V
"vieras"
Vieras
Mikä siinä on, etten saa mielestäni sitä eksää, jonka kanssa koin vain kiihkeitä hetkiä, joiden jälkeen olin kuin suonsilmäkkeessä vajoamassa? Olin hullun rakastunut, eksä soitteli sillointällöin sänkyhommiin, minä menin ja menin ja menin, en osannut pyytää mitään, miellytin vain ja kommunikoin pelkästään seksillä. Siihen se juttu pikkuhiljaa kaatuikin.
Sitten tapasin uuden, rakastuin, teimme lapsia ja menimme naimisiin, ja nyt kuuden vuoden jälkeen tajuan, että aina kun eksän kuvan nään tai hänestä jotain muuta merkkiä, menee jalat veteliksi, perhoset tulvii vatsaan, koko kroppa kihelmöi ja kaipaa hänen kosketusta. Sydämeni pakahtuu, tämä on ihan oikeasti suurta rakkautta. Tämäntyyppisiä, mutta lievempiä tunteita on myös miestäni kohtaan, meillä perhe-elämä toimii hyvin, kaikki parisuhteen osa-alueet kunnossa ja muutenkin kaikki ihan mallillaan. On kunnioitusta, luottamusta, olemme sielunkumppanit. Mitään järkevää syytä ei ole kaipuuseen, eksä on narkkari ja kuspää, nykyinen mies turvallinen, rakastava, loistava sängyssä ja kuin minulle tehty.
Mikä ihme se saa sitten vielä ikävöimään näin suuresti? Ei voi olla kyseessä pelkkä inothimo, vaikka se muuten kuvaan sopisikin, koska ihan totta, SYDÄMENI PAKAHTUU, se puristuu, kouristelee, vatsaani koskee, kyyneleet valuvat silmistä, vapisen ja tärisen, kun ikävöin. Aina kulkiessani kaupungilla kuvittelen hänet näkeväni ja hänen kosketuksensa , ihan vain hivelyn poskella, joka pyörryttää.
Miksi? Miksi minulle kävi näin? Ihmettelin pari vuotta sitten, mitä hyvää olen tehnyt ansaitakseni näin upean perheen ja onnellisen elämän, nyt se kai selviää, että kohtaloni olikin tulla onnettoman rakastuneeksi väärään paskiaiseen.
Sitten tapasin uuden, rakastuin, teimme lapsia ja menimme naimisiin, ja nyt kuuden vuoden jälkeen tajuan, että aina kun eksän kuvan nään tai hänestä jotain muuta merkkiä, menee jalat veteliksi, perhoset tulvii vatsaan, koko kroppa kihelmöi ja kaipaa hänen kosketusta. Sydämeni pakahtuu, tämä on ihan oikeasti suurta rakkautta. Tämäntyyppisiä, mutta lievempiä tunteita on myös miestäni kohtaan, meillä perhe-elämä toimii hyvin, kaikki parisuhteen osa-alueet kunnossa ja muutenkin kaikki ihan mallillaan. On kunnioitusta, luottamusta, olemme sielunkumppanit. Mitään järkevää syytä ei ole kaipuuseen, eksä on narkkari ja kuspää, nykyinen mies turvallinen, rakastava, loistava sängyssä ja kuin minulle tehty.
Mikä ihme se saa sitten vielä ikävöimään näin suuresti? Ei voi olla kyseessä pelkkä inothimo, vaikka se muuten kuvaan sopisikin, koska ihan totta, SYDÄMENI PAKAHTUU, se puristuu, kouristelee, vatsaani koskee, kyyneleet valuvat silmistä, vapisen ja tärisen, kun ikävöin. Aina kulkiessani kaupungilla kuvittelen hänet näkeväni ja hänen kosketuksensa , ihan vain hivelyn poskella, joka pyörryttää.
Miksi? Miksi minulle kävi näin? Ihmettelin pari vuotta sitten, mitä hyvää olen tehnyt ansaitakseni näin upean perheen ja onnellisen elämän, nyt se kai selviää, että kohtaloni olikin tulla onnettoman rakastuneeksi väärään paskiaiseen.