*HUHTIKUUN MASUASUKIT* ~Lokakuussa~

Minäkin taidan ilmoittautua joukkoon, olen kyllä tiivisti lukenut teidän juttuja =)

Olen 24v neljättä lasta odottava kotimamma lapista, iltatähden olisi määrä syntyä huhtikuun lopulla( LA varmistuu ultrassa ensi maanantaina)
Pahoinvointi on ollut vähäistä koko alku ajan,vessaan saa herätä yöllä, ja alkuviikoina tiputin jonkun verran verta...mutta nyt tuo onneksi on loppunut.

Piin!!! sun mieltä voisin koittaa helpottaa sillä että ei verinen vuoto ole välttämättä merkki km:stä. Viime odotuksella minulla tuli rv12+ runsas verinen vuoto ja tietysti säikähdin hirveästi, tällä vuodolle ei löytynyt syytä, mutta veikkasivat sen johtuvan kuivista limakalvoista. Tätä vuotoa kesti tuolloin rv 21 asti(joskus saattoi olla muutama vuodoton päivä)
Eiköhän siellä sun masussa ole kaikki ihan kivasti ja vuotosi on ihan harmitonta :)

 
hei!
joskos minäkin jo uskallan mukaan joukkoon. lukenut kyllä olen jo pidemmän aikaa, mutta viime viikkoisen ultran jälkeen uskallan mukaan.
neljättä odotellaan Tyksissä syntyväksi. noin 24.4. :)
viime viikolla oli siis np-ultra ja crp mitta oli n.6cm ja sitten siihen 5cm:n jalat päälle niin onhan pötkylä jo aikas iso :D
liikkeitä olen tuntenut tämän viikon ajan.
meillä neuvola tasaisesti 4 viikon välein.
vessag joudun myös juoksemaan 1-2krt yössä
asuntog asumme isossa ok-talossa.
seksig hiljaista ollut... :whistle:

hyviä päivänjatkoja napanteri 11+6
 
Huomenet ja TiiVi:lle tervetuloa!

Minä heräsin viimeyönä kauhuun..Säikähdin että lorahtiko lapsivettä housuun mutta sitten veskissä muistin että näin taas unta että joku lorotteli piiiiiiitkän pissan vessassa ja siihen heräsin..Onneksi oli pikkuhousunsuoja housussa...Sitten jo kauhulla kuvittelin että tänään neuvolassa ei masusta saadakkaan mitään elonmerkkiä! :eek:
Toivottavasti kaikki kuitenki olis hyvin.
Tänään on siis eka lääkärin neuvola..Sitten vissiin ehtii olla vielä yksi neuvola ennenkuin on rakenne ultra 27.11...

Haluista Minähän sen kysäisin..Täälläkin alkaa vähän halut palata ja varsinkin kun olemattomat tissit on jostain kumman syystä muuttuneet kaikki olemassa olevat omat liivit täyttäviksi niin mielikin on parempi :LOL: Ja varsinkin kun enimmät väsymykset ja pahat olot on takanapäin. Meillä onneksi mies saa mut kyllä melkein joka kerta tyydytettyä vaikka sanon ettei mulle ole tärkein se itse o...Ihanaahan se seksi on muutenkin ja hyvälle se tuntuu vaikkei saiskaan :D
Nyt pitää vaihtaa aihetta ku menee niin pervolle puolelle :whistle:

asumisg Meillä on pieni v-88 valmistunut omakotitalo 14km pienen paikkakunnan keskustasta. Ollaan asuttu tässä kohta 4v. Talossa ei paljon neliöitä ole (alle80m2) mutta ollaan suunniteltu yläkerta rakentaa parin vuoden päästä..Ihan hyvin on mahduttu kahen lapsen ja koiran ja kahen kissan kaa asusteleen tässä,mutta lisätila ei kyllä olis pahitteeksi kun nyt tulee jo kolmas lapsikin..Pihaa tässä on yli 2000m2 ja itse olisin kovakin viherpeukalo kunhan aika riittäis.Ehkä ens kesänä sitten ehtis laittaakkin vähän..

vielä palaan vähän tohon seksiaiheeseen Eli tuntuuko kellän muulla että jsut seksin jälkeen tulis noita suppareita ihan seuraavana päivänäkin...?Mulla heti eilenkin tuntui että masu oli kivikova kohdun kohalta ja nyt aamullakin vielä välillä tuntui supistavan...

Miten teidän ruokahalut on tällähetkellä? Musta tuntuu ettei oikein hirveesti mitään tee mieli ja syön oikeestaan saman verran ku muutenki päivän aikana.. Ristoranten mozzarella pizza on tullut mulle himoksi asti.NAM!!! Se on aivan ihanaa kun antaa sen paistua sen verran et aavistuksen rusehtaa jo mut ei saa palaa..Nami nami!

Onko kukaan muu hommannut jotain sinistä tai vaaleanpunaista vaikkei tiedä vielä sukupuolta? Itsehän ostin kirppikseltä jo pari pukua ja sitten sen sitterin sisälle vanhan sellaisen..Mutta ajattelin että voin sitten antaa kavereille jos onkin poika..Kolme kaveria oottaa kans niin luulis ainaki jollekki tulevan tyttö :LOL: Olen vaan niin jotenki varma et tää on tyttö..
Se hetki kun oltiin ilman kortsua oli n.5-6pv ennen hedelmöittymistä..Jos se väite siitä että tyttösiittiöt elää kauemmin ku pojat pitä paikkansa niin tän täytyy olla tyttö koska muistelen kuulleeni muutenkin ettei siittiö eläis ku jonku 4pv tms..Liekkö sitten se totta mut...

