Hoidot Kys 2014

Hapsuliini Meillä on kaksi hoitoa tehty menopurilla ja ekasta tuli hyperi. Toinen meni sitten maltillisemmin pienemmällä annoksella. Folleja kasvaa hurjasti, mutta niissä ei ole soluja sisällä.
Gonal-F oli käytössä hoidossa, jossa saatiin ainoa hedelmöittynyt solu, eli meille sillä tuli laadukkaampi tulos. kaikista kyllä kypsyy folleja, mut tosiaan soluja tulee vain muutamia ja nekin pääasiassa raakoja.

83 :( Voi ei. Tiedän niin tuon tunteen, sillä olen samaisen tunteen vallassa oman piinailuni kanssa. Vuoto alkaisi varmaan jo huomenna, mutta Primolutit siirtää sitä vielä. Jotenkin sitä niin halusi uskoa, että tässä voisi vielä onnistua.
Mut ei.
Tsemppiä sinulle :heart:

Luomupiinailun päivä 10 ja tuntuu, että toivo on heitetty. Testin tein tänään ja se oli negatiivinen ja vaikka tiedän, että vielä ei olisi peli menetetty, niin tiedän, että se on.
Ärsyttävää tunteiden vuoristorataa.
 
83 ja RiiMini voimia turhauttaviin tunteisiin :hug:

Itsellä puolestaan alkaa ottaa sipuliin kun menkkoja ei kuulu eikä näin ollen nollaultraa pääse varaamaan tai mitään hoitoa alkamaan, vaikka tällä viikolla oli tarkoitus aloittaa jo pistokset. Menkkajuilimisia on ollut viime viikonlopusta saakka eli jonkun viisi päivää, mutta vuotoa ei näy kuulu. Ikäänkuin yrittäisivät alkaa, eivätkä ala. En ole ihan varma montako päivää myöhässä, ehkä vasta joku 3-4, mutta koska olleet suht säännölliset koko hoitojen ajan niin kylläpä nyt sitten keksiivät nyt olla myöhässä! Ja raskaus on tosiaan pois suljettu. Mut tämä on näitä lyhyen kaavan murheita omaan kiertoon yritettynä, joka ei ole lääkkeetömänä mitenkään näköjään kontrolloitavissa tai ennustettavissa. Taidan huomenna soittaa polille ja kysyä miten tehdään, että pitäisikö syödä primot tai terot käynnistämään kierto, mikä on kyllä sit kökköö sekin kun siinä menee sit se pari viikkoo lisää ihan puihin!!! Voehan elämä :| Mutta ee se auta itku markkinoilla, etiäpäin elävän mieli!!
 
  • Tykkää
Reactions: RiiMini
Heipä hei jälleen, ajattelin taas herätä henkiin pienen hiljaiselon jälkeen...haavat on nuoltu ja kovasti yritetään tsempata jälleen kohti uutta yritystä. Menkat alkoi toissapäivänä, soittelin polille ja sovittiin ultra- ajaksi ensi viikon pe, joka olis sitten kp 12. Mietityttää, että jos mulla oviskin sattuu siihen just sopivasti viikonlopulle niin meneekö mönkään koko homma.... Jos meinaan kroppa toimii niinkuin tähänkin asti on toiminut, ovuloin ajallaan, niin onko siirto sitten jo liian myöhäistä maanantaina. Tympeää, kun mikään ei onnistu. Kaksi alkiota siellä pakkasessa meillä siis on, niillä mennään jos selviivät. Mitään puhetta ei ollut siitä oliko tarkoitus siirtää nyt molemmat jos selviävät, miettinyt olen sitä kovasti ja ehkä itse kallistuisin siihen että siirtäisivät molemmat, säästyisipä yhdeltä hoidolta ainakin. Vahvasti epäilen kyllä että tokko selviivät, ainakaan molemmat. Pahoin pelkään ettei kumpikaan, mutta pitää yrittää toivoa, kun ei voi tietää. Tappiofiiliksellä olen tässä ollut viime hoidon jälkeen, jotenkin tuntuu että se viimeinenkin usko on hoidoilla onnistumiseen kaikonnut.

Tiesittekö muuten että se poli menee keväällä joksikin aikaa kiinni kun muuttavat uusiin tiloihin, eivät silloin tee hoitoja. Eli niille jotka jonottavat pitkiin hoitoihin tietää vielä pidempää odotusta.
 
