hoitotauolla olevat

Heippa kanssasisaret - pitkästä aikaa!

Olen tuskin ainoa, joka täällä käy lähes joka päivä lukemassa "uutisia" vaikka olemme edelleen hoitotauolla. On ollut upeaa lukea viime syksynä samaan aikaan piinistelleiden raskautumisista! Tai upeaa ja omalla tavallaan suloisen katkeraa. Älkää hyvät ihmiset loukkaantuko - tiedätte varmasti mistä puhun!

Me ollaan siis IVF/ICSI-hoitoon menossa. Oltu hoitotauolla käytännössä jo marraskuun puolesta välissä. Ja punktion (tämän hetkinen arvioitu) aika on huhtikuussa vkolla 17. Ensi viikolla to 8.3 olisi suunnittelukäynti. Sitten tietää ehkä jotain tarkempaa...

Asiaan. Miten te muut olette pärjäilleet tauolla? Pystyttekö olemaan ajattelematta asiaa? Meillä on ollut aika värikäs tämä taukoaika. Ensin oli tuskaa ja itkua ja raivoa epäonnistuneen inssin jäljiltä. Sitten oli rauhallista, tasapainoista aikaa. Kun suunnittelukäynti vihdoin varattiin ja söin yhden terolut-kuurin, niin tuli "olemmeko sittenkään valmiit vanhemmiksi; haluammeko tätä oikeasti" -kausi. Ja siinä samalla kävin jälleen kerran läpi "tämä on niin hel--tin epäreilua; miksi juuri meille on käynyt näin, kun elämä olisi voinut olla paljon helpompaakin; miksi me emme onnistuneet kevyemmillä hoidoilla, miksi juuri meidän täytyy lähteä rankempiin hoitoihin; tuottaakohan nekään koskaan tulosta" -kauden. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta tuntui PAHALTA! Ja tosi todelliselta. No, nyt muutaman päivän lomailtuani olo on taas luottavainen ja hyvä. Mitähän kaikkea tämä tauko vielä tuokaan tullessaan

Kanssasisarille voimahalauksia lähetellen,

Siili

 

En ole hoitotauolla, mutta lapsettomuus aiheuttaa kyllä kaikenlaisia tunteita
laidasta laitaan. Juuri äsken alkoivat taas menkat, ja ne muistuttavat ikävällä tavalla omasta hedelmättömyydestä. Ne olivat jo neljä päivää myöhässä ja
toivoin, etteivät edes alkaisi. On sitä aina yhtä tyhmä. Sitä toivoo ja toivoo, vaikkei toivoa ole.
Tsemppiä teidän tilanteeseenne. Miten sitä jaksaa hoitoja ja toivon ja toivottomuuden vaihtelua?Pitäisi muuttaa itsensä niin kovaksi,
ettei enää välitä, mitä tapahtuu, vaikka taivas niskaan putoaisi. Välillä sitä ihan suuttuu tälle elämälle, Jumalalle, ihmisille. Pitäköön luonto lapsensa. En jaksa välittää. Olisi ihanaa olla välinpitämätön ja elää vaan elämäänsä, koska joku päivä on ehkä elettävä sen tosiasian kanssa, ettei lasta tullut. Tai voihan se lapsi tullakin, mutta miten sitten jaksaa, kun henkiset voimat ovat lopussa lapsettomuussurun jäljiltä..
Elämä on kovaa, ei voi muuta sanoa. En olisi kyllä itselleni tällaista kohtaloa toivonut. Enkä miehelleni. Huonoa tuuria ja just sellainen tilanne, josta en meinaa päästä yli, en millään. Epäreilua. Ihan hirvittävän vaikea asia ihmiselle, miks tällaista pitää olla..
Sitten sitä typeryyksissään luulee, että jos "luovuttaa", saa sen lapsen. Että voi olla ihminen loputtoman onnettoman toiveikas. Ihan suututtaa oma itsensä, eikö sitä koskaan opi? Sitten taas toisena hetkenä jaksaa helliä omaa itseään, ehkä nyt kun foolihappotasapaino on kohdillaan, se tärppi tulee. Ja taas tosiasiat rävähtää nenän eteen, kun menkat alkaa.
Ihminen taitaa olla synnynnäinen ongelmanratkaisija. Itse en haluaisi luovuttaa milloinkaan.
Asiat kun eivät mene aina niinkuin suunnittelee: niin, mutta entä jos ne eivät mene koskaan niinkuin suunnittelee? Kuinka rankkoja asioita tässä elämässä täytyykin hyväksyä, kuinka suuria menetyksiä pitääkin olla! Elämä on aika raaka juttu kokonaisuudessaan, ja eipäs auta kuin elää eteenpäin.
Ärsyttää myös se, että pitää lapsettomuuden takia miettiä näitä syvällisiä mietintöjä, olisi paljon kivempaa miettiä purkkiruokien merkkejä tai pohtia vaunujen väriä. Olisi kivempaa olla äiti, joka voisi pelätä ehkäisyn pettämistä ja keitellä kaurapuuroa lapsille. Leipoa pullaa ja lukea iltasatuja. Sen sijaan täytyy miettiä näitä lapsettomuusjuttuja vuosikaudet ja elämä pyörii sen ympärillä, ettei plussaa näy.
Jotenkin ärsyttävää tämä elämä. En olisi halunnut itselleni enkä teillekään tällaista. Tsemppiä kaikille. Tulipa pitkä stoori.

