hieman asiaa niistä hyvänmielen(?) lahjakorteista..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja talitintti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

talitintti

Vieras
mulle ne eivät ainakaan ole aiheuttaneet hyvää mieltä, päinvastoin.. tuttavapiirissäni on 2 pienituloista perhettä: toisessa sekä mies että nainen tienaavat päälle tonnin kuussa ja he saavat aina joulun alla veronpalautuksia. toisessa perheessä mies tienaa alle tonnin kuussa ja nainen alle 500e ja mätkyjä maksellaan joulun alla.. arvatkaas kumpi perhe saa tämän k-kaupan lahjakortin?? perhe, joka muutenkin saa paremmat tulot!!! ja vielä kahtena vuonna peräkkäin. ja tunnen nämä molemmat perheet sen verran hyvin että TIEDÄN ettei kummassakaan perheessä ole vakavaa sairautta, tai muutenkaan ongelmia ja molemmissa perheissa on saman verran lapsia ja menot ovat suht samat. joten en oikein ymmärrä miksi parempituloisille annetaan avustusta ja köyhemmät saavat olla ilman. mä en ainakaan enää aio antaa yhtään rahaa noihin keräyksiin koska ei ne varat mene todella sitä tarvitseville.. tuntuu vaan tosi pahalle ystävän puolesta kun he eivät pysty tänä vuonna viettämään lainkaan joulua kun heillä ei ole yhtään ylimääräistä euroa laittaa joulujuttuihin. toisaalla taas toinen perhe voi ostaa vielä hiukan enemmän kaikkea kivaa jouluksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Ens jouluna soitat itse sinne ja toivot heille sitä korttia? Eikös sitä voi niinkin tehdä...

niin se on kai tehtävä.. mutta ihmettelen vaan millä perusteella niitä jaetaan. ne, kellä on rahaa saavat vielä lisää ja todella apua tarvitsevat saavat olla jatkossakin ilman..
 
sosiaalitoimistot on ainakin joskus jakaneet jotain lahjakortteja tarveharkintaisesti, jospa toinen perhe ei käy sossussa eikä siksi saa sitä. lisäksi mll on jakanut joillakin perustein yms. järjestöt jakelee noita. niillä tuskin on mitään faktatietoa siitä ketkä ovat kuinkakin köyhiä, ja siksi ne menevät jonkun tuntemille vähävaraisille. jossain on myös käytäntö että kyseistä avustusta haetaan ja sitten niitä jaetaan hakijoille, jollain perusteella niin kauan kuin niitä riittää,
 
Oletko varma, että tämä huono-varaisempi perhe on hakenut lahjakorttia, mll:n lahjakorttia haetaan itse. ja kuka vain voi valehdella niihin lappuihin mitä vaan, kun eihän niissä tuloja kysellä. Harmi, kun mennyt noin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja talitintti:
mies että nainen tienaavat päälle tonnin kuussa ja he saavat aina joulun alla veronpalautuksia. toisessa perheessä mies tienaa alle tonnin kuussa ja nainen alle 500e ja mätkyjä maksellaan joulun alla..

Veronpalautuksia tulee, kun vuoden aikana ennakonpidätys on ollut suurempi kuin sen tarvitisi olla ja samoin mätkyjä maksetaan, jos veroja on pidätetty liian vähän. Ei nuo veronpalautukset lahjarahoja ole. En ymmärrä mikä on pointtisi, kun tuot tämän asian tässä yhteydessä esille.

Lahjaseteleistä minullakin on käsitys, että riippuu ihan miltä taholta näitä vähävaraisten tietoja on kyselty. Ja aina eivät lahjoittajat varmuudella edes tiedä ketkä katsotaan soveliaksi saajiksi. Esim. jos menevät diakonin kautta jakoon. Elämä ei ole reilua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Localoba:
Alkuperäinen kirjoittaja talitintti:
mies että nainen tienaavat päälle tonnin kuussa ja he saavat aina joulun alla veronpalautuksia. toisessa perheessä mies tienaa alle tonnin kuussa ja nainen alle 500e ja mätkyjä maksellaan joulun alla..

