Onnea
Ralliruutu,
eeku ja Daniella!
Tässäpä olisi meidän
synnytystarina, pahoittelen sen pituutta, mutta lukee ken jaksaa. Toivottavasti saatte jotain selkoa.
Hommahan tosiaan käynnistyi la-su (29.-30.3.) yönä n. yhden aikaan ensimmäisellä vesien lurahduksella. Tähän en vielä suuremmin reagoinut, mutta aamusella yhdeksän jälkeen alkoi vettä sitten valua ihan tosissaan. Soitettiin heti miehen vanhemmille, että lähtevät vähitellen tulemaan esikoisvahtiin, matka kun kestää melkein kolme tuntia.
Appivanhemmat tulivat paikalle ja porukalla odoteltiin supistusten muuttuvan kipeämmiksi ja säännöllistyvän. Lopulta kahden jälkeen päätettiin lähteä vähitellen kohti KAKS:a. Supistukset tulivat alle 10 min. välein, mutta eivät tuntuneet vielä juuri miltään. En kuitenkaan uskaltanut jäädä odottelemaan, kun ei esikoisenkaan synnytyksessä supistukset olleet alussa kipeitä, mutta silti oli homma käynnissä.
Sairaalaan kirjauduttiin 15.30. Sisätutkimuksessa todettiin, että edistystä ei vielä ollut tapahtunut ja päädyin käyrille. Supistuksia tuli, mutta pikkuhiljaa hiipuivat iltaa kohden, kunnes loppuivat käytännössä kokonaan.
Maanantaiaamu valkeni ja minulle päätettiin aloittaa oksitosiinin tiputus (klo8) . Supistuksia alkoi tulla melkein heti ja säännöllisesti, mutta ei tuntemuksia. Tipan annostusta nostettiin puolen tunnin välein ja lopulta puolen päivän aikaan supistukset alkoivat jo tuntua vähän kivuliailta. Ajateltiin, että lopultakin! nyt alkaa!
Tippaa oli tiputettu sallittu 6 tuntia klo kahdelta, jolloin se lopetettiin. Supistuksia tuli vielä kolme, ja sitten loppuivat kuin seinään. Pettymys! Sisätutkimuksessa lääkäri totesi, etteivät supistukset olleet tehneet mitään. PETTYMYS! Tässä vaiheessa hommaa oli takana puolitoista vuorokautta ja ensimmäinen epätoivon itku pääsi valloilleen. En voinut uskoa, ettei vieläkään ollut tapahtunut mitään. Noh, suihkun kautta osastolle yöksi, ja odottelemaan seuraavaa päivää.
Tiistaina, huonosti nukutun yön jälkeen päätettiin vaihtaa lääkitystä ja sain cytotecia kohdun suulle, ensin yhden tabletin, joka käynnisti taas supistukset, jotka ei tuntuneet missään. Kahden tunnin päästä sain toisen, joka sai aikaan supistusten muuttumisen tuntuviksi. Taas kahden tunnin päästä sain vielä kolmannen, joka muutti supistukset kipeiksi. Supistukset jatkuivat säännöllisinä muutamia tunteja, mutta kun lähdin miehen kanssa kävelylle, tuli taas seinä vastaan. Tuloksena oli, ettei kohdun suulla ollut tapahtunut yhtään mitään, alavatsa oli todella kipeä, vauvan kaikki liikkeet tuntuivat kuin puukon iskuina, ja appivanhemmilla alkoi vapaapäivät käydä vähiin.
KAKS:ssa on päällä infektioriskin vuoksi karanteeni, jolloin ainoastaan isä saa käydä vierailemassa. En siis ollut nähnyt esikoista sitten sunnuntain. Tässä vaiheessa päätettiin esikoisen lähtevän appivanhempien kanssa Ouluun, mikäli mitään ei seuraavan yön ja aamun aikana tapahtuisi. Isovanhemmat hoitaisivat vuorotellen, yksi yövuorolainen, yksi normityöläinen ja kaksi liukuvalla työajalla järjestelisivät työaikansa kuntoon. Epätoivo ja holtiton vollotus!
Yön aikana supistukset alkoivat uudelleen ja olivat kipeitä, en tahtonut saada nukutuksi. Nukahtamislääkkeen voimin nukuin n. 4h.