No mut nyt lopetan löpinäni ja keittelen vielä puuron ja sittenpitäki rueta lähteen pojan ja omaan neuvolaan pikkuhiljaa :D

Hyvää päivän jatkoa kaikille kanssasisarille!!!

Vaavimasu ja napukka 13+1
 
Tervetuloa uudet TiiVe ja Napanteri!
Naureskelin Tiive sun maininnalle, että 24-vuotiaana odottaa neljättä lasta, joka on iltatähti. :D Mä oon aina ajatellut, että iltatähden ja muiden välissä täytyy olla pitkä väli. milloin sun muut lapset on syntynyt? Oon kyllä melkein kade, kun olet perheen noin aikaisin saanut. - ja aina jotenkin lappilaiset saa mun sympatiat. :ashamed:

AsuntoG:: 75-neliöinen omistus-kolmio kerrostalossa Itä-Helsingissä.

Haluaisittekos muut kertoa tarkemmin missä asutte? Ei nyt tarvitse kovin tarkasti, ja jos ei kuntaa halua sanoa, niin vaikka maakunta tms. Musta olis sillä lailla kiva miettiä teitä, että mistä päin kukin olette.
Onko täällä Länsi-Lapista, esim. Kittilän seudulta ketään? Meillä on siellä keskellä-ei-mitään mökki, johon ajateltiin karata pitkäksi jouluksi. Heti tuli pieni huoli mieleen, että mitäs jos mahassa jotain silloin tapahtuu, sieltä on tosi pitkä matka hoitoon.
Nappi, mistä päin Helsinkiä olet? Meitä on täällä jo tosi monta helsinkiläistä, ja Allusmammakin melkein.

Nellahille parempaa vointia! Tosi kurjalta kuulostaa sun tilanne. :hug:

Naureskelin, kun luin Teppanan seksikuvauksia. Muutkin täällä kovin häveliäästi viittaavat peiton alle. No joo, meillä on ollut kyllä tosi hiljaista tämän lapsen tekemisen jälkeen, joskaan ei aikaisemminkaan mitenkään erityisen vilkasta ollut. Mä olen vain ollut niin väsynyt ja huonovointinen, että aamut on oikeastaan ainoita, jolloin vois kiinnostaa, ja sitten pitääkin olla viikonloppu ja reilusti aikaa ja myöhäinen herätys. Nämä ei ole oikein toteutuneet viime aikoina.

Torstaita ja työn iloa kaikille työssä kävijöille! (voi argh, mulla on tänään hammaslääkäri. Inhottavaaaa. Kuulemma kuitenkin hyvä ennen lapsen syntymää tsekata hampaat.)

Tilia 13+2
 
Moikkis!

Tervetuloa uusille, TiiVe ja napanteri!

Nellah, tsemppiä sinne, toivottavasti sulla jossain vaiheessa ny jo helpottais! :hug:

Nappi, ei me sua vihata :) ja jaksetaan lukea loppuunkin kirjoitukset, kaikkien! Tosiaan tää vastaaminen on vaan välillä jotenkin niiin vaikeeta, vaikka tietää kui kivaa on, kun joku huomioi ni ei vaan sit saa ittestään irti.

Vaavimasu, täällä samanlainen tilanne kuin Tilialla, aika hiljaista on ollut. Saattaa tosin johtua siitä, et ollaan yhtäaikaa kotona hereillä päivässä noin 30min-1½h. Ja se on illalla kun mä olen jo ihan tööt ja menossa nukkumaan. Muutenkin on tämä pahoinvointi rajoittanut aika tehokkaasti kaikenlaista tekemistä, mukaanlukien petipuuhat.

Toinen tehokas rajoitin on talonrakennus, eli nyt asutaan vuokrakaksiossa Turussa ja rakennetaan lähikuntaan omaa taloa itse. Nyt se on enimmäkseen ollut miehen harteilla kun en oikein oo pystynyt osallistumaan edes sitä vähää mitä aiemmin. :( Viuhti pääsee sitten uuteen kotiin, johon varmasti mahdutaan, neliömäärä meillä suunnilleen viisinkertaistuu kunhan saadaan kaikki osat torpasta valmiiksi joskus! Tavoite on siis päästä muuttamaan ennen huhtikuuta. Jos jollakulla on tekemisen puutetta, niin voin suositella talon rakentamista: vie tehokkaasti kaiken ajan!

Ja sit päivän spekulaatio: heräsin aamulla bussissa, ja navan alapuolella oli outoa tuntemusta: useampi pieni tökkäisy peräkkäin. Voiskohan oliskohan voiskohan olla Viuhti? Uudestaan ei oo ainakaan vielä tuntunut, vaikka kovasti yritän tunnustella. :)

ventti + viuhti 14+4 :heart:
 
Moi!

Ja tervetuloa TiiVe ja napanteri!

Tuo asumisgallup on muuten ollut tosi kiva. Mukava kun hahmottaa missä päin porukkaa on ja kuinka moni asuu oman kotiseudun lähistöllä. Itä-helsinkiläisiä kerrostaloihmisiäkin löytyi muita :) Mua on eniten mietityttänyt omassa kodissa se, että asutaan 3. kerroksessa eikä ole hissiä eikä vaunuvarastoa (paitsi kellarissa, jonne taas rappuset!). Onko kellään kokemusta miten sujuu vaunujen kantaminen rapuissa? Lähinnä et kuin nopeesti siihen kyllästyy totaalisesti :D Mä oon kyllä miettinyt et jättäsin vaunujen rungon auton takakonttiin ja kuljettaisin vauvaa kopassa... Asuntoa ei kuitenkaan haluttas vaihtaa, kun nykyinen on niin rauhallisella paikalla, ikkunoista vihreä maisema ja mukava naapurusto. Myös tilaa on ja just rempattu oman maun mukaiseksi. Ja mikä parasta, asunto on edullinen asua ja lainaa enää parikymppii jäljellä, joten olisi todellakin varaa pitää pitkät hoitovapaat.

