hirvee morkkis

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
En tosiaankaan mitään moraalisaarnaa ole vailla, tarpeeksi paska fiilis on muutenkin. Mutta jokin aika sitten tein sellaisen teon, että jos puoliso saisi tietää niin todennäköisesti lopettaisi suhteen siihen paikkaan. Kuten arvata saattaa, kyseessä on pettäminen. Tosin tilanne ei mennyt ihan "siihen" saakka mutta kuitenkin. Ja puolisoni tuntien hänelle pettämistä on jo suuteleminen.
Mietinkin tässä vaan että pääseekö tästä paska fiiliksestä ikinä yli. Jos kerron, seuraukset on selvät ja jos en, seuraako tää morkkis perässä vielä vuosia...pelkoa siitä että tää toinen osapuoli kertoisi, ei ole. Hällä on aivan yhtä paljon pelissä kuin mullakin. Hänkin on tahollaan naimisissa.
 
iteppä läksit... kärsi nyt seuraukset. mulla jos olisi tollanen tilanne niin olisi varmaan pakko kertoa, en voisi olla hiljaa tuollaisesta asiasta, olisi varmasti mielessä joka päivä...
 
Itse en kertoisi.
Tein itse kerran saman (ei seksiä, mutta pettämistä kuitenkin, ja mies olisi takuulla jättänyt). Oli jonkun aikaa tosi paha olla ja huono omatunto, mutta kyllä se ohi meni. Ja itse asiassa mies sitten jätti mut about vuoden päästä tästä, mutta olemme edelleen hyviä ystäviä ja osallistumme toistemme elämään. Tää ei olis mahdollista, jos olisin mennyt kertomaan, vaikka lopputulos sama olikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Miks sinun pitäis siirtää sitä omaa paskaa oloa sille ukolles? Pidät kaiken paskan vain itelläs ja kärsit, olet sen ansainnukki.

No sen takia, että puolisolla on vapaus päättää haluaako elää pettävän nartun kanssa vaiko etsiä itselleen paremman naisen.
 
Juuri näin. Kyllä se paha olo vähitellen laantuu. Kokemusta on.
 
Niin. Olen aivan varma että jos kerron, meidän suhde loppuu samalla sekunnilla. Puoliso on sen verran mustasukkaista sorttia. Kuitenkin tässä ei ole pelkästään oma elämä pelissä vaan myös lasten. 16 vuoden liittoa on aika hankala päättääkkään. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettei rakkautta enää olisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Darwinin leski:
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Miks sinun pitäis siirtää sitä omaa paskaa oloa sille ukolles? Pidät kaiken paskan vain itelläs ja kärsit, olet sen ansainnukki.

No sen takia, että puolisolla on vapaus päättää haluaako elää pettävän nartun kanssa vaiko etsiä itselleen paremman naisen.

Sitte ois minun mielestä eri asia jos ois seksiä harrastanu. Sillon ois oikein kertoa asiansa ja lähteä ihan ite hiihteleen...
 
Varmasti kertoisinkin jos olisi siihen asti mennyt.
 
haluaisitko itse olla puolisosi asemassa? Tietämätön? Mieti omalle kohdalle? Minusta todella järkyttävää aikuisilta ihmisiltä ja vielä pahempaa, että virhettä ei myönnä ja kerro rehellisesti. Rehellisyys on ainakin meillä suhteen tärkein asia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja NippaNappaAito:
Musta sun ei pidä kertoa, tahallaan aiheuttaa toiselle tuskaa, mutta voisit itse älytä lähtee pois suhteesta. Miehesi ansaitsee varmasti parempaa.

Miten 16 vuoden suhteesta voi lähteä syytä kertomatta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin. Olen aivan varma että jos kerron, meidän suhde loppuu samalla sekunnilla. Puoliso on sen verran mustasukkaista sorttia. Kuitenkin tässä ei ole pelkästään oma elämä pelissä vaan myös lasten. 16 vuoden liittoa on aika hankala päättääkkään. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettei rakkautta enää olisi.

jos kerta tiesit niin miksi lähdet leikkiin mukaan?
 
