Ihmiset ottavat päähän

[Sue]

Oh, tuntuuko teistä muista että menetätte koko ajan hermonne muiden ihmisten kanssa? Mä olen hermostunut viime päivinä jopa äitiini, jonka kanssa mulla on yleensä tosi hyvät ja läheiset välit.

Olin nimittäin avomieheni kanssa reissussa ja äiti kävi hakemassa meidän postit ettei pihalaatikko tule niin kovin täyteen. Sitten hän soitti mulle matkalle, että äitiyspakkauksen lappu on tullut. Olin tosi ilahtunut ja heti kun palasimme kotiin etsiskelin lappua muun postin joukosta... Eikä sitä ole missään. Sitten soitin äidille, niin hän sanoi iloisena että katso makuuhuoneesta, hain sen paketin jo postista ja se on teillä kotona jo.

Itkin ihan hirveästi, mun mielestä äitini toimi ajattelemattomasti. Olisin halunnut itse hakea paketin mieheni kanssa, se oli tarkoitettu meille.. No, selvitimme asian äitini kanssa, mutta nyt hän on tosi outo ja etäinen, ihan kuin olisi vihainen minulle siitä että huomautin hänelle asiasta! Hoh-hoijaa.

Mies osaa ärsyttää myös, on jotenkin koko ajan perusnegatiivinen ja ärsyyntyy ihan kaikesta (esim. siitä että pitäisi löytää parkkipaikka keskustassa). Suutun itse tosi nopeasti takaisin kun hän vain tiuskii joka päivä, milloin mistäkin. Minä kun toivoin että meillä olisi ollut kiva kesäloma yhdessä ja olisimme voineet tehdä rauhassa vauvahankintoja, nyt täytyy jokaiseen liikkeeseen mennä itku silmässä ja toinen on ihan kireänä vieressä..

Kaverit puhuvat vain työasioista ja baarissa käymisestä ja kuka on ollut kenenkin kaa. Voi elämä, mistä tämä ulkopuolisuus ja kaikkeen ärsyyntyminen on tullut? Onko kellaan muulla samoja fiiliksiä, pliis, sanokaa että on!!!

 

[Java]

Hmm.. jotenkin tutulta kuulostaa! Minulla on hermot kireällä isäni kanssa, tuntuu että nyt tulee kaikki menneisyydenkin asiat pintaan ja että voisin joku kerta raivostua hänelle ihan kunnolla! Innoissaanhan hän on, kun ensimmäinen lastenlapsi on tulossa, mutta jatkuvat puheet pojasta ottavat päähän! Entäs jos se onkin tyttö?! Jopa isän jäätelösyöntitapa on todella ärsyttävä... huoh, kai ne on ne hormonit, jotka nyt vaikuttaa.
Muutenkin hermot saattaa välillä mennä muiden ihmisten kanssa, mutta isä on ainut, joka ärsyttää jo pelkällä ajatustasolla..:/ Jospa tämä tästä helpottuisi..

 

[Raisa]

Ulkopuolinen olo on minullakin. Kaverit eivät enää pyydä mihinkään mukaan. Yksikin sanoi, kun raskaudesta 3kk sitten kuuli, että ""täytyy varmaan hankkia uusia kavereita"". Eikä ole sen jälkeen puhelimeen tai maileihin vastannut. Toisen polttareihin ei pyydetty mukaan, kun siellä juodaan alkoholia ja tehdään kaikkea sellaista, mikä ei minulle sovi.

Työkaverit ne vasta ottavatkin päähän. Kaikki jakelevat toinen toistaan ärsyttävämpiä neuvoja, erityisesti miehet.. jos kuulen vielä kerrankin sanat ""äitiyden pyhyys"" tai ""imettämisen ihmeellisyys"" niin vannon että tinttaan niitä..:I Viimeksi pari päivää sitten kilahdin ihan totaalisesti 60-vuotiaalle miespuoliselle työkaverille. Sanoin yhdelle toiselle ihmiselle, että en voi lähteä kaupungille kävelemään (kun en supistusten vuoksi oikein pysty). Tämä äijähän kommentoi siihen (tietämättä supistuksistani yhtään mitään), että ""Ensimmäisen kerran kuulen suustasi fiksua puhetta. Eihän raskaana olevat naiset saisikaan kävellä tai muutenkaan harrastaa mitään liikuntaa.""

