Hongkong

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

Aikaisemmin Britannialle kuulunut Hongkong siirtyi Kiinan erityishallintoalueeksi heinäkuussa 1997. Vallanvaihdon yhteydessä sovittiin niin sanotusta Yksi maa, kaksi järjestelmää -ratkaisusta, jonka piti taata Hongkongin poikkeusasema.
1997 käytiin paljon keskusteluja Hongkongin tulevaisuudesta. Sanoin tuolloin, että Yksi maa, kaksi järjestelmää ei tule kestämään. Näyttää siltä, että olin oikeassa.

Pari vuotta myöhemmin tein töitä suomenkiinalaisen kanssa. Tai suomenhongkongilaisen, jonka perhe oli jo aikaisemmin lähtenyt Kiinan pelossa Hongkongista. Hänen mukaansa kantonilaiset ovat ihan eri asia kuin muu Kiina eikä niiden saumaton yhdistäminen onnistu koskaan. Tällä hetkellä näyttäisi, että Kiina yrittää juuri sitä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa. Todennäköisesti Hongkong halutaan assimiloida täydellisesti, jolloin pitkällä aikavälillä erot kulttuurissa ja kielessä katoavat. Samalla katoaa yksi esimerkki suhteellisen toimivasta monikulttuurisesta yhteiskunnasta, jonka eurooppalaiset saivat luotua.
 

Yhteistyössä