N
"Nekku"
Vieras
Aikani nettiä kahlattuani päätin kysäistä kokemuksia ja ajatuksia myös täältä.
Söin E-pillereitä (eri merkkejä) lähes 13 vuotta eli 18 ikävuodesta eteenpäin. Tuona aikana sain mm. diagnoosin vaikeasta masennuksesta, viimeisen syksyn ennen pillereiden lopettamista mietin lähes joka päivä itsemurhaa ja itkin tauotta. Seksihalut laskivat täysin nollaan pikkuhiljaa - juu pillerit ovat hyvä ehkäisykeino kun ei tee pätkääkään seksiä mieli! Mieliala vaihteli raivokohtauksista naurukohtauksiin ja kaikkeen siltä väliltä, jopa yhden päivän aikana. Hirvittävät, invalidisoivat, kamalat kuukautiskivut JOKA IKINEN KUUKAUSI. Mitkään lääkkeet eivät vieneet kipuja täysin pois. Töissä asiakaspalvelussa oli pakko olla hampaat irvessä. En saanut nukuttua kipujen takia. Iho kuivui, kuivui, kuivui kaikesta rasvaamisesta huolimatta. Tukka tippui päästä. Minulla todettiin endometrioosi suolistossa.
Onneksi lopulta kaksi vuotta sitten tajusin lopettaa pillerit. Kuukaudessa mieliala kohosi, menkkakivut hävisivät täysin (!!!), hiukset alkoivat kasvaa takaisin (ei ne vieläkään paksut ole, mutta huomattavasti paremmat), iho alkoi hiljakseen "rasvoittua" normaaliksi. Melkein vuoden elin naama hymyssä, kivuttomana ja onnellisena.
Sitten koko hormonitoiminta meni mullinmallin. Ensimmäinen oire oli menkkakipujen palaaminen ihan yhtäkkiä. Rinnat alkoivat kipeytyä ennen menkkoja, tätä oiretta mulla ei ollut ollut koskaan, ei ikinä. Sitten aloin vuotaa verta seksin aikana, ei mitään paria tippaa vaan tosi runsaasti mutta mitään kipuja ei ollut. Menkat alkoivat kestää melkein kaksi viikkoa. Menin gynekologille.
Minut tutkittiin perusteellisesti; sukupuolitaudit, verikokeet, virtsakokeet, raskaustesti. Missään ei ollut mitään vikaa. Lopulta ultrassa selvisi, että oikean puolen munasarjassa oli nestekysta, joka lääkärin mukaan kertoi siitä, että sinne oli "kuollut" munasolu (ei siis ollut irronnut normaalisti), eli munasarjani eivät toimi oikein. Todennäköistä siis on, että kaikki oireet johtuvat tästä. Tälläkin hetkellä menkkojen takia maha on turvonnut ilmapalloksi, samoin nilkat, napostelen reseptisärkylääkkeitä kuin karkkia mutta mikään ei auta. Maha on kosketusarka ja kipeä, seisomaan ei pysty, istumaan ei pysty, makaamaan ei pysty. Syömäänkään ei pysty.
Lääkäri ehdotti ainoana hoitokeinona hormonikierukkaa, mutta kun sanoin etten enää halua peukaloida hormonejani lääkkeellisesti niin lääkäri suorastaan suuttui eikä puhunut loppuajasta juuri mitään. Yritin kysellä mm. miten tämä vaikuttaa raskautumiseen, mutta hän vain hymähteli eikä vastannut. Käsittämätöntä käytöstä gynekologilta!
Kysyn teiltä, hyvät kanssasisaret, onko kenelläkään teistä ollut vastaavaa kokemusta ja miten sitä on hoidettu? Tai ovatko oireet rauhoittuneet myöhemmin itsestään?
Sen ainakin opin, että e-pillereihin en koske enää ikinä tässä elämässä!