Sitten kun näille ihmisille ei oikein voi ruveta huutamaan päin naamaa, niin se kaikki kerääntyy sisään ja karjun kotona miesraukalle, joka on unohtanut pyyhkiä tiskipöydän:I Eli ongelmana on ensinnäkin ""muuttuminen yhteiseksi omaisuudeksi"" (josta tälläkin palstalla on paljon keskusteltu), että kaikki saavat udella henkilökohtaisia asioita ja arvostella ulkomuotoa jne. Ja toisekseen nämä hirviöhormonit, jotka eivät kauheasti helpota asioihin suhtautumista. Joskus ennen olisin vaan jättänyt tuollaiset kommentit omaan arvoonsa, mutta nyt muutun ihan raivohulluksi kaikesta tällaisesta.. hoitoon tässä kohta varmaan joutuu

 

[:)]

Minun ärsyyntymisellä ei ees ole mitään tiettyä kohdetta. Se saattaa olla vaikka kahvipaketti väärällä hyllyllä tai jotain muuta yhtä älytöntä. Sitten alkaa itteeni vituttamaan kun turhasta suutahtelen ja kohta on itku! oi voi... toivottavasti tää aaltoilu on kohta ohi tai muu perhe tulee hulluks mun kanssa.

 

[dvBF]

Meillä taas on silleen että mies ärsyyntyy tosi helposti ja ite oon muuttunu leppoisemmaksi. Mutta sitte ku mies ärsyyntyy ILMAN syytä niin kiehahdan yleensä melko helposti. Mutta kohta on raskaus ohi ja vauveli sylissä. Sitte on helppo kaikkien antaa anteeksi raskaudenaikaiset tuulahdukset ku näkee kuinka ihana paketti siitä tulee loppujen lopuksi.

 

[tuttua]

Raskaana ollessani kävin läpi koko lapsuuttani, suhteitani vanhempiin, heidän kasvatustapojaan jne. Lapsuuteni oli kyllä onnellinen, mutta tottakai jokainen keksii jotain jonka haluaa tehdä täysin toisin kuin omat vanhemmat. Tapeltiinkin vanhempien kanssa jostain periaatteellisista asioista, mutta loppujen lopuksi olen sitä mieltä että he tekivät parhaansa enkä ihanampia vanhempia voisi toivoa. Tää on ihan normaalia kun valmistautuu omaan vanhemmuuteen, käydä läpi omaa lapsuuttaan ja suhdettaan vanhempiinsa. Luulen että raskauden aikana haluaa jotenkin tulla sinuiksi kaiken tapahtuneen kanssa, antaa mahdollisesti anteeksi, hyväksyä vanhempansa virheineen kaikkineen jne.

Muutenkin kyllä hormonit laittoivat suhtautumaan moniin asioihin hyvin intohimoisesti. Esim töissä jaksoin ajaa muutamia asioita todella voimallisesti läpi. Nyt kun on jo vauva, on vaikea kuvitella että moiset asiat jaksaisivat niin hirveästi kiinnostaa ja että niistä jaksaisi kerta toisensa jälkeen tapella Työtä se vaan kuitenkin on.

Töissä ärsytti myös työkaverit, jotka jankuttivat koko ajan miten paljon tavaraa vauva tarvitsee ja kyselivät joko on ostettu sitä ja tätä, tila-autot ja kaikki mahdolliset pitäisi olla valmiina ennen lapsen syntymää. Niin kuin ei ennen olisi tultu toimeen ilman kaikkea roinaa. Joten paljon oli ärsyttäviä asioita ja ihmisten kommentteja Ehkä suhtautui moniin kommentteihin vähän liian vakavastikin..

