Kaipaisin ajatuksenvaihtoa aiheesta. Lapsi täytti vuoden ja vielä ei olla muuten yritetty vieroittaa kuin yösyötöistä ja se onnistuikin ihan hyvin. Minulla ei ole mitään tiukkoja mielipiteitä liittyen imetykseen, eikä vielä tunnu mitenkään kiireiseltä lopettaa, kun se vaikuttaa olevan lapselle aika tärkeää vielä. Ajattelin josko ruualla alkaisimme tarjoamaan lehmänmaitoa ja imetän kuitenkin niin paljon päivällä kuin lapsi pyytää. Ainoa mikä vähän jännittää on toisten suhtautuminen. Asiahan ei siis kuulu muille, mutta en silti osaa olla välittämättä toisten mielipiteistä. Varsinkin eräs sukulaisnainen aina niin kiivaasti ihmettelee, kun yli vuosikasta imetetään. Itse ajattelin, että 2 vuotta voisi olla jonkinlainen raja, että sen jälkeen ei sitten ainakaan enää.