S
"Siili"
Vieras
Mulla on ongelma. En nimittäin näe itseäni sellaisena kuin muut tuntuvat minut näkevän. Mulle saatetaan sanoa suoraan päin näköä, että "kun sä oot noin arka/ujo", tai sitten lyhyen small talkin jälkeen, että "mä jätän sut nyt rauhaan/syömään/tekemään what ever". Kerran juttelin ekan kerran uuden naapurin kanssa, ja hän suolsi puolet elämästään mulle (on todella avoin, kertoo kaiken kynsisyylistä ties mihin vaikka ekalla tapaamisella!) kysyi, että haluanko vielä jutella jne. Että hän kyllä lähtee siitä, jos häiritsee...
Voi että, mua loukkaa tollanen! Ihan kuin mä olisin jotenkin vammainen. En tajua, mitä teen "väärin", kun ihmiset niin varoo ja leimaa mua araksi. Miltä mä mahdan näyttää ja vaikuttaa? Siis täh! Olen aivan pihalla. Tästä syystä mulla ei ole paljonkaan kavereita. Ihmiset jostain syystä olettaa, että heti ekalla tapaamisella pitäisi avautua kaikesta ja jos niin ei tee, sommoro.
Eniten mua häiritsee, etten selvästikään voi olla ihmisten keskellä oma itseni, tarkkailija, kuuntelija, empaattinen rauhallisemman vuorovaikutuksen edustaja. Se ei tunnu olevan valtavirran käsitys ystävällisestä ja tutustumisen arvoisesta ihmisestä.
Mä luovutan!
Voi että, mua loukkaa tollanen! Ihan kuin mä olisin jotenkin vammainen. En tajua, mitä teen "väärin", kun ihmiset niin varoo ja leimaa mua araksi. Miltä mä mahdan näyttää ja vaikuttaa? Siis täh! Olen aivan pihalla. Tästä syystä mulla ei ole paljonkaan kavereita. Ihmiset jostain syystä olettaa, että heti ekalla tapaamisella pitäisi avautua kaikesta ja jos niin ei tee, sommoro.
Eniten mua häiritsee, etten selvästikään voi olla ihmisten keskellä oma itseni, tarkkailija, kuuntelija, empaattinen rauhallisemman vuorovaikutuksen edustaja. Se ei tunnu olevan valtavirran käsitys ystävällisestä ja tutustumisen arvoisesta ihmisestä.
Mä luovutan!