Viimeksi muokattu:
Muistaakseni hoitaja sanoi että toukokuussa on muutto. En tiedä sitä miten pitkään toiminta on tauolla ja että koskeeko se myös pas:ja, mutta näin ymmärsin että eivät tee mitään hoitoja. Sitä minäkin mietin että meillekin se voi tietää odotusta pahimmoilleen jopa syksyyn asti.
 
Joo, siitä sulusta onkin ollut meillä keskustelua, muttei kellään taida olla ihan tarkkaa tietoa. Sellaista kuulin, että 3kk sulku olisi tulossa eikä voi kuin toivoa, että se sattuu sitten siihen kesäsulun yhteyteen, eikä sen lisäksi sitten vielä. Mut jos toukokuussa on muutto, niin siitä olisi touko-kesä-heinä kiinni?

Täytynee kysellä ensiviikolla kun siellä käy, että mitä tarkoittaa käytännössä, mut itse varaudun siihen, että seuraava hoito on sitten syksyllä.
Harmittaa kyllä jo valmiiksi, kun olin ajatellut, että jopa kolme hoitoa voisi onnistua tälle vuodelle, mut ei kyllä onnistu, jos noin on.
 
Ommoo nappoo täällä päästään kuin päästäänkin aloittamaan tänään hoito, vuoto alkoi eilen ja tänä aamuna sitten hätäpaniikkisoitto polille että ehditäänkö/voidaanko pistokset aloittaa tähän kiertoon ja onneksi lääkäri oli sitä mieltä että lähdetään yrittämään. Eli ensimmäinen ivf-hoito lyhyellä kaavalla alkaa menopur pistoksilla tänään kp2 annoksella 225 (kahtena päivänä ja sitten 150 kahtena päivänä) ja ensimmäinen ultra ensi tiistaina kp6.

Polilta varoiteltiin jo etukäteen tämän lyhyen kaavan ajoituksen epävarmuutta ja sitä ettei voi tietää miten munasarjat isompaan annokseen reagoivat, eli aina pitää varautua myös siihen että hoidon voi joutua keskeyttämään heti alkuunsa jos kaikki ei toimi oletetusti. Ymmärrän toki tämän ja eihän se auta kun koittaa. Veikkaan itsekin että olen kuin kävelevä hyperipommi kun ne munasarjat ovat olleet joka kerta niin aktiiviset, mutta pitääpi toivoa että kaikki menis hyvin :).

Minäkin voin kysyä tuosta tauosta, ainut mitä olen kuullut on että naistentaudit ja äitiyspoli yhdistyvät ja muutto ilmeisesti juurikin toukokuussa. Eli nyt vaan toivotaan kaikille plussia ennen tuota taukoa =)

RiiMini Luin tuolta aiemmin et sulla on tullu menopurilla hyperi, niin millä annoksella menopuria meni hyperiksi ja muistatko missä vaiheessa pistoja/kp? Miten oireili vai näkyykö se vaan ultrassa että on liikaa folleja ja silloinko hoito keskeytetään?
 
Viimeksi muokattu:
Pakko kommentoida tohon, kun mainitsit matamar että yhdistyvät äitiyspolin kanssa... Aika erikoista sinänsä, et lapsettomat ja raskaana olevat laitetaan samaan :-O Meinaan vaan että oispa kiva istua oottelemassa vuoroaan hoitoon kun samassa tilassa oottelis odottava äiti :-( Ei kiva, mulle ainakin ois liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
April81 joo samaa muistan ajatelleeni kun tuosta kuulin, mut kai se jotenkin saa molempien polien resurssit paremmin käyttöön. Esim. tuon yhdistymisen takia ne kouluttaa/opastaa molempien yksikköjen hoitajia ristiin, eli mulla on ainakin joillain käynneillä ollut äitiyspolin hoitajia opettelemassa lapsettomuuspolin juttuja sit päin vastoin lapsettomuuspolin hoitajat käy siellä äitiyspolin puolella. Eli sit siellä uudessa paikassa voivat ilmeisesti tehdä hommia tarvittaessa ristiin, eli saada henkilöstöresurssit paremmin käyttöön/jaettua tms, en tiedä tarkemmin.