seksig: meillä hyyty ihan täysin kun tulin raskaaksi. aiemmin oli ihanaa ja aktiivista, mutta ei voi olettaa että jatkuisis samanlaisena, jos on jatkuva väsymys ja 12 vkoa oksetusta päällä... nyt on kyllä taas vähän piristynyt mutta ei todellakaan samalle tasolle kuin ennen. saa nähdä pääseekö siihen enää koskaan, kun ei se vauvakaan sitten varmaan vähennä väsymystä ja kahden keskinen aikakin taitaa olla vähissä.

harjoitussupparit: ei mitään käsitystä miltä pitäisi edes tuntua!? osaako joku kuvailla?

vauvan liikkeet: en ole varmaksi tuntenut mitään, mutta välillä on ikäänkuin joku kutittaisi sisältäpäin just siitä kohdun kohdalta. etenkin iltaisin kun makaa sängyssä ihan hiljaa. odotan tosi kovasti että tuntisin vauvan liikkeet, koska mulla on tosiaan tässä 8 vkon putki menossa ilman yhtäänneuvola- tai ultrakäyntiä (kiitos helsingin säästöjen, argh) ja väliin huolestuttaa onko vauvalla kaikki hyvin. liikkeet ainakin todistaisivat että siellä se on ja kasvaa. no, kasvaa mulla nyt masu ainakin etten missään paniikissa oo :)

parempia vointeja kaikille, jotka ovat olleet kipeinä tai voivat vielä pahoin! ja onnea päivän ultra- ja neuvolakäynteihin! ja anteeksi etten kommentoinut erikseen taas kenenkään juttua, mutta kaiken olen lukenut ja mukana nauranut, surrut ja suurella mielenkiinnolla seuraan jatkossakin kuulumisianne!

t. manna + lilli 15+1
 
Tulee nii paljo asiata aina,et ei oikei pysy perässä :ashamed: Pitäis kai petrata ja tsempata enempi ja lukkee iha jokkainen..

Nellahille ny ainaskii kovasti haleja!! :hug: :hug: Ja parempaa vointia!

Mie tuossa hoksasin, et koht mie oon jo 15. vkolla :eek: Aika menee iha julmetun nopeesti!! Enää 6 vkoo ni oon jo puoles välis! Ja sit olin iha innoissani siittäkii, ku laskin et jouluaattona ois vkoja 24+5 ni mullaha ois mahaa jo varmasti sillon!! (ainaki toivottavasti) Ni vähänkö ihanaa sitten sitä silitellä ja herkistellä joulunakin :heart:

Mul ei onneks oo mittää pelkoja. Otan elämän muutenkii niin, et tulee surut jos on tullakseen. Eipä niitä pelkäämällä sen ihmeemmin pakoon pääse/niiltä välty. Eli oikein iloisissa merkeissä oon raskaudesta nauttimassa, varsinki ku riskiraja sentää o ylitetty ja ultrassa kaikki hyvin :heart:

SS & mytty 13+6 (Koht poksuu!!)
 
Hellurei ja tervetuloa uusille joukkoon! :wave:

Onnittelut Sanni-Maria 5. kuulle siirtymisestä! :flower: Me muut täällä hipsitään pikkuhiljaa perässä =)

Minen kyllä tunne lainkaan missä päin vaavi köllöttelee, ehkä just ja just kohdun pystyn paikallistamaan silloin tällöin :D

vessa gallupiin, tähän asti olen selvinnyt onneksi vain yhdellä varikkokäynnillä öisin. Yritän kyllä alkaa jo pari tuntia ennen nukkumaanmenoa hillitsemään juomista.

Laala mä muistelen lukeneeni, että näillä viikoilla sitä sukupuolta ei voida vielä nähdä, värkit kun kuulemma muistuttavat vielä kovasti toisiaan :whistle: Tosin miehen siskolle ultraaja sanoi jo np-ultrassa, että pojalta näyttää, ja poika sieltä tuli. :)

Asumisgallupiin, täällä yksi helsinkiläisodottaja myös! :) Asutaan rivarineliössä, meillä oli samanlainen kuvio kuin Nappi1984:llä edessä, eli muutettiin kantakaupungin pienestä kaksiosta rauhallisemmille vesille pari kuukautta esikoisen syntymän jälkeen. :heart: Kaupat tehtiin jo ennen esikoisen syntymää, mutta rempattiin uutta kotia pari kuukautta uuteen uskoon.

Rakenneultra & sukupuolen kertominen, esikoisen rakenneultran aikaan (viime vuonna, siis) täällä pääkaupunkiseudun HUS:in sairaaloissa oli kuulemma vielä käytäntö, että sukupuolta ei selvitetä, ja se luki vielä ihan siinä odottajalle jaettavassa lappusessa. Sittemmin se käytäntö on kuulemma jo ehtinyt muuttua, ja sukupuoli kuulemma voidaan kertoa jos se näkyy - jos siis haluaa sen tietää. :)

Helinä-83 hienoa, että sydänäänet kuuluivat, noi on niin jänniä paikkoja noi, kun ylittää se etapin odotuksessa, jota edemmäs ei ole keskenmenneessä raskaudessa päässyt. :heart: Onnea myös Gardenialle ja Iitaselle sydänäänten kuulumisesta! :flower:

kadak käy ihmeessä kuuntelemassa välillä niitä sydänääniä neuvolassa, varmasti ymmärtävät että sua jännittää raskauden eteneminen kun on ollut jo niin suuria jännitysmomentteja alkuvaiheessa. :hug:

