T
Turkilmas
Vieras
Niin tälllä kertaa näin sitä perinteistä painajaista että olin taas eksän kanssa yhdessä. Yleensä oon aamulla vaan tosi helpottunut että onneks oli vaan unta.
Nytpä aloin kuitenkin oikein miettimään asiaa. Oikeastaan mä en ymmärrä miten olen vaan haukkunut ja arvostellut eksää minkä vaan ole ehtinyt. Totta on että hän oli toooodella kaukana ulkoisesti miesihanteestani. Ja että hän teki kyllä paljon tyhmyyksiä ja satutti mua henkisesti ja fyysisesti monta kertaa.
Mutta kuitenkin. Me oltiin miltei 5 vuotta yhdessä. Pakkohan siinä kaverissa jotain hyvää on olla. Ja onhan/olihan siinä. Se oli muutaman vuoden vanhempi kuin mä ja jotenkin niin paljon viisaampi ja järkevämpi. Mä sain tukeutua siihen ja olla oma tyhmä ja lapsellinen itseni. Mä tavallaan seisoin sen jaloilla ja elin vasta silloin murrosikääni. Mun ex oli mulle ehkä ennen kaikkea jonkin sortin isän korvike ja uskon että hänen ansiostaan opin paljon asioita ja olin vihdoin valmis alkamaan aikuiseksi.
Taas kerran tuli sellainen ahaa-elämys että miksi ihmeessä tuhlaisin energiaani kantamalla kaunaa vanhoista asioista. Ja että miksi niin sokeasti joskus ajattelen että sellaiset ihmiset jotka ovat mua tavalla tai toisella satuttaneet ovat sitten läpeensä pahoja. Näitä asioita olen nyt yhdestä syystä enemmänkin miettinyt.
Yritän tässä nyt sanoa että sainpa taas pahasti nenilleni ja huomasin jälleen kerran oman mustavalkoisuuteni. Ja koitan lopettaa haukkumasta ihmistä joka ei oo edes kuulunut mun elämään moneen moneen vuoteen. Ja löytää kaikista ihmisistä sitä hyvää mitä meissä kaikissa varmasti on.
Nytpä aloin kuitenkin oikein miettimään asiaa. Oikeastaan mä en ymmärrä miten olen vaan haukkunut ja arvostellut eksää minkä vaan ole ehtinyt. Totta on että hän oli toooodella kaukana ulkoisesti miesihanteestani. Ja että hän teki kyllä paljon tyhmyyksiä ja satutti mua henkisesti ja fyysisesti monta kertaa.
Mutta kuitenkin. Me oltiin miltei 5 vuotta yhdessä. Pakkohan siinä kaverissa jotain hyvää on olla. Ja onhan/olihan siinä. Se oli muutaman vuoden vanhempi kuin mä ja jotenkin niin paljon viisaampi ja järkevämpi. Mä sain tukeutua siihen ja olla oma tyhmä ja lapsellinen itseni. Mä tavallaan seisoin sen jaloilla ja elin vasta silloin murrosikääni. Mun ex oli mulle ehkä ennen kaikkea jonkin sortin isän korvike ja uskon että hänen ansiostaan opin paljon asioita ja olin vihdoin valmis alkamaan aikuiseksi.
Taas kerran tuli sellainen ahaa-elämys että miksi ihmeessä tuhlaisin energiaani kantamalla kaunaa vanhoista asioista. Ja että miksi niin sokeasti joskus ajattelen että sellaiset ihmiset jotka ovat mua tavalla tai toisella satuttaneet ovat sitten läpeensä pahoja. Näitä asioita olen nyt yhdestä syystä enemmänkin miettinyt.
Yritän tässä nyt sanoa että sainpa taas pahasti nenilleni ja huomasin jälleen kerran oman mustavalkoisuuteni. Ja koitan lopettaa haukkumasta ihmistä joka ei oo edes kuulunut mun elämään moneen moneen vuoteen. Ja löytää kaikista ihmisistä sitä hyvää mitä meissä kaikissa varmasti on.