Luulisi kyllä näin maalaisjärjellä että jotenkin jakaisivat niitä tiloja siellä niin ettei tosiaan lapsettomuushoidoissa olevien tarvitsisi jakaa tiloja esim.odottavien äitien kanssa, koska uskon että monen mielestä tämä voisi olla henkisesti hyvinkin raskasta. Myös itseni mielestä.

Mut ootellaan ja kassellaan mitä ne siel meinaa tehdä ja toivotaan mukavia ja hyviä muutoksia ja jossain vaiheessa myös sitä pitkään luvattua takaisinsoittoautomaattia, joka ilmeisesti on jo tekniikaltaan olemassa, mutta syystä tai toisesta ei vielä kytkettynä! Ja täytyy kyl sanoa että hirmu ihana henkilökunta tuolla lapsettomuuspuolella on et toivottavasti henki säilyy samanlaisena muutonkin jälkeen :)
 
matamar, mulla on kans aika ens ti, ties vaikka törmäiltäs siellä :)
Aika karua tosiaan jos polit on samassa eikä tilaa ole jaettu mitenkään. Mullekki tuli eka reaktio että joo en oo enää sit sinne menossa. Toivotaan että ne on osannu ajatella myös potilaita.

Meillä tosiaa olis tarkotus meidä ainokainen huurunenä siirtää tässä kierrossa ja ti käyn limisultrassa jollo katotaan siirron ajankohta. Välillä oonihan varma, että se on meidän vauva ja toisena päivänä oo jo epätoivossa ettei se selviä kuitenkaan sulatuksesta. Mut sitäpä tämä hoidoissa oleminen on, ei uskalla ajatellakkaan että joskus onnistus.

Tsemppiä kaikille missä vaiheessa hoidot onkaan menossa! :)
 
matamar nyt en yhtään muista mikä mahtoi olla annostus, mutta punktiossa se sitten huomattiin, että oli tajuttomasti niitä folleja ja munasarjat suurentuneet ja epämuodostuneet siitä määrästä. Ja raskaushormoni sitä pahentaa, joten se pregnylpistos tietty sit edesauttoi. Mutta minulla se oli sen verran lievä, että selvisin kotona makaamalla sen pari päivää ja kolmantena pystyi sitten jo suorassa kävelemään. Ja koska silloinkaan ei päästy siirtoon, koska yhtään hedelmöittynyttä ei saatu, niin se lieveni siitä itsestään. En tiedä olisiko sitten edes siirretty mitään, vaikka olisi niitä alkioita saatu.
Folleja puhkottiin kymmeniä, mutta soluja oli vain 6 ja niistä vain 2 kypsää eikä kumpikaan hedelmöittynyt.
Mutta siis tosiaan suuri määrä folleja nähtiin kyllä kokoajan, mut punktion jälkeen se sitten tietty paheni.
Toivottavasti selviät ilman hyperiä!

takaisinsoittoautomaatti
olis kyllä aikamoinen pelastus! Se on ihan hirveää, kun yrittää päästä läpi polille jonkun tuikitärkeän asian kanssa eikä vaan pääse! Ja kun aina ei ole mahdollista kytätä puhelinta tuntitolkulla, että koska vastaavat. Toivottavasti otetaan pian käyttöön!

Ja tosiaan siinä on kyllä pientä eettistä ristiriitaa siinä lapsettomuus- ja äitiyspoli samassa, vaikka ymmärrän kyllä resurssien paremman käytön sen myötä. Jospa sen myötä saadaan paremmin palvelua, mahdollisesti vaikka lyhemmät jonot jne, niin siltä kantilta sitten hyvä juttu.

Luomupiinailu on menossa päivässä 12 ja näyttää aikalailla todennäköiseltä, että tämä piina loppuu pian. Jos "vanhat merkit" paikkansa pitää, niin vuoto alkaa jo huomenna. Ja siitä sitä sitten pääseekin pian jo tositoimiin.
Tsemppiä kaikille!
 
83
No eikai kukaan voi olla nin tyhmä että laittaisi odottavat ja lapsettomat samaan tilaan :stick: Ite ainankin vaihan siin vaiheessa pois kysiltä samantien hoitoni.