Keskiviikkoaamu valkeni ja supistukset olivat taas tiessään. Alavatsa edelleen hellänä. Päätettiin jatkaa cytotecillä, nyt suun kautta ja vähän isompana annoksena. Ensimmäinen annos aiheutti jo supistuksia, ei kovin säännöllisiä, mutta kipeitä. Henkisesti olin jo ihan hajalla ja lääkäri kävi jossain vaiheessa katsomassa pillitystäni ja ehdotti, että antaa nyt minulle enää yhden annoksen cytotekia ja aamulla ultrataan ja mietitään josko voisin kuitenkin lähteä vielä välipäiväksi kotiin (lapsivettä ei ollut tullut enää ollenkaan maanantain jälkeen). Koska esikoinen oli lähtenyt Ouluun, mies jäi yöksi sairaalaan ja nukkui viereisessä sängyssä. (onneksi olin yksin huoneessa, ja onneksi tulloin vuorossa ollut kätilö oli ihan huippu ihana ja järjsteli meille sängyt vierekkäin ja miehelle ruuat yms.)
Miehen kanssa illalla sitten pohdittiin, ettei ole järkeä lähteä viettelemään mitään välipäiviä, kun esikoinenkaan ei ole kotona ja mieskin joutuu lähtemään seuraavana päivänä Ouluun hoitamaan mm. kaupanteon edellisestä asunnostamme.
Yö meni taas nukahtamislääkkeen voimin torkahdellen. Supistukset olivat toisen cytotecin jälkeen muuttuneet ihan hirveiksi. Tuntuivat, kuin puukolla olisi vatsaa viillelty. Tiesin jollain tasolla koko ajan, etteivät tuntuneet siltä, miltä olisi pitänyt, mutta silti pettymys oli ihan älytön, kun taas aamulla todettiin, ettei edistystä ollut juurikaan tapahtunut. Tässä vaiheessa olin kahdelle sormelle auki, eli neljän vuorokauden tulos oli 1cm.
Torstaina aamulla lääkäri saapui paikalle ja ilmoitin, etten ole lähdössä välipäivälle vaikka siitä oli ollut puhetta. Lääkäri kyseli jaksanko jatkaa käynnistelyä, vai toivoisinko jo leikkausta. Vastasin, etten halua leikkaukseen, joten siirryin takaisin synnytyssaliin nauttimaan jälleen uudesta päivästä käyrillä ja oksitosiinitipassa. Tällä kertaa supistukset alkoivat tuntua jo huomattavasti pienemmillä annostuksilla, mutta luulen sen johtuneen parin edellisen päivän cytoteceistä ja edelleen arasta vatsasta.
Torstain saldo oli entistä kipeämpi olo, viides kanyylinreikä kädessä ja ei edistystä kohdunsuulla. Kaikesta tästä sain nyt nauttia ihan yksin, mies tulisi seuraavan kerran perjantaina illalla. Nautintoa lisäämässä oli koko ajan kasvava pelko siitä, että homma päättyy lopulta kiireelliseen sektioon.
Perjantaina oli kätilön kanssa alustavasti puhetta ballongin asentamisesta ja mahdollisesta uudesta cytotec-kierroksesta. Olisi kuitenkin odoteltava lääkäriä ja odotellessa alettiin ajaa taas käyriä. Kätilö asensi anturit paikalleen ja poistui. (klo n.8) Muutaman minuutin päästä käyrän aloituksesta vauvan sydänäänet putosivat 60-70 välille. Hälytin kätilön paikalle, joka epäili, että anturi ottaa minun sykettäni, siirteli anturia ja vähitellen sykkeet nousivat. Kätilö lähti huoneesta sanoen, että soittaisi lääkärille, josko pääsisi käymään nyt heti ja käski soittaa kelloa heti, jos äänet taas laskisivat. No lääkärihän olikin noin 2min. myöhemmin jo huoneessa ja totesi saman, mitä olin itsekin vähän epäillyt, eli anturit olivat koko ajan mitanneet vauvan sykettä, eikä minun.
Lääkärille tuli yhtäkkiä kauhea kiire saada minut alakertaan synnytyssalin puolelle, ultraan ja takaisin kiinni käyriin. Ultrassa todettiin, että vauvalla on kaikki hyvin, mutta minun olisii nyt oltava jatkuvasti käyrillä, enkä saisi syödä tai juoda mitään ja mikäli sykkeet laskisivat uudelleen, olisi edessä leikkaus. Leikkausrutiinit käytiin läpi, otettiin verikoetta yms. ja aloitettiin vielä yksi oksitosiiniyritys. Soitin miehelle, että pistää vauhtia asiointeihinsa, jos meinaa olla paikalla syntymän hetkellä.
