Hukassa elämässään

[Rose]

Vastailin tuossa ketjussa, jossa oli puhe kodin järjestyksestä. Aloin oikein miettimään ylipäätänsä tätä äidin roolia. Jokainen äitihän on omalainen. Ja se näkyy niin kodissa ja lapsissa. Mutta silti tuntuu, että omassa lähipiirissä kaikki ovat juuri niitä touhuäitejä, joilla riittää virtaa kaikkeen.

En ole koskaan oikein tiennyt mitä haluan elämältä oikeasti. Tai kun tarkemmin ajattelee, haluaisin kirjoittaa, tehdä taidetta, olla näyttelijä....elän pilvilinnoissa. Ja jos olisin sinnikäs, voisinhan tehdä mitä haluan, mutta en saa elämässä mitään aikaiseksi. Lapset ovat tärkeintä elämässäni, mutta silti en tunne olevani sellainen äiti kuin pitäisi. Ajattelin että kotona ollessa voisin myös opiskella ja kirjoittaa, mutta päivät menevät niin äkkiä ja tajuan, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Perushoitoon menee aika, ja pyykinpesuun. Eikä ole kuin yksi pieni lapsi, muut jo isompia, luulisi että kodinhoitokin olisi jo helpompaa. Pelkään töihin lähtöäkin koska en tiedä mitä tahdon tehdä. Hukassa? Sekavaa tekstiä, mutta kiitos jos joku jaksoi lukea....

 

[:)]

Hyväksy itsesi ja koita olla realisti. Itse olen valinnut tavan työn ja pilvilinnat sitten vapaa-aikana, toimii.

 

[tuttua]

Ymmärrän. Itse haaveilin lapsena just noista kaikista jutuista mistä kirjoitit. mutta kkoskaan ei rohkeus riittänyt. En ole syntynyt taiteilijaperheeseen tai rahaperheeseen vaan elänyt turvattoman lapsuuden joten olen siis pysyttäytynyt perinteisessä ammatissa ja elänyt taviselämän. kai.
kerran hain teatterikorkeaan. en päässyt ja unohdin haaveet. kirjoittamalla ja näyttelemällä ei oikein suomessa elätä itseään. rahaa menee enemmän miesten juttuihin, jääkiekko ja jalkapallo ja muu urheilu saa kulttuuria enemmän rahaa.

Itse vielä opiskelin kotiäitinä kun olin nuiorempi ja lapset pienempiä. mutta mitä vanhemmaksi tulee ja lapset kasvavat, niin sitä rankemmalta tuntuu tehdä monta asiaa samanaikaisesti ja vaatii sitä omaa rauhaa jos tekee taidetta tai kirjoittaa tai opiskelee.

En saa minäkään paljon aikaiseksi. Minulla on yksi akateeminen tutkinto, mutta työpaikkaa ei.

 

[marbel]

olen vähän samanlainen...tällahetkellä en tiedä omaa paikkaani,pitäisi aloittaa työt miehen firmassa,mutta panikoin.Osa minusta haluisi ottaa lapsen ja lähteä toispaikkakunnalle mielekkäänpään,vapaampaan työhön.Olen ruvennut kyseenalaistamaan onko edes tästä suhteesta mihinkään?! haluanko tuon miehen kanssa naimisiin,otanko vaan ja lähden....?

 

[emppu]

Vähän samoissa tunnelmissa mennään. Toisaalta tiedän, että moni pitää minua ns. touhuäitinä, leivon, ompelen jne. Usein jopa nykyään saan kotityöt pääosin tehtyä. Saatan kuitenkin kuluttaa päivän pitkälti "pilvilinnoissa". Haahuilen.

Vuodet ovat opettaneet, että kun pistää itsensä päättäväisesti tekemään päivittäin muutamat perusjutut, niin sitten on mukavampi antaa aikaa myös itselle. On tosin aikoja, jolloin jää paljonkin tekemättä, silloin sitten vaan jää.

 

[vieras]

Mulla samat aatteet molemmilla kerroilla kuin jäin kotiin. Kun ottaa etäisyyttä työpaikkaan, tajuaa huonot puolet paremmin.

Yhden lapsen kanssa sain vielä hyvin näperreltyä ja askarreltua mutta kahden kanssa talossa ei ole edes sellaista pientä nurkkausta, jossa mahtuisi ja voisi olla yksinään hetken. Olen ajatellut kesäkursseja tms.

Välillä käy mielessä, että pakkaisi perheen autoon ja aloittaisi elämän kokonaan uudestaan jossain. Kun ei ole mitään siteitä mihinkään, se olisi mahdollista.