Meillon menossa kp 3. ens maanantaina limis kontrolli jolloin selviää sitten siirron ajankohta. Odotuksia ei ole kyl yhtään minkään laisia, mieli on just sillä tasolla että syönpähän taas lääkkeitä ja liimailen itteeni laastareita ja parin viikon päästä saan kuulla ettei ne oo nyt toiminu niinku pitäs.. VAIHTEEKS! En oo ees viel jaksanu soittaa kysille vuodosta, jotenki sellanen fiilis et ihan samantekevää soitanko ees kun ei me päästä koko siirtoon kuitenkaan joko limis ei oo kasvanut tai sit alkiot ei kestä sulatusta tai sit jotai muuta tapahtuu väliin niinku jokainen kerta tähänki saakka.

Soittelin äsken kuopioon ja olivat hieman sitä mieltä että kahen alkion siirrolla lähettäis kokeilemaan, sanoin kyllä et en suostu koko siirtoon tälläkertaa jos limakalvo on niin olematon ko viimes. Tälläkertaa en haluu heittää hukkaan alkioita.

V-mäisintä tässä koko hommassa on se että mun mieltä painaa ja kaivaa se mun hierojan lause "älä hätäile, vuoden tai kahden päästä sulla on kaksi ihanaa lasta" jotenki toivoo koko aika niitä kaksosia, oon aina kuvitellu et mulla olis kaksoset.
 
Viimeksi muokattu:
83 tsemppiä :hug:

Hoitokierros käyntiin lähti täällä, sillä tänään eletään kp 2 ja vuoto on ihan raivoisaa! Luultavasti ovulaatio yhdessä primojen kanssa kasvatti sitten kunnon limakalvon ja nyt se vuotaa sitten hirmukyydillä pois. Eilen olin aivan lamaantunut kivuista ja useamman tunnin makasin vaan kauratyynyn kanssa sängyssä. Ihan tuli synnytys mieleen kivuista. Noin 4-5h kipukohtauksen jälkeen sitten alkoi hellittää ja sen jälkeen kipu on ollut siedettävää.
Tänään vuoto on ollut ihan omaa luokkaansa, kun kuppi tulee valtoimenaan yli jo alle tunnissa ja hyytymät ovat isoja.

Mut keskiviikkona se alkaa! Tänään pitää muistaa tilata lääkkeet!
 
Hellurei

Caro87, miten meni limisultrassa, pääsettekö siirtoon?

RiiMini, kivaa että pääsette tekin alkamaan nyt hoitoa, vaikka tollaset megamenkat ei tietty kivat ookkaan :O

Mulla oli tänään ivf:n ensimmäinen folli ultra, nyt kp6 menossa ja pistäminen alkoi siis kp2 ja menopurilla mennään. Ultrassa näkyi tässä vaiheessa mukavan sopivasti folleja, oikealla oli jotain 5-6kpl 10-12mm (+joitain pienempiä) ja vasemmalla ehkä 4kpl 10-12mm follia. Eli omasta ja lääkärin mielestä varsin sopiva määrä. Limis oli jo tässä vaiheessa kp6 huiman 1cm...eli estrogeeniä vaikuttaisi kropassa kiertävän ihan mukavasti :) Eli jos tähän alle listaan tämän hoidon aloituksen kiertopäivä kerrallaan, niin voi olla selkeämpi lukea jos joku vaikka ensimmäistä kertaa eksyy lukemaan ivf:n aloituksesta. Päivitän nuo loput päivät sitten hoidon kuluessa, mänipä ite hoito sytteen tahi savveen :) Tämä toimikoon samalla myös oman ensimmäisen hoidon päiväkirjana, jos yksityiskohdat myöhemmin unohtuvat.

Eli ensimmäinen IVF lyhyt kaava tammikuu 2014 Tausta: Minä 34v. mies 34v. ensimmäistä lasta yritetään. Pcos tyyppiset munasarjat/ epäsäännöllinen ovulaatio ilman lääkkeitä/ kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka hoito on tasapainossa/ ovulaation induktioita takana 12kk clomeilla ja menopurilla/ yksi inseminaatio, joka epäonnistui ajoituksen vuoksi/ miehen siittiöt priimaa. Ei alkaneita raskauksia.

