Herrakansaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja soppaluu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

soppaluu

Uusi jäsen
18.12.2009
6
0
1
Mitä olette ihmiset mieltä seuraavasta?
Olemme ns. uusperhe jossa meillä asui alunperin kaksi teini-ikäistä poikaa. Pojat pitivät jatkuvasti
huoneitaan kuin sikolättiä . Ensin muutti vanhin pois tyttökaverinsa kuokse jolloin
yksi huone saatiin siistittyä. Nuorempi jäi vielä joksikin aikaa asumaan, mutta muutti puoli
vuotta sitten isänsä luokse jolloin sanoimme ja lukuisia muitakin kertoja jo aiemminkin, että huone olisi raivattava
siistiin kuntoon. Poika(yli 15v) ei suostunut siivoamaan jälkiään koska mielestään ei asunut enää meillä!
Joulun alla arvelin, että nyt raivaan sen huoneen asuttavaan kuntoon, koska meille oli tulossa
vieraita ja piti saada lisää tilaa. No homma aloitettiin ihan oikeasti kuuppalapiolla, jolla
sain otettua viisi lapiollista kaikenlaista roskaa ja ruoantähdettä mm. parikymmentä maitopurkkia
jotka oli heitelty pitkin huonetta. Kymmeniä likaisia sukkia, alkkareita ja paitoja sekä sarjakuvalehtiä
oli pitkin lattiaa. Tähän vielä päälle kaikki muut vaatteet jotka oli vain revitty kaapista, käytetty ja
jätetty lattialle "peseytymään". No minä sitten säkitin kaikki urheiluvarusteet ja likapyykit ja suurinpiirtein
kaikki mitä lattialta löytyi, myös sottapytyn roskat, sumeilematta sekaisin viiteen! 200 litran jätesäkkiin ja
toimitin nämä uuteen osoitteeseen missä poika asuu.No tästä poika tietenkin suuttui ja hyvä niin että joutui
itse seulomaan paskansa.
No tulee hän sitten yhtenä päivänä tämän tapauksen jälkeen äitiviikonloppua viettämään, niin sanon hänelle
että tuleppa katsomaan millaisia valokuvia minulla on koneella . Näytin kuvia ja sanoin että mitäpä isäsi
meinaisi jos sinulla olisi tällainen sotku uudessa huoneesasi(kuvasin koko sotkun että voisin näyttää sen pojalle).
Tämä olikin liikaa nuorelle "isännälle" ja sanoi että minun olisi pitänyt laittaa ne roskat ja muut töryt
roskiskseen ja toimittaa vain hyvät tavarat hänelle. Minä ajattelin että enhän minä niitä voi heittää pois
koska hän oli säästellyt niitä omassa huoneessaan, enkä katso velvollisuudekseni olla jonkun teinin kämppäsiivoojana.
No tämä nuori "herra" sai sitten raivarit ja rupesi haukkumaan minua ja äitiään eri nimityksillä, vaikka itse aivan
asiallisesti pyysin katsomaan näitä kuvia ja esitin vain tuon yhden kysymyksen, elikkä mitä isäsi jne.
Ilmeisesti tässä vaiheessa olin ylitänyt valtuuteni hänen mielestään ja hän paiskoi tavaroita lattialle ja sanoi että
lähtee nyt isänsä luokse. Oven raosta huuteli vielä mennessään hävyttömyyksiä äidilleen palkaksi.
Myönsi vielä riehuessaan että isänsä luona pitää paikat järjestyksessä!!
No asia ei jäänyt vielä tähän...isänsä sanoi etä poika ei sitten saa tulla käymään äitinsä luona kun minä olen
kotona. Huh huh, jopa pojan isäkin menee tuollaiseen teiniansaan ja varmaan ottaa todesta tämän sottiksen oman version
tapahtuneesta.
Jos aikoinaan olisin itse sikaillut ja käyttäytynyt tuolla tavalla niin olisin varmaan saanut selkääni ja kunnolla.
Että tämmöinen tapaus meillä... itse ainakin katson että vanhemmilla, olivatpa he ihan omia vanhempia tai vaikkapa
uusi puoliso on kuitenkin oikeus päättää miten omassa kodissa eletään.Tähän kuuluu myös että jokainen pitää
tonttinsa siistinä, eikä kukaan ole vapaamatkustajana ja kattoonsyljeksijänä kun muut pitää paikkoja kunnossa.
Luulempa että näihin samoihin ongelmiin on törmätty useammassakin paikassa.
 