Neuvolakäynneistä, mulla on ollut niitä nyt noin kuukauden välein, tosin tämä viimeisin tämänaamuinen oli 3 viikkoa edellisestä. Neuvolantäti just selitteli, että nykyään tarjotaan Hgissä se neuvolalääkäri vasta myöhemmin raskaudessa, joskus rv 28:n paikkeilla, jos ei ole mitään erityistä. Hän on multa kyllä kysynyt pari kertaa jo, että haluaisinko mennä sinne lekuriin nyt alkuraskaudessakin, mutta en ole nähnyt sille tarvetta kun olen yksityiselläkin käynyt pari kertaa. On myös sanonut, että voin milloin vain mennä kuunteluttamaan ihan vaan sydänääniäkin, jos huolettaa :heart:

Talvitie mä seuraan kans näitä molempia sairaalasarjoja just niitä vauvoja väijyen :D Välillä saa niitä sarjoja katsellessa irvistellä ja välillä taas kyyneleet valuu pitkin poskia. :)

Piin varmaan vaan tosiaan sieltä kohdunsuulta vuotelee jos se istukka majailee siellä. Hyvä ettei oo kipuja :hug:

Nellah voi sua :hug: viittako tuo veren oksentaminenkin siis raskausmyrkytykseen? jaksamisia sinne :hug:

Värigalluppiin, mä en ole vielä hommannut mitään vaaleansinistä tai vaaleanpunaista. :) Pari neutraalia bodya oon ostanut, ja mieli tekis kyllä ostaa varastoon vähän lisää :xmas: mutta jos uusi tulokas on poika, niin hänelle on sitten isoveljenkin vaatteita ihan riittämiin varastossa. :) Toki jotain pientä uutta pitää hänenkin sitten saada ;)

).) Oma napa kävi tänään neuvolassa ja siellä taas saatiin kuulla ne ihanat sydänäänet :heart: :heart: :heart: Syke vaihteli välillä 154-156. Kaikki oli muutenkin hyvin, ainoastaan paino on tippunut 1,5 kg ekasta neuvolakäynnistä, mistä neuvolantäti vaikutti olevan vähän huolissaan. Vakuutin kyllä hänelle, että kyllä se paino sieltä vielä lähtee vahvaan nousuun :D Mulle ei vaan ole uponnut nyt raskauden aikana oikein kunnon ruoka, nälkä kyllä on mutta mitään ei voi pupeltaa kuin pienissä määrissä. Tällä viikollakin on lentänyt laatta 3/4 päivästä, joten kyllähän noi kaikki vaikuttaa painon tippumiseen. Täytyy vaan yrittää syödä vaikka salaattia, kun etenkään lämmin ruoka ei maistu ollenkaan. :/ Mutta jee, pääasia että vaavilaisen sydän siellä sykki :heart: :)

Kesis ja pikkuinen 13+6 (uutta viikkoa odotellessa täälläkin! :D )
 
Tervehdys,

justiinsa palasin neuvolasta. Kaikki oli hyvin. Äiti-seulan tulokset oli ok, veriryhmäni on A+ eikä näin ollen aiheuta lisäseurantaa. Onneksi, sillä se verenotto vaan on NIIN ikävää. Kuppa, tippuri ja HiV-negatiiviset. Se oliskin kauheista kamalinta jos tässä vaiheessa paljastuiskin jotain muuta! Hemoglobiini oli sama kuin kuukausi sitten, eli 129. Sekin on positiivista ettei ole laskenut. Paino oli tismalleen samoissa kuin viimeksi, sekin on tosi hyvä juttu. Verenpaine on matala ja sain luvan syödä salmiakkia, kohtuudella. Verenpaine oli siis 104/60. Pissanäyte oli myös puhdas.

Ja sitten se kaikista paras! Kuunneltiin sydänääniä. Terkkatäti kyllä varoitti ettei pidä huolestua jos ne eivät kuulukaan. Harvoin näin pienillä viikoilla kuuluu ihan moitteetomasti. Kuuluihan ne ja hyvin! Syke oli 150-160. Aikansa antoi kuunnella ja sitten häipyi johonkin takavasemmalle niin, että kuului vain vaimea "laukka". Laukalta se nimittäin minusta kuullostaa, on niin tasainen ja tiheä.

nyt on niin onnellinen olo :heart:

teppana ja Sulo 12+6

Lisäsys asuntoGeehen Asutaan Loviisassa, elikkäs etelärannikolla.
 
Tilia cordata
juu kyllä itsekkin on ollut siinä uskossa että iltatähti tehdään hieman vanhempana :D mutta helpompi sanoa että iltatähti kun kuitenkin joka toinen vastaan tulija kysyisi että vieläkö aiot tehdä lapsi =)

Esikoinen täyttää marraskuussa 5v(tyttö), kakkonen on 3v9kk(tyttö), kuopus täyttää marraskuussa 2v(poika)...Esikoinen ja kuopus sattuivat hauskasti syntymään samalle päivälle :)
Vilskettä päivisin on :D tai 6pv/kk:ssa meillä on hiljasempaa kun tytöt on ryhmiksessä.



