ihmettelen

mä olen 21 vuotias tuleva äiti ja ihmetyttää eräs mun kaveri vai pitäiskö sanoo entinen. Kun hän sai tietää että olen raskaana niin ei oo käynyt enää meillä sen jälkeen eikä muutenkaan pitänyt mitään yhteyttä. Hänen avomiehensä on käynyt meillä pari kertaa pikaisesti niin tää mun kaveri on odottanut autossa sen aikaa. En oo kehdannu kysyy mistä kenkä puristaa mutta ihmeellistä kyllä...

 

Ehkä hän ei pidä lapsista tai ajattelee, että et enää ole kiinnostunut jatkossa hänen seurastaan, kun sulla on nyt vauva tulossa. Mene ja tiedä. Voihan hänellä tietysti olla itsellään keskenmeno(ja) takana ja hän ei osaa suhtautua onneesi. Kysymällä suoraan face to face lienee paras konsti selvittää tilanne.

 

Joitdenkin on vain vaikea hyväksyä toisten onni. Munkin kaveri sanoi kun tulin raskaaksi (oikeeen katkerasti) mä arvasin jne. Pyysi kyl anteeksi jälkeenpäin tylyä käytöstä. Sit yksi kaverini ei edes onnitellu sano vaan että eihän sun pitäny ikinä, meinasin sanoa ettet tunne mua. Tämä myös sanoin, ettei sua ota enää kukaan töihin, toisin kävi. Olin loppuun asti töissä.. Muutamat sitte onnitellu ihan vilpittömästi. Mutta välit viilenee jotenkin kummasti niihin joilla ei ole lapsia (ja ehkä hyvä niin) Nyt pitänyt itsekkin yhteyttä sellaisiin kavereihin / sukulaisiin joilla pieniä lapsia, ja jotka jaksaa tukea / puhua vauvajuttuja. Mulla raskausviikkoja 34. Tsemppiä! :heart:

 

Olisikohan kaverisi hieman kateellinen sinulle raskaudestasi.

 

Kun minä kerroin parhaalle ystävälle vauvasta,hän oli aluksi tosi outo...Oli ilmeisesti vaikea sulattaa asiaa tai olisiko ollut hieman katkera kun itse ovat yrittäneet myös...Se meni onneksi ohi ja nyt ystäväkin on raskaana ja juttua löytyy.

 

=) Iltaa! Tällä hetkellä olen itse raskaana ja minulla on hyvää kokemusta toisten myös lapsettomien suhtautumisesta raskauteeni. Mutta vielä vuosi sitten minä olin ristiriitaisten tunteiden vallassa. Olin juuri saanut kuulla läheisen ihmisen raskaudesta kun samalla viikolla minulle latoi lääkäri tekstiä pöytään hormoni ynnä muista hoidoista ihan ekalla tutkimuskerralla, ja sanoi, että yrittämään ja kiireesti ensin luontaisesti. Ja moni muukin läheiseni oli raskaana tai saanut vasta vauvan. Eikä meillä niin vaan haikara käynytkään. Kävin monenlaisia tunteita läpi, ja podin myös uupumusta. Monet kerrat jouduin pyytämään anteeksi läheiseltäni, että anteeksi, en kuullut... tai anteeksi kun en ollut kysynyt mitään neuvolajutuista tmv. En todellakaan ollut kateellinen, mutta mielessä kuitenkin jylläsi miksei minun kohdallani vauvaa ala kuulua. Jäljestä päin en edes muista tuosta ajasta paljoa.

Myös joskus olin jo tuntenut itseni ulkopuoliseksi lapsikeskusteluissa, joita ystäväni kävivät. Vaikkakin pystyin jossakin määrin osallistumaan koska olen hoitanut ja kasvattanut omassa elämässäni toisten lapsia plus työelämässä. Huomasin myös, että joskus tositen oli vaikea puhua lapsijuttuja seurassani, joskus se otettiin myös puheeksi. Enkä kieltänyt sitä, että oli vaikea kuunnella synnytysjuttuja. Joskus tihrustin hölmönä keittiössä ja keitin kahvia kohtuuttoman pitkään, kun toisilla oli supistusepiduraaliraskausviikkosektioharsovaippaturvakaukalo-keskustelu menossa.

Tämän kirjoitan siksi, että välttämättä ei ole pahansuopuutta tai kateutta ettei joku osaa oikein suhtautua. Kerta kaikkiaan me odottajat puhutaan ihan eri kieltä. Olen nyt huomannut sen toiseltakin kantilta kun itse odotan. Olen koittanut kyllä puhua ystävieni kanssa myös muista asioista, ja näistäkin asioista niin, että ne ymmärtäisi sellainenkin, joka ei ole raskaana ja onnessaan kaikesta odotusaiheisesta.

Kuka tietää mitä sinunkin ystäväsi mielessä liikkuu. Toivon, että asia selviää. :wave: =)