M
Mustat lampaat
Vieras
Olin nostamassa painoja vanhempieni kellarissa, kun kuulin oven käyvän. Kevät oli mennyt ylioppilasjuhlien jälkeen pääsykokeisiin lukiessa ja treenatessa. Nousin kellarista ajatellen, että äiti tai isä oli tullut hakemaan jotain unohtunutta tavaraa. He olivat valmistelemassa tunnin päästä alkavia kesäjuhlia sukulaisille ja tuttaville.
Säpsähdin, kun ovella olikin äitini serkku A, jotain 60-65 vuotias tosi hyvännäköinen nainen, oikea kypsä kaunotar. Suuret rinnat anteliaassa kaula-aukossa ja siroine säärineen tuo fantasioitteni kohde numero yksi seisoi siinä juhla-asussa ja meikissä, pyöreä peppu tiukassa minihamessa. Tuore kampaus korosti upeasti kauniita kasvoja.
Oh..., moi! Munhan piti hakea teidät kohta, sopersin hämilläni pelkissä mustissa stringeissä ja hiukan rintalihasten alapuolelle ulottuvassa, risassa T-mallisessa treenipaidassa.
Joo, mutta ei J lähdekään mukaan, lähti sittenkin eläkeläispappojen golf-matkalle. No, eipä mullakaan ole eläkkeeseen kuin vuosi. Mutta sulla 19-vuotiaana vasta elämä edessä! Ajattelin tulla valmiiksi tänne, niin sun ei tarvi ajaa edestakas meille.
Okei, katsele vaikka telkkaria sillä aikaa kun käyn suihkussa. Sitten lähdetään. Viskasin pyyhkeeseen kääriytyneenä treenivaattet kellarin ovelle, kun aioin käyttää niitä vielä muutaman kerran. Kylppärin ovea sulkiessani huomasin eteisen peilin kautta, kuinka A nosti stringini lattialta kasvoilleen ja nuuhki niistä hikisten pallieni tuoksua. Oho, täti näytti itsestään aivan uuden, todella kiinnostavan puolen!
Kun tulin suihkusta, kaivoin alusvaatelaatikosta pitsiset miesten stringit. Niissä oli läpinäkyvä, pitsikoristeltu etumus, vyötäröä kiersi ohut pitsinauha ja pakaravaossa vielä ohuempi naru. Värivalinnaksi mietin ensin mustaa, mutta päädyin pinkkiin, vaaleanpunainen sopi hyvin juhlatunnelmaan, ja täti A:n aiheuttamaan epämääräiseen odotukseen.
Hei, en saa TV-kanavia näkymään, kuului olohuoneesta. Voi ei, mullahan oli jäänyt leffa kesken, ja nyt A oli varmasti jo ehtinyt nähdä minkälaiset elokuvat mua kinnostaa.
Oudon rentouden vallassa kävelin pelkissä stringeissäni telkkarin eteen, ja säätelin turhankin pitkään, jotta A saisi rauhassa ihailla pinkin pitsin ympäröimiä paljaita, treenattuja pakaroitani. Huomasin että A oli katsonut pitkän pätkän päälle unohtunutta pornofilmiä, kakskymppisten miesten ja kuuskymppisten naisten kiihkeitä yhdyntöjä.
Käännyin viemään kapulaa, jolloin A:n katse tutki pitkään ohuen pitsin läpi varsin selvästi esillä olevia pullottavia muotojani. Tilanne oli kiihottava ja mietin, voiko tämä olla totta, tämähän on kuin toiveuneni toteutumaisillaan! Oh... joo... kiitti, A sanoi kuin ajatuksiinsa vaipuneena, kun annoin kapulan hänelle. Hetki vielä, sitten lähdetään huikkasin huoneestani.
Kesäjuhlissa tanssitin tasapuolisesti tuttuja ja sukulaisrouvia, mutta A:n kanssa painauduimme tiiviisti toisiamme vasten, niin että tunsimme selvästi kaikki vartaloidemme pehmeät ja kovat muodot. Kun kukaan ei nähnyt, A silitti tanssiessa hellästi niskaani, kun taas minun käteni laskeutuivat hyväilemään hänen upeaa peppuaan. Autokuskin roolissani vein pari iloisesti kikattelevaa rouvaa koteihinsa, kunnes olimme A:n kanssa autossa kahden. Melkein kuulimme sydäntemme pamppailun, kunnes saavuimme hänen ovelleen. Olimme muutaman pitkän sekunnin hiljaa, kunnes sain tuskin kuuluvalla äänellä sanottua ... saanko ... tulla? Joo, tule, A sanoi tarttuen käteeni.
Sisällä riisuimme toisemme, jätin A:n upeista alusvaatteista hänen ylleen vain sukat ja sukkanauhavyön. A halusi ensin nuolla pallejani ja kaluani pitsin läpi, ennen kuin laski stringini alas ja huudahti Uih! Ihana kyrpä! kun se ponnahti sojottamaan kovana ja vaativana. Kävin kiinni A-tädin suuriin rintoihin ja imin ahneesti nöpöttäviä nännejä . Oi tätä ihanuutta! Ei mitään näin suloista voi oikeasti tapahtua!
Kun olin hänen päällään, ja hellät ensi työnnöt olivat muuttuneet pakaroitteni kiivaaksi kohoiluksi, katselin A:n nautinnosta vääntelehtiviä, kypsän kauniita kasvoja ja kuuntelin kovenevaa voihketta nussi! nussi vielä! Käänsin A:n kontalleen pylly pystyyn ja ihailin huumaavaa näkyä, ennen kuin työnnyin häneen takaa päin himoni ajaessa lantioni rajuun pumppaavaan, kiihtyvään liikkeeseen. A:n voihke muuttui nautinnon ininäksi ja ulinaksi ennen orgasmin tärinää ja vapinaa. Laitoin kaksi tyynyä täti-A:n vatsan alle ja laskin hänet mahalleen makuuasentoon. Ihailin tuota uskomattoman kaunista ja kiihottavaa naista siinä mahallaan, jalat hiukan levällään, upea pylly koholla. A:sta näki kuinka hän nautti tilanteestaan nuoren miehen himon kohteena. Kävin hänen selkäänsä ja työnnyin taas sisään. Aloin ottaa sukulaistätiäni mieliasennossani. Treenatut pakarani nousivat ja laskivat rajulla tahdilla, samalla kun suutelin hellän kiihkeästi A:n kaulaa ja niskaa. Olisin toisaalta halunnut jatkaa loputtomiin tätä ihanaa rakastelua, mutta toisaalta halusin jo täyttymyksen. Pumppasin vielä viimeiset rajut työnnöt syvemmälle ja syvemmälle, kunnes kivikova kaluni tuntui kovettuvan ja paisuvan halkeamispisteeseen, ennen kuin spermani viimein syöksyi A:n sisään voimakkaina, sykkivinä, suihkuina. Kuulin kuin ulkopuolisena oman korahtelevan ääneni laukeamishetkellä.
Jäimme vierekkäin makaaman hikisinä, sylkisinä ja spermaisina, hellästi suukotellen ja toistemme liimautuneita hiuksia silitellen. Tunsimme molemmat rinnassa pakahduttavaa onnen tunnetta, ja olimme sitä mieltä, että iltamme oli ihanampi kuin kenelläkään noista muista kesäjuhlien "normaaleista" ihmisistä.