Asumisg. met asustellaan rivari kolmiossa (viellä) kyläkeskustan tuntumassa, ihanan rauhallista täällä on kaupunki elämään verrattuna :)
 
Asuntog: Me asutaan vuokralla Turussa esikaupunkialueella (Voiks niin sanoa? :LOL: ) 52 neliön kaksiossa. Aivan liian pieni jo meille kahdellekin, joten nyt seuraillaan vähän maailmantaloutta, uskaltaisko miettiä oman ostoa... Jos löytyis joku ihmelöytö niin haluttais vanha omakotitalo jostain, missä kuitenki rakenteet kunnossa.... Voi olla aika kaukaa haettu haave... Mut haaveilu ei viel maksa onneks mitään. ;)

kommentoinnista mä oon kauheen huono kommentoimaan mitään, vaikka itestäni tiedän että siitä tulee aina hyvälle mielelle ku joku on kommentoinut itselle. Pitäis koittaa "maksaa" tätä vähän takaisinkin joskus...

ruoasta ja pahoinvoinnista mullahan on menny viimeiset pari viikkoa varmaan niin että joka aamu lentää ekana sappinestelaatta... mut ei tänään vaihteeks vaikka jo pariin otteeseen yökkäilinki vessassa... No mutta nyt on sitten nälkä niin että näköä haittaa! :D Ei oo moneen päivään maistunu mikään kunnon ruoka, siis ei ainakaan mikään lämmin... Nyt menee jo toinen kolmen munan munakas peräjälkeen! :LOL: Ihan hyvä, sillä paino on ollu laskusuunnassa...

veskigalluppiin täydennystä onko joku huomannu että jotenki olis helpottanu ainaki hetkellisesti se paine virtsarakkoon? Mulla on menny nyt kaks yötä niin että ei yhtään oo ollu hätä edes aamulla. Sen sijaan vessassa käynti jopa sattuu, jotenki se kohtu alkaa vasta pisua tiristäessä jomottamaan. JA tosiaan jos on päässy rakko siihen tilaan että sattuu vessahätä, niin sattuu kyllä pitkään rakon tyhjennyksenki jälkeen.
...vai pitäiskö mun juoda enemmän? Voi olla että myös juon liian vähän, eikä vaan siis ole vessahätää... :D

mahan koko Minkälaisia mahoja teillä on? Mulla kun ei ole edelleenkään YHTÄÄN MITÄÄN. Nyt on turvotuskin menny pois, ja tuntuu ihan avuttomalta se, että muka pitäs mennä neljännellä kuulla ja minkäänlaista viitettä edes mahan kasvusta ei oo. Sen sijaan kyllä tunnen sellasen möykyn ku käsillä painan alavatsaa, mut se möllöttää siellä syvällä. Taitaa ruumiinrakenne vaikuttaa aika paljon..? Kun ite oon tällainen yli 180cm pitkä nainen, niin ehkä se kohtu uppoo sinne mahaan paremmin?

muoks. Seksig: joo, halut on palanneet. Ainoo että vasta eilen uskallettiin touhuilla mitään, ja auts kun välillä tuntu että mies tökkäsee vähän liian syvälle... :whistle: no mutta... Ehkä se tästä, ei tullut mitään vuotojakaan sen jälkeen vaikka käsitin että voi tulla, ku on limakalvot aika herkässä kunnossa ehkä... :D

...ja lemmikkigallup ei ole eikä tule, kun oon pahasti allerginen vähän kaikelle.

).( Huomenna ultra. Mä en kestä järjissäni sinne asti. Mä oon nyt jo ihan huolesta kipeenä ja silti sellainen olo, että PAKKOHAN KAIKEN ON OLLA HYVIN... Ja kuitenki että voiks kaikki olla hyvin, ku ei maha kasva... Huoh.

Laala ja Punkero rv12+2
 
AAM
TiiVe ja napanteri :wave: tersetulemast...

Allusmamma melkein helsinkiläinen :D :LOL: no jo multa kysytään niin ei enään koskaan.. :whistle: mutta pk-seutulainen käy hyvin. Emmä sinne aio palata ainakaan asumaan, työssä käymään kyllä ja se saa riittää, täällä Espoossa on kiva kun on niiin landella (useimpien stadilaisten mielestä :D en sano että teidän koska se ei välttis osu oikeaan :p )...

SeksiG: mikä seksi.. :kieh: ? puolisoni on jo alkanu vihjailemaan enempi ko suoraan että ois kiva jos JOSKUS lue edes kaksi kertaa viikossa.. :whistle: mut meillä on kans tää aikaraja :( sen yötyö versus mun päivätyö ja pojan kotonaolo.. poika pannaan nukkumaan kasin jälkeen ja sit alkaa tuon valmistautumisrituaalit töihin menoa varten..mihin ei edes kuulu himokas pikaquickie... :kieh: :eek: !! olin jo sille että ihan pikapika EDES ? sit tulee vastauksena no entäs ko hän tulee töistä 6.15 entä silloin ? :/ ööö.. minä: joo jos mä oon vasemmalla kyljellä niin senkun. eihän mun tartti olla hereillä :D :LOL: eipä tästä sit sen enempiä.. *muistuu mieleen km:n listalta Lumi-Marjan himokkaat hjarlekiinikertomukset maaseudun idyllistä..* voi elämä voi laittaa linkin jos jolku tarttii päivän piristystä se oli kyllä niin ihanaa luettavaa että kukaan ei usko.. :LOL: :LOL: :LOL:


tässä linkki ja se LM:n kertomus löytyy sen viestistä ja suosittelen seuraavalla sivulla olevaa Uniccon kertomus myös.. LMAO
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1064410,1725

ja edelleen repesin kun luin sen.. :LOL:
jestas kun tuli taas tekstiä joku muu :D

AM & hippunen 13+3
 
vessag;vähintään kerran yössä vessaan,ja sama juttu kun joku jo laittoi että jos liian kauan oottaa niin rupee maha sattumaan ja sattuu vielä senkin jälkeen=)

asuntog ;täällä "maalla/saaristossa" oma 3h-rivari kahdessa tasossa ,neliöitä 85 ja ei aiota nyt heti myydäkkään(jo pelkästään näitteen pankkikriisisysteemeiden tähden)sillä kaksi vuotta sitten rempattiin tää sähköi yms myöten kokonaan ja tää on meijän koti=)Ja kun meitä on vaan minä ja mies ja tuleva vaavi niin hyvin mahdutaan.

seksig;aikalailla samaa kuin ennenkin raskautta:mies reissuhommissa eli ei tartte viikolla haaveilla mistään muusta kuin hyvistä yöunista ;)

lemmikkig;ei ole eikä varmaan heti tule.Koiraihmisiä kyllä ollaan,mutta tähän mennessä mun hevostouhut vienyt kaiken ajan joten en ole voinut harkitakkaan koiran ottoa.Ei olisi reilua jos koiruus ulkoilisi vain ja ainoastaan tallilla.Ja mun pikkusisko joka koiralaumansa kera harrastaa kaikkea mahdollista antaa mulle kyllä kummikoirani hoitoon heti kun haluan=)

milky rv 11+6 ja tänään jännittävä np-ultra...
 