Tuttua oli myös tuo että miehen kanssa kierrellään kaupoissa tippa linssissä.. Olin vaan niin herkässä mielentilassa, ettei paljon tarvinnut poikkipuolista sanaa kun jo itketti. Mutta kyllä se siitä helpottaa, voit olla varma...

 

[niinpä]

kylläpä helpottaa kuulla että muilla on samoja ongelmia. Ihmiset kiukuttaa ihan kympillä, varsinki työkaverit. Ei mua kiinnosta heille tässä vaiheessa kertoa millon on laskettu aika ja milloin palaan hoitovapaalta. Mahaani ei vielä edes huomaa ja silti tunkeillaan ikävästi ja kommentoidaan typeriä.

Miehen kanssa taas menee niin, ettei hänen paljoakaan tarvitse huomauttaa jotain ikävää niin johan on tippa linssissä. En meinaa kestää mitään arvostelua tms. Eilen kun hän huomautti ettei meillä sitten voi olla yhtä kauhea siivo kun vauva tulee, niin aloin vollottamaan. Oli kauhea siivo ja minun olisi pitänyt siivota...mutta kun mies sen sanoi niin itkuisena sitten imuroin ja luutusin...

Itkeskelen lähes päivittäin milloin mistäkin... kai ne hormoonit aiheuttaa herkän mielen... onneksi osa ihmisistä on silti edelleen mukavia.. voi toki olla että olen entistä kiukkusempi ihmisten kommenteille sitten kun masu oikeasti alkaa näkyä...

 

[Jaana]

Luin jostain muutaman rivin pituisen kuvauksen raskaudesta ja siinä mainittiin mielialatietojen kohdalla että ""odottaja saattaa olla väsynyt ja helposti ärsyyntyvä"" eli noin se menee Itselläkin menee helposti kuppi nurin ihan typeristä asioista mutta toisaalta odotus on tuonut myös uudenlaista tyyneyttä.

Mä olisin kyllä ikionnellinen jos joku hakisi postipaketteja puolestani

 

[Janis 10+2]

Moikka kaikki raskaushormonilliset,

Olen kuullut hyvin vastaavia kokemuksia ystäviltäni, kuin mitä te koette. Kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja pienikin väärä katse tai sana saattaa aiheuttaa paljon mielipahaa. Kumma kyllä, mulla kaikki on taas toisin. Mä olen kyllä hyvin herkässä tilassa, mutta ihan toisin päin. Kaikki tuntuu mukavalta.
Yksi, joka raivostutti SUUNNATTOMASTI ennen raskautta oli kaahaajat ja törttöilijät liikenteessä, nyt eivät nekään saa minua raivonpartaalle. Ennemminkin pelkään, että he aiheuttavat jollekin lapselle (koulutiellä) jotain pahaa. Kuten nyt eilen Helsingissä kun kaksi koululaista jäi auton alle suojatiellä (selvisivät pienillä ruhjeilla). Itse ajoin siitä ohi sattumalta juuri tapahtuman jälkeen kun paikka oli täynnä poliiseja ja ambulansseja ja ihan itku meinasi tulla. (HUom, en tässä vaiheessa tiennyt mitä oli tapahtunut! Luin lehdestä tänään ja itku tuli, vielä vahvemmin kuin eilen! Se oli kohdistunu lapsiin!)

Pahimpia on herkät kohtaukset elokuvissa. Niitä voidaan itkeä vielä pitkään elokuvan loppumisenkin jälkeen=)!

Tulipa vuodatettua kaikkea mahdollista. Koettakaa kestää herkkiä ja raivostuttavia tilanteita! Tsemppiä kaikile, Janis

 

[Janis]

Olen ehdottoman samaa mieltä Jaanan kanssa. Jos anoppi tai äiti olisi hakenut paketin puolestani, olisin lähinnä kiittänyt häntä avusta ettei itse tarvitse vaivautua.
Ymmärrän toisaalta kyllä harmistuksenkin, koska raskaudessa kaikki tuntuu tärkeältä ja erityisen arvokkaalta, ehkä tosiaan jopa äitiyspakkauksen hakeminen.
Onneksi ilmeisesti äitisi ei sentään avannut pakettia ja latonut tavaroita paikoilleen jo valmiiksi...=)! Janis

 

[Todella!]

