M
Minttu
Vieras
Viisi viikkoa sitten kuuden raskausviikon täyttyessä minulla alkoi niukka verenvuoto. Olin ensimmäisessä ultrassa 8.3, jossa todettiin kohdussa olevan elinvoimainen sikiö. Sen sydän sykki hyvin.
Samana iltana tuli ensimmäinen kova mahakipukohtaus, mutta lopulta yhdistin sen ilmavaivoihin. Seuraana viikonloppuna tuli taas raju kohtaus ja menin sairaalaan, jossa jälleen kerran todettiin, että sikiö on terve. Keskenmenoriski verenvuodosta huolimatta olisi vain viisi prosenttia.
Kovia mahakipuja tuli ja meni, vuotoa oli kokoajan, mutta se ei ollut kovin runsasta. Kaksi viikkoa sitten oireet muuttuivat todella rajuiksi ja lopulta ultrassa näkyi oikean munatorven ja kohdun liittymässä verihyytymää. Syytä ei vielä tiedetty, mutta minulle sovittiin tehtäväksi laparoskopia ja mahdollinen toimenpide kahden päivän kuluttua.
Toimenpiteessä selvisi, että oikeassa munatorvessa oli toinen raskaus. Munatorvi oli jo haljennut, aiheuttanut sisäistä verenvuotoa jo pidemmän aikaa, ja se piti poistaa.
Tämä on erittäin harvinaista. Vain 1/30 000:sta raskaudesta (nettitiedon mukaan) on vastaavanlainen kaksois- (kahden munasolun )raskaus, jossa toinen on kohdunulkopuolinen, jollei nainen ole saanut hedelmöityshoitoja. Minun tapauksessa tätä ei osattu kuvitellakaan kahdella ensimmäisellä käynnillä, vaan oireet pistettiin alkuraskauden kipujen piikkiin. Kerroin kyllä, ettei aiemmassa raskaudessa ollut mitään vastaavaa ja, että kipu tuntui erityisesti oikealla puolella.
Nyt olen toipunut leikkauksesta, ja kohdussa oleva sikiö voi hyvin. Sen sydänäänet kuuluivat hyvin doppler-laitteella käydessäni torstaina neuvolassa.
Olkaa siis kanssasisaret tarkkoja, jos kipu tuntuu selkeästi toisella puolella kohtua ja teillä on vuotoa.