Huonotuulinen vauva 9kk

[tirlea]

Olen välillä ihan ymmälläni poikani kanssa. Hän on esikoisemme ja mietin välillä, että enkö vaan ymmärrä, mikä hänellä on pielessä, kun on niin huonotuulinen suuren osan valveillaoloajasta.
Poika oli pienenä mielestäni kovin itkuinen. Illat oli yhtä huutoa ja rinnalla kiukkuamista. Odotin, että loppuu puolen vuoden ikään mennessä. Loppuihan se itkeminen, mutta eipä hän ole kovin hyvällä tuulella nykyäänkään, varsinkaan iltaisin.

Illat ovat rasittavia, kun pitää koko ajan keksiä jotain viihdykettä, ettei ala huuto. Pojalla on kova ääni ja huuto on korvia särkevää. Mitään sairautta ei pitäisi olla, korvat on katsottu pari viikkoa sitten. Yöt ovat olleet 4-5kk ikäisestä lähtien levottomia, heräilyjä on 5-10 kertaa. Yöllä ei maitoa enää anneta, mutta heräilyt jatkuvat. Päivällä saattaa vetää ulkona 3h unia putkeen, yöllä harvoin nukkuu niin pitkään. Nukahtaa helposti omaan sänkyyn. Yöllä nukahtaa yleensä uudestaan tutilla.

Poika ei liiku vielä muutenkuin pyörii ympyrää ja vahingossa peruuttaa, siitäkin olen ollut huolissani, mutta neuvolassa ei olla puututtu asiaan. Periaatteessa poika on rauhallinen luonteeltaan, sellainen harkitseva. Pyörittelee leluja tarkkaavaisesti jonkun aikaan, eikä ole sellainen säheltäjä niinkuin jotkut ovat. Mutta hyväntuuliseksi ei voi todellakaan sanoa. Onko kellään kokemusta vastaavasta, loppuukohan huuto joskus??

P.S Rytmimme on aikalailla tällainen:
Ylösnousu klo 8
Puuro klo 9
Tirsat klo 10.30-11
Lounas klo 12 (+tissi)
Unet klo 13-16
Päivällinen klo 16.30 (tissi)
Puuro klo 20
Iltatissi + maito klo 21 --unille
Aamutissi klo 6.30, siitä nukkuu vielä n. tunnin

 

[hankala ikä]

Yhdeksän kuukautta on hankala ikä. Oma lapseni on ihan tavallisen hyväntuulinen, mut tuossa iässä mikään ei kelvannut, itku tuli helposti kaikesta, ja hän vaati ihan hirveästi kaikkea; viihdykettä, läheisyyttä, läsnäoloa. Jo parin kuukauden päästä hän oli aivan erilainen, paljon myönteisempi.

Mun mielenterveyden pelasti se, että käytiin paljon kerhoissa, joissa lapsella oli paljon katseltavaa, ja yleensä hän oli siellä tyytyväinen. Kotona taas jaksoi olla itsekin paremmalla tuulella lapsen kanssa.
Tsemppiä sulle, kyllä raskas kausi joskus helpottaa, ja viimeistään kun lapsi oppii kävelemään, hän ei turhaudu niin helposti!

 

[vierivä kivi]

Meillä vauva oli todella huonotuulinen ja turhautunut juuri ennen kuin oppi konttaamaan ja siten liikkumaan laajemmin. Juuri tuossa kierimis- ja peruutusvaiheessa (vauva jätti ryömimisen väliin kokonaan) hän kitisi koko ajan lattialla ollessaan. Sylissä taas ei viihtynyt kun mieli teki lattialle liikkumaan. Mutta kun ne taidot eivät riittäneet, niin sehän se kiukutti sitten kovin. Meillä lapsi on alusta asti ollut hyvin lyhytpinnainen näissä asioissa. Jos joku asia ei onnistu heti, niin hermot menee saman tien.

Meilläkin oltiin pikkuvauvaikä, 0-4 kk, iltaisin aina hyvin itkuisia. Todennäköisesti johtui masuvaivoista. Sitten alkoikin kiukkuaminen sen kanssa, että kun ei pääse liikkeelle vaikka haluaisi. Melkoisena viihdytysautomaattina sai olla. Sitten kun vauva hiffas konttaamisen n. 7 kk:n iässä, niin sieltähän löytyi vallan aurinkoinen tapaus. Vanhemmatkin pääsivät jatkuvasta viihdetirehtöörin osasta pois kun maailmaa pääsikin tutkimaan omin avuin. Meillä auttoi siis se, että oppi liikkumaan omin avuin.

 

[---neito-----]

Meilläkin ukkeli muuttui paljon iloisemmaksi kun pääsi itse liikkeelle, sitä ennen tosi kärttyisä ja pahalla päällä. Meillä tosin helpotti aiemmin kun lähti ryömimään 6 kuukatta vanhana ja vaihtoi konttaukseen 9 kuukauden hujakoilla. Mutta toi liikkeelle lähtö on tosi yksilöllistä, toiset ei ryömi eikä konttaa laisinkaan vaan lähteävät suoraan kävelemään kun sen aika on, toiset vaan ryömii ja toiset vaan konttaa. Kävelemään oppimisessa on myös tosi suuri skaala, toiset oppii 9 kuisena kävelemään ja toiset vasta puolitoista vuotiaana ja kaikki siltä väliltä ihan normaalia, eikä kai yleensä ole mitään hätää vaikka lähtisi kävelemään vasta puolentoista vuoden jälkeenkin. Kaikki aikanaan.

