

 

Perhetuttujemme mies tahtoi aikanaan 70-luvulla mennä ehdottomasti mukaan synnytykseen. Niin siinä kuitenkin kävi, että mies meni ja pyörtyi, johon kätilö tokaisi "menkääs nyt siitä sivummalle, en minäkään tule teidän työmaallenne pyörtymään" Ja mies siis rakennusmestari ammatiltaan

Mutta totta puhuen miehen paikka synnytyksessä on ihan toisessa päässä kuin haarovälissä. Niinkuin täällä on jo mainittu, oma mies nimesi synnytyksessä olossa kaikkein vaikeimmaksi sen, että näkee kuinka toista sattuu, eikä voi tehdä mitään kivun lieventämiseksi. Tuki, voima ja turva minkä miehen läsnäolosta synnytyksen aikanana sain oli aivan korvaamatonta. Puhuminen auttaa, asia kannattaa ottaa jo äitiysneuvolassa puheeksi.

 

Minä luulen, että miestä voi hyvinkin pelottaa eikä niinkään ällöttää. Mutta moniko mies myöntää pelkonsa? Joskus se saattaa miehelle olla kovakin paikka katsoa rakastaan tuskissaan huutamassa ja kun ei enempää pysty auttamaan, niin se saa miehelle avuttoman olon ja pelon. Ja joillekkin myös veren ja muiden eritteiden näkeminen voi saada erittäin pahan olon, eikä se meinaa sitä etteikö olisi valmis isäksi. Miehesi varmasti luulee nyt näkevänsä enemmän eritteitä mitä oikeasti näkeekään.

Miehet kun harvoin puhuu näissä asioissa niinkuin ajattelevat. Niin ei aina voi olla varma kuinka peloissaan he saattavatkin olla synnytyksessä. Pakottaminen sinne tuskin on kenenkään edun mukaista. Rakentavaa keskustelua vaan asiasta, niin jospa saisitte jonkun päätöksen asian suhteen.

 

Minä luulen, että miestä voi hyvinkin pelottaa eikä niinkään ällöttää. Mutta moniko mies myöntää pelkonsa?

Tämä saattanee olla se oikea syy. Nimittäin eilen hän otti jopa itse asian puheeksi. Sanoi, puolileikillään ettei kestä seurata synnytystä vierestä, vaan vetää kotona pään täyteen . Emme ruvenneet ruotimaan asiaa sen enempää (asia tuli puheeksi kaupungilla, mikä ei ole ehkä se maailman otollisin paikka asioiden ruotimiseen), vaan totesin etteihän hän voikaan tehdä oikeastaan muuta kuin olla läsnä, tukena ja turvana ja rakastaa.

Musta toi esille ottamasi näkökulma on muutenkin mielenkiintoinen. Miksi ihmeessä niistä asioista on niin vaikea puhua, edelleenkin? Jotenkin tuntuu, että isien tukemiseen, huomioimiseen ja kuuntelemiseen kiinnitetään edelleen aika vähän huomiota, siis noin yleisellä tasolla.

 

Sanoi, puolileikillään ettei kestä seurata synnytystä vierestä, vaan vetää kotona pään täyteen .

Elä naura, meillä on taskumatti hommattu sairaalakassia varten valmiiks jo! Kotona ei voi juoda, koska pitäähän miehen voida ajaa, mut kuka siellä avautumisvaiheessa vahtii. :saint: Miehen kaveri myös suositteli miehelle ilokaasua, vaik mä en sitä haluukkaa. Menee odotus kuulemma huomattavasti rattosammin.

Synnytystä odottellen, rypäle 25+5

 

Sanoi, puolileikillään ettei kestä seurata synnytystä vierestä, vaan vetää kotona pään täyteen .

Elä naura, meillä on taskumatti hommattu sairaalakassia varten valmiiks jo! Kotona ei voi juoda, koska pitäähän miehen voida ajaa, mut kuka siellä avautumisvaiheessa vahtii. :saint: Miehen kaveri myös suositteli miehelle ilokaasua, vaik mä en sitä haluukkaa. Menee odotus kuulemma huomattavasti rattosammin.

Synnytystä odottellen, rypäle 25+5

Hmmm... mä en kyllä tod. haluais ilokaasussa olevaa miestä "tueksi" synnytykseen. Tietysti jokaisella menee eri kaavan mukaan, mutta omat on olleet aika nopeita - viimeks oltiin kaks tuntia sairaalassa - ja vikat tunnit aika kivuliaita. Mä en kestäis sitä, että joku hölisis siinä kaasupäissään jotain typeryyksiä tms.