Ihan oiken! Jo minulla olisi tuollainen vekara, niin hyvä kuin häipyisi silmistäni! En todellakaan äitinä haluaisi olla tekemisissä tuollaisen sian kanssa. Varsinkin kun näköjään noudattaa isällänsä sääntöjä, niin antaisin olla ihan rauhassa isänsä luona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja soppaluu:
Mitä olette ihmiset mieltä seuraavasta?

Minä ajattelin että enhän minä niitä voi heittää pois
koska hän oli säästellyt niitä omassa huoneessaan, enkä katso velvollisuudekseni olla jonkun teinin kämppäsiivoojana.
No tämä nuori "herra" sai sitten raivarit ja rupesi haukkumaan minua ja äitiään eri nimityksillä, vaikka itse aivan
asiallisesti pyysin katsomaan näitä kuvia ja esitin vain tuon yhden kysymyksen, elikkä mitä isäsi jne.
Ilmeisesti tässä vaiheessa olin ylitänyt valtuuteni hänen mielestään ja hän paiskoi tavaroita lattialle ja sanoi että
lähtee nyt isänsä luokse. Oven raosta huuteli vielä mennessään hävyttömyyksiä äidilleen palkaksi.
Myönsi vielä riehuessaan että isänsä luona pitää paikat järjestyksessä!!
No asia ei jäänyt vielä tähän...isänsä sanoi etä poika ei sitten saa tulla käymään äitinsä luona kun minä olen
kotona. Huh huh, jopa pojan isäkin menee tuollaiseen teiniansaan ja varmaan ottaa todesta tämän sottiksen oman version
tapahtuneesta.
Minä olisin niin paskamainen ja laittaisin kaikki kuvat tuolle isälle ja ilmoittaisin, kuinka monesti on pyydetty sotkujaan siivoamaan.
 
Huh, täysin oikein teinipossulle. Jos ei mitään vaadi tai aseta rajoja, niin tekevät sen itse oman mielen mukaan ja lopputulos onkin sitten tosi hieno...

Vaikka nyt on kiukustunut ja "kostotuulella" - tyypillistä reagointia -, niin eiköhän tapahtuma jää muhimaan mieleen ja myöntää kyllä varmasti jossain vaiheessa itselleenkin, miten typerästi käyttäytyi ja kuinka fiksusti te teitte. Kasvukipuja. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuka tässä yhtälössäoli kenekin äiti / isä / lapsi. Täysin sekopää vuodatus.
Olet oikeassa etä sekopää juttu tämä on, mutta ikävä kyllä totta...minä olen tuon kertomuksen uusisä ja poika/pojat josta puhutaan ovat vaimoni poikia edellisestä liitosta...siis kyseessä eivät ole omat lapseni

:)
 
Asia tulee vastaan vielä tulevaisuudessa, moneenkin otteeseen jos et nyt tee asiaa selväksi sekä isille että pojalle. Eli lyhyt ja ytimekäs selvitys asiasta kuvineen iskälle. Ja sitte homma lopetetaan siihen.

