"IL kysyi Marinilta suoraan, milloin rajoituksista päästään normaaliin: Pääministeriltä pitkä ja polveileva vastaus"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Pääministeri vastasi näin:

– Kiitos, tämä on tärkeä kysymys ja tiedän, että kansalaiset tätä paljon pohtivat. Sen takia tästä tietysti myös keskustellaan Eurooppa-neuvoston kokouksissa säännönmukaisesti. Oleellista on se, että me saamme rokotekattavuuden riittäväksi ja tätä kautta pääsisimme purkamaan rajoitustoimia. Yhteisesti on puhuttu 70 prosentin rokotekattavuudesta jäsenmaiden väestöjen osalta, mutta jo ennen tätä tietenkin rajoitustoimia voidaan purkaa oikeasuhtaisesti suhteessa tautitilanteeseen. Iso huoli, joka on Eurooppa-neuvoston keskustelussa lähes kaikkien maiden puheenvuoroissa, ovat nämä mahdolliset virusvariantit. Eli virusmuunnokset, joita me jo nyt näemme. On mahdollista, että syntyy myös virusmuunnos, joka on resistentti tai immuuni rokotteille. Tämän vuoksi olen itse pitänyt esillä systemaattisesti Eurooppa-neuvoston kokouksissa, että sen lisäksi, että haluamme yhteisen näkymän siihen, miten osoitetaan rajaa ylitettäessä rokotustodistus, yhtä tärkeää on luoda EU:lle yhteinen käytäntö siihen, miten terveysturvallisesti voidaan varmistaa rajan ylitys. Juuri sen vuoksi, että olisimme varautuneet myös uuden rokoteresistentin virusvariantin varalta. Tarvitsemme yhteisen rajakäytännön. Yhteisen käytännön siihen, että osoitetaan negatiivinen testitodistus rajaa ylitettäessä, siihen, että otetaan toinen testi, kun maahan saavutaan, sekä yhdenmittaiset karanteenit. Kaikki ne toimet, joilla voidaan varmistaa, että virus ei siirry rajan yli. Emme halua ajautua uuteen tilanteeseen, jossa jouduttaisiin sulkemaan yhteiskuntia niin pitkäksi aikaa, että rokotteita jälleen jouduttaisiin muokkaamaan tähän uuteen virusmuunnokseen sopivaksi. Olen tätä kokonaisuutta pitänyt jokaisessa Eurooppa-neuvoston kokouksessa esillä. Siihen on luvattu palata. Haluaisin nähdä sen päivän, että EU:lla on yhteinen käytäntö rajaa ylitettäessä."
 
Pääministerin on käytännössä mahdoton antaa rehellistä vastausta: mahdollisesti ei koskaan. Puheet loppusuorasta ovat vain tsemppausta vailla sisältöä. Elämme vuotta 2 jcov (jälkeen covid-19 puhkeamisen).

Koronavirus on osoittautunut erinomaiseksi muuntautujaksi ja siksi pahimpia versioita ei vielä ole nähty. Menneisyyteen ei siis luultavasti ole paluuta. Meille jäävät vuosittain toistuvat rokotukset, kansalaisten puhelinseuranta (tehostettu "vilkku"), puhelimeen ladattavat rokotus- ja testitodistukset, joita ilman kaikki rajojen yli ulottuva matkustaminen on mahdotonta. Rokotekieltäytymiset alkavat vähetä, kun vaihtoehtoina ovat loma rokotettuna tai kotiin jääminen. Ihmisten pakollinen sirutus tulee keskusteluihin, mutta ei ehkä toteudu.

Julkisten tilojen suunnittelu muuttuu, koska suuria ihmismääriä ei saa samassa paikassa yhtaikaa olla, kuntien rakentamat uudet avoimet koulut remontoidaan niin, että luokkahuoneet ovat täysin erillään. Sama pätee julkiseen liikenteeseen, lentokoneet, bussit ja junat ehkä lokeroidaan? Baareille ja yökerhoille määrätään maksimikoko, esim. 30 henkilöpaikkaa, pikkubaarit siis voittavat (niiden on kuitenkin rekisteröitävä automaattisesti kaikki kävijät). Suurkaupunkien keskustat hiipuvat ja suburban-malli omakotitaloineen ja (sähköisine) henkilöautoineen voittaa alaa. Kerrostaloihin ei rakenneta yhteistiloja, rappukäytävät ja hissit määrätään koneellisesti ilmastoitaviksi.

Etätyö ja nettikauppa ovat uusi normaali. Paljon ihmiskontakteja sisältävät tehtävät pyritään robotisoimaan.

Tuntuuko dystopialta? Minusta tässä on myös utopian piirteitä.
 
Viimeksi muokattu:

Hyväähän tuossa on se, että loppuu turha lentely maailmalla ja kenties jopa mamut pysyvät kotimaissansa.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu

Toinen vaihtoehto on se, että yksinkertaisesti vaan annetaan muutamien vanhainkotivanhusten kuolla koronaan sen sijaan, että olisivat kuolleet esim. influenssaan tai sängystä putoamiseen.

Nimittäin jossain vaiheessa ihmiset ottanevat järjen käteen ja ymmärtävät, että korona on tauti siinä missä joku muukin. Se ei ole maailmanloppu.
 
  • Vihainen
Reactions: m1es

Eihän korona maailmanloppu ole, mutta koronaa edeltävän elämäntavan loppu se voi olla.
 
Yhteistyössä