Hormonien kourissa

TUNDRA-arjen sankari-

Aktiivinen jäsen
25.03.2006
9 314
0
36
On sitten aamupäivä tullut vietettyä tipu jahdissa. Esikoinen oli ulkona kavereidensa kanssa ja huomasivat pihallamme koppelon. Nehän ovat tähän aikaan vuodesta ihan sekaisin ja käyttäytyvät miten sattuu.
Koppelo alkoi seuraamaan lapsia jotka menivt metsään ja pois metsästä ja naapuriin ja meille. Lintu vain seurasi perässä.
Yritimme myös pyydystää linnun, ettei menisi vaunuihin, kun kuopus on nukkumassa. Aika lähellä olimme monta kertaa, mutta viimein se näytti, että tämä lintu osaa myös lentää.
Onneksi se kyllästyi meihin ja piti kai hätyyttelyämme inhottavana ja vaihtoi maisemaa. Koppelo vielä menettelee, mutta annas olla jos se houkuttelee paikalle vielä uhittelevan ukkometson niin eihän tuonne pihalle voi mennä enää kukaan.
 
Meidän entisen asunnon pihapiirissä hyppi viikkokausia juuri tuollainen hormonihirviö. :D Siitä oli paikallislehdessäkin juttua. Se istuskeli autokatosten päällä ja hiippaili pitkin pihaa. Ei se kenenkään päälle käynyt, onneksi.
 
ja miehen porukoiden naapuri oli ollu kävelyllä niin yks tollanen oli tykästyny sen punasiin hiuksiin ja se oli oikein saanu kokeilla miltä tuntuu kun tollanen hyppelee silmille...ei kuitenkaan ollu käyny kuinkaan ja polliisi oli tullu riistanhoitajan kans viemään sen paremmille soidin maille!! :D
en olis kyllä sen naisen pöksyissä halunnu olla kun tuolleen kävi ;)
 
Niin, no sitähän ei voi tietää, vaikka tulis vielä takaisin. Eräille naapureille oli koppelo tullut pihaan ja alkanut rakentamaan pesääkin jo. Nappasivat kiinni ja veivät 10 kilsan päähän metsään niin tuli kahdesti takaisin. Kolmannella kerralla mies oli ajanut sen yli 40 kilometrin päähän. Sitten ei ollut lintua enää näkynyt.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:53 huppaloora kirjoitti:
Höm höm.. koppelosta saa hyvän paistin... :whistle: (aavistuksen verran pilke silmäkulmassa kirjoitettu.. totean ennekuin on joku latomassa metsästyslakia vastineeksi)
Pakko myöntää, että vähän tuli simäiltyä ja painoa arvioitua ;)
 
Ukko tuolta sohvalta kommentoi, että ukkometso yleensä alottaa soitimen, ja se on se joka ne koppelot houkuttaa paikalle, eli ei pitäis olla sillä tavalla pelkoa. Tietysti teilläkin on samanlainen metsämies nyt siellä ja alkavat kinaamaan tuosta... =) Mutta anyway, ei kai sillä oo jo munat siinä jossain lähistöllä? Tai soidin jossain lähellä ja harhautunut...riippuu minkälaisessa paikassa asutte. Mutta kun tulee takas aina niin eikai vaan oo jo pesä siinä jossain...? <br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 23:17 ukkelipukkelinäiti kirjoitti:
Ukko tuolta sohvalta kommentoi, että ukkometso yleensä alottaa soitimen, ja se on se joka ne koppelot houkuttaa paikalle, eli ei pitäis olla sillä tavalla pelkoa. Tietysti teilläkin on samanlainen metsämies nyt siellä ja alkavat kinaamaan tuosta... =) Mutta anyway, ei kai sillä oo jo munat siinä jossain lähistöllä? Tai soidin jossain lähellä ja harhautunut...riippuu minkälaisessa paikassa asutte. Mutta kun tulee takas aina niin eikai vaan oo jo pesä siinä jossain...?

No enpä kyllä mieheltä huomannut kysyä, että houkuttaako se lintu urosta paikalle vai miten se on. Pistin sen kyllä muuten tipu jahtiin, kun pelkäsin, että jos se lintu tukkii vaunuihin. Kuopuksen vaunut on tummansiniset, jossa vähän muutakin väriä ja fiksuna ajattelin, että jos se vaikka luulee ukkometsoksi tai jotain. Nyt illalla huomaan, että ei tainut olla logiikka ihan kohdallaan.
Vaan eipä noista koskaan tiedä. Pakkaavat olemaan ihan sekaisin, että ei voi millään arvata mitä ne tekee. Isäni sedän luona yritti yksi koppelo jatkuvalla syötöllä sisälle. Sai näppärästi kulkea etuovesta, ettei lintu tukkinut kylään.
 
Joo kun ajankohta kuulemma saattaisi sopia (jos ette oo pohjosemmasta kuin me kovin paljoa) että on jo pesä, ja sillä pööpöilyllä yrittää harhauttaa teidät pois sen läheltä.

Mutta ei niistä kyllä koskaan tiiä, voi olla hiukka muuten vaan sekasin ja kevättä rinnasa ja ihmisiin tottunut. :)
 
Sen verran pohjoisessa ollaan, että ei välttämättä pitäis pesää vielä olla. Mies vois kyllä innostua, kun olis sitten syksyllä saalis lähellä.
Tai ei sittenkään, kun on liian lähellä, eihän täällä voi mitään ampua.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 23:26 Töllin Ruusa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 22:28 maijon kirjoitti:
Näytti paisti tulleen takaisin kotia. Ei kai tässä nyt muu auta kuin toivoa, ettei
se houkuttele sitä vihaista urosta pihalle...

No hö, nyt mulle tuli nälkä vaikka olin jo petiin menossa. :whistle:

Ai jaa. Olen aina kuvitellut sinut kasvissyöjäksi :o *äimän koppelona* :)
 

Yhteistyössä