 

me olemme ikävä kyllä hoitotauolla syksyyn asti.
Ensimmäinen inssi tehtiin tammikuussa, mutta ei tuottanut tulosta eivätkä alkaneet enää inssejä tekemään kun miehn simppoja oli vain 7,5milj. Lekurin mielestä aika turhaa ja stressaavaa yrittää insseillä raskautua. Eli nyt sitten jonotamme syksyyn asti ivf-hoitoa.
Jotenkin turhauttavaa vaan odottaa tekemättä mitään.
En ole pystynyt edes näillä sivuilla käymään kun kaikki surulliset asiat tulee heti mieleen.
Olenkin pysytellyt pois ja koittanut unohtaa koko asian ainakin sinne syksyyn asti.
Kun ei tule raskaaksi niin sitten ei tule eikä tällä hetkellä voi mitään muuta tehdä kuin odottaa, jälleen kerran... :'(

 

Me päätettiin kans pitää taukoa hoidoista. Tuntu, että alkaa stressiä kertymään niin paljon. Varsinkin mun mies on ollu tosi kovilla. En tiiä, et kauanko pidetään taukoo ja mitä sitten. Ite oon miettiny, et kannattaako noita inssejä ees enää yrittää. Ekalla kerralla simppoja meni 10milj. tokalla paljon vähemmän. Et ois varmaan henkisestikin ja rahallisesti fiksumpaa alottaa ivf-hoidot. Ite jotenkin oon nyt sitä mieltä. Pitää miettii miehen kanssa yhessä, kunhan saisin aikaseks puhua. Jotenkin on tuntunu, et parempi kun olla vähän aikaa hiljaa koko jutusta.

 

vauvasta, vaikka meillä ollaan oltu jo pari vuotta ns. hoitotauolla. Eli emme ehtineet tehdä kuin yhden inssin clomikiertoon, kun mies laittoi kampoihin. Nyt sitten kärvistellään enemmän ja vähemmän kireissä tunnelmissa asian ympärillä. Kai se on miehelle jotenkin kunnianloukkaus kun joutuisi alistumaan lääkärien apuun niinkin miehisessä asiassa kuin lapsen siittämisessä.
Harmittaa, kun aika kuluu ja mies ei vieläkään tiedä haluaako jatkaa hoitoja koskaan, milloinkaan...ei kuulemma ole edes varma jaksaako lasta hoitaa. Siis umpikujassa!

