Huomenna jo tulee rv.14 täyteen, mutta silti on edelleen hirveän

[hieman masis]

epävarma olotila koko tästä raskaudesta, että olenko todella raskaana ja eniten pelkään nyt sitä, että onko pieni vieläkin hengissä.

Np-ultrassa (rv.11) hän oli toki hengissä. Ei kylläkään liikkunut kovin hirveästi. Syke silti kuului ihan hyvin. Ekalta kun ultra tehtiin vasta rv.13, niin hyvä kun paikallaan malttoi pysyä.

Lähinnä tuon rauhallisuuden takia mietin, että onko hällä kaikki hyvin ja onko hän siis vielä hengissä? Tai sitten tämä on pieni rauhallinen typykkä, joka ei pahemmin turhista hötkyile.

Noh onneksi ensi viikon alussa on kolmas neuvola, niin kuunnellaan sydänäänet - saa sitten varmuuden mikä on tilanne.

Samoiten mietin tuota alamahaani, kun tuntuu, että se on samanlainen pullataikina mitä ennen tätä raskautta. Eikös mahan pitäisi hiljalleen pyöristyä ja kiinteytyä sieväksi raskausmahaksi?

Mutta kamalinta olisi jos ei sydänääniä kuuluisikaan, siinä olisi kyllä - suoraan sanottuna - koko joulunaika ja joulu täysin pilalla. Tiedän, että siitä kunnon masennus iskisi päälle täysiä. Tuntuu, että nyt jo tämän huolen takia, ehkä olen jo hieman alakuloisella tuulella, mutta jos tuollainen asia selviäisi, niin sitten se ei olisi kyllä henkisesti mikään helppo juttu.

Tosin eilen oli jo jälleen syyllinen olotila, että mitä kaikkea kamalaa tämä äidin stressaaminen voi vauvalle aiheuttaa. Luin noista oireista yhdestä kirjasta.

 

["..."]

Eiköhän siellä masussa ole kaikki ihan kunnossa vauvat ja raskaudet voi olla hyvinkin erilaisia samalla ihmisellä.
Mulla viikkoja 36+5 enkä vieläkään usko että meille on tosiaan vauva tulossa vaikka kuinka myllääkin mahassa.

 

["..."]

Eka pelkää keskenmenoa, sitten kohtukuolemaa, sit synnytyksessä menehtymistä. Jos näistä selviää niin aina on kätkytkuolema tai muuten lapsen loukkaantuminen/ kuolema... Jne... Puhumattakaan muista huolista.
Minäkin ressasin hirveesti alussa, muttakun eräs ystävä minulle tämän litanian kertoi niin tajusin, että turhaan sitä keskenmenoa mahdottomasti pohtii ja siihen energiaa käyttää, kun joka tapauksessa huolta riittää niin pitkäksi ajaksi kuin itse elän.
Nauti raskausajastasi, asioille kun ei itse kuitenkaan mitään voi jos elelee suht terveellisesti, eikä tietoisesti tee vahinkoa.

 

[alkuperäinen]

No myönnän, että viime viikkoina olen syönyt lakua ja salmiakkia ja suklaata, niin on tehnyt herkkuja kovin mieli. Olen kyllä syönyt terveellistäkin ruokaa.

Ja kyllä myönnän, että pelkään tuota loppuaikaakin, kun luin loppukesästä mitä kamalaa oli sille Marianne "Kana" Alaselle tapahtunut. Viikkoa ennen laskettua aikaa pieni menehtyi hänen mahaansa.

Että kyllä tässä huolta riittää.

 

["vieras"]

Mulla viikkoja kohta 29 ja mietin vieläkin aina, onko vauvalla kaikki hyvin Älä huoli, varmaan kaikki naiset stressaavat näitä asioita enemmän tai vähemmän, ja silti vauvat syntyvät terveinä ja hyvinvoivina. Vatsa alkaa näkyä toisilla hitaammin ja toisilla nopeammin, siihen vaikuttaa esim. paljonko sulla on vatsassa rasvaa ja missä asennossa/minkä muotoinen kohtu on. Eri ihmisillä voi olla todella eri näköiset raskausmahat. Mulla on toinen raskaus menossa ja pikkuruinen kumpu on tullut molemmilla kerroilla rv 20 tienoilla (ekalla kerralla aiemmin kun olin niin laiha), sekin näkynyt sellaisena pienenä nyppylänä kun olen maannut selälläni, seisaallaan ollessa vatsa ei ole vielä juurikaan erottunut. 24+ vasta alkoi olla sellainen kinteä, pyöreä vatsa jota ei saa enää piilotettua vatteiden alle.

 

[alkuperäinen]

vieras, no ekassa kanssa raskausvatsa tuli noin rv.22 paikkeilla.

Sitäkin murehdin, kun tässä on viime päivinä tullut ihme alavatsakipuja, että kuuluvatko nämäkin asiaan?

 

[Irski]

voi että.. tuttuja tunteita, mutta sille, onko se hengissä vai ei, et ressaamalla saa mitään. pitää vaan uskoa ja luottaa, että kaikki menee hyvin ja tuskin se vauva siitä niin kovasti kärsii siitä sun stressistä, siis ainakaan vielä tuossa vaiheessa, ehkä enemmän keski ja loppuraskauden aikana voi äidin tunteet vaikuttaa, ellen ihan väärässä oo..

kohta sulla on jo vauva sylissä ja murehtimiset on muisto vain jaksamista!

