Isä unohti 5-vuotiaan helteessä autoon - lapsi kuoli kuumuuteen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Keskiviikko 2.6.2010 klo 18.58

Viisivuotias poika menehtyi Kyproksella paahtavan kuumaan autoon.

Pojan isä, 43-vuotias kirurgi, oli kuljettamassa lasta tiistaiaamuna päiväkotiin, kun hänet hälytettiin hoitamaan hätätapausta töihin.

Mies ajoi työpaikalleen, ja jätti pojan autoon.

Hän muisti asian vasta kahdeksan tunnin kuluttua, kun pojan äiti soitti ja kertoi menneensä turhaan hakemaan lasta päiväkodista. Isä ryntäsi autonsa luokse, ja löysi pojan tajuttomana takapenkiltä. Lapsen vieressä oli pieni, tyhjiin juotu vesipullo.

Miehen kollegat yrittivät elvyttää lasta, mutta eivät onnistuneet. Daily Telegraph -lehden mukaan poliisi uskoo lapsen kuolleen kuumuuteen.

Kyproksella on tällä viikolla ollut noin 30 astetta lämmintä.

IL
 
Ei se poika ole sinne autoon yllättäen kuollut, ei siis ole ollut enää tajuissaan kun tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. On siis varmasti ollut kuumissaan ja pyörtynyt, ollut tajuttomana pitkän aikaa ennen kuolemaansa..
Todella surullista että näin voi tapahtua.. eikä ole ensimmäinen eikä viimeinen uutisoitu tapaus =(
 
Hirveän surullista tämmöinen, kiireisellä kirurgilla työ menee oman lapsen edelle. Jokohan tämä pysäyttää miettimään elämän tärkeysjärjestystä... tuntuu NIIN pahalle, kun itselläkin saman ikäinen poika.
 
Jännä, että noin tapahtuu lekurin lapselle.
Mä en ymmärrä, miten lapsi voi unohtua kahdeksaksi tunniksi autoon yhtään keneltään. Enkä mä nyt osottele lapsen isää syyttävällä sormella, vaan mietin ihan yleisellä tasolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaa:
Mun autos on veivattavat ikkunat, mutta se onkii -91 vuoden auto :D

No älä, meillä on 2001 bmw, ja siinäkin on takana veivi-ikkunat. Mutta kirurgi-isän palkalla on varmaan saanut ostettua hiukkasen kalliimman auton, jossa ei veiveistä ole tietoa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja 5 vuotias ei osannu avata auton ikkunaa?

Sähköikkunat ei toimi jos ei ole autossa virrat päällä. Ei kai kenelläkään ole enää veivattavia ikkunoita autossa?

On! Juuri ajoin pari viikkoa sitten kaverini bemaria vm 09, jossa oli nimenomaan veivattavat ikkunat B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyl meitin Jumpperissa toimii ikkunat vaikka virrat ei ois piällä.

Meidän auto on ihan kauhea. Jos avaimilla laittaa ovet ulkoa lukkoon, sisältä ei pääse mitenkään ulos, ellei saa autoon virtaa toisella avaimella.

Onneksi takana on edes ne veivi-ikkunat...
 
meillä sähköikkunat mutta niissä lapsilukot. mutta luulis 5v vanhan osaavan nostaa meteli kun ketään ei näy..jo pelkästään pitkästymisen takia..mutta kummaa on ettei ketään huomannut.kauhea ja ikävä tapaus
 
Alkuperäinen kirjoittaja qw:
Jos mä olisin tuon pojan äidin asemassa, niin mä en varmaan koskaan pystyisi antamaan miehelleni anteeksi tuota. Niin karmealta kuin se tuntuukin.

Mietin ihan samaa, että miten tollasesta pääsee yli kun ei oikeen voi ketään muuta kuin isää asiasta syyttää :/
 

Yhteistyössä