Vessag Vessassa ei öisin tarvi rampata, mutta aamulla on kyllä rakko kuin ilmapallo! Päivän aikana huomattavasti normaalia enemmän

Asumisg pienessä kaupungissa, kerrostalo kolmiossa. Voikun pääsis omaan taloon!

lemmikkig:
Kaksi kappaletta kissoja.

tänään oli np
pää-perä 67mm
np: 1,3mm
Viikot: vastasi 13+1, ei muutettu.

Hienosti Hipuskka sielä liikuskeli, heiluskeli ja pomppi iha miten sattuu :D Mahtaa olla vikkelä kaveri tulossa :)
Ja ainavaan vahvistui poika-olo.

Potkuhousuista Oletteko nähneet jossain myynnissä potkareita joissa on varpaat ummessa? Kun tuntuu, että kaikkialla myydään vaan näitä "läpimeneviä" :(

Amy ja Hipsukka 12+5
 
TiiVe ja Napanteri Tervetuloa mukaan joukkoon! :flower:


Seksigallup: Nyt,kun pahoinvointi väistynyt,on seksihalutkin palanneet takaisin...Eli ihan normaalia´touhuilua taas sänkykamarin puolella. Meillä kanssa olevinaan ainakin rajoittaa jonkin verran miehen yö-/ epässäännöllinen työ...mutta usein iltasella laitetaan lapsille iltapala ja video pyörimään ja sitten sanotaan,että iskä ja äiti menee hetkeksi pötköttelemään ja sitten siinä pikaisesti hommat hoidetaan....Yöpöydän laitan oven eteen :ashamed: :LOL:



Värigallup: En ole hommannut mitään vielä enkä kyllä hommaakaan ennen kuin rakenneultrassa on käyty. Tyttöjen vaatteitahan meiltä löytyykin...



Ruokagallup: Yhden lämpimän aterian syön päivässä..aamulla ruusunmarjaviilin :p Mun herkkua myös kuten sullakin Jouskis. Siinä päivällä ehkä leipää syön. Se lämminruoka meillä on joskus neljän viiden aikaan. Illalla sitten leipää,hedelmiä,herkkuja...



Ruokahalusta: Nyt kun pahoinvointi väistynyt maistuu taas oikeastaan ruoka kuin ruoka....Himona tällä hetkellä ruisnepparit,vähän flooraa päälle ja aamupala sulatejuusto :p

Nyt en muista oliko vielä muita galluppeja,joihin en ole vastannut.

Onnentoivoitukset kaikille ultrassa käyneille ja neuvolassa käyneille

(.) Tänään oli lääkärineuvola...ekaa kertaa sain kuulla sydänäänet,siellä se pieni sydän jumpsutti,150 merkkas neuvolakorttiin. muutenkin kaik ok,pissa puhdas,rr118/78,kohdunkorkeus 12,5cm ja painoa oli tullut 250g/vko lisää. Seuraava neuvola marraskuun puolivälissä ja rakenneultra 28.11...Monella muuten näkyy olevan silloin 27.11 rakenneultra =)

Nyt isompi tyttö haluaa koneelle pelaamaan... :wave:

Eevi ja etana rv12+6
 
No niin. Eihän siinä eilisessä Sairaala-sarjassa edes näytetty koko syöksysynnytstä, mutta mä porasin silti!! Ja tänä aamuna otin sitten varulta uusinnat... :LOL: Voi tätä tunteiden kuohua :D

SexG: tällä hetkellä menee tosi hyvin tuolla sektorilla ;). Jotenkin on ihanan hehkeä olo, kun rinnatkin on kasvaneet. Alkuraskaudessa tosiaan oli vähän vaisumpaa, ja itse vauvan tekeminenkin meni meillä vähän pakkopullaksi, varsinkin loppua kohti. Siis hyvä näin! Ja niistä suppareista vielä: enpä ole osannut yhdistää voisko seur. päivän supparit johtua edellisen illan touhuista. Mutta heti seksin jälkeen maha saattaa kyllä mennä kovaksi ainakin mulla.

Nellah jaksamisia sinulle! :hug: Hurjia olet kyllä kokenut.

Tervetuloa joukkoon TiiVe ja napanteri!

Ventti: kieltämättä vähän siltä kuulostaa että saattoi hyvinkin olla Viuhtin tekosia noi sun tuntemukset! :) :)

Kivoja uutisia Kesis, teppana, Eevi81 ja Amy86 ! :flower:

Hitsin hitsi, 16. viikko käynnissä jo! :eek: :eek: meneepä nopsaan aika taas...





 
Tervetuloa kaikki uudet munkin puolestani!

Tilia: Me asutaan Kalliossa.. mutta toiveissa olis päästä mahdollisimman nopeasti täältä pois. Kaikkea aikansa.