Veronpalautuksia tulee, kun vuoden aikana ennakonpidätys on ollut suurempi kuin sen tarvitisi olla ja samoin mätkyjä maksetaan, jos veroja on pidätetty liian vähän. Ei nuo veronpalautukset lahjarahoja ole. En ymmärrä mikä on pointtisi, kun tuot tämän asian tässä yhteydessä esille.

pointti on siinä että tällä toisella perheellä on veronpalautusten ansiosta vielä enempi rahaa käytössä. ja koska soskukin ottaa palautukset huomioon tuloina niin kyllä ne pitäisi ottaa huomioon tulona myöskin avustuksia jaettaessa.
minusta ainakin tuntuu väärälle että ihmiset jotka pystyisivät itsekin maksamaan oman joulujuhlansa saavat siihen apua vielä muilta ja sellainen perhe jossa ei ole varaa juhlia mitenkään jää kokonaan ilman avustusta (koska parempiosaiset ovat vieneet avustukset itselleen ja niitä ei sitten riitäkkään todella tarvitseville..). mutta, sellaista elämä on. mä olen kyllä päättänyt että mä en omalta osaltani enää rahoita parempiosaisten juhlimista. annan taas rahaa keräykseen kun on varmaa että apu menee sitä OIKEASTI tarvitseville.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Localoba:
Alkuperäinen kirjoittaja talitintti:
mies että nainen tienaavat päälle tonnin kuussa ja he saavat aina joulun alla veronpalautuksia. toisessa perheessä mies tienaa alle tonnin kuussa ja nainen alle 500e ja mätkyjä maksellaan joulun alla..

Veronpalautuksia tulee, kun vuoden aikana ennakonpidätys on ollut suurempi kuin sen tarvitisi olla ja samoin mätkyjä maksetaan, jos veroja on pidätetty liian vähän. Ei nuo veronpalautukset lahjarahoja ole. En ymmärrä mikä on pointtisi, kun tuot tämän asian tässä yhteydessä esille.

pointti on siinä että tällä toisella perheellä on veronpalautusten ansiosta vielä enempi rahaa käytössä. ja koska soskukin ottaa palautukset huomioon tuloina niin kyllä ne pitäisi ottaa huomioon tulona myöskin avustuksia jaettaessa.
minusta ainakin tuntuu väärälle että ihmiset jotka pystyisivät itsekin maksamaan oman joulujuhlansa saavat siihen apua vielä muilta ja sellainen perhe jossa ei ole varaa juhlia mitenkään jää kokonaan ilman avustusta (koska parempiosaiset ovat vieneet avustukset itselleen ja niitä ei sitten riitäkkään todella tarvitseville..). mutta, sellaista elämä on. mä olen kyllä päättänyt että mä en omalta osaltani enää rahoita parempiosaisten juhlimista. annan taas rahaa keräykseen kun on varmaa että apu menee sitä OIKEASTI tarvitseville.
 
Alkuperäinen kirjoittaja talitintti:
niin se on kai tehtävä.. mutta ihmettelen vaan millä perusteella niitä jaetaan. ne, kellä on rahaa saavat vielä lisää ja todella apua tarvitsevat saavat olla jatkossakin ilman..
Näin käy aina, jos kortteja jakava taho ei ole ollut tietoinen tämän vähävaraisemman perheen kortin tarpeesta. Ts jos eivät ole toimeentulotukiasiakkaita, eivät ole puhuneet neuvolassa vaikeasta tilanteestaan, eivät ole hakeneet itse korttia eikä kukaan ole heille korttia ehdottanut.

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:

jakava taho on kyllä tiennyt molempien perheiden tilanteen, jostain syystä vaan tämä jakava taho on ollut sitä mieltä et parempi tuloinen on tarvinnut avustusta enemmän.
 
Yhteistyössä