Laura-Orvokki, Pahoittelut keskenmenosta. Kohtalotoverina ajattelin jakaa omaa kokemustani, vaikka olet nyt jo ilmeisimmin lääkkeellisen tyhjennyksen kokenut.
Meillä on lasta yritetty 3 vuotta. Ensimmäinen raskaus alkoi ovulaatioinduktiohoitojen jälkeisellä taukokierrolla ns. spontaanisti. Se raskaus eteni viikolle 6+2 tai siis kun 6+7 oli varhaisultra ei sykettä löydetty TAYSin lapsettomuuspolilla. Sitten odoteltii kuitenkin viikko koska alkio oli kooltaan viikkoihin nähden pieni. Viikon päästä sama tilanne 7+6 ei sykettä. Joten keskustelu mitä tehdään. Olisimme saaneet valita aloitetaanko toimenpiteet heti vai seuraavalla viikolla. Halusin heti. Sain lapsettomuuspolilla kohdunkaulaa pehmittävän lääkkeen (Mifegyne) ja ajan tulla kahden päivän päästä naistentautien vuodeosastolle saamaan loput lääkkeet. Sitten 8+1 olin osastolla sen päivän ja sain kipulääkettä ja 4 Cytotec tablettia emättimeen. Kivut alkoivat noin 40 minuutin päästä. Mielettömän kipeää teki ja jouduin pyytään lisää kipulääkettä. Sain. Sitten kehotettiin nousemaan ylös ja kävelemään mahdollisimman paljon. Kävelin käytäviä ja Taysin rappuja ylös alas. Kävin välillä vessassa portatiivilla (metallinen sanko) johon piti tehdä kaikki tarpeet ja päästää kohdusta tulevat veret yms. Sairaanhoitaja tarkisti välillä mitä sankoon on tullut, jotta tiedetään miten homma etenee ja tyhjeneekö kohtu. Tosin mulla ei alkanut kovin nopeasti vuoto vaan sain lisä annoksena 2 tbl Cytotecia emättimeen vielä. Kohtuni tyhjeni hyvin ja pääsin illalla 19 aikaa kotiin. Kipulääkkeitä otin vielä useampana päivänä ja jälkisupistukset olivat melkoiset.
Nyt minulla on juuri päättynyt toinen raskaus keskenmenoon. Tämä siis myös lapsettomuushoidoista. Vielä nt-ultrassa oli kaikki hyvin ja lasta kehuttiin täydelliseksi, vilkkaaksi ja elinvoimaiseksi. Heti seuraavana päivänä alkoi supistuksia ja pientä tuhrua. Kävin lääkärissä ja vannottiin että on varmaan vaan normaalia. Sitten kaksi päivää kului ja supisti taas oikein kipeästi ja vuotoa tuli. Lääkäri ultrasi ja otti näytteitä. Ultrassa näkyi elävä sikiö. Siis viikkoja 12+1 tässä vaiheessa. Minulla on myös kotidoppler, jolla olen kuullut sykkeet hyvin jo 9+5 viikosta alkaen. Viimeiset sykkeet kuulin 12+6 aamulla. Sitten kun 13+1 kuuntelin en kuullut. Odottelin muutaman päivän ja yritin olla hermostumatta. Menin kuitenkin neuvolaan 13+4 ja terkka kuunteli sykkeitä. Ei kuullut, mutta ruudulla kuulemma vilahteli sykelukemia, joiden oli kuulemma oltava vauvan sykkeet. Siinä sitten 1,5 viikkoa mentiin ja oli neuvolalääkärinkäynti. Sykkeitä ei löytynyt ja neuvolalääkäri määräsi että pitää tulla iltapäivällä uudestaan niin hän katsoo ultralla. Siinä vaiheessa olin oikeastaan jo täysin varma mitä on tapahtunut. Iltapäivällä menimme miehen kanssa ultraan ja niin siellä sitten näkyi kuollut sikiö. Ei vastannut viikkoja 15+2 ja liikkumaton eikä sykettä. Sain saman tien lähetteen Taysin naistentautien polille ja kehotuksen mennä heti, vaikkei vuoda eikä ole kipeä. Niin minä menin, mutta koska kello oli jo niin paljon oli ko. poli mennyt kiinni ja päivystys siirretty synnytysvastaanoton puolelle. Siellä minä istuin odottamassa vuoroani 4 tuntia. Aika kamala oli istua siellä ja katsoa kun toiset tulivat synnytykseen ja isoja vatsoja pyöri edestakaisin. Kenellä epäiltiin raskausmyrkytystä jne. Minä istuin ja ajattelin että mihinkäs minulla tässä kiire, kuollut lapsi vatsassa. Kovaa oli pysyä siinä rauhallisena. Sitten tuli vuoroni ja lääkäri varmisti että sisätutkimuksella ja ultralla että kuollut on. Sikiö vastasi viikkja 12+5 eli olin kantanut kuolutta lasta sisälläni 17 päivää. Tuo kehityksen päättyminen sopii myös niihin kotidopplerilla kuultuihin viimeisiin ääniin. Toisaalta minua huojentaa se että tiedän koska hän kuoli.