LemmikkiG: Omia lemmikkejä meillä vielä ei ole, mutta molempien vanhemmilla on koirat ja mun siskolla myös.. ollaan siis sellanen yleinen koirahoitola. Itse tykkään ihan kamalasti koirista ja oon tottunu jo lapsuudenkodissa siihen että koira tulee ensimmäisenä vastaan ovella. Varmasti otetaan sitten oma hurtta kun elämäntilanne sen sallii.

Allusmamma, mulla olis jotenkin ikävä Espooseen. Voisin hyvin harkita muuttavani sinne taas.. ollaan itse asiassa haettu sieltä asuntojakin, mutta vielä ei oo tärpänny. Asuttiin ennen Espoossa isommassa asumisoikeusasunnossa ja sillon kun aloitin tän koulun mitä nyt käyn niin muutettiin Helsinkiin vuokralle. Harmittaa vähän nyt kun silloinen asunto oli tosi kiva ja siihen olis mahtunu ihan hyvin vauvankin kanssa.

VessaG: Mä juoksen vessassa vähintään kaks kertaa yössä. Siis aina kun herään. Ja tosiaan kun rakko pääsee liian täydeks niin sitä jotenkin kivistää pissatessa. Tosi ikävä fiilis..

Mä sit pääsin tänään sinne neuvolaan.. neuvolatäti oli laittanu mulle heti aamulla sähköpostia että käviskö että tulisin tänään. Tuli niin äkkilähtö (puoli tuntia oli aikaa), että olin tietty käyny pissalla just ennen sitä kotona ja en sit saanu tirautettua pissanäytettä neuvolassa. mut ei kuulemma haittaa. Protskut ja sokerit voi kuulemma ottaa vasta sitten myöhemminkin.. Himpun sydän siellä kovasti jumputti, sykkeeksi merkattiin 150 ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Edes hemppa ei ollu laskenu, siitä olin vähän yllättyny. Seuraava neuvola meillä on vasta joulukuun alussa. Aika pitkä aika sinne vielä on.

Onks kellään muulla useemmin päänsärkyä kun ennen? Musta tuntuu että mun päätä jyskyttää melkein joka päivä jossain vaiheessa..Voiskohan toi kahvittomuus vielä vaikuttaa?

Heippa taas ja kuulemiin =)

Nappi ja Himppu 14+5
 
Manna8Meillä tulee olemaan toi sama ongelma noitten vaunujen kanssa.Me asutaan toisessa kerroksessa ja meillä kyllä on hissi mutta toooosi pieni että sinne ne tuskin mahtuu.Eikä alhaalla mtn paikkaa mihin jättää.
Mä aattelin että kannan ne aina sitte eriksee sinne alas vauvan ja vaunut mutta mun kaveri kellä on lapsi tyrmäs ajatuksen täysin ja sano että siihen kypsyy saman tien...
Mutta mekään ei kyllä sen takia aiota muuttaa ja oon vakuuttunut että hätä keinot keksii ;)
 
Nappi;uskon että kahvittomuus saattaa vaikuttaa päänsärkyyn.itsellä ainakin vaikuttaa vaikka en ennenkään ole ollut kahvin suurkuluttaja(2-3isohkoa kuppia päivässä).Mutta kun alkuraskaudessa ei tehnyt lainkaan mieli kahvia niin sen huomasin sitten heti päänsärkynä.Olen kyllä muutenkin "päänsärkyihmisiä".

Ruokagallup;syön huonosti ja tosi epäsäännöllisesti.Aamupalaa en lainkaan.Joskus 9-10aikaan ruisleipää juustolla ja kinkulla.Pvn mittaan pari hedelmää ja sitten ehkä illalla kotona lämmintä,muuten vaan leipää ja mysliä.
Isäntä kyllä pakottaa mua nykyisin syömään lämmintä.Jos se sattuu oleen paikkakunnalla ruoka-aikaan(17-18) niin kutsu käy heti lähtee sen seuraksi jonnekkin.Ja kyllä oon koittanutkin mutta aina ei ruoka vaan maistu.Mulla ei kyllä ole nyt tullut kilojakaan lisää vaan samassa mennään vaikka vatsanseutu pyöristyy niin ettei piilotellakkaan voi.Enkä ees halua :LOL:

Olen koittanut juoda paljon kun sekin tahtoo jäädä aikalailla unohduksiin kun aina on kamala kiire.Juon lähinnä vettä,tai sitten joko itsetehtyä mustaviinimarjamehua(todella laimeena) tai rybb&deckersin ananas- tai appelsiinimehua myös vedellä laimennettunA.Ei pitäisi näin ollen turhia kaloreita tulla juomistakaan kun noissa r&d -mehuissa vaan joku 22kcal/dl.

Viime viikonloppuna kun oli yövieraita meillä niin isäntä oli ostanut mulle siideripullon :LOL: Mutta sellaisen kivan alkoholittoman light-ompun(1,5l).se jopa maistui yllättävän hyvältä.

Olen niin levoton ton ultran suhteen että kirjoittelen mitä mieleen tulee..tasan kahden tunnin kuluttua.Jos kaikki hyvin menee ,tahdon dennikseen vetämään kunnon pasta-annoksen naamaan=)

milky 11+6
 
Nappi, päänsärkyä ollut täälläkin, oon kyl laittanut sen väsymyksen piikkiin, kun tiedän, et nukun liian vähän. Tällä viikolla ollut jo kahtena päivänä, ja nytkin saattais olla tulossa... Myös jos juon liian vähän alkaa päätä särkeä helposti.

Taidettiin kysyä syömisestä kans, mä syön kaks lämmintä ateriaa + aamupalan + kolme-neljä välipalaa, eli aika tavalla uppoo ruokaa, tosin annoskoot on nykyään aika pieniä. Melkein koko ajan vois olla jotain nassuttamassa, työkaverit jo hiukan naureskelee kun mulla on pöydän kulma täys eväitä ja koko ajan suu käy.