 

Se on tiedättekö ehkä vielä hirveämpää kuin oma tuska, kun näkee miehen kärsivän vieressä. Ja ne tavat millä mies tuskaansa purkaa on ehkä "rajumpia" kuin ainakin mulla naisena. Itse asiassa uskon, että meillä kävi niin, että kun ymmärsin miehen tuskan (josta olin tosi hämmästynyt ja se peitti sen tosi pitkään tosi hyvin), niin joku hoivavietti taisi iskeä ja suljin omat tunteet kokonaan pois. Kun sitten tosiaan huomasin, että nyt mies seisoo jälleen edes pystyssä, jollain tapaa omilla jaloilla, niin oli aikaa oman maton lähteä alta. Mulla tuska ei ole missään vaiheessa ollut yhtä suuri. Eikä tarkoita sitä, etten lasta haluaisi - varmasti yhtä paljon kuin mieheni. Tai ehkä mun tuska on ollut yhtä suuri, mutta en näytä sitä samalla tavalla.

No joka tapauksessa käytiin tammikuussa mieheni kanssa ensimmäisen kerran pariterapeutilla, joka on erikoistunut lapsettomuushoitoihin. Ensi viikolla on toinen käynti. Se ON hyvä! Pelkästään sen takia, että kun tietää vastaanottoajan olevan tulossa, niin alkaa ajattelemaan toista vähän enemmän ja huomioi häntä enemmän ihan arjessa. Meillä kun on niin eri tavat käsitellä asioita. Ja ne pitää vaan hyväksyä! Mulle on ollut työn takana hyväksyä/uskoa, että mies ei ihan oikeasti ajattele tätä asiaa hoitotauollakin 24h. Ja se tosiaan haluaa olla puhumatta siitä joka päivä. Hänelle taas on kuulemma ollut hämmästyttävää ymmärtää se, että mä mietin asiaa n.24h hoitotauonkin aikana.

Meille kävi esim. semmonen hauska juttu, että mä olin vkonlopun vapaalla. Mies teki töitä kotona. No mä olin tietty koko vkonlopun miettinyt asiaa ja surffaillu netissä ja lukenut sellaista lapsettomuuskirjaa. Mies ei jostain syystä ollut rekisteröinyt tätä. No sitten sunnuntai-iltana, kun luin kirjaa sängyllä ja mies tuli töiden välissä käymään siinä vieressä ja sanomaan, että "hitsi kun ei noi työt kiinnosta". No minä avasin hänelle siitä kirjasta sivun otsikolla "Lapsettomuus ja työ". Hän tuijotti mua hämmästyneenä, että pitikö sun juuri NYT muistuttaa tästä asiasta kun on työtkin kesken ja lähti kiukkuisena pois. Mä olin aivan äimänä, että miten niin JUURI NYT ja suutuin tietty kans. No vähän myöhemmin tosiaan juteltiin asiasta ja selvisi, että hän ei ollut ajatellut asiaa koko vkonloppuna ja suuttui, kun kesken hänen töidensä muistutin asiasta. Mä taas olin ollut jälleen kerran niin sisällä asiassa koko vkonlopun, etten voinut edes ajatella, että hän EI olisi asiaa miettinyt.

Hassu tarina... mutta ainakin itse siitä opin!

 

Mä aloin eilen miettimään sitä, että tehtäisköhän meille vielä se toinen inssi...mies otti edellisen kerran näytteen sairaalassa ja hyviä simppoja oli vain 7.5milj. ja sanoi , että ei ollut onnistunut näyte kun stressas sitä.
Nyt siiis vaan ajttelen, että jos se näyte otettaisiin kotona niin voisiko tulos olla parempi?

Jotenkin niin turhauttavaa vaan odottaa sitä syksyn ivf-aikaa.
Inssillä olis sentään paremmat mahikset kuin luomusti...
voi hitto kun on kahden viikon loma niin näitä asioita tuntuu taas pyörivän päässä... :headwall: :headwall:

Kuulin tässä just kun serkku ilmoitti, että testi on plussa ja ovat vasta parisen kuukautta yrittäneet!!! Katkeran iloinen olen asiasta...
Miksi ei meille voi ikinä käydä noin!!???

