Idiotismia!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lakihanke: Kortti pois jos puhut ajaessa kännykkään!
04.12.2009 13:44

Liikenneministeriö suunnittelee ajokieltojärjestelmän laajennusta, jossa ylinopeusrikkeisiin rinnastettaisiin myös turvavyön käyttämättä jättäminen ja kännykkään puhuminen ilman hands free -laitetta.

Kortin saattaa jatkossa menettää, jos kärähtää autosta kännykkä korvalla kolmesti.

- Kansalaisia on harmittanut, että kännykkään puhumista ajaessa näkee yhä tavattoman paljon, vaikka se on ollut kiellettyä jo kauan, toteaa hallitusneuvosAnna-Liisa Tarvainen liikenneministeriön liikenneturvallisuusyksiköstä.

Hands free -laki tuli voimaan vuonna 2003. Sen rikkomisesta voi saada 50 euron rikesakon.

Ajokiellon laajentaminen liittyy uuteen EU-direktiivien mukaiseen ajokorttilakiin, josta annetaan esitys hallitukselle ensi syksynä. Laki voisi tulla voimaan jo tammikuussa 2011.

- Esimerkiksi turvavöiden käyttämättä jättäminen johtaa jopa kymmeniin liikennekuolemiin vuodessa. Uhka ajokortin hyllyttämisestä voisi toimia ennaltaehkäisevänä vaikutuksena, perustelee Tarvainen.

Ajokieltouudistusta ovat lausunnoissaan kannattaneet Liikenneturvan lisäksi mm. liikkuva poliisi.

Ei poliisi pysty valvomaan turvavöiden tai hands free -laitteiden käyttöä sen enempää kuin nykyisinkään normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Siksi sakkokertymän seuranta olisi hyvä keino ennaltaehkäistä onnettomuuksia.

Ajokieltomuutos tehdään samassa paketissa uuden ajokorttilain kanssa. Ajokorttilain soveltamisen siirtymäkautta voidaan jatkaa vuoden 2013 tammikuuhun saakka, mutta ajokiellon laajentaminen voidaan toteuttaa jopa aikaisemmin omalla aikataululla, koska se ei liity EU-direktiiveihin, huomauttaa Tarvainen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Metro-lehti.
 
Jep idiotismia ajaa kännykkä korvalla, hyvä vaan että siihen puututtaisiin paremmin.

Turvavöiden käyttämiseen en toisaalta puuttuis yhtä hanakasti, henkilöt vaarantavat sillä vain oman henkensä jos eivät käytä ja sen en katso olevan kovin harmillista muiden autoilijoiden kannalta.

muoks. Mua ei siis millään tavalla haittaa että turvavyönkäyttö kuuluisi samaan "pakettiin" :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Jep idiotismia ajaa kännykkä korvalla, hyvä vaan että siihen puututtaisiin paremmin.

Turvavöiden käyttämiseen en toisaalta puuttuis yhtä hanakasti, henkilöt vaarantavat sillä vain oman henkensä jos eivät käytä ja sen en katso olevan kovin harmillista muiden autoilijoiden kannalta.

Ei se muuten olekaan, mutta kun me muut maksamme toisten törttöilyistä vakuutusmaksuissa ja terveydenhoitokuluissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jepjep:

Ketkä "me muut"?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Voi pyhä sylvi! Sinä ja minä maksamme kännykän kanssa kolaroineen ja turvavyötä käyttämättömän autoilijan hoito- yms kulut vakuutusmaksuissa ja veroissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tällä palstalla huomaa lain kuin lain menevän läpi kunhan sitä vain muistetaan perustella turvallisuudella. Kyllä keskiverto ihminen osaa olla tyhmä.

Ai? Jos mä ajaisin mä en puhuisi puhelimessa ilman hands free-laitetta enkä myöskään olisi käyttämättä turvavyötä eikä mun lähipiirissäkään sitä tapahdu joten miksi olisin lakia vastaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jepjep:
Voi pyhä sylvi! Sinä ja minä maksamme kännykän kanssa kolaroineen ja turvavyötä käyttämättömän autoilijan hoito- yms kulut vakuutusmaksuissa ja veroissa.

