K
Kohtalotoveria kaipaava
Vieras
Toisinaan ahdistaa aivan kauheasti. Vaikka kaikki on hyvin. Meillä on ihana terve lapsi, joka kasvaa ja kehittyy hyvin.... Ei pitäisi olla mitään hätää...
Mutta ahdistaa ensinnäkin nämä mammakilot... Synnytyksestä n.puoli vuottaa aikaa ja kohta alan olla jo entisissä mitoissani -vielä semmonen nelisen kiloa jäljellä. Mutta näytän silti aivan kauhean pullukalta ja tuo maha vaan roikkuu! Ja ei nuo entiset vaatteet näytä enää hyviltä. Iloitsin tässä jokin aika sitten siitä, että kuitenkin aika hyvin kilot lähteneet (nyt olen 15kg kevyempi kuin synnyttämään mennessäni) ... Mutta sitten tuli semmonen olo, ettei sekään riitä, pitäisi olla vielä laihempi....!!
Toisekseen pelottaa, että vauvalle tapahtuu jotain. Täysimetin 6kk ja nyt on pikkuhiljaa alettu syömään kiinteitä. Pelkään koko ajan, että vauva on allerginen jollekin ja pelottaa ottaa uusia makuja silloin kun mies ei ole kotona, jos tuleekin joku kauhea allergiakohtaus... Jokaisen ihon punoituksen tai kuivuuden yms. kuvittelen jo olevan allergiaa...
Kolmanneksi, vaikka viihdyn kotona hyvin, tuntuu toisinaan, ettei minulla ole montakaan oikeaa ystävää. Eräs lapseton ystävä vierailee meillä aika usein, mutta kaverit, joilla on lapsia ovat omissa mammapiireissään -tai toiset jo kiireisessä työelämässä, eikä vapaa-aikana liikene aikaa muulle kuin omalle perheelle. Minä raukka en osannut hakeutua mihinkään mammaryhmiin (ehkä siksi, että vauva oli aika vaativa ja huutava aivan ensimmäisinä kuukausina -ei viitsinyt lähteä mihinkään, kun kaikki meni kutakuinkin ok, jos oltiin kotona ja oli tietyt kuviot) ... Kaipaisin joskus vertaistukea. Mutta kyllä tuntemani mammat osaavat olla aika ilkeitäkin -vertaillaan vaan ja kehutaan omia lapsiaan
Neljänneksi, minun ja mieheni suhde on jotenkin... no, väljähtänyt. Osasinkin odottaa, ettei lapsen tultua enää lempi leisku samalla tavalla kuin ennen... mutta ei se silti mukavalta tunnu. Välillä tuntuu, ettei mies ymmärrä minua ollenkaan! Päävastuu vauvanhoidosta on minulla -varsinkaan epämiellyttäviin juttuihin mies ei osallistu -ja tavallaan syyllistää minua, jos minä en aina jaksaisi kaikkea tehdä ja vaatisin häntä tekemään.... Siitä tulee huono omatunto, että olenko huono äiti kun en jaksa lastani hoitaa.
Eli periaatteessa kaikki on ihan ok, mutta turhista -ja ehkä vähemmänkin turhista asioista sitä vaan toisinaan ahdistuu...
Jaksoikohan kukaan edes lukea tätä valitusvirttä... Liekö minulla kohtalotovereita...??
Mutta ahdistaa ensinnäkin nämä mammakilot... Synnytyksestä n.puoli vuottaa aikaa ja kohta alan olla jo entisissä mitoissani -vielä semmonen nelisen kiloa jäljellä. Mutta näytän silti aivan kauhean pullukalta ja tuo maha vaan roikkuu! Ja ei nuo entiset vaatteet näytä enää hyviltä. Iloitsin tässä jokin aika sitten siitä, että kuitenkin aika hyvin kilot lähteneet (nyt olen 15kg kevyempi kuin synnyttämään mennessäni) ... Mutta sitten tuli semmonen olo, ettei sekään riitä, pitäisi olla vielä laihempi....!!
Toisekseen pelottaa, että vauvalle tapahtuu jotain. Täysimetin 6kk ja nyt on pikkuhiljaa alettu syömään kiinteitä. Pelkään koko ajan, että vauva on allerginen jollekin ja pelottaa ottaa uusia makuja silloin kun mies ei ole kotona, jos tuleekin joku kauhea allergiakohtaus... Jokaisen ihon punoituksen tai kuivuuden yms. kuvittelen jo olevan allergiaa...
Kolmanneksi, vaikka viihdyn kotona hyvin, tuntuu toisinaan, ettei minulla ole montakaan oikeaa ystävää. Eräs lapseton ystävä vierailee meillä aika usein, mutta kaverit, joilla on lapsia ovat omissa mammapiireissään -tai toiset jo kiireisessä työelämässä, eikä vapaa-aikana liikene aikaa muulle kuin omalle perheelle. Minä raukka en osannut hakeutua mihinkään mammaryhmiin (ehkä siksi, että vauva oli aika vaativa ja huutava aivan ensimmäisinä kuukausina -ei viitsinyt lähteä mihinkään, kun kaikki meni kutakuinkin ok, jos oltiin kotona ja oli tietyt kuviot) ... Kaipaisin joskus vertaistukea. Mutta kyllä tuntemani mammat osaavat olla aika ilkeitäkin -vertaillaan vaan ja kehutaan omia lapsiaan
Neljänneksi, minun ja mieheni suhde on jotenkin... no, väljähtänyt. Osasinkin odottaa, ettei lapsen tultua enää lempi leisku samalla tavalla kuin ennen... mutta ei se silti mukavalta tunnu. Välillä tuntuu, ettei mies ymmärrä minua ollenkaan! Päävastuu vauvanhoidosta on minulla -varsinkaan epämiellyttäviin juttuihin mies ei osallistu -ja tavallaan syyllistää minua, jos minä en aina jaksaisi kaikkea tehdä ja vaatisin häntä tekemään.... Siitä tulee huono omatunto, että olenko huono äiti kun en jaksa lastani hoitaa.
Eli periaatteessa kaikki on ihan ok, mutta turhista -ja ehkä vähemmänkin turhista asioista sitä vaan toisinaan ahdistuu...
Jaksoikohan kukaan edes lukea tätä valitusvirttä...
Liekö minulla kohtalotovereita...??