 

Onkohan teillä siis pure love samanlainen tilanne kuin meillä? Meilläkin tehtiin tosiaan vaan yksi inssi. Ja sitten on jonotettu marraskuun puolivälistä IVF-hoitoon. Meillä on molemmissa vikaa. Eikä tosiaan suostuneet tekemään kuin yhden inssin. Ei sitä kyllä vaadittukaan, kun lääkäri sanoi, että mahdollisuudet onnistua on niin pienet. Missä päin olette hoidoissa? Eri paikkojen käytännöt voi vaihdella aika paljonkin? Toisille tehdään vissiin pienilläkin siittiömäärillä kaikki 3 inssiä... Eli niitä rankempia hoitoja kartetaan. Meillä näin ei tuntunut olevan. Sillä meidät laitettiin jo jonoon edellisellä viikolla ENNEN inssiä.

Ja tiesithän, että miehen siittiöiden määrä vaihtelee n.3kk sykleissä??? Omalla miehelläni oli ekassa näytteessä 12milj, tokassa 11milj ja sitten yhtäkkiä inssissä olikin ollut vain 2milj siirrettävää.

 

\

Onkohan teillä siis pure love samanlainen tilanne kuin meillä? Meilläkin tehtiin tosiaan vaan yksi inssi. Ja sitten on jonotettu marraskuun puolivälistä IVF-hoitoon. Meillä on molemmissa vikaa. Eikä tosiaan suostuneet tekemään kuin yhden inssin. Ei sitä kyllä vaadittukaan, kun lääkäri sanoi, että mahdollisuudet onnistua on niin pienet. Missä päin olette hoidoissa? Eri paikkojen käytännöt voi vaihdella aika paljonkin? Toisille tehdään vissiin pienilläkin siittiömäärillä kaikki 3 inssiä... Eli niitä rankempia hoitoja kartetaan. Meillä näin ei tuntunut olevan. Sillä meidät laitettiin jo jonoon edellisellä viikolla ENNEN inssiä.

Ja tiesithän, että miehen siittiöiden määrä vaihtelee n.3kk sykleissä??? Omalla miehelläni oli ekassa näytteessä 12milj, tokassa 11milj ja sitten yhtäkkiä inssissä olikin ollut vain 2milj siirrettävää.

Meillä oli lääkärin kans alun perin puhe kahdesta inssistä jonka jälkeen ivf. Ensimmäisen inssin jälkeen lääkäri sanoi, että on teidän päätettävissä tehdäänkö viimeinen inssi, mutta aika turhalta se vaikuttaa ja se lisäisi meille muka stressiä. Eipä tuo inssi nyt niin stressannut kuin tämä odottaminen. Me päästiin vasta vajaa kuukausi sitten ivf-jonoon ja ollaan Oulun Oys:sissa hoidoissa.
Kun sitten soitin inssin tuloksesta hoitajalle niin hän oli meitä vielä inssiin laittamassa...
Nyt sitten ajttelin soittaa ja kysyä asiasta, että voisimmeko vielä sen viimeisen inssin tehdä niin eipä sitten jäisi vaivaamaan...mehän sen kumminkin maksamme...

 

Meillä on takana kaksi inssiä yksi onnistunut,tässä onnistuneessa inssissä oli simppoja 2,5milj liikkuvia vain 10%,lääkäri sanoi että täysin toivotonta mutta seuraava ei sitten tärpännyt vaikka simppoja oli 6,5milj enemmän ja liikkuvuus 15%.Vielä yritetään kun saadaan rahat kasaan.Nämä hoidot tehtiin Ouksissa.

