Ihastuminen kaverin entiseen mieheen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Siis en ikinä kuvitellut tällaista tapahtuvan. Menin ja ihastuin hyvän kaverin entiseen aviomieheen.

Tässä taustat. Noin 10 vuotta sitten aloittelin uudessa työpaikassa ihan uudella alalla. Olin kahden pienen lapsen äiti, vähän hukassa joka tavalla. Aloitin uudessa paikassa, alalla, joka on hyvinkin miesvaltainen. Uudessa työssä tapasin miehen, kanssani suunnilleen samanikäisen. Hänellä oli myös suunnilleen saman ikäiset lapset. Hän auttoi minua, neuvoi, opasti, toimi vähän puskurina, koska kaikki vanhemmat miehet eivät ihan heti sulattaneet minua, nuorta naista.

Ajan myötä myös lapsemme tutustuivat. Autoimme toisiamme, koska puolisomme tekivät vuorotöitä. Välimme olivat aina kaverilliset, kummallakin oli kotona kumppani.

Jossain vaiheessa oma liittoni alkoi rakoilla. Samoin myös tämän miehen. Kävimme mahdollista eroa läpi yhdessä. Minä olin vielä raskaana, mies valoi uskoa siihen, että pärjään kyllä lasten kanssa ja kaikki järjestyy. Lapsen synnyttyä välini huononivat puolisoni kanssa, pari vuotta vielä yritimme, mutta sitten tuli ero. Työkaverini oli eronnut jo hieman aikaisemmin. Eron myötä hän myös vaihtoi toiseen työpaikkaan. Yhteydenpitomme jäi, mutta aina tavatessamme vaihdoimme kuulumiset ja vannoimme, että sovimme ihan tarkoituksella tapaamisen. Välillä vaihdoimme viestejä, hän löysi uuden kumppanin hyvin nopeasti ja he muuttivat yhteen.

Eron jälkeen tutustuin vasta kunnolla miehen entiseen vaimoon. Olimme ennen hyvänpäivän tuttuja, mutta pariskunnan erottua lapset jäivät hänelle, isä oli lasten kanssa noin joka toinen viikonloppu. Koska lapsemme olivat kavereita tapasimme ensin niissä merkeissä. Siinä leikkipuistossa ja muissa tapauksissa tuli juteltua ja lopulta ystävystyttyä. Valtaosa kavereistani oli parisuhteessa, minulla ei juuri ollut seuraa silloin kun kerrankin olin lapsivapaalla. Meillä meni vapaat yksiin, joten jossain vaiheessa aloimme tapaamaan tämän entisen vaimon kanssa myös ilman lapsia. Kävimme eroa läpi, shoppailimme, puhuimme lapsista, kävimme baarissa yms. Hänen oli helppo puhua minulle, kun tiesin heidän suhteestaan kuitenkin entisen työkaverini kautta paljon. Me ystävystyimme.

Nyt sitten olen kesän jälkeen joutunut olemaan tämän miehen kanssa paljon tekemisissä eri syistä. Huomasin taas, kuinka mukava hän on. Olemme työskennelleet yhdessä erään projektin tiimoilta ja olen nauttinut koko ajasta. Lokakuun alussa oli juhlat, jossa olimme kummatkin. Siinä tuli juotua hieman viiniä ja jotenkin ilta päättyi niin, että suutelimme. Vietimme yön yhdessä ja meillä oli aivan mieletöntä. Seuraavana päivänä olo ei ollut ollenkaan kiusaantunut, vaan todella luonnollinen. Mies ehdotti, voisimme tavata uudelleen. Hän oli hieman aikaisemmin eronnut uudesta suhteestaan ja päättänyt, ettei enää koskaan koske keneenkään. Mutta tämän meidän yhteisen illan jälkeen hän oli muistanut, kuinka kivaa meillä on aina ollut yhdessä ja kuinka hyvin me viihdymme kahdestaan. Itse epäröin, koska hänen entinen vaimonsa on tällä hetkellä niin hyvä kaverini.

Tämän yön jälkeen olemme pari kertaa viestitelleet. Ihan niitä näitä. Kuulumisia ja työjuttuja. Hän kuitenkin kertoi minulle, että pallo on täysin minulla, jos haluan enemmän on hän siihen valmis.

Tässä yksi päivä hän sitten kyseli mitä teen. Olin pahalla päällä, väsynyt ja lapset olivat mahdottomia. Hän laittoi viestiä, että saako tulla käymään. Vietettiin mukava ilta lasten kanssa, hän leikki ja auttoi ja lasten nukkumaan mentyämme istuimme katsomassa elokuvaa ja niinhän siinä taas kävi ja hän jäi yöksi.