Onpas monella tuttuja tuntemuksia! Mulla taitaa olla tosin harvinaisen kärjistyneenä noita samoja juttuja.

Minulla on varsinkin isäni kanssa ongelmia, nyt raskauden aikana kaikki tämän omituisuudet (niitä on kyllä oikeasti) pistävät silmään. Ilmeisesti käyn omaa lapsuuttani, kasvatustani ym. läpi. Lisäksi olen pienenä ollut aina ""isän tyttö"", joten ehkä tämä liittyy myös siihen, jonkinlaista irrottautumista.

Vanhemmillani on ollut vaikeuksia ja nyt puutun heidän elämäänsä kuin pahimmat anopit kauhutarinoissa miniöidensä elämään - tarkoituksenani olla avuksi. Huomauttelen asioista, siirtelen huonekaluja, siivoan, puutun rahankäyttöön jne. Mieheni jossain vaiheessa sanoikin, että nyt emme enää voi kyläillä vanhemmillasi, kun vaarannat sillä jo vauvan terveyden.

Jossain vaiheessa raskautta sain myös hillittömiä itku-raivokohtauksia, lähinnä miestäni kohtaan. Niitä tuli muutaman kerran ja ne olivat kamalia. Alkoivat jostain stressaavasta tilanteesta, jossa tuli pientä riitaa tai mies toimi ajattelemattomasti. Stressaavaksi tilanteeksi kävi esim. synttärikahvitus ja vieraiden odottaminen paikalle. Kyseisessä tilanteessa ajoin mieheni asunnosta ulos noin tuntia ennen vieraiden saapumista itkun ja huudon kera. Mies tuli takaisin kukan kanssa ja sitten minä itkin omaa käytöstäni.

 

[Sanna A]

Täällä ei olla (luojan kiitos!) kauheaan hormoonimyrskyyn jouduttu
Pahinta tähän asti on tainnut olla juhannus...mökillä oman perheen kanssa ja reissun päätteeksi oli täydellisen valmis antamaan koko tulevan ja olemassa olevan perheen adoptoitavaksi! Mutta ei perheelläkään varmaan ollut kovin herkkua viettää juhannusta minun kanssani

Alussa oli vaikea suhtautua juuri tähän ""yleistä omaisuutta"" hommaan...kaikki taputtelee vatsaa ja kyselee vointeja (ei se ennenkään ole ketään kiinnostanut). Ja sitten oma lukunsa ovat nämä ""kauhistelijat"" jotka ihmettelevät, että missä se vauva nyt sitten muka nukkuu, ja näihin pariin portaaseen on ehdottomasti heti ostettava portit ja mitä te sitten teette kun se vauva tulee, kun teillä on noita valkoisia huonekalujakin!
Niin, että voi-voi vaan ihmettelijöille

Onneksi olen luonteeltani ""ronski"" kommentoimaan asiaa kuin asiaa (ja lähimmät tietenkin jo tietävät sen monen vuoden kokemuksella), niin ei niitä neuvoja sitten niin hirveästi ole tullut...ja noissa neuvoissa kun itse vetää vähän överiksi/vitsin puolelle, niin ei ainakaan kukaan ole tähän saakka loukkaantunut ja turha höösääminen on jäänyt pois.

Edellämainittu sopii meille, mutta meitä odottajia ja neuvojia on monenlaisia...vissiin jo aikojen alusta on saatu joku oikeus neuvoa ja kommentoida odottajaa...? Itse yritän välttää tekemästä sitä kavereilleni...kun tiedän miltä se tuntuu!

Onnellista odotusta kaikille hermojaan menettäville!