Sain taas sillä käynnillä Mifegynen kypsyttämään kohdunkaulaa/-suuta, koska se oli tiiviisti kiinni ja pitkä, ei kuulemma alkaisi vuotamaan viikkoihin itsestään. Ja ylihuomiselle paikka vuodeosastolle (eli torstaille 9.8.). Lääkäri sanoi että koska viikkoja on 15+ ei tyhjennystä voisi tehdä kotona. Vuotoa tulee paljon enemmän ja kipujakin on hurjasti enemmän kuin edellisellä 8+ viikolla tapahtuneessa tyhjennyksessä. Torstaina menin pelon sekaisin tuntein osastolle. Kipu pelotti eniten. Muutenhan tiesin mitä tulee tapahtumaan. Sain lääkkeet (kipu ja 4 Cytotecia). Sitten odottelua ja lopulta kehotus nousta jalkeille. Taas lähdin kävelemään rappuja edestakaisin, koska se oikeasti tehostaa kohdun tyhjenemistä. Vuoto alkoi 3,5 tunnin päästä lääkkeestä ja sain vielä lisäannoksen Cytotecia. klo 14 mulla tuli ekat kudokset ulos, istukkaa. Mä en ollut missään vaiheessa kipeä, muutamia menkkamaisia juilasuja mutta oikein ihmettelin miksi en ole kipeä. Hoitajaltakin kyselin että voiko tämä mennä näin. Hän sanoi että näköjään tai sitten mun kipukynnys on kasvanut. Yhden kipulääkkeen vielä otin iltapäivällä koska hoitaja sanoi että ei kannata yhtään kärsiä kivusta ja mitä vähemmän on kipeä niin sitä vähemmän lihakset kramppaa ja kohtu tyhjenee. Klo 16:30 syntyi sikiö. Hän ei tullut ulos pelkällä ponnistuksella vaan jouduin auttamaan myös käsin. Päätin katsoa ja hyvästellä pienen. 12+5 viikolla kuitenkin sikiö on jo ihan ihmisen näköinen. Kaikki oli pientä ja niin täydellistä. Ulkoisesti ei mitään sellaista mistä näkisi että miksi näin kävi. Pieni poika oli kyseessä, senkin näin selvästi. Minusta tuntui hyvältä että sain nähdä hänet ja hyvästellä. Vaikka toisaalta se oli rankkaa. Kun sikiö oli tullut ulos, tuli vielä jonkin ajanpäästä istukkaa ja sitten vuoto alkoi rauhoittua. Kipuja siis oli tosi vähän ja taas käytössä portatiivi. Pääsin illalla kotiin. Ikävä kyllä minulle olisi pitänyt sairaalassa antaa maidonnousua estävä lääke, koska näillä viikoilla 15+ maito voi jo nousta, kun elimistö luulee että on synnytetty. Koska lääkettä ei muistettu antaa ja minä en tiennyt kysyä niin olen nyt kärsinyt maitoa vuotavista rinnoista. Ja siitä pakottavasta tunteesta kun rinnat täyttyvät. Soittelin sairaalaan ja sanoivat että kyllä maidon nousu tyrehtyy pikkuhiljaa ja missään tapauksessa ei saa aktivoida rintoja puristelemalla. Vuotoa ei tule kuin nimeksi ja se minua ihmetyttää myös. Sairaalasta sanoivat että se voi johtua siitä että kohtu tyhjeni niin hyvin ettei vuodettavaa ole. Yleensä kohtu jää vuotamaan reilummin jos kohdussa on vielä jäänteitä.