Ehkei asia ole näin mustavalkoista, mutta en suosittele kertomaan jos sulla on tarkoitus jatkaa nykyisen miehesi kanssa. Jos saat anteeksi, voi arviointikykysi alentua seuraavaksi vielä helpommin, puhumattakaan miehesi ylle lankeavasta sädekehästä. Kanna pahamielesi ja ota opiksesi. Jos miehesi ei sinua kiinnosta, erotkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vuorovetten prinssi:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin. Olen aivan varma että jos kerron, meidän suhde loppuu samalla sekunnilla. Puoliso on sen verran mustasukkaista sorttia. Kuitenkin tässä ei ole pelkästään oma elämä pelissä vaan myös lasten. 16 vuoden liittoa on aika hankala päättääkkään. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettei rakkautta enää olisi.

jos kerta tiesit niin miksi lähdet leikkiin mukaan?

Niinpä, sitäpä tässä olen koittanut miettiäkin. En osaa mitään sen kummempaa syytä sanoa. Ehkä se sitten jollain tavalla viehätti kun joskus joku muukin kuin oma puoliso huomaa jopa minut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NippaNappaAito:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja NippaNappaAito:
Musta sun ei pidä kertoa, tahallaan aiheuttaa toiselle tuskaa, mutta voisit itse älytä lähtee pois suhteesta. Miehesi ansaitsee varmasti parempaa.

Miten 16 vuoden suhteesta voi lähteä syytä kertomatta?

Lähtemällä.

Enpä usko että se noin helppoa on. Jos lähtee niin kyllä silloin pitää syykin kertoa.
 
Pidä tapahtunut omana tietonasi, OPI VIRHEESTÄSI, unohda se ja katso tulevaisuuteen. Lopeta itsesi syyllistäminen. Ehkä sait nyt opetuksen siitä että toinen ei ole itsestäänselvyys ja kaiken voi mokata helposti. Myös negatiiviset kokemukset voivat olla positiivisia kasvattamalla ihmistä olemaan hölmöilemättä tulevaisuudessa. Nimim. itse saman kokenut....
 
Eikös nyt olisi kuitenkin hyvä nostaa kissa pöydälle?! Itse en nimittäin (monen kokemuksen opetamana) jaksa uskoa, että kukaan pääsisi hyvän ja toimivan suhteen "väliin", jos tuota väliä ei ole jo valmiiksi olemassa. Siis nyt olisi tärkeä miettiä, mikä sinut pettämään ajoi. Koetko, ettei miehesi huomioi sinua tarpeeksi, vai onko omassa menneisyydessäsi kenties jotain, joka kalvaa omaa itsetuntoasi ja siksi kaipaat romanttista huomiota myös muilta? Vai onko suhteenne väljähtynyt kiihkottomaksi ja intohimottomaksi, ja siksi lankesit hekumaan, kun sitä oli tarjolla? Useimmiten pettämiseen on olemassa syy, joku puute tai kuoppa, jota vieraalla sylillä koetetaan täyttää, vaikkakaan sitä ei itse aina haluaisi / osaisi / uskaltaisi myöntää.

Kun kuitenkin olette pitkään olleet yhdessä ja lapsiakin on, niin nuo syyt olisi hyvä selvittää ja pöytä puhdistaa uudelle alulle. Sillä valitettavasti uskon, että jollette selvitä suhteenne tilaa ja sinä omia ajatuksiasi, niin tulevaisuudessa -tilaisuuden tullen- saatat pettää uudestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jotain vialla?:

Tässä on kyllä paljon ajattelemisen aihetta. Mutta hankalaa on kun ei oikein itsekään tiedä, miksi petti. Helpompaa olisi, jos olisi ollut oikea syy. Vaikka ei pettämistä kyllä mitenkään voi siltikään hyväksyä...paraskin sanoja.
Ehkä on parasta että itse mielessään miettii asiaa ja antaa ajan kulua. Jospa ne ajatukset siitä selkenee.
 
Yhteistyössä