mariq aikalailla samoissa mennään ultrien suhteen, tosin mulla lyhyt kaava, mutta toivottavasti päästään piinailemaan
Oma kokemus tuohon ivf vai icsi, niin meillä julkisella tehtiin puoliksi. Lääkärin sanojen mukaan, koska olemme osittain selittämättömästi lapsettomia (mitä suuresti ihmettelen, koska minussa on jo niin paljon vikaa), niin ei jätetä pelkän ivf:n varaan. Meidän kohdalla tosin ivf:llä loppujen lopuksi onnistuttiin paremmin. Niin ja munasoluja ei saatu viime kerralla kuitenkaan kuin 7. Mielenkiinnolla odottelen mitä nyt toisella kerralla tehdään.
riepuliini meillä ainakin kun mies oli ennen ekalle polikäynnille menoa antanut hyvän spermanäytteen, ei häntä tutkittu enää milläänlailla. Alussa keskusteltiin yhdessä lääkärin kanssa ja kun sisätutkimuksen vuoro tuli lääkäri kysyi haluanko, että mies on mukana. Tuolloin laitoin mieheni käytävälle odottelemaan, mutta nyt kun polilla on ravannut enemmän oon huomannu, että miehestä on mulle ihan uskomaton turva! En voisi esimerkiksi kuvitellaakaan, että menisin nyt punktioon ilman miestä. Mutta jokainen tekee oman päätöksen kun kysessä on kuitenkin oma elimistö Jos yhtään lohduttaa niin muakin ahistaa aina ihan hulluna mennä sinne "ronkittavaksi"