ikävä perjantai....=(

meidän piti eilen juhlistaa äidinisäni eläkkeelle pääsyä, mutta juhlatunnelma muuttui melkoisen äkisti kun saimme kuulla että isänisäni joutui sairaalaan viiden aikoihin koska pyörtyi yllättäen ruokapöydässä istuessaan... sairaalassa (päijät-hämeen keskussairaalassa) kuvaukset paljastivat aortan suonen haljenneen, muttei se vuotanut sillä hetkellä, lääkärit päättivät kiidättää papan tampereelle sairaalaan leikkaukseen, mutta pappani ei jaksanut kuin puoliväliin matkaa... :'(
hän sai terveen paperit n.2viikkoa sitten (keväällä todettiin melanooma) ja kaiken piti olla kunnossa, nyt sitten kohtalo päätti näin... sain kuulla papan pois menosta puoli kymmenen aikaan illalla (menehtyi siis n.klo 21)... :'( :'( :'( isäni soitti ja kertoi, nyt ei tee mieli muuta kuin itkeä ja muistella ihanaa ja rakasta pappaani... :heart:
 
IhanaValo
:hug: Jaksamisia siulle ja perheellesi..
Muistan kun äitini kertoi isänsä kuolleen, ensin sitä ei meinannut uskoa ja sitten kun sen tajusi niin kyyneleet vaan virtasi..
 
itselläni kävi niin että neljän aikaan aamuyöllä kun viimein menin sänkyyn ja yritin nukkua, heräilin vähän väliä ja mietin koska herään tästä painajaisesta, enkä olisi millään halunnut että tällaista oikeasti on tapahtunut.... :'(
 
valitettavasti näin kävi, mutta toisaalta olen yrittänyt miettiä asiaa positiiviselta kantilta, että ainakaan papan ei tarvitse kärsiä enää...
kiitos teille osanotoista ja haleista.... :flower: :heart:
yritän parhaani mukaan jaksaa, onneksi on lapset jotka vievät ajatukset muualle... :hug:
 
:hug: :hug:
nuo on niin surullisia juttuja aina :'(
voimia =)

itse olin todella läheinen pappani kanssa odotin esikoistani ja pappani tietty kans ihan innoissaan odotti sitten tyttö synty soitin sairaalasta pappalle ja juteltiin olin sairaalassa viikon ja kun kotiuduin kuulin että oli saanut sydänkohtauksen ja joutunut sairaalaan selvis kuitenkin mutta halvaantu vasemmalta puolelta kokonaan. aattelin että käyn vielä kattomassa sairaalassa mutta en ehtinyt oli saanut toisen sydän kohtauksen :'( :'( tyttö oli 6vk kun vietettiin hautajaisia.
harmitti kyllä niin että pappa ei ikinä ehtinyt tyttöä näkemään. :'(
 

Yhteistyössä