Huolestuttaako muita vanhempia

Kyllä. Varsinkin kun tuo laihuuden ihannointi alkaa jo niin nuorena. Ja siltä ei voi välttyä mistään. Toisaalta taas esim. neuvolassa seurataan liiankin tiukasti lapsen painoa. Siis puhun lähinnä omasta tyttärestäni (5v) joka puhui pitkän aikaa kuinka lihava on, kun neuvolantäti aika äänekkäästi totesi painokäyrän lähteneen nousuun 4v. neuvolassa. Itse taas olin varma että tytöllä tulossa kasvupyrähdys kun ei ollut pituutta kasvanut niin paljoa kuin aiemmin. 5v neuvolassa paino olikin taas palannut omalle käyrälle ja pituutta tullut reippaasti lisää...
 
vieras
huolestuttaa, samalla huolestuttaa ilmastonmuutos... pari yötä sitten näin kamalan unen jossa yritin pelastaa lapsia hyökyaallolta, ensin pakenemalla sitä useita kilometrejä päätyen kotiin ja sit muistan kun unessa katsoin ikkunasta ja siel näkyi tulevan kohti ihan valtava hyökyaalto ja mä vain puristin lapsia rintaa vasten ja pistin silmät kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihkuraksupoksu:
Kyllä. Varsinkin kun tuo laihuuden ihannointi alkaa jo niin nuorena. Ja siltä ei voi välttyä mistään. Toisaalta taas esim. neuvolassa seurataan liiankin tiukasti lapsen painoa. Siis puhun lähinnä omasta tyttärestäni (5v) joka puhui pitkän aikaa kuinka lihava on, kun neuvolantäti aika äänekkäästi totesi painokäyrän lähteneen nousuun 4v. neuvolassa. Itse taas olin varma että tytöllä tulossa kasvupyrähdys kun ei ollut pituutta kasvanut niin paljoa kuin aiemmin. 5v neuvolassa paino olikin taas palannut omalle käyrälle ja pituutta tullut reippaasti lisää...

Siinä oon kanssas samaa mieltä et neuvolassa vauhkoovat ehkä hieman liikaakin käyriensä perään... Lapset kasvaa toisinaan nousee hiukan paino ja sit yks kaks venähtää pituutta monta senttiä...Ihmetyttää kun siitä tehdään niin suuri haloo.
 
POikien äiti
lapsihan syö tarpeeseen ja kuluttaa kyllä ne, jos saa mahdollisuuden....kun tarjotaan normaalia ruokaa ja liikutetaan lapsia, ylipaino ei ole kovin riski.....
täällä ei sitä ongelmaa, kun on poikia jotka syövät kuin hevoset, mutta liikkuvat kuin viimeistä päivää.........
 
x
Huolettaa ja paljon! Huolettaa miten nykyään ollaan tosi itsekkäitä, muita ihmisiä vain haukutaan ja ollaan kateellisia, ihannoidaan rahaa ja asemaa. Minusta niin hirveetä!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Töllin Ruusa:
No ehkä noi huumeet, mutta ylipainohan se lisääntyy ja normaalipainoinen näyttää siksi anorektiselta.

(tiedän)
Aamen. Olen 176/63, eli toki hoikka, mutta kuitenkin painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Mutta alipainoiseksi kukkakepiksi leimataan... Jos saman pituinen ihminen on 77 kiloa, eli normaalipainoin ylärajoilla, niin häntä ei toki saa sanoa edes pullukaksi, mutta normaalipainoin alarajoilla oleva on automattisesti anorektikko.

:snotty:

 
tiuku
Minä olen 160cm, painan 72cm ja olen hoikka, mutta painoindeksin mukaan ylipainoinen. Mikään indeksi ei ota huomioon luiden paksuutta ja lihasmassa, eli käyn itse urheilemassa 4 kertaa viikossa. Olen paljon paremmassa kunnossa kuin joku kevyt tikku, joka ei urheile ollenkaan, vaikka painoindeksi on muka läskin.
 

Yhteistyössä