 

[yksi vaihtoehto]

suosittelisin tutustumaan Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoihin, mm. temperamenttti - ihmisen yksilöllisyys. siellä kerrtaan mielestäni hyvin miksi jotkut lapset on helppoja ja toiset "vaikeita". kyse ei todellakaan ole aina siitä että äiti tai vanhemmat ei osaisi hoitaa opettaa tai kasvattaa lastaan. Lapsissa on vain paljon synnynnäisiä eroja, ja joihinkin on suhtauduttava erilailla kuin toisiin. miksi ole huolissasi peruutamisesta? kaikilla meillä on oma tyylimme..

 

[tirlea]

suosittelisin tutustumaan Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoihin, mm. temperamenttti - ihmisen yksilöllisyys. siellä kerrtaan mielestäni hyvin miksi jotkut lapset on helppoja ja toiset "vaikeita". kyse ei todellakaan ole aina siitä että äiti tai vanhemmat ei osaisi hoitaa opettaa tai kasvattaa lastaan. Lapsissa on vain paljon synnynnäisiä eroja, ja joihinkin on suhtauduttava erilailla kuin toisiin. miksi ole huolissasi peruutamisesta? kaikilla meillä on oma tyylimme..

Olen lukenut em. psykologin kirjan tempperamentista. Mielestäni poikani kohdalla kyse ei ole temperamentista, vaan siitä, että hän on jostain syystä tyytymätön. Ehkä se on sitä, kun ei pääse liikkeelle. Ei hän kyllä oikein yritäkään ja peruuttaminen tulee vahingossa.

 

[lekuri]

Moi ap,

kurja jos tuntuu siltä kuin oma lapsi olisi pahantuulinen. En voisi kuvitellakaan miltä sellainen tuntuisi! Hänellä siis ei ole mitään fyysisiä vaivoja, esim ihottumaa, vatsavaivaa, ripulia, ummetusta, yskää, liian lämmintä, liian kylmää?

Toisaalta 8-10 kk:n ikä on tunnetusti hyvin vaikeata aikaa kun lapsi alkaa ymmärtää olevansa itsenäinen henkilö ikä osaa äitiään (se alkaa jo aiemmin, mutta voimistuu tällöin) ja sen lisäksi hän on kovin frustroitunut kun häntä ei ymmärretä, eikä hän pääse liikkumaan eikä hän tajua täysin mistään kunnolla mitään vielä, maailma tavallaan pelottaa. Lapsi saattaa jopa vahingoittaa itsensä esim hakkaamalla päätään seinään, karkoittaakseen pahan olon. Moni rupeaa kaivaamaan tuttiaan, vaikka se olisi jo jätetty pois. Yöheräämiset pahenevat, nukahtamiset vaikeutuu, vierastaminen alkaa toden todella.

Monesti suositellaan muutamia tärkeitä juttuja tähän ikäisten hoidossa. Muistan niistä ehkä pari... Ensinnäkin, mitään muutoksia ei kannata siihen aikaan tehdä. Eli äidin ei ole kovin hyvä siirtyä työelämään juuri tällöin, vaikka kelan rahatkin loppuvat tosi tyhmästi juuri siihen aikaan. Omaan huoneeseen ei siirretä, imetystä ei lopeteta. Toisaalta vanhaa ei kannata palauttaakaan. Eli sitä tuttia ei oteta takaisin, eikä yöimetystä. Muutos tarkoittaa lapselle epävarmuutta, ja tämän ikäiset sietävät epävarmuutta hieman huonommin. Rutiinit taas tuovat turvaa, lapsi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. On toki hyvä muistaa että kaikki lapset ovat yksilöitä ja toisilla ei mitään huonotuulisuutta milloinkaan ym, mutta jos susta tuntuu että kultasi on huonotuulinen sehän on sulle ongelma!

Toinen asia mihin kiinnitin huomion oli tuo päivärytmi. 9 kuinen on jo sen verran iso (suhteellista ) että pärjää parillä päikkärillä koko päivän. Päikkärit kannattaakin ajoittaa sopivasti päivän mittaan siten että milloinkaan ei ole liian pitkä hereilläolojakso. Jos heräätte 8:lta niin undet vaikka 11:30-14 ja 17-18. Katso Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta mitä ne suosittelee.

Peruuttamisesta sanoisin sen verran, että se on se ensimmäinen tapa liikkua monelle kun käsivoimat ovat jalkavoimia paremmat. Ei hätää. Neuvolassa sanotaan yleensä että 8 kuisen vauvan pitäisi jollain tavalla päästä jo liikkumaan.

Suosittelisin sinulle kärsivällisyyttä, idearikkautta viihdyttämisessä sekä paljon rakkautta, tuo aika menee ohi. Katso vaikka juuri nuo MLL:n kotisivut, sieltä saat ohjeet. Anna Wahlgrenin Lastenkirjasta saatat löytää hyviä vinkkejä, luo kuitenkin järki päässä, hän on "hieman" fanaattinen välillä!

Tsemppiä sulle!

 

[lekuri]

muutama kirjoitusvirhe, sori!