Nyt huomaan, että minulla on häntä kohtaan tunteita. Hän täyttäisi lähes jokaisen kohdan unelmamiehessäni. Mutta samalla koen ihan mahdottoman huonoa omaatuntoa, koska hänen entinen vaimonsa on ystäväni. Onko teillä kokemuksia vastaavasta? Voiko tästä koskaan tulla mitään?
 
En oikein näe mitään syytä miksi sinä olisit tälle ystävällesi (tämän ihastuksesi lasten äidille) tilivelvollinen..?

Kertoisin naisystävälle ihan suoraan että on tunteita tätä miestä kohtaan jne.

Tiedä vaikka naisystävä olisi erittäin iloinen teidän puolesta?

Minä ainakin tykkäisin jos lasteni isä saisi mukavan naisen, joka olisi vaikka tuttu jo entuudestaan - esim. yhteinen ystävä.
Olisi mukavaa ja huolettomampaa että tietäisi millaisen uuden aikuisen lapset mahdollisesti saavat elämäänsä.
 
vierailija
Miten musta tuntuu ap että sä testaat novellinkirjoitustaitojasi.
(Pyydän anteeksi, jos tarina onkin tosi)
Ikävä kyllä tää tarina on ihan totta. Näin en ajatellut ikinä tapahtuvan, enkä kyllä halunnutkaan. Muutama pienempi juttu on ollut itsellä eron jälkeen, mutta en ole aktiivisesti etsinyt uutta kumppania. Ja nyt sitten huomaan olevani tässä tilanteessa.
 
vierailija
Noooo... juttelet sille ex naiselle tästä miehestä vähän enemmän, niin alkaa selvitä. :D Hänkin jättää likaiset bokserit lattialle. Hänkään ei osaa laskea vessanpöntön kantta asiansa jälkeen. Tämäkin mies juo liikaa olutta ja pelaa liikaa vapaa-aikanaan. Silläkin miehellä on välinpitämätön asenne kuukautiskiukkuja kohtaan ja sekään mies ei halua lähteä kanssasi rantalomille aurinkoon makaamaan. Tuokin mies inhoaa lemmikkiäsi ja sitäkään ei saa viemään koiraa pissalle syyssateeseen. Tämäkin herrasmies katselee telkkarista mieluummin Valioliigaa, kuin Maajussille morsianta kanssasi. Ja mitä näitä nyt vielä onkaan. Osta kaalimato ja unohda miehet.
 
  • Haha
Reactions: Echo
vierailija
En oikein näe mitään syytä miksi sinä olisit tälle ystävällesi (tämän ihastuksesi lasten äidille) tilivelvollinen..?

Kertoisin naisystävälle ihan suoraan että on tunteita tätä miestä kohtaan jne.

Tiedä vaikka naisystävä olisi erittäin iloinen teidän puolesta?

Minä ainakin tykkäisin jos lasteni isä saisi mukavan naisen, joka olisi vaikka tuttu jo entuudestaan - esim. yhteinen ystävä.
Olisi mukavaa ja huolettomampaa että tietäisi millaisen uuden aikuisen lapset mahdollisesti saavat elämäänsä.
Suuri pelko tässä mulla on se, että menetän kaverin tämän takia. En jotenkin jaksa uskoa, että hän suhtautuu asiaan kovin iloisesti. Heidän ero oli vaikea ja välit vieläkin tulehtuneet.
Toisaalta jos en ole rehellinen ja tästä tuleekin jotain, niin silloin tiedän kaverini ainakin suuttuvat.
 
vierailija
Noooo... juttelet sille ex naiselle tästä miehestä vähän enemmän, niin alkaa selvitä. Hänkin jättää likaiset bokserit lattialle. Hänkään ei osaa laskea vessanpöntön kantta asiansa jälkeen. Tämäkin mies juo liikaa olutta ja pelaa liikaa vapaa-aikanaan. Silläkin miehellä on välinpitämätön asenne kuukautiskiukkuja kohtaan ja sekään mies ei halua lähteä kanssasi rantalomille aurinkoon makaamaan. Tuokin mies inhoaa lemmikkiäsi ja sitäkään ei saa viemään koiraa pissalle syyssateeseen. Tämäkin herrasmies katselee telkkarista mieluummin Valioliigaa, kuin Maajussille morsianta kanssasi. Ja mitä näitä nyt vielä onkaan. Osta kaalimato ja unohda miehet.
Loistavaa, voidaan siis pelata pleikkarilla yhdessä, katsoa jalkapalloa ja juoda kaljaa...

En siis kuvittele hänen olevan täydellinen, tiedän puutteet ja muut jo aikaisemman ystävyyden takia.
Sitä ollaan juteltu, että on vaan helppo olla yhdessä, kun on tuo monen vuoden tuttavuus taustalla. Hän on nähnyt aamupahoinvoinnit, sydänsurut ja ne hormoonikiukut. Yhdessä on rämmitty monien huonojen aikojen läpi. Ja nähty myös ne hyvät hetket.
 

Yhteistyössä