hermot mennee tos lasten isän kaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taustalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

taustalla

Aktiivinen jäsen
19.05.2004
63 720
9
36
nytkin on eilen lähtenyt sukulaisiinsa lasten kans ja puhe oli että lapset on tuotava tänään sitten jo kotiin ku arki alkaa niin hyvissä ajoin ja kolmesta puhuttiin vaan eipä ole ukko kiirehtynyt taas yhtään ja todennäköisesti ovat illalla tulossa koska ei ole soittanut mitään ja sen varran ajomatkaa kummiskin. miksi se on niin pelle että mitään mitä sanon ei yhtään toimi sen mukaan. lapsilla menee jo normaalina vkonloppuna kun ovat sen tykönä rytmi päin.peetä ja ovat monta päivää väsyjä, kiukuttelevat ja tarhassakin valittavat siitä että ovat väsyneitä aina silloin.
meillä myös kaikki mennee ihan ristiin, se antaa lasten kohta siis 4v ja 5v juosta sellasen slummi kerrostalonpihalla eikä sillä ole mitään kuria ym sielä.

sit jos koitan puhua sille se haistattelee eikä kuuntele. nytkin viime perjantai kun piti lapset hakea niin ei tahallaan iloittanut mitään kellon aikaa mulle ja sit oletin että ei tuu hakemaan, no soitteli sit myöhemmin ja haukku mut ku olin muka juoninu asian ettei tarvii sille niitä antaa ja olin lähteny siksi kotoa kauppaan, ja näin ei asia ole... mistä olisin voinut tietää että monelta tulee koska ei ilmoittanut... no lapset meni sit lauantaian sinne ja sillä olisi ollut aikaa mennä sukulaisiinsa jo silloin vaan menipä vasta eilen ja siis tästä päivästä tulossa taas tämmönen että en tiiä moneltako ne ny sit tulee ku ei vastaa puhelimeen eikä ilmoita!!! ja varmasti kun tulevat lapset ovat umpi puhi, itkevät väsyä ja obvta p.askasia koska ei ole viitsinyt pestä niit!!!!! kannattasikohan ottaa jo yhteyttä johki sosiaalinaiseen ja kysyä apua? onko kokemusta? auttavatko ne tämmösissä? siis mula menee vaan hermot ku tätä on jatkunut jo 3 vuotta ja kaikkee muuta vastaavaa!!! mut en jaksa tätä enää, meille tulee uuden ukon kaa kesällä vauvakin että ompa kiva ku lasten isä pelleilee ja kiusaa koko ajan jollakin pienellä asialla!!!!
auttakkaaa joku!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helmi-Kana:
Olen pahoillani, mut en jaksanu edes lukea sun kirjoitusta.. Käytä hyvä ihminen pilkkuja, pisteitä ja isoja alkukirjaimia! =)

Taitaa olla ap:llä päässä vikaa kun ei osaa edes kirjoittaa. Äidinkieli 4.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei jaksa lukea:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmi-Kana:
Olen pahoillani, mut en jaksanu edes lukea sun kirjoitusta.. Käytä hyvä ihminen pilkkuja, pisteitä ja isoja alkukirjaimia! =)

Taitaa olla ap:llä päässä vikaa kun ei osaa edes kirjoittaa. Äidinkieli 4.

KUMMA MINÄ OSASIN LUKEA JA KIRJOITANKIN SAMOIN. JOPA KREIKASSA YMMÄRSIN KREIKKALAISTEN PUHEET. MUTTA TÄYDELLISTÄ KIELTÄ PUHUVA SERKKU EI . ELI TE 10 KIELIOPPINEET. OLETTE ISOMPPI VIKAISIA PÄÄSTÄ. JA VARMAAN KÄYTÄNNÖSSÄ ,ETTE OSAA MITÄÄN ,PASKASSA ELÄTTE.
 

Yhteistyössä