Mä olen päässyt molemmilla keskenmenokerroillani ilmeisen helposti ja toivon ettei nytkään tule mitään jälkivaivoja. Mutta koska en ole yhtään kipeä niin en usko että tuleekaan. Aivan pieniä jälkisupistuksia on ollut. Molemmat kerrat on hoidettu siis Taysissa osastolla. Tällä kerralla jouduin kyllä itse kysymään muutaman asian perään koska muuten hoitaja olisi unohtanut kiireissään. Mutta olen ollut tyytyväinen siellä saamaani hoitoon ja siihen että kipulääkettä saa ja pitää ottaa niin ettei satu 'yhtään'. Uskon että tämä toinen kerta oli helpompi ehkä siksi ettei jännittänyt sitä mitä kaikkea tapahtuu, kun edellisestä kerrasta tiesi miten lääkkeet saa ja miltä se tuntuu kun kohtu tyhjenee. Ekalla kerralla jännitys varmasti antoi lisäsäväyksen myös kivuille.
Nyt odotan että kroppa palautuu ja menkat tulevat. Me olemme jo päättäneet että jatkamme lapsettomuushoitoja saadaksemme sen esikoisemme (ja ehkä ainokaisemme). Meillä on kuitenkin jo ikääkin 34 ja 36 joten hirveästi ei ole aikaa tuhlattavaksi.
Fyysinen puoli usein paranee nopeastikin. Viimeksi vuotoni päättyi 10 päivässä ja menkat alkoi 6 viikon päästä. Mutta nyt mä ajattelen että voisi tapahtua nopeammin jos vuoto ei kestä noin kauaa. Henkinen toipuminen vie aikaa enemmän ja on yksilöllistä paljonko. Itse luulin jossain vaiheessa että olen jo päässyt keskenmenon yli, pahimman yli, mutta sitten iski paha jälkiromahdus ja itketti taas kovasti. Nyt tunnelmat on ihan erilaiset, varmaan osaksi siksi että sain hyvästellä poikani ja olin jo varautunut ennen lääkärin tuomiota ettei kaikki ole hyvin. Jotenkin sen vain tiesi. Mutta en usko ollenkaan etteikö itkukohtauksia voi tulla taaskin vaikka pitkänkin ajan päästä. Ja kun uusi raskaus alkaa niin se varmasti pelottaa taas. Edellinen/ edelliset keskenmenot vaipuvat syvemmälle muistoihin ja uusi raskaus pelottaa ja toisaalta kantaa eteenpäin. Voimia se vaatii. Parasta on mielestäni se että pääsee puhumaan tai kirjoittamaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Palstat on hyviä ja jos on ystäviä joilla on keskenmenokokemus, se on kullan arvoista vertaistukea. Ja tietysti ei pidä unohtaa sitä että ammattiauttajat ovat olemassa. Rohkeasti aikaa psykologilta tms. ja jutella asiaan erikoistuneen henkilön kanssa.
Voimia toipumiseen. Älä syytä itseäsi, kysymykseen miksi tai mitä tein, mitä olisin voinut tehdä toisin - ei löydy vastausta. Todennäköisin syy keskenmenoon on lapsessa itsessään. Sen kehityksessä tulee häiriö jostain johtuen. Luontoäiti päättää ettei ko. yksilö olisi elinkelpoinen ja siksi tulee keskenmeno.
Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin niin anna ajan kulua. Sure kun surettaa ja älä koe huonoa omaatuntoa ilon hetkistäkään. Vähitellen haavat paranevat ja jäljelle jäävät arvet. Ikuisestihan keskenmenot varmasti muistaa, ne ovat osa elämää.
. Hän ei vielä tiennyt, piti kertoa ilouutinen heti ultran jälkeen kun on toivonut sisarusta..toisin kävi :'( ... tajuan että selviän tästä, sitä en tajua että kuinka uskallan enää tehdä lasta.. 
. Pelottaa tyhjennys kotioloissa, mutta kukapa sitä sairaalaankaan haluaisi.. Itsellä oli kesälomaa ehtinyt olla jo 3 päivää kun tämä todettiin joten luultavasti tämä "sairastelu" menee ihan omaan piikkiin..Tosi reilua..sama olo kuitenkin kuin niillä joilla todettu ennen lomaa...No Elämä ON.