 

[Henna]

Oi ja voi, huomasin itsessänikin samoja vikoja kuin muissa, vaikka olen itsekin raskaana niin olen silti kauhistellut ja neuvonut kaveriani joka myöskin on raskaana. Joskus vaan ihmetyttää, että miten se voi selvitä, kun sen mies ei koskaan laita tikkua ristiin kotitöissä eikä lastenhoidossa. Itselläni lähinnä mies juuri noita asioita hoitaa ja on ollut tosi ymmärtäväinen kaikenlaiseen valituksen suhteen, mitä se joutuu päivittäin kuunteleen.

Itse varmaan olen aika tiukka tuon ""yhteiseksi omaisuudeksi"" joutumisen suhteen ja sanon että tervetuloa vaan siivoamaan tai laittamaan ""oikeanlaista"" ruokaa, jos niistä on jotain sanomista.

Toinen asia mikä ottaa päähän on kunnon tiedon puuttuminen. Kaikki tieto on eräänlaista toisen käden tietoa. Terkkarilta kuultua, lappusista luettua, jotenkin ei ole olemassa mitään selkeää tietoa raskaudesta. Tuntuu että se on sellaista MUTU tiedettä, jossa kukaan ei tiedä mitä tulisi tehdä ja mitä ei. Ärsyttävää!!!

 

[Sue]

Voi miten lämmittikään kuulla ettei ole yksin! Joo, hyväähän äiti tarkoitti kun yritti auttaa ja hakea paketin jo valmiiksi mulle, tuli vain ehkä huonoon saumaan kun just silloin palattiin reissusta, auto täynnä pyykkiä ym ja itse olin väsynyt, ei siinä paljon sitten tarvitse että saa itkun siitä ettei jokin asia mene kuten olin AJATELLUT. (Helppohan se aina muiden on tietää mitä olen ajatellut, tietenkin

Purin vähän tuntojani miehelle aamulla, oli hyvä ja rakentava juttutuokio ja nyt ollut kiva päivä vaunujen katselun ym. merkeissä. Tyyntä ainakin myrskyjen välillä, plussaahan sekin. Ehkä olisi hyvä puhua silloin kun ärsytykset käyvät ylivoimaiseksi eikä yrittää pidättää niitä sisällään, huonostihan se kumminkin onnistuu.

Tunnistan muuten täysin nuo ärsyttävät työkaverit, mulle pahimpia ovat olleet keski-ikäiset naiset, parin lapse äidit, jotka ovat koko ajan kommentoineet mun painoa ym. todella ikävästi. Kun jäin elokuun alussa kesälomalle, yksi kävi sanomassa, että eipä kai sitten sua enää täällä nähdäkään.. Ihan kuin toivoisi mulle mahdollisimman hankalaa loppuraskautta. Ajattelin että oon töissä vaikka viimeisillä voimillani sen eukon kiusaksi. No, ei kai, mutta ärsytti.

Ja luulen että tiedän miksi sitä niin nyppii, oli itse lihonnut raskauksistaan yli 20 kiloa ja aina siitä jankkasi, minä olen lihonnut vain viitisen kiloa tähän mennessä, se on varmaan kade. Voi miten pikkusieluista!

Tsemppiä kaikille,
kipakka S

 

[Annag]

Otan osaa, mutta toisaalta ihan huomata etten ole ainoa...
Mulla viikkoja nyt 20 ja hermo niin tiukalla että.
Tupakkaa tekisi mieli harvase ilta, onnex itsekuri on tiukka.
pikkuisetkin asiat ottaa päähän.
Mutta kun en oo ainut niin se kai on ihan normaalia.
koittakaamme siis kestää

 

[joopajoo]

Kyllä mäkin olisin tympääntynyt äitiini jos se olisi hakenut äitiyspakkauksen postista. Mun mielestäni se on osa sitä ihanan jännittävää prosessia kun on odotusta ja puuhailua. Tottakai hän varmaan ajatteli sun parastasi, mutta olishan voinu laittaa vaikka tekstarin, että haenko postista? Tietty jos on matkalla kovin kauan niin ne ei siellä postissa hirveän pitkiä aikoja niitä säilyttele. No mut joka tapauksessa, ymmärrän todella hyvin harmistumisesi.

 

[lauhkea kuin lammas?]

