Huhtitaaperot 09 ~PK-seudun treffaajat~

Sopii päikkäreitten jälkeenkin. Ajan vaan miehen jonnekin omille asioilleen.. tais sit saa jurnottaa yläkerrassa koneella (ei varmasti laita tippaakaan vastaan, kun saa vähän omaa aikaa). K herää yleensä unilta kahden maissa.. koska vaan sen jälkeen käy.
 
Hienoa! No jos me yritettäis lähteä vaikka puol kolmen - kolmen aikaan liikkeelle kotoa, välipalan jälkeen. Me otetaan joku oma päivällisruoka mukaan, niin Silja voi popsia sen siinä viiden aikaan teillä, jos sopii. Tuon vaikka jotain salaattijuttuja mukana, niin voidaan itsekin syödä jotain.

Ja Manna ainakin vielä mukaan, muutkin joille sopii!
 
elsaa on nykyisin ihan tosivaikea saada nukahtamaan päiväunille, mutta jos nukahtaa, niin ei ehkä ennen kolmea päästä liikkeelle. todennäköisempää kuitenkin on, ettei nukahda ennen kolmea ja voidaan lähteä jo aiemmin. noo, eli joskus kolmen, puoli neljän välissä ehkä oltais mekin siellä?

sitten ruokakysymksiä... eli onko toiveita, etenkin tilialla siljan suhteen että mitä voisi tuoda mukana? mä olin ajatellut, että leivon lohipiirakan tai vaihtoehtoisesti toisin vaikka patonkia ja juustoa, mutta en tiedä yhtään sopiiko pikku diabeetikolle? :confused: pullaakin mietin että toisiko, mutta onko silti parempi ettei ole makeaa?
 
Hienoa jos Manna ja Hemulikin pääsee! Mä otan Siljalle päivällistä, joten ei siitä huolta. Tuokaa jotain aikuisillekin maistuvaa ettei nälkä pääse yllättämään.

Huomiseen (termiitti olalla koko ajan, eikä tee mieli mitään kirjoittaa). Seuraavaksi kylpyyn.
 
Mä joudun joka tapauksessa tekemään jotain simppeliä perusruokaa huomenna, ajattelin ihan makaronilaatikkoa (siihen kun olis tarpeet kaapissa). Eli lapsille ainakin on sit ruokaa ja ei tartte tuoda mitään lounasta mukanaan, jos tollanen perusmättö käy :) Mä voin kans leipoa jotain.. katotaan mikä inspiraatio iskee.
 
hei,me ilmestytään EHKÄ paikalle kanssa.riippuu hiukkasen miten päikyt onnistuu Rasmus kukkui viime yönä klo 2-5 ja ehdotteli mitä loistavimpia ideoitaan, kuten leikkimään kaivurilla, ulos, syömään ja muuta öisin yhtä mielenkiintoista.:headwall:
nii ja me tuodaan, no jotain.vaikka karjalanpiirakoita:whistle:
 
meillekin vois mahdollisesti sopia, jos mun saikku edelleen jatkuu ja vointi sallii. todennäköisesti ensi vkolla on kyllä yksi käynti neuvolaan ja toinen kättärille, mutta muuten ei mitään (ylläri, kun en mitään saa tehdäkään...). että voisin tosiaan saapua pötköttelemään puiston penkille tai kahvilaan vaihteeksi kodin sijaan :)
 
No mites ois, sovitaanko sit vaikka ensi viikon keskiviikko. Meille voi tulla aamukympistä eteenpäin ja voidaan jatkaa vaikka koko päivä tai sit päikkäreitten jälkeen, miten vaan :) Ja lähistöllä on kivoja puistoja.
 
meille sopinee ensi vkolla kaikki muut päivät paitsi maanantai aamupäivä ja saikku jatkuu tosiaan vielä 2 vkoa. mites tilia, ruttana, kadak, muut, onko ke ok? ja ruttana, me lähdetään joka tapauksessa autolla, niin voidaan napata teidätkin matkaan espooseen (jossa oletan vaavelin edelleen asuvan :) ).
 
oisko huomenna iltapäivällä hyvä aika? se sopis ainakin meille, samoin käsittääkseni ruttanalle ja tilialle? esim. klo 14/15 => ? pitäisikö laittaa viestiä myös tuonne varsinaiseen huhtitaaperot -pinoon? tätä ei välttämättä kaikki enää lue.
 

Yhteistyössä