Kp1 (torstai) vuoto alkaa illalla.
Kp2 (perjantai) aamulla soitto polille. Pistosten aloitus illalla. Menopur 225.
Kp3 (lauantai) Menopur 225.
Kp4 (sunnuntai) Menopur 150.
Kp5 (maanantai) Menopur 150.
Kp6 (tiistai) 1. folliultra: Oikealla 5-6kpl ja vas. 3-4kpl 9-12mm. Menopur 150.
Kp7 (keskiviikko) Menopur 150 + Orgalutran 0.25 jarruksi.
Kp8 (torstai) Menopur 150 + Orgalutran.
Kp9 (perjantai) Toinen folliultra. Limis 12mm. Oik.+vas. yht 10 follia, koot 12-15mm. Menopur 225 + orgalutran.
Kp10 (lauantai) Menopur 225 + Orgalutran.
Kp11 (sunnuntai) Pregnyl illalla 22.00
Kp12 (maanantai) Taukopäivä
Kp13 (tiistai) Punktio 10.00. Saadaan 12 solua. Punktio menee nopeasti ohi eikä ole kivulias. Sen jälkeen alavatsa on illan kipeä.
Kp14 (keskiviikko) Soitto labrasta, 8 solua on hedelmöittynyt, n.puolet ja puolet ivf:llä ja icsillä. Lugesteronin aloitus.
Kp15 (torstai) Yksi kuusisoluinen top ivf alkio siirretään. Ei hyperin oireita, pientä painetta alavatsalla. Pakkaseen menee 4 alkiota, joista 1ivf solu ja 3 icsi solua. 2&3 luokkaisia.


Päivitys 24.1.15 Munasarjoissa tuntunut vain hyvin lievää paineen/täyteyden tunnetta alkaen n.kp5, mutta ei kipuja ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Mieli on tässä vaiheessa rento ja rauhallinen.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: RiiMini
Matamar mä tein uuden ketjun juuri tuota seurantaa varten tänne lapsettomuuspuolelle!! Olis tosi kiva jos siihen päivittöisit ja jos siihen saatais hoitolaisia kertomaan omat taipaleensa! Käy kurkkaan se ketju! Se ei ole keskusteluketju vaan tosiaan sitä seurantaa varten :)
Meillä on tuolla vauvakuumepuilella vastaavanlainen ja se on tosi huippu. Sieltä voi kurkkia miten kenekin oireet on kehittyneet ja mikä on ollut lopputulos. Ja tuossa ketjussa ne on helposti sitten löydettävissä :)

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2434657-hoidon-ja-piinapaivien-oireet-ja-tulos-seuranta/
 
Viimeksi muokattu:
matamar, pitää ma käydä vielä uudestaan, limis oli vasta 6mm. Aika odotettavissa, että ei tässäkää voi heti kaikki putkeen mennä. Taitaa mulla olla eniten vaikeuksia saada vastetta lääkkeille, itse pcohan pitäs olla helpoiten hoidettavissa oleva lapsettomuuden muoto, mut mulla on aina puljaamista noiden lääkkeiden kanssa :( lääkäri sanoi, että jollain ei vaan suun kautta otettava estrogeeni niin hyvin imeydy, sain lisäksi 50mikrog x 2 estradot laastareita jotka vaihdan joka toinen päivä ja zumenonia 2x2. Jos ei ma ole limis toivotunlainen niin pitää ens kierrossa kokeilla alusta lähtien eri tavalla.

Hyvän kokonen saalis sulla tulossa! Toivottavasti kasvavat tasasesti loppuun asti :)
 
Caro87: Toivotaan että limis ois maanantaihin sulla kasvanut hyvin ja lääkkeet tehoais. On tämä yhtä arpapeliä aina niidenkin kanssa, pikkasen meinaa tulla itellä ainakin vähän sellanen koekaniini olo. Harvoinpa sitä kerralla kaikki putkeen meneekin, on tässä niin monta vaihetta kestettävänä.

