Irakin puolustusministeri Najah al-Shammari on ruotsalainen sairaseläkeläinen (muistiongelmia)

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Ruotsalaisviranomaiset osaavat erehtymättömästi tunnistaa hädänalaiset. Najah al-Shammari (Ruotsissa esiintyi nimellä Najah Al-Adeli) kertoi maahan vuonna 2009 saapuessaan toimineensa koko ikänsä armeijan palveluksessa, olevansa kenraali ja että tutkinnot löytyvät sotatieteissä ja valtio-opissa.

Hän sai turvapaikan ja perhe saapui perässä Ruotsiin kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Ruotsin kansalaisuus.
Hän sai 2013 perheelleen asunnon Tukholman esikaupunkialueelta, koska tulot olivat "loppuneet" muistiongelmien vuoksi. Tästä syystä hän myös anoi toimeentulotukea. Tulojen puute ei onneksi estänyt perheen matkoja Irakiin tai tyttärelle matkalla tehtyä silmien laserleikkausta (jotta ei tarvitsisi käyttää silmälaseja).

Vuonna 2015 häntä tutkittiin tukipetoksesta, mutta tapausta ei saatu selvitettyä - selvisi kyllä että hän päivisin kävi "jossakin". Asioiden selvittely oli vaikeaa, hän ei maahanmuuttajille tarkoitetusta kielikoulutuksesta huolimatta ymmärtänyt edes yksinkertaista ruotsia.

Tapauksessa pitää nähdä valoisat puolet. Najah al-Shammari perheineen palasi vapaaehtoisesti Irakiin (y) ja sai töitä puolustusministerinä. Ruotsin jatkuvasti maksamat tuet ja tarpeettomaksi käyneestä Tukholmanasunnosta saadut pimeät vuokratulot helpottavat sopeutumista.

tunnistettu hädänalainen


https://samnytt.se/irakiske-forsvarsministern-folkbokford-i-sverige-far-bidrag-fran-forsakringskassan/

https://samnytt.se/iraks-forsvarsminister-atalades-i-sverige-folkbokford-och-sjukskriven-i-stockholm/
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Tuotako Erdogan tarkoitti?
Tämä uutinenhan nimenomaan tukee Ruotsin jäsenyyttä puolustusliitossa. Ruotsi on maa, jossa tavallinen sairaseläkeläinenkin on niin kova luu, että kelpaa tuostaa vaan puolustusministeriksi niinkin pahaan paikkaan kuin Irakiin. Ajatella mihin terve ja toimintakykyinen nuori ruotsalaistyötön kykenee aktiivipalveluksessa olevista puhumattakaan.
 
vierailija
Tämä uutinenhan nimenomaan tukee Ruotsin jäsenyyttä puolustusliitossa. Ruotsi on maa, jossa tavallinen sairaseläkeläinenkin on niin kova luu, että kelpaa tuostaa vaan puolustusministeriksi niinkin pahaan paikkaan kuin Irakiin. Ajatella mihin terve ja toimintakykyinen nuori ruotsalaistyötön kykenee aktiivipalveluksessa olevista puhumattakaan.
Ajatella...
 

Yhteistyössä