Keskustelu on vanha mutta halusin kirjoittaa, kun aihe on niin tärkeä. En oo varmaan koskaan keskustelupalstoille kirjoittanut. Tuntuu että on kaksi eri ääripäätä tässä vauvan/pikkulapsen uni-asiassa. Toiset vanhemmat kannattaa selkeää mahdollisimman pian omaan huoneeseen -linjaa mahd. huudatusunikouluineen ja muine oppimisteoreettisine ajatuksineen, toiset vaistovanhemmuutta. Olen sitä mieltä että ennen kaikkea vanhempien pitää kuunnella itseään. Onneksi sain esikoislapsemme suht kypsässä iässä, 31 v., joten osasin jo kyseenalaistaa niitä "hyviä neuvoja", joita satelee esim. anopilta tyyliin syökö se liikaa ja eikun omaan pinnasänkyyn. Ihmiskunta olis varmaan kuollut sukupuuttoon jo ajat sitten, jos vanhemmat tarvis opuksia ja hirveästi omasta linjasta poikkeavia ohjeita joka tilanteessa. Tietysti kannattaa neuvoja ja vinkkejä kuunnella ja sieltä poimia mahdollisesti jotain, mutta VARSINKIN NUORI ÄITI, OLE KRIITTINEN JA KUUNTELE ENNEN KAIKKEA ITSEÄSI JA VAISTOJASI!! Mua ärsytti lukea arvostelua joka oli pari v. sitten kirjoitettu tähän keskusteluun ongelmaansa apua toivovan "väärästä kasvatuksesta". On tosi vaarallista mielestäni mennä asiantuntijaksi toisen tilanteeseen. Sinulle äiti, mieti keltä vinkkejä otat, onko se henkilö jonka kasvatustyyli on samanlainen vai erilainen kuin omasi. Jos joku asia sotii vaistojasi vastaan mieti asiaa kunnolla ja tiedosta, että SINÄ TUNNET LAPSESI PARHAITEN. Myös vanhemmat on erilaisia.
Toki on muistettava vanhempien jaksaminen, on lapsenkin etu että vanhempi jaksaa päivällä näyttää rakastavansa. Mutta mitään yksiselitteistä ratkaisua joka toimii jokaisen kohdalla ei ole olemassa ja jotkun lapset on herkkäunisia eikä niitä voi muuksi muuttaa.
Itse olen ottanut lapsen syliin joka kerta kun on siltä tuntunut. Se on tarkoittanut meidän 11 kk ikäisen pojan kohdalla sitä että en ole antanut itkeä yksin kuin lyhyen aikaa. Ihan lapsentahtisesti ei ole menty meillä. Poika oli yöllä tosi kova syömään pikkuisena joten silloin nukuin sen kanssa vierekäin ja imetin yöllä. Yöt meni hyvin joskin heräämisiä oli. Vieroitettiin yötissistä, kun siitä tuli tapa ja poika oli jo 8kk eikä enää tarvinnut yöravintoa. Silloin oli joitakin öitä että sydäntä raastoi kun pikkuinen itki, mutta aina itki sylissä lyhyitä hetkiä lukuunottamatta. Omaan sänkyyn opetettiin samaan aikaan. Nyt on aamuyön heräilyä, olisiko hampaita tulossa, siitä syystä eksyin palstalle.
Sekin kannattaa muistaa, että joskus voi olla fyysinen syy itkuun, esim. refluksi.
Summa summarum, KUUNTELE ITSEÄSI JA JOS JOKU ASIA TUNTUU PAHALTA, TEE ROHKEASTI OMA RATKAISU! Lapsuus on tosi lyhyt ja se työ mitä nyt tekee on arvokasta ja kantaa toivottavasti hedelmää. Kun lapset saa hyvän lähtökohdan niin saa sitte mummoiässä ehkä nukkua...
Voimia kaikille vanhemmille!