Fiksusti hoidettu homma muuten :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helekutti:

Juu, pitänee jotain vastinetta laatia

Alkuperäinen kirjoittaja soppaluu:
Mitä olette ihmiset mieltä seuraavasta?
Olemme ns. uusperhe jossa meillä asui alunperin kaksi teini-ikäistä poikaa. Pojat pitivät jatkuvasti
huoneitaan kuin sikolättiä . Ensin muutti vanhin pois tyttökaverinsa kuokse jolloin
yksi huone saatiin siistittyä. Nuorempi jäi vielä joksikin aikaa asumaan, mutta muutti puoli
vuotta sitten isänsä luokse jolloin sanoimme ja lukuisia muitakin kertoja jo aiemminkin, että huone olisi raivattava
siistiin kuntoon. Poika(yli 15v) ei suostunut siivoamaan jälkiään koska mielestään ei asunut enää meillä!
Joulun alla arvelin, että nyt raivaan sen huoneen asuttavaan kuntoon, koska meille oli tulossa
vieraita ja piti saada lisää tilaa. No homma aloitettiin ihan oikeasti kuuppalapiolla, jolla
sain otettua viisi lapiollista kaikenlaista roskaa ja ruoantähdettä mm. parikymmentä maitopurkkia
jotka oli heitelty pitkin huonetta. Kymmeniä likaisia sukkia, alkkareita ja paitoja sekä sarjakuvalehtiä
oli pitkin lattiaa. Tähän vielä päälle kaikki muut vaatteet jotka oli vain revitty kaapista, käytetty ja
jätetty lattialle "peseytymään". No minä sitten säkitin kaikki urheiluvarusteet ja likapyykit ja suurinpiirtein
kaikki mitä lattialta löytyi, myös sottapytyn roskat, sumeilematta sekaisin viiteen! 200 litran jätesäkkiin ja
toimitin nämä uuteen osoitteeseen missä poika asuu.No tästä poika tietenkin suuttui ja hyvä niin että joutui
itse seulomaan paskansa.
No tulee hän sitten yhtenä päivänä tämän tapauksen jälkeen äitiviikonloppua viettämään, niin sanon hänelle
että tuleppa katsomaan millaisia valokuvia minulla on koneella . Näytin kuvia ja sanoin että mitäpä isäsi
meinaisi jos sinulla olisi tällainen sotku uudessa huoneesasi(kuvasin koko sotkun että voisin näyttää sen pojalle).
Tämä olikin liikaa nuorelle "isännälle" ja sanoi että minun olisi pitänyt laittaa ne roskat ja muut töryt
roskiskseen ja toimittaa vain hyvät tavarat hänelle. Minä ajattelin että enhän minä niitä voi heittää pois
koska hän oli säästellyt niitä omassa huoneessaan, enkä katso velvollisuudekseni olla jonkun teinin kämppäsiivoojana.
No tämä nuori "herra" sai sitten raivarit ja rupesi haukkumaan minua ja äitiään eri nimityksillä, vaikka itse aivan
asiallisesti pyysin katsomaan näitä kuvia ja esitin vain tuon yhden kysymyksen, elikkä mitä isäsi jne.
Ilmeisesti tässä vaiheessa olin ylitänyt valtuuteni hänen mielestään ja hän paiskoi tavaroita lattialle ja sanoi että
lähtee nyt isänsä luokse. Oven raosta huuteli vielä mennessään hävyttömyyksiä äidilleen palkaksi.
Myönsi vielä riehuessaan että isänsä luona pitää paikat järjestyksessä!!
No asia ei jäänyt vielä tähän...isänsä sanoi etä poika ei sitten saa tulla käymään äitinsä luona kun minä olen
kotona. Huh huh, jopa pojan isäkin menee tuollaiseen teiniansaan ja varmaan ottaa todesta tämän sottiksen oman version
tapahtuneesta.
Jos aikoinaan olisin itse sikaillut ja käyttäytynyt tuolla tavalla niin olisin varmaan saanut selkääni ja kunnolla.
Että tämmöinen tapaus meillä... itse ainakin katson että vanhemmilla, olivatpa he ihan omia vanhempia tai vaikkapa
uusi puoliso on kuitenkin oikeus päättää miten omassa kodissa eletään.Tähän kuuluu myös että jokainen pitää
tonttinsa siistinä, eikä kukaan ole vapaamatkustajana ja kattoonsyljeksijänä kun muut pitää paikkoja kunnossa.
Luulempa että näihin samoihin ongelmiin on törmätty useammassakin paikassa.

