!Hola, amigos! Ketä paikalla?

Kaikkihan me täällä,
vain ollaan käymäsillään.
Tullaan, niinkuin lähdetäänkin
me täältä ilkosillaan.
Vain joku vuosi aikaa,
on jokaisella meistä.
Siis syökää, juokaa, naikaa.
Viis mitä vekseleistä.

Ei rahoillansa täällä
saa kukaan leveillä.
Kun ei pärjää pakkassäällä
täällä eväill' keveillä.
Vain oikea mielenlaatu
voi auttaa eteenpäin.
Se perinnöksi saatu
vain saapi pärjäämään.
Eilinen on eilinen,
se mennyttä on aikaa.
Ja mitä tuokaan huominen,
ei viel' tänään surra saa.

Mitään täältä emme,
me mukanamme vie.
Mutta emmehän me mitään
tänne tuoneetkaan.
Kun jotkut jälkeen vuosien
vielä meitä muistavat,
He laulujamme suosien,
meille nauraa, päätään puistavat.
Siis emme ihan suotta,
me täällä olleetkaan.
Kun monen monta vuotta,
vielä meitä muistellaan.

on totta tuo että aika kultaa muistot,ja palsta ei ole enää entisensä.Pyytäisin,pyytäisimme kuitenkin että ette meitä vielä lopullisesti hylkäisi,vierailunne täällä ompi aina ilomme.Jospa kuitenkin harkitsisitte että vielä luonamme vierailisitte,kenties saattaisitte jäädä pitemmäksikin aikaa.Tuo harmaa ompi vain yksi trolli,ei hänellä ystävää.Olisipas meille onni,jos soisi hän myös olla ystävämme.:)
 
  • Tykkää
Reactions: *¿* ja m.e.k.
r0s
Täytyy kans myöntää et ei just tuu mieleen ees aihetta mistä vois aloituksen tehdä.
Tai no, jokos vaihdevuodet vaivaa?
Sen mitä välillä käy kattomassa ketjuja ni juu ei kiitos, ei enää jaksa hiekkalaatikkoleikkejä.
Eiköhän sitä silti välillä tuu käytyä kurkkimassa, jos muistaa.

Jees. Vaihdevuodet. Menkat ovat taas tiessään ja on vuoron perään kuuma ja kylmä.
 
Täytyy kans myöntää et ei just tuu mieleen ees aihetta mistä vois aloituksen tehdä.
Tai no, jokos vaihdevuodet vaivaa?
Sen mitä välillä käy kattomassa ketjuja ni juu ei kiitos, ei enää jaksa hiekkalaatikkoleikkejä.
Eiköhän sitä silti välillä tuu käytyä kurkkimassa, jos muistaa.
En mäkään keksi mitään aloituksia. Politiikka ei kiinnosta ja palstalaisten keskinäisistä suhteista en tiedä yhtään mitään.
 
En mäkään keksi mitään aloituksia. Politiikka ei kiinnosta ja palstalaisten keskinäisistä suhteista en tiedä yhtään mitään.
Ehkä me ollaan siinä vaiheessa elämää et isompia murheita ja kasvukipuja ei enää ole.
Itsellä ainakin pastalla ollessa oli tärkeää kun sai purkaa esikoisen ongelmia, eikä tarvinnut läheisiä stressata 24/7
Tai sai hetken nollattua itseään kun murehtimisen sijaan heitti läppää milloin mistäkin ja hihitteli vedet silmissä ja pissat housuissa yöhön asti.
Kiitokset siitä teille
Tässähän muuten huomaa et hitto mullahan on hyvä vaihe elämässä kun kaikki on hyvin.
Otetaas sille!
( fantaa tietty vaan )
 
