Hyvästä nukkujasta kukkujaksi?!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt äityliini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt äityliini

Vieras
Mikähän meillä on mennyt päin mäntyä, vai onko vaan joku "vaihe", kun meidän 10,5kk poika on tähän asti koko ikänsä nukkunut _todella_ hyvin. Alkoi nukkua täysiä öitä 3-4kk iässä. Mutta nyt onkin sitten ihan eri ääni kellossa! Menee nukkumaan ihan ongelmitta omaan sänkyynsä klo20, mutta herääkin siinä klo03-04 välillä ihan virkeänä eikä nukahda sitten millään takaisin unille. Ei nuku omassa sängyssään, ei sylissä, ei viereen nostettuna, ei sitten mitenkään. Pyörii, hyörii ja hölpöttää joskus 30min joskus jopa toista tuntia ennenkuin sitten nukahtaa ja nukkuu n.klo08 saakka. Tätä on siis tapahtunut nyt kahden viikon ajan n.5-6 yötä/viikko. Iltarutiinit on pidetty samoina pitkän aikaa, mitään uusia taitojakaan ei ole just tänä aikana oppinut, että menisi ns. uniin. Herää päikkäreiltäänkin viimeistään klo15.30-16, eli valvoo 4-5h ennen nukkumaan menoa, ettei luulisi liikaa nukkuvan päivälläkään. Nukkuu päikkäreitä 2(-3)h päivässä. Nälkä/janokaan ei tunnu yöllä olevan.

Joskus riittää, että laitan sängyssä keikkuvan lapsen takaisin makuulle ja peiton päälle, niin nukahtaa itsekseen uudestaan, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä ei näin onnistukaan. Nyt viimeisen viikon olen ollut itse niin väsynyt, etten enää ole jaksanut taistella vauvaa omaan sänkyyn vaan olen ottanut viereeni ja torkkunut puolinukuksissa, kun lapsi hihkuu ja pörrää vieressä sen tunnin ja lopulta nukahtaa. Menoa ei siis hillitse sekään, että molemmat vanhemmat makaavat reagoimatta silmät kiinni vieressä. Ei siis itke/huuda/raivoa tms. vaan höpöttelee ja hihkuu äitiä sängyssään ja jos vaan antaa hihkua itsekseen, niin yleensä viimeistän vartin jälkeen alkaa sitten kitinä, jos ei äitiä näy.

Apua kovasti kaipailen!
 
Todennäköisesti vaan ohi menevä vaihe. Ehkä on oppinut jotain uutta mitä pitää testailla yölläkin...ehkä kävelyharjoituksia.

Teillä on kuitenkin poikkeuksellisen hyvin nukkunut lapsi, joten olkaa kiitollisia. Monilla on täyttä hulinaa 4kk-10kk iässä, ja joillakin aina 2-vuotiaaksi asti. Ja kaikki on tavallaan normaalia. Heräilyä aiheuttaa tietty välillä myös hampaat, muut kiputilat, mutta kaipa myös uuden rytmin hakeminen.

Voisitte tietty kokeilla laittaa lasta hiukka myöhemmin nukkumaan....

Mutta mikä minä olen mitään neuvomaan, meillä kun on aina heäräilty enemmän tai vähemmän.
 
Kirjoitus oli lähes kuin omasta suustani! Meillä neiti on nukkunut todella hyviä öitä n. 3kk iästä ja nyt joulusta asti on ollut vaikeeta. Ikää on likimain saman verran kuin teillä, 11kk ja risat. En tiedä mikä riivaa. Nyt ollaan kyllä vähän myöhäistetty nukkumaanmenoa ja se on vähän helpottanut tilannetta. Meillä yöllä saatetaan vaan huutaakin ihan hysteerisenä... Tai sitten höpötellään uusia sanoja, mitä on oppinut (puhuu jo paljon ikäisekseen). Itse olen ollut aika väsy välillä. Siirsim me neidin ihan meidäön sängyn viereen, kun mun yöt alkoi mennä sängyn jalkopäädyn päällä istumiseksi. Pahimmillaan oon nukkunut yössä n. 3h kitinöiden takia... Nyt on kuitenkin vähän helpottanut, mutta viime yönäkin kukuttiin yli tunti. Kaipa sitä alkuun ehti tottua niin hyvälle... Mutta häätyy toivoa, että on ohimenevää. Kauhulla ajattelen loppu kuuta, kun mies lähtee 2 viikoksi kursseille tooosi kauas. Onneksi tulee viikonlopuksi kotiin.
 