Pääsin muuten ekaa kertaa ikinä painossa yli 50 kilon! Eilen oli 51kg, eli ollaan sit jo 3-4kg normaalia tukevammassa kunnossa. Ja kaik paino taitaa olla mahassa, koska se on kyl pullahtanut viimeisen viikon aikana aika tavalla.

Sit tais alkaa sataa... onneks pääsen kyydillä bussille, täytyykin lähteä, ettei tarvi kävellä!

ventti 14+4
 
LemmikkiG meillä on yksi karvaturri 1,5 v, mutta ollaan vakavissaan harkittu siitä luopumista :'( mulla todettu allergia ja kun sitten keväällä voi tosiaan tuo aika olla aikalailla kortilla niin tuntuu että ei reilua koiraa kohti jos ei sille liikene kuin pikapika ulkolenkit eikä muuta.

VessaG ainakin vähintään kaksi kertaa.

SexG Kyllä makkarissa sujuu kuin ennenkin. =) Ja kyllähän se sujuukin :whistle:

AsumisG vuosi sitten keväällä muutettiin meidän ihka omaan kotiin jonka vielä ihka oma mies meille rakentanut. Tilaa (onneksi :D ) löytyy 170m2 joten ei paniikkia sen suhteen. Auto onkin sitten ihan toinen juttu. Seitsämän henkee kun ei ihan joka autoon sitten tungeta, saati kaikkien kamat vielä :LOL:

(.) Kävin tänään ensimmäisessä lääkäri neuvolassa. Kaikki hyvin ja tyypit siellä vierekkäin makoilivat :heart: :heart: sydänäänet siis kuuluivat hyvin.
Lääkäri laittaa lähetteen äippäpolille johon sitten pääsen kuulemma tarkkaan seurantaan.
Ihan kiva se on että usein pääsee tyyppejä kurkkaamaan, mutta onhan näissä omat riskinsäkin. :ashamed:

Vatsa on tosiaan jo ihan älytön :D Ei tarvitse kenenkään arvailla kun sellainen pömppis löytyy että huh huh. Meillä kamera sanoi tilt ja uutta ei olla vielä hommattua. Olis meinaan kiva ottaa vähän kuvia tästä masusta ja kattoo sitten kuinka se oikeesti kasvaa =)

Vuffi ja tyypit 13+1
 
tervetuloa mun puolesta myös uusille :wave:

kivoja neuvola ja ultrakuulumisia myös tullut :D itse tulin myös neuvolasta. kaikki hyvin, pautsi henmppa vähän alhanen :/ painoa oli tullut vain 1.2kg sitten viime käynnistä. siitä jo 6 viikkoa. vauvan syke kuului hienosti 145 merkattiin. täälläkö siitä puhuttiin että jotenkin sykkeen puolesta vois päätellä kumpi on tulossa??

vuffivoi kun saisit meille masukuvan tänne :heart: saako kysyä että onko teille esikoiset tulossa?? joko pelottaa..? :LOL: siis tietty hyvällä :saint:

syömisg: juuri ravitsemusteraputilta tulin ja hänen mielestään oikein mallillaan mun ruokailutottumukset. d-vitamiinin puute on ainut :/ sitä saankin sitten 2x multitabs raskaus vitamiineistä. töissä menee lämmin ateria tai ruokaisa salaatti jakotona 5:n aikaan sama. vinkiksi mä sain välipaloja joissa kúitua ja rautaa mitä me raskaana olevat tarvitsemme: kaikki vauvan hedelmäsoseet ja yosa-jugurtit. tietty niitä on paljon mutta kun keliaakikko olen niin nää on hyviä :attn:

seksig: hiljasta.. |O tässä on itelle alkanut halut palautumaan, mutta jotenkin tuntuu tyhmältä haluta kun oon raskaana, en tiedä mistä tää tulee :ashamed: onko muilla samoja mietteitä?? sitten tosiaan en pidä itseeni seksipommina vaan tosi lihavana ja rumana isomahasena ämmänä :kieh: kroppa on jotenkin niin muuttunut ja lössähtänyt...huoh..mies se jaksaa silti lohdutella ja pitää mua kuulemma maailman kauneimpana :heart:

(.) huomenna taas sitten viikot paukkuu :eek: jo 16. viikko alkaa. ensi viikolla menen neuvolalääkäriin joka pistää lähetteen fysioterapeutille näiden selkäkipujen takia :D ja sitten jo 13.11 rakenneultraan :heart:

JJ-t ja mussu 14+6
 
On sitten neuvolassa käyty ja pääsin puolentunnin viiveellä nla lääkärillekkin. ja kaikki vaavilla ainakin vaikuttas olevan hyvin :) sydänäänet kuuluu ja kohtu kasvaa niinkun pitää.

Paineet sentään parin tunnin yöunilla laskenu suotaviin rajoihin. yöllä oli 160/98 ja aamulla sitten laskenu 134/86. mut proteiinit edelleen ++, lääkäri veikkasi että voi johtua monestakin asiasta, joko munuaisissa mulla jotain häikkää tai sitten valkovuotoa vaan erittyy pesusta huolimatta pissaan niin paljon. huomenna taas uusinta testeihin pitää toivoo ettei ainakaan se myrkytys iske ihan vielä näillä viikoilla.

Lääkäri ei oikeen osannu sanoa että mistä toi mun oksentaminen johtuis.. sain jotain limakalvoja korjaavaa lääkettä jos niistä johtuu ja joudun kirurgiselle tähystykseen jossain vaiheessa. sairaanhoitaja epäili että närästyskin voi aiheuttaa veristä oksennusta jos hapot on päässy rikkomaan kurkkua. no sen näkee sitten joskus että mikä mua vaivaa :(
 

Yhteistyössä