Toggle sidebar

Huono suhde äitiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nimetön
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

nimetön

Vieras
Mulla on ollut jo vuosikausia huono suhde äitiini, näin öisin ja iltaisin se ahdistaa. Ei siis pystytä puhumaan mistään keskenämme, ainoastaan lapsistani. Olen jo kirjoittanut hänelle kirjeen siitä miltä musta tuntuu, pari viikkoa sitten lähetin muttei ole tullut mitään kommenttia. Tietää siis kyllä että mulla on ollut vaikeaa, muttei edes yritä tarjota esim. taloudellista apua mitä tarvitsisin. Tuntuu pahalta
 
oletteko olleet yhteyksissä kirjeen jälkeen tavalla tai toisella? vai odotatko ensin äitisi "vastausta"? ajattelin vain että nihkeys saattaa vain paheta, jos aikaa paljon kuluu.
 
Mä jotenkin kuvittelin liiikoja äiti-suhteeltani kun sain lapsen. jotenkin odotin, että siitä tulis yhtäkkiä lämmin ja hyvä suhde nyt,kun ennen ei oo ollu.Nyt viimein tajusin, et ei tuu ja sillä sipuli. Laskin odotukset ja tyydyn tähän. Miksi tehdä väkisin siitä ongelmaa. Ollaannormi kuulumisten juttelu asteella.

Onneksi on ystävät :D
 
Olen odottanut äidin yhteydenottoa. Musta sen kuuluu se tehdä, koska tein aloitteen. Yhden kerran soitti kyllä, mutta kysyi vain yhtä lapsiin liittyvää ja sen jälkeen sulki puhelimen.
 
ihan samankuuloista meilläkin, plus että äitini on käyttänyt fyysistä ja henkistä väkivaltaakin. En kyllä koskaan odota mitään taloudellisia apuja häneltä, enkä kehtaisikaan. Miksi odotat että äidin pitäisi sinua täysi-ikäistä, jo perhellistä ihmistä tukea taloudellisesti? Mene töihin tai sossuun!
 
Nihkeältä kuulostaa, ja äitisi kannalta ajateltuna mikäli ei aio sinua auttaa taloudellisesti tai ehkä muutenkaan, niin todella nihkeää saattaa kanssakäymisenne olla :/ Äitisi varmaankin tiedostaa avuntarpeesi, mutta jos ei syystä tai toisesta ole halukas/kykenevä auttamaan, niin aika epämiellyttävä kuvio :/
 
Olen ajatellut, että jos ei aio milläänlailla tulla vastaan, niin olkoot sitten. Ei mennä lasten kans edes käymään enää. Sanoikin viimeksi kun käytiin lapselleni niin että kuulin ettei saa tulla jouluna, ei kyllä olis halujakaan mennä. Tämä siis aivan ilman selkeää syytä
 
vaikka onkin kuinka lastesi mummo niin hänen ei tarvitse teitä ruveta elättämään. Aika itsekästä sinulta ruveta pitämään ikävänä sellaista äitiä asiasta joka ei hänelle kuulu. Hyväksy hänet sellaisena kuin hän on, vain niin voit auttaa itseäsi ettet tuntisi ikäviä tunteita häntä kohtaan. Tai jos et pysty, katkaise välit.
 
Oletettavasti olet aikuinen, koska sinulla on lapsi. Aikuinen ei tarvitse äitiä 'tarjoamaan taloudellista apua', eikä se äidille edes kuulu. Hän on sinut kasvattanut ja velvollisuutensa hoitanut. Jos se tekee hänestä mielestäsi huonon äidin, häpeä on sinun, ei hänen.
 
Kyllä kai nyt yleensä vanhemmat varmaan haluavat auttaa, varsinkin jos on lapsenlapsetkin kyseessä. Itse ainakin esim. tytärtäni tukisin vaikeassa tilanteessa, myös taloudellisesti.
 
Mulla todella huono suhde äitiini. Kaikki alkoi murrosikääni tullessani, äiti oletti että minusta tulee huora tai muuten vain huolimaton ja on kohdellut minua myös sen mukaisesti (ja jopa nimitellyt ja vetänyt hiuksista) vaikka olin aina kotona ja tein läksyni. Alkoholia maitoin ensimäistä kertaa ollessani 17. Oli onneksi "helppo" murrosikä, mutta äitini suhtautuminen minuun teki ison loven itsetuntoon ja muutenkin sisäiseen olemukseeni. Olen aina epävarma itsestäni jne. mutta siitä olen varma etten koskaan tahdo samanlaista lapsuutta omille lapsille!
 
En usko että kovinkaan moni on kokenut sitä, että äidin kanssa asiat ovat jo kotona asuessaan niin huonosti, että kun lapsi menee nukkumaan ja tempaisee peiton pois sangyltä, sieltä löytyykin kirje jossa lukee mm. ettei sinulla saa olla poikaystävää. Ymmärrän ylimääräisen huolen, mutta jos vanhemmat vain muistaisivat ettei lapset ole välttis samanlaisia kun vanhemmat. Eli henkisesti hemmetin rankkaa. Asun mieheni kanssa tällä hetkellä ja silloin tällöin soittelevat, mutta vierailulut ovat aivan asia erikseen. Voimia ap!
 
Mullekin kävi samoin - oman äitiyden myötä ymmärsin ja käytännössäkin koin montakin asiaa omasta äidistäni.
Joka siis on kylmä ja kova ja itsekäs ihminen. Keskustelematon - ja hän voi sanoa mitä vain - pyytämättä koskaan mitään anteeksi ja myös tehdä mitä vain -olematta vastuussa teoistaankaan.
Himppusen tyhmäolo on - kun en oikeasti ennen lapsen tuloa tätä ymmärtänyt.
Ei tullut lapseni ristiäisiin , päästelee sammakoita suustaan yhä - sitten loukkaantuminen onkin vain mun herkkänahklaisuutta.
Näihin ns 'äiteihin' on parempi ottaa välimatkaa.
Toivottavasti jaksan jatkossakin olla äiti lapselleni - eri tavalla.

Äitiys on monenmoista välittämistä - ja auttamista aikuisenakin vielä tiukoissa paikoissa.
Myös taloudellista auttamista - ainakin siis ihan ääritilanteissa.
Ei kai oikea (äidin)rakkaus päty tiettyyn ikän mennessä ?
Jos lähimmäinen on tärkeä ja rakas - löytyy sydäntä hänelle aina.

Näemmä on kuitenkin 'äitejä ' - jotka juurikin hoitavat osansa (ehkä senkin nihkeästi) - ja sitten lakkaavat olevansa millän tapaa lähimmäisiä saati äitejä.
Jos lapsia tekee - liitto on kai ikuinen ?
 
Kiitos Sama täällä-kirjoituksesta. Sä ymmärsit mitä aloituksellani hain takaa, en koskaan ole pyytänyt rahaa vaikka ollut kuinka tiukkaa. Mutta juuri selän kääntäminen omalle tyttärelleen tuntuu pahalta, vaikka olenkin aikuinen. Suhtautuu omaankin äitiinsä kuivakiskoisesti, on kuulemma rasittava vaikka on jo yli yhdeksänkymmenen. Yleensäottaen ottaa päähän sellainen vähättelevä suhtautuminen muhun ahdistaa, kuin olisin joku kymmenvuotias vaikka jo yli 30.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa