Aijjai, kuulostaapa niin tutulta, että ihan tuli hyvä mieli.
En ookkaa yksin karvanen, sittenkää! Ihana lukea tätä kaikkea, kohtalotoverit..ü Oon kohta 20 ja karvat on ollu 13-vuotiaasta varpaista tonne yläselkään toki mahan, kädet, rinnat ja kaulan alueen läpi käyden ja koko ajan vahvistuen.ü Mulla on hirveen karvaset sormetki!
Atooppinen iho ei oikee hyväksy ihokarvojen poistoa millään konstilla, riesa se on seki.
Olin 15, itkin ku seuraavana päivänä oli tiedossa uintia ja häpeä tuntu niin selkeästi, että ajatus uinnista tuntu kauhealta.. Ja illalla äitini, kaunis karvaton nainen "Miks sinä annat noijen karvojen kasvaa? Ei oo yhtään naisellista.. Varmaan kuukausi sitte oot ajellu.." Nii, pääsi itku, ku edellisenä iltana olin vaivalla sen työn tehny, mut ylipä siitä on päästy.
Mahtavat tummat ja paksut reisikarvat, säärikarvat ku parransänki noilla ukkoloilla.
Ja karvat bikinirajassa, Jee.
Mutta mutta.. Ei oo karvoihin kattominen.ü Oon aina hävenny tätä karvasuutta eikä kukaan karvojen suhteen "normaali" tietysti ymmärrä, joten oon pitäny suun kii ja yksinäni usein itkien hävenny.
Oli aivan kauheaa ku yläasteella piti mennä uimaan tai muuta, ku on niin karvanen eikä siinä sheivailut ja epiloinnit auta.. Vaan ei tuo enää vaivaa henkisellä puolella. Minä oon semmonen mimmoseks minut on luotu, joten hyväksykkööt tai hyläkkööt.
Sitä ku tarpeeks kauan jankuttaa, nii ei enää halveksi ja häpeä itteä.
Hyvä elämä menee vaan pilalle, jos murehtii.
Oi iloitkaa ystävät, me ollaan NAISIA, miesten iloja karvasuuestamme huolimatta!
Kyllä ne VARMASTI meitä rakastaa, jos niillä itellä ei oo jottai oikee pahoja ongelmia oman itsetunnon kans.
Oon opiskelemassa alalla, jossa on paljo hierontaa, uintia, erilaisia hoitoja, jossa pitää olla vähissä vaatteissa, tai jopa ilman(uimahallit siis) ja nyt syksyllä, yllätys vaan, itelleki, en enää hävennytkään asiaa.
Jostain tuli ajatus "Minä oon karvanen, hyväksyn sen ja muutki varmasti hyväksyy.." Joten uimahallissa naurettiin koko luokan kanssa mun karvasuuelle ja se (IHME!) tuntu vaan helpottavalta eikä ennää hävetä..
En oo enää "se tyttö, joka on aina pitkissä kamppeissa", vaan mulla on sortseja, hameita, MULLA ON OIKEUS OLLA KO MUUT!
Kuulkaa typyt, ei ne miehet oo nii turhamaisuuden tavoittelijoita ku me "viisaassa" päässämme kuvitellaan. Muuten, minäpä meen naimisiin joulukuussa ja mies ON osittain karvattomampi, mut ei oo tuottanu ongelmia millään saralla esteettisyyen puolella!
D
Mun itsetuntoa varmaan kohotti se, ku kultani rakastu minuun joskus vuosia sitte, huolimatta siitä millanen olin.. Enää ei tuota ongelmia olla oma ittensä.
(Oon päässy ylite jopa erityisvahvoilla nilkoilla varustetuista ylipaksuista sääristänikin.
Syntymälahja isukin puolelta on korostetun lihaksikkaat sääret, mut "hyvähän näillon juosta".
D)
Mulla tuli paha olla ku luin osan teistä niin tuttuja ja surullisiakin kertomuksia, mutta koittakaa tekin päästä yli..<3<3 Ei tää tähän maailma kaadu.ü Ollaan naisia, nautitaan että saadaan olla naisia pienine "virheinemmekin".
D Ja kauneus on AINA kahtojan silmissä.ü
Muuten.. Näin minä joskus ittiäni piristän: Kuvittele, että ympärilläsi on sata eri kokoista, näköistä, oloista ihmistä alasti.. On lihavia, laihoja, kauniita, normaaleja, huomaamattomia, ystävällisiä, meitä kadulla vastaan tulevia, IHMISIÄ.. Kun katsot ympärillesi, et näe YHTÄKÄÄN ihmistä, jossa ei olisi jotain kaunista, suloista, jotain, josta voisit olla hänelle kateellinen. Et YHTÄKÄÄN, jossa ei olisi jotain rumaa, jotain, jota et missään nimessä haluaisi itsellesi. Ok, näet myös ihmisten menneisyyden, viat, virheet, luonteenpiirteet, sairaudet, vaivat, ihmissuhdeongelmat.. Mitä niistä haluaisit itsellesi? Kenen ongelmat haluaisit siinä sivussa, kun saisit karvattomat sääret? Entä jos sinulla ei olisikaan partakarvoja vaan pahoinpitelevä elämänkumppani? Eikö, naiset, oo parempi olla ihan semmonen ko on? Kyllä me kestetään..