Supistukset alkoivat heti tipan laiton jälkeen säännöllisinä ja melko kipeinä (oikealla tavalla) ja kätilö olikin merkannut synnytyksen alkaneeksi klo 10. Edistystä kohdunsuulla ei kuitenkaan tapahtunut. Käyrät alkoivat näyttää ihan mitä sattuu ja seilasivat 200-60 välillä. Tästä johtuen kätilö soitti lääkärin paikalle asentamaan pinnin suoraan vauvan päähän, jottei anturin mahdolliset kosketushäiriöt sekoittaisi käyrää. Pinni asennettiin ja punkasta ylös noustessa lattialle valahti ensimmäinen lapsivesierä sitten maanantain. (klo n. 11).
Vesien valahtamisen jälkeen supistukset voimistuivat entisestään, mutta kohdunsuulla ei edelleenkään tapahtunut yhtään mitään. Kahden aikaan kätilö ehdotti, että pistää minulle kankkuun lihasta rentouttavan kipupiikin, jotta en itse vastustelisi supistuksia niin voimakkaasti. Piikin pistämisen jälkeen supistukset olivat edelleen todella kipeitä, mutta aloin tuntea supistusten aikana, miten jännitin vastaan ja pystyin tietoisesti rentouttamaan lihaksia niiden aikana. piikin pistämisestä alle tunnin päästä lääkäri tuli jälleen käymään ja puheli edelleen sektiosta koska mitään ei ollut tapahtunut, mutta päätti kuitenkin vielä tarkistaa kohdunsuun tilanteen. 4-5cm auki!!!!
Tässä vaiheessa mies saapui paikalle. Aloin olla jo niin kipeä, että pyysin kätilöä antamaan jotain kivunlievitystä, vaikka olin alunperin toivonut synnyttäväni luomuna. Kätillö ilmoitti, etten toiskertalaisena saa enää epiduraalia, koska olen jo niin paljon!! auki. Kävi ehdottelemaan kahta puudutusta, spinaalia tai kohdunkaulan puudutusta. Päädyttiin siihen, että laitetaan ensin se kohdunkaulan puudutus ja lähempänä h-hetkeä sitten se spinaali, ettei sen vaikutus ehtisi lakata. Kutsuttiin lääkäri paikalle laittamaan puudutusta. Lääkäri tulikin melkein heti ja hetkessä kaikki oli valmiina puudutusta varten, mutta kun lääkäri alkoi sitä laittaa, hän ilmoitti ettei sitä kannattanut laittaa enää, koska olin jo 8cm auki. Kätilö lähti siis kiireesti soittamaan anestesialääkäriä paikalle, että saisin heti sen spinaalin. (Sain myös luvan juoda mehua!
)
Kätilö käväisi hetken päästä ilmoittamassa, että anestesialääkäri oli juuri laittamassa jotain toista puudutusta, mutta tulee hetken päästä. Sihisin miehelle hampaiden välistä, etten ehtisi sitä puudutusta saada, että seuraavan tai sitä seuraavan supistuksen jälkeen minun olisi ponnistettava. Ja niinhän siinä sitten kävi, että jouduin vielä pidättelemään, että kätilöt ehtivät saada alustat yms. vermeet valmiiksi, kun pää oli jo näkyvissä. Kaksi ensimmäistä supistusta meni vähän harjoitellessa ja kolmannella työnnöllä neiti oli jo maailmassa (klo 15.35).
Lopulta avauduin siis kokonaan alle kahdessa tunnissa. Kaikki meni hyvin, en revennyt ollenkaan ja olo oli heti syntymän jälkeen yllättävänkin hyvä. Maitoa alkoi tulla heti salissa, eikä neiti ole tarvinnut lisämaitoa koko aikana. Kotiin päästiin jo sunnuntaina, vähän vastoin KAKS:n politiikkaa, jonka mukaan lastenlääkäri tarkistaa vauvan kahden vuorokauden iässä. Meillä tuo 2 vuorokautta ei ehtinyt tulla täyteen ja luulenkin, että minua hoitaneen kätilön täytyi ylipuhua lääkäri ottamaan meidät vastaan jo aamupäivän kierrolla. (sunnuntaisin on vain yksi kierto)
Virallisessa synnytyskertomuksessa on avautumisvaiheen kestoksi ilmoitettu 5h 25 min ja ponnistusvaiheen 8min. lapsivesien menosta syntymään kului 133 h 35min.
Kokemus oli äärimmäisen rankka, enkä suosittele vastaavaa kenellekään! suosittelen synnyttämään alusta loppuun yhden vuorokauden aikana.
Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että sain kuin sainkin synnyttää luomuna alateitse. Voittaja fiilis!
Täytyy vielä sanoa, että onneksi synnytin KAKS:ssa, enkä jossain suuremmassa sairaalassa. Sain lähes koko ajan olla itsekseni ilman huonekaveria ja henkilökunta oli ihan loistavaa.