 

Meillä kans hoitotauko menossa. Elokuussa siis tehtiin toinen IVF, josta KU. Oli sen verran rankka kokemus, ettei uuteen hoitoon todellakaan ollut voimia, eikä taida olla oikein vieläkään. Minä olen 27 ja mies 32, joten ajateltiin, ettei tässä nyt ihan hirveää hätää vielä ole. Kun ei ole voimia, niin ei alettu siihen retuutukseen, vielä. Meissä molemmissa on siis vikaa ja luomumahikset todella pienet, mutta onhan ne silti olemassa! Kovasti ollaan kaikenmaaliman vitamiineja ja öljyjä syöty, molemmat, mutta on kyllä vauva-asiat jääneet mukavasti taka-alalle viime kuukausina. On kyllä tehnyt todella hyvää ajatella jotain muutakin kuin noita hoitoja ja lapsettomuutta, senpä vuoksi en ole juuri aktiivisesti näillä palstoillakaan kirjoitellut. Mutta nyt alkaa taas ajatus vauvasta pyöriä päässä enemmänkin, stressaa en enää, mutta toivon parasta. IVF-hoitoon en vielä jaksa alkaa, ehkä vasta kesän jälkeen, uusin voimin. Clomeja minulta on joskus aikaisemmilta ajoilta jäänyt jäljelle, joten tähän kiertoon sitten nappasin 1tbl:n annoksella, niinkuin joskus aiemminkin. Noista clomeistahan ei mulle mitään apua ollut, mutta syönpä pois, eihän sitä ikinä tiedä, eikä niistä mitään haittaakaan ollut.
Tammikuussa luulen olleeni raskaana ihan luomusti!! Kaikki oireet oli ja todella vahvat, ei paljoa jäänyt epäilykseen sijaa, menkat myöhässä ja monessa raskaustestissä hailea haamu (piti aika monta erilaista tehdä, kun en uskonut silmiäni!), mutta sitten haamu katos ja vuoto alkoi. Joten jos todella olin raskaana, niin siis luomukin on käytännössä mahdollista!
Mutta tällähetkellä en asiasta stressaa, enkä sitä edes paljoa mieti. Jos onni potkaisee, mihin en usko, niin mahtavaa, ja jos ei, niin syksyllä uusin voimin hoitoihin.
Tsemppiä teille kaikille, toivottavasti meitä joskus vielä onnistaa. Meillä lapsettomuutta takana kohta kolme vuotta, eikä kummallakaan lapsia aiemmin. Adoptoidaan sitten joskus, jos ei omia siunaannu. :heart:

 

\

Meillä on takana kaksi inssiä yksi onnistunut,tässä onnistuneessa inssissä oli simppoja 2,5milj liikkuvia vain 10%,lääkäri sanoi että täysin toivotonta mutta seuraava ei sitten tärpännyt vaikka simppoja oli 6,5milj enemmän ja liikkuvuus 15%.Vielä yritetään kun saadaan rahat kasaan.Nämä hoidot tehtiin Ouksissa.

Meillä siis ekassa inssissä niitä simppoja 10milj, ei onnistunut. Tokassa inssissä 100t simppaa, eikä onnistunut. Vajaan kahden vuoden takaa kuitenkin luomuraskaus, joka päättyi km. Mutta mahdollista silti....vaikka lääkärin tuomio oli ettei mahdollisuutta luomuraskauteen. Tuohon yhteen tärppiin on pakko toivoa laittaa, ei tätä muuten kestäisi.

 

Me kans nyt reilun kuukauden hoitotauolla. Kolmas inssi tuotti jälleen negan ja nyt taukoillaan huhtikuun alkuun asti. Sitten kohti IVF:ää. Meidät onneksi laitettiin jonoon jo ennen tokaa inssiä, joten odottelu jää aika lyhyeksi.
Nyt syön kyllä Teroluteja nämä 2 välikiertoa. Jotta sitten päästään asiaan oikeaan aikaan. Meillä sitten punktio edessä vkolla 22. Hui, jänskättää.

Kaikille taukolaisille voimia odotteluun!

 

\

Heippa kanssasisaret - pitkästä aikaa!