Jostain syystä olen itse ollut lauhkea kuin lammas koko raskausajan: nyt menossa rv32 ja mistään itku- ja raivokohtauksista ei ole tietoakaan! Olen huomattavasti säyseämpi ihmisenä ja seesteisempi kuin ennen raskautta.Hmmm...en tiedä sitten mikä vaivaa, mutta mulla hormoonit toimii näköjään näin päin.

Toki olen itse käynyt kaikki läpi nuo teitä muita ärsyttävät asiat, mutta kun ne ei vain mua ole ärsyttänyt oikeesti, mutta ymmärrän noin teoriassa, että voihan se ärsyttää. Töissä mulla on työkaverina (miesvaltaisella alalla) vain muutama vanhempi nainen ja musta on ollu tosi kiva kun ne kyselee mun vointia ja hankintoja ja antaa neuvoja. Tosin on sanottavan heidän hyväkseen, että ovat oikeasti mukavia ja hyväntahtoisia ihmisiä eli ei mitään inhottavaa kilojen kommentoimista ym. päin vastoin!

Kesälomalla tuntui, että eka kerran jopa tulin toimeen vanhempieni kanssa koko vierailuajan. Mun äiti ei paljon vauvoista hössötä ja se tuntu taas meidän suhteessa hyvin luontevalta.

Mies on alusta asti luvannut (ja sanansa pitänyt) siivota ja käydä kaupassa ja tehdä kaiken mitä en itse jaksa. Juhlissa ja kylässä ollaan käyty mun jaksamisen ehdoilla eli kotiin on lähdetty kun mulle on riittänyt.

Jotenkin kaikki on osannu käyttäytyä ja toimia mua kohtaan oikein just silleen kuin olisin halunnutkin. Kaikki toki yrittää tarjota tuota ""raivopää hormoonihullu raskaanaoleva vaimo"" teoriaa mun miehille, mutta se nyt vaan ei ole toteutunu mun kohdalla, vielä...

 

[jo takana]

itse olen reilun kuukauden ikäisen tyttövauvan onnellinen äiti. kaikki nuo edellä lukemani hormonimyrskyt ja ärsytykset ovat tuttuja, tai ainakin suurin osa=) raskausaikanani mietin minäkin paljon suhdettani omiin vanhempiini ja omaa lapsuusaikaani...mikä ei alkoholistiperheessä ollut aina kovin kaunista ja mukavaa. nämä asiat alkoivat ressata oikein todenteolla ja tuntuu että tulee ressaamaan jatkossakin.miesraukka oli aika kovilla mun mielialojen kanssa koko raskausajan, mutta vasta viimeiset kaksi viikkoa hän varmasti joutui elämään täydessä helvetissä.minä kun olin valmistautunut kaikin puolin että lapsi pullahtaa maailmaan viimeistää LA:na mutta sepä tulikin vasta melki 2 viikkoa yli lasketun ajan.voin sanoa että jos yli menee niin se vaatii henkisesti jo aika paljon, varsinkin niillä kesähelteillä.no siis, kuitenkin , olisi kiva kuulla muiden ""ei niin hyvästä perheestä"" olevien raskausajan ja vauva-ajan mietteitä.tuntuu, että olisin kovin yksin näiden vainoharhojen ja pelkojen kanssa.edelleenkin kun vanhempani vain juovat eikä välit ole edelleenkään mitenkään lämpöiset.

 

[höh]

Sun äitihän oli tosi kiltti. Ajatteli varmaan, että susta on kiva saada heti äitiyspakkaus käsiisi. Eikä sitten tarvitse heti reissusta palattua lähteä raahaamaan pakettia postista. Taitaa nyt olla vaan hermot herkillä...

 

[Sue]

Eri jutut on eri ihmisille tärkeitä, joten aina sopii KYSYÄ ennen kuin tekee jotain jonkun puolesta.. No, asia on jo sovittu enkä sitä enää enempiä kelaile. Sisältöhän siinä loodassa oli tärkein, ja ihan mukavia vaatteitahan siellä oli. Case closed.


S