Tämä koko tarinasi on vain osoitus siitä, että miehen EI TULE IKINÄ hyväksyä itselleen naista, jolla alaikäisiä lapsia edelliseltä mieheltä. Ainoastaan silloin voi tällaista ratkaisua harkita, jos lapset ovat nuoria, eikä heillä ole eikä tule olemaan mitään kosketusta biologiseen isäänsä.

Et voi syyttää poikia, koska sinä ja poikien isä ovat ihan yhtä syyllisiä tilanteen ongelmiin. Ainoa, jota voit syyttää, on uusi vaimosi. Hänen tekonsa ( ja niihin johtanut typeryys, ylpeys, ylimielisyys jne ) ovat ongelman alkulähde.

Itse en ikinä sotkeentuisi tällaiseen uusperheskeidaan, mies voi vain hävitä siinä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies:
Itse en ikinä sotkeentuisi tällaiseen uusperheskeidaan, mies voi vain hävitä siinä.

Sinä varmaan sotkeutuisit ensimmäiseen horatsuun joka tommoisen pässin matkaan lähtisi. Näe vaan märkiä unia niistä seksikkäistä, lapsettomista nelikymppisistä. Tai sitten heräät huomaamaan että se juna meni jo ja sinä jäit asemalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helekutti:
Asia tulee vastaan vielä tulevaisuudessa, moneenkin otteeseen jos et nyt tee asiaa selväksi sekä isille että pojalle. Eli lyhyt ja ytimekäs selvitys asiasta kuvineen iskälle. Ja sitte homma lopetetaan siihen.

Fiksusti hoidettu homma muuten :D

Näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja soppaluu:
Mitä olette ihmiset mieltä seuraavasta?

Minä ajattelin että enhän minä niitä voi heittää pois
koska hän oli säästellyt niitä omassa huoneessaan, enkä katso velvollisuudekseni olla jonkun teinin kämppäsiivoojana.
No tämä nuori "herra" sai sitten raivarit ja rupesi haukkumaan minua ja äitiään eri nimityksillä, vaikka itse aivan
asiallisesti pyysin katsomaan näitä kuvia ja esitin vain tuon yhden kysymyksen, elikkä mitä isäsi jne.
Ilmeisesti tässä vaiheessa olin ylitänyt valtuuteni hänen mielestään ja hän paiskoi tavaroita lattialle ja sanoi että
lähtee nyt isänsä luokse. Oven raosta huuteli vielä mennessään hävyttömyyksiä äidilleen palkaksi.
Myönsi vielä riehuessaan että isänsä luona pitää paikat järjestyksessä!!
No asia ei jäänyt vielä tähän...isänsä sanoi etä poika ei sitten saa tulla käymään äitinsä luona kun minä olen
kotona. Huh huh, jopa pojan isäkin menee tuollaiseen teiniansaan ja varmaan ottaa todesta tämän sottiksen oman version
tapahtuneesta.
Minä olisin niin paskamainen ja laittaisin kaikki kuvat tuolle isälle ja ilmoittaisin, kuinka monesti on pyydetty sotkujaan siivoamaan.

Kuten myös. Ja samassa viestissä mainitsisin ne kauniit sanat joita poika oli äidilleen oven raosta huudellut.... :whistle:
 
Ihan asiallista toimintaa. On tainnut poika tulla isäänsä jos isä asiaan tuolla tapaa reagoi. Kyllä kait jokainen täysjärkinen vanhempi suhtautuu hieman kriittisesti angstisen 15-vuotiaan rähjäämiseen kamalasta isäpuolesta joka vaatii siivoamaan ;)

Kuvia vaan isälle menemään, varmasti ymmärtää nopeasti että säkki on siivottu vain pojan omasta huoneesta. Mitäs siitä valittamaan. Jos ei äiti kerran ole lastaan kuriin laittanut niin eikö isäpuoli saa? Ei ole kuitenkaan ollut kyse muusta (tekstin perusteella) kuin asiallisesta vaatimuksesta hoitaa omat jälkensä. Huh.. Olen suht iloinen teidän puolesta että poika muutti :)
 
Yhteistyössä