  • Tykkää
Reactions: *¿* ja r0s
Mä ihan mietin tätä omaa elämäntilannetta ja sitä että mulla ei ole varsinaista tekosyytä olla käymättä täällä mitä tulee lapsiin. Vaikka siis periaatteessa voisin olla mummo(onneksi en vielä) niin onhan mulla pieni lapsi ja kohta toinen.
Kyllä se syy on pitkälti se miten vaikea käyttöinen tämä saitti on puhelimella. Vaikka meilläkin on taloudessa tietokoneota 4 ja läppärit päälle, ei mun aika riitä kun puhelimeen korkeintaan ja kyllä tää aika raskas puhelimella on käyttää.
Ja kun miettii sitä maailmaa missä kasvatin noita kahta nyt jo tosi isoa ihmistä niin se vertaistuki mitä täältä sai, oli aivan korvaamaton. Nykyään se on niin erilaista mitä tää virtuaali leikkikenttä tarjoaa, tai sitten en vaan koe tarvitsevani sitä niin kipeästi, en tiedä. Kai sitä ihmisenä on kasvanut kuitenkin vaikka välillä tuntuu että ois yhä ihan kakara.
Olisihan se ihanaa että tää ois selkeämpi käyttää ja voisi vierailla useammin, toisaalta mietin myös sitä että hakisiko täältä jotain mitä ei enää ole olemassakaan.
 
Eikä silloin palstailuaikana mulla ainakaan ollu facebookkia, puhumattakaan instasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Pinki ja *¿*
Ainakin minut. Jotenkin on niin paljon selkeämpää, kun eri aihealueisiin on omat ryhmänsä.
Ja ylipäänsä appi aika, kun kaiken saa näppärästi ladattua erikseen ilman että tarvitsee välilehtiä selailla.
Mä uskoisin kyllä että tämänkin tyyliselle keskustelu saitille olisi oma kuntansa jos käyttö olisi simppelimpää. Kuitenkin erona FB ryhmiin on se että täällä ollaan kuitenkin vähän edes piilossa siellä nikin takana, tai jopa nikittä. Kynnys kysyä arkojakin asioita sekä keskustella vaikeista asioista madaltuu huomattavasti. Tällaisenä tämä vaan on liian vaikea ja liian vaikeasta löydettävissä potentiaalisille käyttäjille.
 
  • Tykkää
Reactions: *¿*
Täytyy kans myöntää et ei just tuu mieleen ees aihetta mistä vois aloituksen tehdä.
Tai no, jokos vaihdevuodet vaivaa?
Sen mitä välillä käy kattomassa ketjuja ni juu ei kiitos, ei enää jaksa hiekkalaatikkoleikkejä.
Eiköhän sitä silti välillä tuu käytyä kurkkimassa, jos muistaa.
Muistelisin että joskus kun mun käsi leikattiin ja googlailin kokemuksia, luin että sulle tehtiin rannekanavaleikkaus ja siinä oli jotain komplikaatiota, miten sun käsi voi nykyään, onko tullut kuntoon leikkauksen jäljiltä tai onko hermopinne uusinut? (Ja sori jos sekotankin sut johonkin muuhun, nimimerkkis oli niin herttainen et jäi mieleen ja yhdistän sen siihen aikaan:D)
 
Muistelisin että joskus kun mun käsi leikattiin ja googlailin kokemuksia, luin että sulle tehtiin rannekanavaleikkaus ja siinä oli jotain komplikaatiota, miten sun käsi voi nykyään, onko tullut kuntoon leikkauksen jäljiltä tai onko hermopinne uusinut? (Ja sori jos sekotankin sut johonkin muuhun, nimimerkkis oli niin herttainen et jäi mieleen ja yhdistän sen siihen aikaan)
Juu olin minä
Käsi leikattu kahdesti, ensin kyynärpää, sit ranne.
Ei tullut kuntoon, jouduin lopettamaan keittiötyöt kokonaan.
Onkohan tässä nyt 10v menty kipujen kanssa.
Nyt aika hyvin hallinnassa kivut ( buranalla mennään ) kun oon oppinu mitä voin ja mitä en voi tehdä.
Kipuoireyhtymä diagnoosina siis nyt.
Auttoiko sulla leikkaus?
 