Olen tuskin ainoa, joka täällä käy lähes joka päivä lukemassa "uutisia" vaikka olemme edelleen hoitotauolla. On ollut upeaa lukea viime syksynä samaan aikaan piinistelleiden raskautumisista! Tai upeaa ja omalla tavallaan suloisen katkeraa. Älkää hyvät ihmiset loukkaantuko - tiedätte varmasti mistä puhun!

Me ollaan siis IVF/ICSI-hoitoon menossa. Oltu hoitotauolla käytännössä jo marraskuun puolesta välissä. Ja punktion (tämän hetkinen arvioitu) aika on huhtikuussa vkolla 17. Ensi viikolla to 8.3 olisi suunnittelukäynti. Sitten tietää ehkä jotain tarkempaa...

Asiaan. Miten te muut olette pärjäilleet tauolla? Pystyttekö olemaan ajattelematta asiaa? Meillä on ollut aika värikäs tämä taukoaika. Ensin oli tuskaa ja itkua ja raivoa epäonnistuneen inssin jäljiltä. Sitten oli rauhallista, tasapainoista aikaa. Kun suunnittelukäynti vihdoin varattiin ja söin yhden terolut-kuurin, niin tuli "olemmeko sittenkään valmiit vanhemmiksi; haluammeko tätä oikeasti" -kausi. Ja siinä samalla kävin jälleen kerran läpi "tämä on niin hel--tin epäreilua; miksi juuri meille on käynyt näin, kun elämä olisi voinut olla paljon helpompaakin; miksi me emme onnistuneet kevyemmillä hoidoilla, miksi juuri meidän täytyy lähteä rankempiin hoitoihin; tuottaakohan nekään koskaan tulosta" -kauden. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta tuntui PAHALTA! Ja tosi todelliselta. No, nyt muutaman päivän lomailtuani olo on taas luottavainen ja hyvä. Mitähän kaikkea tämä tauko vielä tuokaan tullessaan

Kanssasisarille voimahalauksia lähetellen,

Siili

Meillä alkaa toinen hoitokerta, ja punktio on suunniteltu viikolle 18! Me ollaan oltu jonossa 8 kuukautta. En ole pahemmin miettinyt asiaa, mutta nyt kun h-hetki alaa lähestyä, niin vähän jännittää ja pelottaakin. Ensimmäisessä hoidossa tuli aikamoiset komplikaatiot, mutta ekasta pas-siirrosta onnisti. Meillä on terve tyttö.
Kaikille oikein paljon voimia ja jaksamista, sekä positiivista mieltä!

 

Moi! Me ollaan kanssa hoitotauolla. Kolmas ja viimeinen inssi tehtiin tammikuussa ja nega tuli. Nyt odotellaan syksyyn elokuulle IVF-hoitoihin. Pitkä on odottavan aika. Aatteli että nyt pitäis nollata tilanne mutta en ole tätä asiaa kokonaan saanut mielestäni, lykännyt vain johonkin takaalalle. Hyvää kevään jatkoa kaikille. Mitähän Viiverolle kuuluu. Joko plussa on tullut?

 

Minäkin liityn tähän pinoon. Meillä on takana yksi IVF hoito josta eilen tuli negatiivinen testi. Pakkasessa on ainoastaan kaksi alkiota samassa oljessa. Nyt on sen verran taukoa että elimistö taas tasaantuu...hoitajan mielestä menee ainakin yksi kokonainen kierto, ja sitten PAS luomukiertoon. Meillä vika on miehessä.

 

Tarkoittaako tuo Amelie sitä, että teidän seuraava siirto olisi joskus huhtikuun loppupuolella? ...siis että onko sulla säännöllinen kuukautiskierto itsellä?

 

Siilis: Siirto olis joskus pääsiäisen jälkeen jos nyt kuukautiset jatkuvat yhtä säännöllisenä kun ennen hoitoa. Olen kuullut että hoito voi joksikin aikaa sekoittaa kierron. Toivottavasti jatkan samanlaisena "kellona" kuin ennenkin.