 

["minna"]

minulla on ihan samat tuntemukset ollu kahdessa raskaudessa. Odotan kolmatta viikkoja on 19. Ystävältäni sain hyvän kommentin siihen et miks minulla oli samanlaiset tuntemukset kuin sinulla. "esikoista odottaessa ei viel tiedä millaista se tulee olemaan, saatikka millaista pitäisi olla. Toisessa tai useammassa raskaudessa tiedät millaista se suunnilleen on ja tiedät että mitä menetät jos masuvauvalle käy jotakin." tämä antoi voimia minulle ja ymmärrystä siitä että miksi olin niin masentunut toista odottaessani ja tässäkin aluksi. Nyt rupee jo helpottaa. Joten kun hyväksyin sen että alakuloisuuteni johtuukin vain siitä menettämisen pelosta, niin olen rakastanut masuvauvaani enemmän kuin ketään masuasukkia aikaisemmin. Toivoinkin tässä yksi päivä että olisi osanut suhtautua jo aikasemmissa raskauksissa tällälailla. Kerrankin voin sanoo että nyt on seesteinen olo ja eikä siihen tarvittu kuin kolmas raskaus ;D

 

["minna"]

vielä noista vatsakivuista. Mitä useamman kerran olet ollut raskaana sitä kivuliaammaks raskaudet tulee. Vatsakivut kuuluu asiaan. Minullakin on vielä löysää vatsan päällä mutta siellä alla tuntuu jo pikkuinen ku tunnustelee. Huomasin että vatsa löystyy nopeammin kun on useampi raskaus takana. Juuri kun sai vatsan takaisin niin johan venytys alkoi uudestaan ja kivuliaammin. Neuvolassa sanoivat vain että kuuluu asiaan, vauva tekee tilaa

 

[alkuperäinen]

minna, olen toki kiintynyt vauvaani - juttelen hälle iltaisin, mutta myönnän sen, että siksi en aina jaksa uskoa olevani raskaana, koska luulen, että tämä ei välttämättä ole kovin riemukas asia vanhemmilleni.

Vaikka yritän tsempata itseäni, että tämä on juuri ja vain ja ainoastaan meidän oman perheen juttu. Silti olen aina ollut lapsesta asti sellainen, että olen halunnut aina olla kiltti ja miellyttää vanhempiani. Ja nyt kun teimmekin näin, niin pelkään, että heidän reaktionsa eivät ole kovn hyvät.

Syynä on eka lapsemme, he väittävät että olemme hänet antaneet kasvaa liian vapaasti, vaikka meillä on hälle kuri ja järjestys joka päivä. Tai ettemme ole olleet hänen kanssaan tarpeeksi. Ja kaikkea muuta mahdollista. Nyt he tietysti murehtivat, että miten pystymme tästä toisesta huolehtimaan, jos ekakin on heistä ollut ns. retuperällä. Eivätkä he ole koskaan minusta hyväksyneet, että eka lapsemme on ns. erityislapsi ja hällä on ne omat käytöspiirteensä mitkä kuuluvat noiden erityislasten käytökseen. Heidän mielestään ne häviävät ajan kanssa pois.

Että tämäkin asia painaa mieltäni kovasti. Enkä ole tästä odotuksestani vielä puhunut vanhemmilleni yhtään mitään. Selvästi tuntuu, että äitini on sellainen ennustaja-eukko, että kyllä hän varmasti jotain nyt vaistoaa, kun hän juttelee vauvoista tavallaan kautta rantain ja oli nähnyt untakin, että olen raskaana. Vaan minä kylmän viileästi ohitan, hänen höpinänsä.

 

["vieras"]

Sitäkin murehdin, kun tässä on viime päivinä tullut ihme alavatsakipuja, että kuuluvatko nämäkin asiaan?

Kyllä kuuluvat. Itsellä oli ekassa raskaudessa koko ajan ihan sietämättömän kovia kipuja ja pelkäsin koko ajan niiden takia, ja tokassa raskaudessa ei ollenkaan kipuja ja sitten taas pelkäsin sen takia, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi... Aina on jotain mikä huolettaa, vaikka molemmilla kerroilla kaikki on ollut vauvalla hyvin.

 

[alkuperäinen]

vieras, minulla ekasta oli alkumetrit yhtä säännöllistä alamahakipuilua ja tästä toisesta taas ei. Kunnes nyt on kipuja alkanut tulla.

 

["minna"]

meillä on todellakin lähes samanlainen tilanne ollut paitsi että kyse on appivanhemmista. Saanko kysyä että mikä esikoisestasi tekee erityislapsen? Meilläkin on perheessä yksi erityislapsi. Mieheni edellisestä liitosta. Sitä eivät ole vielä hyväksyneet isovanhemmat vaikka kuinka yrittäis niille siitä sanoo. Meille syttyi aikoinaan iso sota heidän kanssa kun rupesin odottaa esikoistani, mieheni toista. Mutta tänäpäivänä kaikki on sujuneet jo suhteellisen hyvin, se vaati vain aikaa. On asioita joita he eivät halua myöntää tai hyväksyä. Minäkin halusin aikoinaan mielyttää kaikkia ja olla kiltti tyttö. Mutta kun liikaa tuli vastoinkäymisiä niin rupesin ajattelee et paskat muista. Minulla on mieheni ja aivan ihanat lapseni ne riitää kyllä kaikki järjestyy mutta se voi viedä aikaa.