Ei ne verot siitä pienene vaikka turvavyön käyttö lisääntyisi. Enkä usko että ne idiootit jotka eivät omaa turvallisuuttaan tajua alkavat uudistuksenkaan myötä käyttämään turvavyötä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja moi:
tuo laki missä kiellätään ajon aikana kännyyn puhuminen ei toimi. Kappas sillä on sama teho kuin punaisia päin kävelyn rangaiistuksella..

Ei toimi sekään että ei saa varastaa ym. mutta silti on hyvä että se on laitonta. Vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Alkuperäinen kirjoittaja Jepjep:
Voi pyhä sylvi! Sinä ja minä maksamme kännykän kanssa kolaroineen ja turvavyötä käyttämättömän autoilijan hoito- yms kulut vakuutusmaksuissa ja veroissa.

Ei ne verot siitä pienene vaikka turvavyön käyttö lisääntyisi. Enkä usko että ne idiootit jotka eivät omaa turvallisuuttaan tajua alkavat uudistuksenkaan myötä käyttämään turvavyötä.

Voi kuule. Kyllä ne kaikki verorahat johonkin käytetään. Mitä enemmän yhteiskunnalla on kuluja, sitä enemmän kerätään myös veroja. Pistäppäs arvaten, kuinka paljon vaikkapa yksi liikenteessä halvaantunut parikymppinen sälli maksaa meille kaikille aina hamaan hautaan saakka vuosikymmeniä myöhemmin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Alkuperäinen kirjoittaja Jepjep:
Voi pyhä sylvi! Sinä ja minä maksamme kännykän kanssa kolaroineen ja turvavyötä käyttämättömän autoilijan hoito- yms kulut vakuutusmaksuissa ja veroissa.

Ei ne verot siitä pienene vaikka turvavyön käyttö lisääntyisi. Enkä usko että ne idiootit jotka eivät omaa turvallisuuttaan tajua alkavat uudistuksenkaan myötä käyttämään turvavyötä.

Kyllä se on niin, että kortin kuivattelu on tehokkain rangaistus liikennerikkeiden ehkäisyssä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koivunkäpy:
enemmän mua pelottaa liikenteessä tyyppi joka lukee samalla päivän lehteä kun ajelee autolla, kuin tyyppi joka puhuu puhelimeen. jälkimmäinen edes katsoo tietä..

Tai juo kahvia, syö hernekeittoa, päivittää läppärillä naamakirjaa, harrastaa seksiä...Ja kaikkea tätä samaan aikaan kunhan ei puhu kännykkään! :laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tällä palstalla huomaa lain kuin lain menevän läpi kunhan sitä vain muistetaan perustella turvallisuudella. Kyllä keskiverto ihminen osaa olla tyhmä.
Perusdemari-meininkiä. Ei minkäänlaista vastuuta omasta elämästä. Kaikki ohjataan ylhäältä luottaen siihen, että yhteiskunta tietää, mikä on yksilölle hyväksi.
Hah hah, meidän harrasteautossa ei edes ole turvavöitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koivunkäpy:
enemmän mua pelottaa liikenteessä tyyppi joka lukee samalla päivän lehteä kun ajelee autolla, kuin tyyppi joka puhuu puhelimeen. jälkimmäinen edes katsoo tietä..

Ei se asia ihan näinkään ole. Joudun työni puolesta tutustumaan noihin kolaripaikkoihin turhankin usein, ja ko. paikkoja tutkittaessa tsekataan myös kuskin puhelimen puhelutiedot. Kovin usein kolariautoissa ei ongelmana ole siihen käynnykkään puhuminen vaan tekstiviestin kirjoittelu. Siinä hommassa katse tuskin pysyy kovin tarkasti tiessä...
 
Yhteistyössä