Imelletty perunalaatikko "pikana"?

En ole koskaan kokeillut tehdä perunalaatikkoa muusijauheesta, mutta voisin kuvitella, että kun aloittelet tekemällä muusin paketin ohjeen mukaan ja sitten jatkat oheisen ohjeen mukaan vehnäjauhon lisäämisestä (eli imellytyksestä)


Imelletty perunalaatikko

2 ½ kg perunoita
vettä

50g voita
¾ dl vehnäjauhoja
n.5 dl maitoa (tai keitinlientä)
½ tl muskottipähkinää
2-3 rkl siirappia
suolaa


1. Keitä kuoritut perunat. Soseuta voin kanssa survimella tai sähkövatkaimella (ei sauvasek.)

2.Ripottele hiukan jäähtyneeseen soseeseen puolet jauhoista. Sekoita tasaiseksi.
Peitä kannella ja anna imeltyä lämpöisessä paikassa n. tunnin. Sekoita joukkoon loput jauhot ja jatka imellyttämistä huoneenlämmössä vähintään 3-4 tuntia, mutta mielummin yön yli.
Sekoita muutamia kertoja imellytyksen aikana. Sose löystyy imellytyksen aikana.

3.Lisää maitoa tai keitinlientä sen verran, että soseesta tulee puuromaista.
Mausta sose suolalla, muskottipähkinällä ja siirapilla

4.Kaada sosetta voideltuun uunivuokaan vain puoliväliin saakka. Sose kuohuu kypsyessään.

5.Paista perunalaatikkoa 150 asteessa 2-3 tuntia.

6.Perunalaatikko kestää pakastamisen sekä paistettuna, että paistamattomana.


Lihaperunasoselaatikko:

Perunamuusia
Jauhelihaa
kananmuna
korppujauhoja
voita/margariinia
mausteita maun mukaan

Tee löysähkö muusi. Ruskista liha ja mausta esim. suola,pippuri,paprika,chili.
Sekoita liha muusin joukkoon. Lisää kananmuna ja kaada voideltuun vuokaan. Korppujauhoa ja pari voinokaretta pintaan ja 30-40min. 200astetta.
 
Aidosti imeltämällä
Imelletty perunalaatikko

Imellettyyn perunalaatikkoon ei lisätä siirappia eikä mitään muutakaan makeutusta. Makeus saadaan aidosti imeltämällä.


2 ½ kg perunoita
Niukasti vettä keittämiseen. Huomioi, vesi jää soseeseen.
50-150 g voita
2 desilitraa vehnäjauhoja
n.5 dl maitoa. Maidon määrä vaihtelee runsaasti lajikkeen ja tavoitteen mukaan.
½ tl muskottipähkinää
2½ teelusikallista suolaa


1. Kuori perunat kattilaan. Halkaise isot perunat. Keitä kuoritut perunat. täysin kypsiksi. Soseuta perunat kuumina suoraan keittoveteen niin että saadaan sakeahko puuromainen sose. Jäähdytä sose erittäin huolellisesti ja välillä sekoittaen noin 70-74 asteiseksi.

2. Ripottele jauhot samalla sekoittaen 70-74 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Sekoita tasaiseksi.
Peitä kannella ja anna imeltyä noin 70 asteisessa sähkölieden uunissa 3-4 tuntia. Maista, 3 tuntiakin saattaa riittää. Yön yli imeltäminen saattaa huonontaa imeltymistä.
Sekoita muutamia kertoja imeltymisen aikana.

3. Lisää imeltyneeseen soseesen voi siivuina sulamaan. Lisää maitoa sen verran, että soseesta tulee notkeahkoa puuromaista.
Mausta sose suolalla ja muskottipähkinällä Tai muilla sopivilla mausteilla.

Maidon määrää vaihtelemalla saat litkumaista lisuketta tai kunnollista kylläiseksi tekevää haarukkaruokaa.

4. Laita sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle vopinokareita. Jos haluat, niin pinnalle voit sirotella kevyesti korppujauhoa.

5. Paista imellettyä perunalaatikkoa paistamisen alussa noin 200 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kiehumaan, alenna uunin lämpötila noin 140 asteeseen, niin kiehuminen tasaantuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista imellettyä perunalaatikkoa noin 2-3 tuntia.
 
vierailija
Kiireisen emännän siirapilla makeutettu perunalaatikko.

Ei imelletä. Makeus saadaan aidosti siirapilla makeuttamalla.


Ainekset:

Valmis muusi aineksista valmistettua muusia noin 1000 - 1400 g.

noin 3 ruokalusikallista tummaa siirappia. Myös vaalea siirappi käy, mutta tumma siirappi antaa väriä.

noin 5-6 desilitraa maitoa Osan maidosta voi korvata kermalla.

½-1 teelusikallista muskottipähkinää

Huomioi suola. Jos muusiaineksessa ei ole suolaa tai suolaa on niukasti. Suola tulee maistaa ennen paistamista ja lisää tarvittaessa.

Valmistus
Valmista perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää maito tai kermamaito ja mahdollinen kerma, niin että saat notkeahkon puuromaisen soseen. Lisää raastettu muskottipähkinä ja tumma siirappi. Tumma siirappi antaa väriä ja aromia. Sekoita tasaiseksi. Laita notkea puuromainen sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voinokareita. ja kypsennä aluksi noin 200 asteisessa uunissa. Kun soseen pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila noin 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista muusiaineksista valmistettua ja siirapilla makeutettua perunalaatikkoa noin 2-3 tuntia.
 

Yhteistyössä