Oma napa: ultra oli eilen ja alakerrassa kaikki hyvin :p Munasolu irtoamassa näinä päivinä, testiin tuli eilen kaksi viivaa ja ultra vahvisti asian. Siirtopäivä keskiviikko, molemmat siirretään jos selviävät.
Lääkärin kanssa keskusteltiin tästä meidän tilanteesta, sanoin suoraan että alkaa olla itellä jo aika turhautunut ja kyllästynyt olo tähän kaikkeen. Mitään selvää selittävää tekijää ei sille tunnu olevan, miksei raskaus ala. Pessimistinen olo on ollut jo pitkään, viimeisin tappio vei viimeisetkin uskon ja toivon rippeet. Lääkäri sitten ehdotti että kokeiltaisiin lääkkellisenä apuna kahta lääkettä, Prednisolonia ja Gonapeptyliä. Tuosta gonapeptylistä olinkin joskus lukenut, joillakin on auttanut kiinnittymiseen. Prednisolonin käyttöä lääkäri suositteli kilpirauhassairauteni takia. Lääke aloitetaan isommalla annoksella ja pudotetaan asteittain. Gonapeptylin tuomista hyödyistä on kuulema näyttöä, Prednisolonista ei, mutta lääkäri sanoi että ovat huomanneet siitä olevan joillekin apua. En tullut kysyneeksi haittapuolista, mutta eivät kai ne niitä määräisi jos niistä haittaa olisi, alkiolle siis. Pakkausselosteessa mainittiin että voi olla haittaa sikiön kehitykselle, mutta lääkitys lopetetaan muistaakseni 7-8 raskausviikolla, ennenkuin alkio on kehittynyt sikiöksi.
Eli poistuin siis lääkärin huoneesta reseptit kourassa ja täynnä uutta toivoa. Meni syteen tai saveen, onpahan ainakin kokeiltu. Ensin on kuitenkin elettävä keskiviikkoon asti odotellen tuomiota siirron suhteen.

Onkos teillä kellään kokemuksia ko. lääkkeistä?
 
  • Tykkää
Reactions: RiiMini
Päivittelin tuonne ylle, edelliseen viestiin omaa kiertopäiväkirjaa. Folleja löytyi toisessa ultrassa 10 hyvän kokoista tasaisesti kasvanutta ja limis oli 12mm. Punktio suunniteltu tiistaille ja siirto torstaille. Nyt vaan rauhallisin mielin katsomaan mitä tuleman pitää.

RiiMini, voisin kattoo jos päivittäisin tuon oman seurannan myös sinne toiseen ketjuun. Nyt ajattelin vielä päivittää tähän, kun on tullut tänne jo niin paljon muutakin kirjoiteltua :) Toevottavasti ei haettoo kettään että tänne myös tuota seurantaa raapustelen ;)

April81 tsemppiä siirtoon, toivotaan että nuo kokeiltavat lääkkeet tuovat avun ja toivotun tuloksen!! Samoin Caro87 peukutan täällä limiksen puolesta että pääsisitte kans siirtoon! Ja RiiMini seurailen sun kuulumisia näillä muutamalla eri palstalla missä liikut, tsempit hoitokiertoon, jännää aikaahan tämä on :)

Olikos täällä vielä muita kellä on hoitoja/siirtoja/piinailuja/yms. käynnissä juuri nyt?
 
  • Tykkää
Reactions: RiiMini
matamar päivitä ihmeessä, niin pääsee vertailemaan. Tässä on se huono puoli tässä keskustelun ohessa päivityksestä, että se jää sinne monen sivun taakse sitten, jos keskustelu on vilkasta :)
Ja tsemppiä sinulle! Hyvin lähellä on punktio! Toivottavasti olo pysyy hyvänä ja kaikki menee hienosti :)

Täällä on menossa neljäs päivä piikkejä. Vähän meinaa tuo kahden piikin pistäminen tehdä toisinaan vaikeaa.. mut eipä siinä kaikki, kun maanantaina taitaa alkaa sitten Cetrotide jarruna, joten joka ilta pitäisi löytää kolmelle piikille paikka. :/
Viimeksi en kärsinyt turhaan ja toivon, että en tälläkään kertaa.

Olen myös miettinyt, että pitäisikö sitä sulun aikana käydä sitten tekemässä yksi hoito yksityisellä, jotta niitä saisi sitten tälle vuodelle vaikka sen kolme.
hmm.. täytyy miettiä.
Parasta olisi tietysti, jos sitä tulisi ekasta hoidosta raskaaksi.
 