  • Tykkää
Reactions: Ellimaar
vaikeetahan tuo varmaan on nyt puhelimella täällä heilua.En kuitenkaan usko että tämä on palstan viimeinen uudistus päivitys,melko varmasti palsta tulee vielä uudistumaan monta kertaa tulevaisuudessa ja toivottavasti tuo puhelinkäyttö tuosta vielä paranee vaikka eihän se täydellinen ole vissiin koskaan ollutkaan.:rolleyes:
 
Ja ylipäänsä appi aika, kun kaiken saa näppärästi ladattua erikseen ilman että tarvitsee välilehtiä selailla.
Mä uskoisin kyllä että tämänkin tyyliselle keskustelu saitille olisi oma kuntansa jos käyttö olisi simppelimpää. Kuitenkin erona FB ryhmiin on se että täällä ollaan kuitenkin vähän edes piilossa siellä nikin takana, tai jopa nikittä. Kynnys kysyä arkojakin asioita sekä keskustella vaikeista asioista madaltuu huomattavasti. Tällaisenä tämä vaan on liian vaikea ja liian vaikeasta löydettävissä potentiaalisille käyttäjille.
Totta. Mulla on ollut sikäli helppoa, että mun vaikeat asiani ovat liittyneet sairauksiini. Facebookista olen löytänyt vertaistukiryhmiä eikä ole haitannut olla omalla nimellään. Osuipa yksi samaan ryhmään kuuluva reilu vuosi sitten sairaalassa huonetoveriksikin. Yhden sairauden kohdalla oli aika vaikea löytää saman kokenutta. Lopulta sellainen löytyi amerikkalaisesta vertaistukiryhmästä, joka ei liittynyt ihan just tähän sairauteen, mutta hyvin samantapaiseen.. On saksalainen mies, jolla on ollut sama sairaus kuin mullakin ja joka myös on selvinnyt siitä ennusteiden vastaisesti hengissä.
 
  • Tykkää
Reactions: m.e.k.
vierailija
Juu olin minä
Käsi leikattu kahdesti, ensin kyynärpää, sit ranne.
Ei tullut kuntoon, jouduin lopettamaan keittiötyöt kokonaan.
Onkohan tässä nyt 10v menty kipujen kanssa.
Nyt aika hyvin hallinnassa kivut ( buranalla mennään ) kun oon oppinu mitä voin ja mitä en voi tehdä.
Kipuoireyhtymä diagnoosina siis nyt.
Auttoiko sulla leikkaus?
Tälleen teininä voin kertoa, et just ko pistettiin 3D lasit ja siellä on sellaisia esittelyvideoita, niin 3D maailmaa tutkitaan kivunlievityksessä :)
 
Juu olin minä
Käsi leikattu kahdesti, ensin kyynärpää, sit ranne.
Ei tullut kuntoon, jouduin lopettamaan keittiötyöt kokonaan.
Onkohan tässä nyt 10v menty kipujen kanssa.
Nyt aika hyvin hallinnassa kivut ( buranalla mennään ) kun oon oppinu mitä voin ja mitä en voi tehdä.
Kipuoireyhtymä diagnoosina siis nyt.
Auttoiko sulla leikkaus?
Voi ei, no onneks edes jotenkin siedettävälle tasolle kipujen kanssa olet päässyt, jatkuva kipu on henkisestikkin raskasta.
Minulla leikkaus auttoi, ihan 100% normaali se ei ole ja peukalolihas ei ole vieläkään kovin vahva, tai siis kipeytyy kovassa rasituksessa, leikkauksesta nyt vajaa 2 vuotta. Tosin en ole sille mitään erityistä vahvistustreeniäkään tehnyt kun tosiaan kipeytyy, ajattelin että se ajalla vahvistuu väkisin kun töissä tulee paljon käytettyä.
Vasen joudutaan leikkaamaan jossain välissä, vielä pärjään yölastalla.
 
Hyvä et on menny noinkin hyvin.
Mulla hermot käy ylikierroksilla ja nytkin oon nukkunut pari viikkoa taas kuumavesipullo selän alla, se vähän rauhoittaa pahimpia oireita. Kun ei nuku, kivut pahenee ja kun ne pahenee ei nuku sitäkään vähää, kiva noidankehä siis.
Mulla onneks vasen pahana, olen oikeakätinen niin pystyy tekemään vielä asioita, oikeassakin hermopinne mut lievä.
Onneksi löysin työn jossa pärjään ja saan tehdä myös keittiöhommien parissa työtä, lähinnä ohjaamassa muita.
Koronankutale vaan haittaa työntekoa, senioritoiminta kun on ollut nyt katkolla. Onneksi pikkuhiljaa alkaa nekin työt palautumaan, joskin vähän uudistetulla konseptilla.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä