iltatähti

minulla on kaksi lasta ja odotan kolmatta.olen 32 vuotias.mua ärsyttää suunnattomasti kun puolitutut tulee sanomaan että aijaa oot sitten alkanut tekemään iltatähden..onko 32 vuotias tosiaan liian vanha odottamaan???itsestä tuntuu että vasta yli nelikymppiselle odottajalle voisi sanoa noin..en kyllä itse sanois kellekkään.kohtalontovereita? =) =) =) =)
 
Piika-äiti harmaana
En ole ajatellut, että iltatähden saaminen on kiinni odottajan iästä vaan siitä, että jos ikäero edellisiin lapsiin on iso.

Itse koen odottavani 34-vuotiaana nimenomaan iltatähteä, sillä esikoinen on 15, keskimmäinen 13 ja pienin 11, ja iltatähtihän tämä elokuun sinisten tähtien alle syntyvä tulokas meille on.

Piika-äiti
 
Et taida olla ainut. Ystävälleni kävi näin myös. Oli 32v, kun näki kaupungilla vanhan luokkatoverin (jolla itsellä oli jo kouluikäiset lapset). Luokkatoveri ihmetteli , että miksi vielä iltatähti....

Ehkä jotkut sanovat niin, kun eivät itse enää "uskalla" hankkia uusia lapsia. Ehkä jonkinlaista kateutta.
 
olen vm 69 eli lapsen synnyttyä joulukuussa 38v. Koen odottavani iltatähteä sillä edellinen ja ainokaisemme on jo 9v. Eli tässä vaiheessa ihan oikeutettua sanoa että iltatähteä olemme odottamassa ja suurella riemulla =)
 
ilveskissanminttu
Jaa mä tein itse aamutähden sun iässäsi B) Eikä kukaan tuttu ole tullut kauhistelemaan korkeaa lapsenteko ikääni. Mun mummoni teki ihan oikean iltatähden, eli hänellä oli ikää 47-vuotta.
 
Minunkin mielesta on iltatahti vasta jos isommat lapset alkaa olla ainakin lahella 10-vuotiaita. Itse taytan tana vuonna 32 ja samana paivana minulla on 3v4kk ja 10kk ikaiset lapset, et en kyl tuntisi odottavani iltatahtea jos nyt vuoden sisalla (tai seuraavan 5 vuoden aikana)alkaisin odottaa kolmatta.. :heart: :heart:
 
Minäkin
32v. ja odotan kolmatta.. Enkä kyllä tunne odottavani iltatähteä, esikoiset ovat 1v. 7kk. Itse ymmärrän tuon iltatähden tosiaan niin, jos ikäero perheen vanhempiin lapsiin on suuri.
 
Sain kolmannen lapseni 37 vuotiaana, ikäeroa vanhimman ja nuorimman väliin mahtuu tasan 17 vuotta. kakkosen ja kolmosen väliin mahtuu 15 vuotta. Toiset puhuivat iltatähdestä ja toiset taas ei. Itse koen välillä että tää on iltatähti, mutta toisaalta TODELLA mahtavaa aikaa. Enään en hötkyile turhista.

ps. enkä tunne itseäni vielä kovinkaan vanhaksi, päinvastoin :LOL: :LOL:
 
Beep
Mä oon 32 ja mulla on yksi lapsi. Mä en oo ennen tätä palstaa kokenut että mä oisin jotenkin tosi vanha äiti, kai mä sit oon.

No, oikeesti en oo kun katsoo tilastoja. Täällä netissä vain on edustettuna "teiniäidit". :D
 

Yhteistyössä