Luultavasti vain joku vaihe. Meillä alkoi samanlainen yökukkuminen 8 kk iässä, ja jatkui vuoden ikään kunnes "unikoulutettiin". Tosin meidän lapsi on aina ollut kova heräilijä. Täysiä öitä odotellaan vielä... Ikää nyt 1 v 2 kk. Valvomisvaiheessa pahimmillaan lapsi oli hereillä jopa 4 tuntia yöllä. Meillä auttoi lopulta siis unikoulu. Opetettiin illalla nukahtamaan itsekseen (sanottiin hyvät yöt ja poistuttiin huoneesta). Yölläkin toimii sama: kun lapsi herää, käyn peittelemässä uudelleen ja sanomassa, että nyt nukutaan, ja lapsi jää sänkyynsä itsekseen hakemaan unta. Yleensä nukahtaa heti, tai ainakin melkein.
 
Ehkä tää tosiaan tuntuu vaan niin rankalle, kun on tottunut hyviin yöuniin ja nyt vanhempana vasta alkanut tää yöheräily. Oon nyt pitänyt jonkun aikaa unipäiväkirjaa ja selvästikin, joka kolmas yö nukutaan lähes heräämättä tai yhdellä pienellä ähinällä ja ne kaksi muuta yötä meneekin sitten enemmän tai vähemmän kukkuessa. Ihan riippumatta päikkäreistä, ulkoiluista nukkumaanmenoajasta.. Taitaa sitten itsekin väsyä tuohon yöhulinaan, että nukkuu välillä kunnolla. ;) Vauva kun jaksaa valvoi virkeänä vajaat 3h, neljä tuntia alkaa olla jo äärirajoilla, eli ei toivoakaan että nukkumaan menoa saisi siirrettyä. Enkä taas haluaisi opettaa nukkumaan taas kolmia päikkäreitä, kun ollaan jo ihan onnistuneestikin pärjätty pitkään kaksilla. Lisäksi hoitoon lähtö on kohta edessä ja tod.näk. nukkunee sitten vain yhden päikkärit. Välillä heräilyt on tosi lyhyitä, eli ähisee itsekseen hetken ja nukahtaa, mutta välillä sit taas piristyy ihan kunnolla ja kukkuu sen 1-2h. Enkä ole mitään yhdistävää tekijää näille valvotuille öille keksinyt. :/ Nukahtaa kyllä yöunille ihan itse. Ei tarvitse mitään hyssyttelyjä tms. ja yölläkin useimmiten nukahtaa itsekseen, mutta ei aina.
 
Jos vauva kuitenkin nukahtaa itsekseen, useimmiten tuon hulinoinnin jälkeen, niin voisitteko ajatella eri huoneeseen siirtämistä? Saisitte nukkua itse paremmin. Kyllä sellaisen oikean hädän sitten kuulee toiseenkin huoneeseen. Meille ehdotettiin neuvolasta tällaista (mutta ei tosin vielä ole tarvinnut kokeilla, kun meillä tyttö rauhoittui päivärytmin muutoksen mukana).
 
Valitettavasti sellaista vaihtoehtoa ei ole. Jos ei sitten muuta omaa sänkyä olohuoneeseen, mikä ei taas pidemmän päälle auta ainakaan mun nukkumisia, kun miehen kanssa on niin eri rytmi mm. töidenkin takia. :( Isompi kämppä on kyllä mielessä, mutta tämä talouden nykytilanne hieman hillitsee asunnonvaihtohaluja..
 
täysiä öitä odotellessa liki 3v kanssa!!!
Sori, mutta tänään on huono päivä.
Toisilla on vaiheita, toisilla taipumuksia herätä tässä iässäkin pari kertaa yössä... tuossa iässä siinä viitisen kertaa (puhumattakaan 6-9kk iästä), ja tosiaan tuo tunnin valvominen siihen päälle yleensä kanssa.

No, tää ei auta sua mitenkään, mutta oon vaan niin väsy välillä, tiedän väsyntunteen!! Totta on, että siihen vähän tottuu, mutta se ei pelasta kuitenkaan pahimmissa tilanteissa.
 

Yhteistyössä