83
Tää on ihan uskomatonta. Limakalvo oli 8.6 ja torstaina tai perjantaina siirretään kaks alkioo. Nyt vaan sitten ollaan kauhusta jäykkänä että selviääkö alkiot siirrosta :O Voi että mie niin toivon koko sydämestäni että tää hoito onnistuu meillä ja muillakin palstalaisilla tärppäis.. Päästäis yhdessä odottamaan koko porukka <3
 
  • Tykkää
Reactions: RiiMini
Meillä ei päästä tässä kierrossa siirtoon. Limis oli vaan 6.5. Vuodon pitäis kuulemma alkaa sponttaanisti 1-2vk kuluessa ja sit ens kierrossa uus yritys, en tiedä vielä millä tavalla. Ei osannutlääkäri heti sanoa mitä kokeillaan seuraavaksi vaan aiko ajan kanssa tehdä uuden hoitosuunnitelman. Hiukka jäi epäepäselväksi laittaako postissa sen kotiin vai miten. Sanoi vaan että soittele kun vuoto alkaa. Pitää ottaa sinne yhteyttä jos ei rupea kuulumaan kun pitäähän mun etukäteen tietää mitä lääkkeitä varata. Tuntuu kyllä kohtuuttoman vaikeelta koko homma.
 
Nyt minun täytyy toivotella teille kaikille kovasti plussatuulia, meillä ei päästy siirtoon tänään, alkiot eivät olleet lähteneet jakautumaan :-(
Edessä puolen vuoden jonotus uuteen hoitoon. Taidan ottaa etäisyyttä näihin asioihin.
Tsemppiä ja voimia kaikille!
 
83
April81 voimia kovasti sinulle.

Caro87 toivottavasti ne nyt vaihtaa sulle lääkkeet että limis kasvaa. Mulla oli limis siirto päivänä 9-10 mm lääkkeillä progynova, estradot 100.

Omaa napaa. Eilen siirrettiin viisisoluinen alkio. Odotuksia ei oikeastaan minkäänlaisia, oma mieli on jotenkin asennoitunut siihen että hoitoja jatketaan sitten syksyllä ja tässä välissä jos kokeilis sitten letrozolia tms. Mitää oireita ei oo lääkkeistä tai siirrosta, ei edes lugesteronista kuten viimes. Mahaankaan ei sattunut siiron jälkeen niinko viimes. Jotenki ihan outo olo, niinku olis luovuttanu. Ainoo mistä varmaan huomaa että jotai on tehty on se etten tänään ota lasillista punaviiniä ruuan kanssa :D
 
Caro87 & April81, pahoittelut ettette päässeet siirtoihin :hug:

83 Meillä siirrettiin myös eilen kuusisoluinen alkio, eli samalla aikataululla mennään! Itse suhtauden tähän odotukseen ihan maltillisen rauhallisesti ja realistisesti, onnistuupi jos niin on tarkoitus :)

Omia juttuja päivitin tuonne ylös pari viestiä aiempaan viestiini tuon koko hoitokierron kulun. Eli lyhyellä kaavalla saatiin 12 solua, joista yksi oli epäkypsä. Punktio meni hyvin ja kivuttomasti, eikä hyperiäkään syntynyt. Kahdeksan hedelmöittyi, labran ja lääkärin mukaan hedelmöittyivät yhtä hyvin sekä vapaasti ivf:llä ja icsillä. Hieman jopa näin jälkikäteen harmittaa kun tuli suostuttua tuohon icsaukseen kun miehen siittiöissä ei ole mitään vikaa. Yksi top luokan ivf alkio siirrettiin ja neljä meni pakkaseen, joista 1 ivf alkio ja 3 icsiä ja yksi alkio oli jäänyt vielä jatkoseurantaan. Olivat kuulema kaikki ihan hyvää laatua.

Hyvää viikonloppua kaikille=)
 
  • Tykkää
Reactions: RiiMini
Terveisiä punktiosta. 10 solua saatiin ja se on meidän ennätys. Aika kipeää teki ja viikon sain saikkua nyt hyperin takia. Täytyy vaan toivoa, että huomenna olisi labrasta hyviä uutisia.
Aiemmin meillä on hoidot kaatuneet punktiosta seuraavaan päivään, kun yhtään ei ole hedelmöittyneitä ja suurin osa on aina raakoja. Jännittää.

Nyt makaan tarkkailussa kipujen takia, kun en pysty suoristumaan tai kävelemään. Sain max kipulääkkeet punktiossa ja sen jälkeen buranaa ja panadolia. Lisäksi sit Litalginia yhden tabun puolituntia sitten ja nyt odotetaan jos se auttaisi.

Tsemppiä Matamar ja 83 piinailuun !
 

Yhteistyössä